Totuus Lordista ja saatanan palvonnasta?

Nimetön

Totuus on, että Lordilla on myös muita kappaleita levyillään, jotka saattavat olla vain "jännää sattumaa" saatanan palvonnan symboleiden kanssa, mutta jokainen tehköön omat johtopäätöksensä. Tässä niistä muutama esimerkki.

1. Lordilla on kappale jonka nimi on ”13”.

Numero 13, joka on pahan onnen luku, on myös saatanan luku. Numerolla 13 on useita merkityksiä saatanan palvonnassa. Numero 13 näille okkulteille, kuten satanisteillekin merkitsee täydellistä kapinaa ja epäjärjestystä. Imestyskirjassa pedon/saatanan luku, (joka on saatanan palvonnan keskeinen symboli) 666 on selitetty kohdassa 13:18.

"Tässä on viisaus. Jolla ymmärrys on, se laskekoon pedon luvun; sillä se on ihmisen luku. Ja sen luku on kuusisataa kuusikymmentä kuusi." [Ilm. 13:18].

2. Lordilla on myös kappala jonka nimi on Scartic Circle Gathering

Saatanan palvojien yksi tärkeimmistä symboleista on maahan piirretty 5 9 tai 13 jalan kokoinen ympyrä.

Kun ihminen ajautuu saatanan palvontaan tai satanismiin,
syynä saattaa olla esimerkiksi elämän tyhjyys, tarkoituksettomuus, seikkailunhalu ja jännitys. Myös kiinnostus yliluonnollisiin asioihin on usein syynä, ja pahan ja rumuuden ihannointi, kuten Loordin musiikissa ja imagossa.

Satanismi on ideologia, filosofia ja oppi. Satanismissa ei ole saatana – persoonaa. Ihmisessä oleva pimeä puoli ja vihamielinen itsekkyys ovat ihannoitavia. Antikristillinen arvomaailma perustuu seuraaville arvoille: pahuus, rumuus, tuska, kipu, valhe, viha, saatana, kuolema ja helvetti;
3. Lordilla on myös kappale ”My heaven is your hell”.

Saatananpalvonnassa uskotaan persoonalliseen pahaan eli saatanaan, ja siihen sisältyvät lisäksi teot (esimerkiksi uhraaminen ja verenvuodatus).Jumala, jeesus ja raamattu ymmärretään antikristillisesti. Saatananpalvonnan harjoittajat pyrkivät käännyttämään myös ulkopuolisia ideologiaansa. Saatananpalvontaan liittyvät pelot, viiltely, merkit, rituaalit, veri, huumeet, prostituutio, varkaudet, ilkivalta ja väkivalta.

39

2351

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nuo eivät ole

      mitenkään suorasti yhteydessä saatananpalvontaan, kyllä tässä asiassa lukisin niitä lyriikoita ja kuuntelisin bändin omia puheita mielummin. eivät he ole mitään saatananapalvojia.

      • Nimetön

        Jännää "sattumaa" sitten varmaan vain käyttää "vahingossa" saatanan palvonnan symboleita musiikissaan? :)


      • ...............
        Nimetön kirjoitti:

        Jännää "sattumaa" sitten varmaan vain käyttää "vahingossa" saatanan palvonnan symboleita musiikissaan? :)

        No niitähän on käytetty jo vaikka kuinka kauan myös ei-satanisti-bändien toimesta. Ei merkkaa juuri mitään. Vainoharhaisuutta esiintyy monella eri asteella...


    • hlöö

      Kuuleppas pälli!!!
      Lueppa Hard Rock Hallelujah biisin sanat ja tule sitten valittamaan. ja se Devil is a loser on varmaan myöskin saatanpalvontaa...

    • *****

      Ja sitten katsotaan kristinuskon historiaan ja nykypäivään.. Mitäs täältä löytyykään..?

      Kappas!

