Hellsinki sai jo tilaisuutensa

jkuirj76e4

viimeksi kun Suomessa järjestettiin kansainvälinen tapahtuma, niin se "luonnollisesti" järjestettiin pääkaupungissa: seuraukset olivat järkyttävät - Olympiastadion oli hautautua tulvaan, kun järjestäjät eivät olleet huomioineet säätä MM-kisoissa.

On aika antaa suurtapahtumien järjestäminen osaavampiin kjäsiin - helsingissä ei tunnuta osaavan järjestää juhlia

Rovaniemi on dynaaminen, nuori kaupunki, jossa ihmiset ovat tottuneet ajattelemaan asioita ja puhaltamaan yhteen hiileen. Rovaniemellä on resurssit ja infra järjestää euroviisut vuodelle 2007. Lisäksi Rovaniemellä ollaan totuttu vastaanottamaan ulkomaailaista väkeä. Rovaniemellä vierailee vuosittain toiseksi enitenm ulkomaalaisia suomessa - vain ahdistava pääkaupunki voittaa, mutta sekin johtuu osittain siitä, etttä helsinki-Vantaan kenttää käytetään välilaskupaikkana.
europasta katsottuna Rovaniemi on ihan yhtä kaukana kuin helsinki.

3

191

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kylkyl

      niinpä! samaa mieltä olen! kyllä rovaniemelle on ihan yhtä hyvät kulkuyhteydet!

    • jukuri

      Tuohan oli hyvä pointti!
      Olen samaa mieltä, kyllä muuallakin osataan järjestää suuria tapahtumia kuin Helsingissä.
      Esimerkkinä vaikka Pori jszz.

    • keskeltä Eurooppaa katson

      Kun olen täällä melko keskellä läntistä eurooppaa eli keskellä näitä metropoleja kuten Amsterdam, Bryssel, Pariisi, Frankfurt, niin täytyy sanoa, että Helsinki on yhtä kaukana täältä kuin Pohjois-Portugal ja Rovaniemi yhtä kaukana kuin Etelä-Portugal. Siis noin henkisesti, en laskenut kilometrejä.

      Sen puoleen Rovaniemi sopisi ihan hyvin, tai ei ole oikeastaan mitään syytä miksi Helsinki olisi parempi. Myös Tampere ja Turku kävisivät minusta, toki muitakin hyviä saattaa löytyä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      5140
    2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      122
      1635
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      15
      1459
    4. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      50
      1386
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1195
    6. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      4
      1100
    7. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1037
    8. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      76
      999
    9. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      60
      827
    10. Junan alle

      Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?
      Kajaani
      28
      799
    Aihe