      -huumeita
      -väkivaltaa
      -valheita
      -pelottelua
      -tappamista
      -suvaitsemattomuutta

      Ja nuo mainitsemasi kappaleet
      Scartic Circle Gathering on intro.
      "13" on outro.
      Kappaleilla ei siis ole lyriikoita, joten turhaan paasaat.
      My heaven is your hell-laulun sanat eivät viittaa Saatanaan mitenkään. Lopettaisit jo tämän. Hanki itsellesi elämä.

      • Minulla on isompi kuin sinu...

        "My heaven is your hell-laulun sanat eivät viittaa Saatanaan mitenkään. Lopettaisit jo tämän. Hanki itsellesi elämä."

        Urpo hei älä itke jos et osaa selittää asiaasi!
        Sinulla ei ole elämää jolla käskeä muita hankkimaan sellaista!


      • tässä_
        Minulla on isompi kuin sinu... kirjoitti:

        "My heaven is your hell-laulun sanat eivät viittaa Saatanaan mitenkään. Lopettaisit jo tämän. Hanki itsellesi elämä."

        Urpo hei älä itke jos et osaa selittää asiaasi!
        Sinulla ei ole elämää jolla käskeä muita hankkimaan sellaista!

        taas nähtiin, että kun ei enää ole mitään sanottavaa, niin ruvetaan nimittelemään. Joskus on hyvä aikuistua.


      • sujdfkdfls
        Minulla on isompi kuin sinu... kirjoitti:

        "My heaven is your hell-laulun sanat eivät viittaa Saatanaan mitenkään. Lopettaisit jo tämän. Hanki itsellesi elämä."

        Urpo hei älä itke jos et osaa selittää asiaasi!
        Sinulla ei ole elämää jolla käskeä muita hankkimaan sellaista!

        My heaven is your hell, kertoo siitä kuinka toista kiduttamalla/ satuttamalla saa itselleen nautintoa. Itselläs ei taida olla oikein kaikki kotona?

        As the night falls on the town
        That's when I rise as day goes down
        Through the dusk- To you I creep
        I watch you while you sleep

        Free me from my life eternal
        There's no blessing in this curse
        Night by night it's so infernal
        And yet it's getting worse

        My Heaven is your hell
        I'm bound to roam the shadows
        The way you shine is killing me
        We two cannot be one
        My Heaven is your hell
        And there is no tomorrow
        If I'll stay I'll fade away
        By dawn I will be gone

        As the morning sun will rise
        Bringing death I can't survive
        I should spread my wings- I should fly
        But tonight I choose not to hide

        As the sun
        enters the room
        I bid farewells
        to life in gloom
        It burns my skin
        and blinds my sight
        I hear you scream
        but I can't see your eyes


      • mitäää
        sujdfkdfls kirjoitti:

        My heaven is your hell, kertoo siitä kuinka toista kiduttamalla/ satuttamalla saa itselleen nautintoa. Itselläs ei taida olla oikein kaikki kotona?

        As the night falls on the town
        That's when I rise as day goes down
        Through the dusk- To you I creep
        I watch you while you sleep

        Free me from my life eternal
        There's no blessing in this curse
        Night by night it's so infernal
        And yet it's getting worse

        My Heaven is your hell
        I'm bound to roam the shadows
        The way you shine is killing me
        We two cannot be one
        My Heaven is your hell
        And there is no tomorrow
        If I'll stay I'll fade away
        By dawn I will be gone

        As the morning sun will rise
        Bringing death I can't survive
        I should spread my wings- I should fly
        But tonight I choose not to hide

        As the sun
        enters the room
        I bid farewells
        to life in gloom
        It burns my skin
        and blinds my sight
        I hear you scream
        but I can't see your eyes

        Tajuatko sinä tuota sisältöä. Missä vaiheessa siinä satutetaan toista??????????????????????????????????


      • silmäni avautuivat 8(
        sujdfkdfls kirjoitti:

        My heaven is your hell, kertoo siitä kuinka toista kiduttamalla/ satuttamalla saa itselleen nautintoa. Itselläs ei taida olla oikein kaikki kotona?

        As the night falls on the town
        That's when I rise as day goes down
        Through the dusk- To you I creep
        I watch you while you sleep

        Free me from my life eternal
        There's no blessing in this curse
        Night by night it's so infernal
        And yet it's getting worse

        My Heaven is your hell
        I'm bound to roam the shadows
        The way you shine is killing me
        We two cannot be one
        My Heaven is your hell
        And there is no tomorrow
        If I'll stay I'll fade away
        By dawn I will be gone

        As the morning sun will rise
        Bringing death I can't survive
        I should spread my wings- I should fly
        But tonight I choose not to hide

        As the sun
        enters the room
        I bid farewells
        to life in gloom
        It burns my skin
        and blinds my sight
        I hear you scream
        but I can't see your eyes

        Tapsa Rautavaarakin oli siis saatanan asialla! Toi Lordin tekstihän on ihan samaa tarinaa kuin Päivänsäde ja Menninkäinen.


      • :))
        silmäni avautuivat 8( kirjoitti:

        Tapsa Rautavaarakin oli siis saatanan asialla! Toi Lordin tekstihän on ihan samaa tarinaa kuin Päivänsäde ja Menninkäinen.

        Mulle tuli ihan sama mieleen, kun luin lyriikat ensimmäistä kertaa. :)


      • päivänsäde ja menninkäinen
        :)) kirjoitti:

        Mulle tuli ihan sama mieleen, kun luin lyriikat ensimmäistä kertaa. :)

        Toinen pimeydessä vaeltaa ja toinen valon lapsi on, mutta eivät koskaan kohtaa, sehän on myös tuon sanoituksen ydin. Tämähän on tosi yleistä vastakkain asettelua ja kaksijakoisuutta elokuvissa, kirjallisuudessa, musiikissa ja taiteissa jne. Dualismia. Yin & Yang. Märkä kuiva. Hyvä paha. Nainen mies. Voihan tuosta tietenkin saada sen hyvä paha -asetelman jos tuota tulkitsee, kuten sanotaan, kuin PIRU RAAMATTUA. Heh, uskikset lukevat ja tulkitsevat Lordia kuin piru raamattua. Miten tässä nyt näin kävi?????? ;)


      • Nimetön
        päivänsäde ja menninkäinen kirjoitti:

        Toinen pimeydessä vaeltaa ja toinen valon lapsi on, mutta eivät koskaan kohtaa, sehän on myös tuon sanoituksen ydin. Tämähän on tosi yleistä vastakkain asettelua ja kaksijakoisuutta elokuvissa, kirjallisuudessa, musiikissa ja taiteissa jne. Dualismia. Yin & Yang. Märkä kuiva. Hyvä paha. Nainen mies. Voihan tuosta tietenkin saada sen hyvä paha -asetelman jos tuota tulkitsee, kuten sanotaan, kuin PIRU RAAMATTUA. Heh, uskikset lukevat ja tulkitsevat Lordia kuin piru raamattua. Miten tässä nyt näin kävi?????? ;)

        No jännä lopetus sitten? Aika pimeetä mun mielestä.

        I hear you scream
        but I can't see your eyes   


      • jvd
        Nimetön kirjoitti:

        No jännä lopetus sitten? Aika pimeetä mun mielestä.

        I hear you scream
        but I can't see your eyes   

        noita sun höpötyksiä. musta tuntuu että kuulut johonki helluntaiseurakuntaan mistä kyllä pystyy kans lyhentämään hell-seurakunta :) pisaako sulla vielä huumorintaju?


    • ------------

      ...ettei kasvojaan saa paljastaa.

      • nyt jo

        elämä ihan oikeasti!!

        Se on vain bändi!! Asut ovat vain imagoa!! Jotkut eivät halua paljastaa naamaansa julkisuudelle, että voivat elää normaalia perhe-elämää!! Miksi tätä on niin vaikea käsittää?!?!?


      • samoin kuin

        silmälasit, lippis ja viskipullo muuttavat miehen satanistiksi, puhumattakaan siitä että osaa puhua englantia!!

        Aikamoinen antikristus koko Lordi :D


      • Minulla on isompi kuin sinu...
        nyt jo kirjoitti:

        elämä ihan oikeasti!!

        Se on vain bändi!! Asut ovat vain imagoa!! Jotkut eivät halua paljastaa naamaansa julkisuudelle, että voivat elää normaalia perhe-elämää!! Miksi tätä on niin vaikea käsittää?!?!?

        Ihan oikeasti urpo, sinulla ei ole elämää!


      • Min-. minä, minä
        samoin kuin kirjoitti:

        silmälasit, lippis ja viskipullo muuttavat miehen satanistiksi, puhumattakaan siitä että osaa puhua englantia!!

        Aikamoinen antikristus koko Lordi :D

        Sellainen vaahtosammutimen kokoinen.


    • eikai?

      Sinähän taijjat olla palavoja ku nuin palijo asiaa vatvot? Tainnu se sielunvihollinen iskee kyntensä syvälle siunki pienen mustan sytämes uumeniin ja nyt olokapäällä istuen kuiskuttellepi oppejaan että kylyväisit sitä riitaa ja eripurraa muitten keskuuteen. Toivoa soppii että se alakerran sarvipää tarjoaapi siulle tulisen vastaanoton sitte ku siustaki aika jättää.

    • näkemys

      Ensinnäkin olet täysin metsässä satanismin määrittelyssä. Satanistit ovat individualisteja jotka uskovat ihmiseen ja itseensä. He ovat oman onnensa seppiä. Satanismi ei korosta mitään pimeitä puolia vaan kehottaa ajattelemaan ITSE ja KÄYTTÄMÄÄN järkeä. Monet ovatkin puhuneet satanismin harhaanjohtavasta nimityksestä, koska he eivät ollenkaan tunnusta mitään uskontoa, eivät siis helvettiä eivätkä muutakaan kristillistä terminologiaa. Tavallaan satanistit ovat ateisteja ja/tai agnostikkoja, jotka eivät ole sen enempää vihamielisiä kuin muutkaan ihmiset. Heidän maailmankatsomuksensa on vain ihmiskeskeinen.

      13 on kuule vaan ihan yleisesti tunnettu epäonnenluku ihan koko kansankin keskuudessa, eihän se tee kenestäkään vielä saatananpalvojaa, sama homma on usein myös vertauskuvana käytetyllä biljardin mustalla kasipallolla, sen jos vahingossa lyö pussiin niin häviää pelin.

      Oletko ihan vajaa kun sanot että jotkut ihannoivat rumuutta? Ja mikä Lordin musiikissa on rumaa? Siksikö kun siinä on sähkökitarat? Eihän uskikset hyväksy sähkökitaroita varsinkin jos niissä on säröä... vaikka olenpa minäkin ollut gospel-rockbändin keikalla. Hohhoijaa, Lordilla on myös biisi "Devil is A Looser" Ja sitäpaiti pennut leikkivät ihan Lordin näköisillä nukeilla ja actionfiguureilla sekä katsovat hirviöanimaatioita, so what?

      Milloin prostituutio on liittynyt saatananpalvontaan? Olympialogossa on useita renkaita, tarkoittaako tämä että kreikkalaiset ja urheilijat ovat saatananpalvojia. Maapallo on pyöreä. Aurinko on pyöreä. Audi-automerkin logossa on ympyröitä. Kyllähän noita ympyröitä löytyy vaikka mistä kun niitä hakee. Kyllähän se on vaan niin, että ympyrä merkitsi ennen kristinuskoa aurinkoa kun ihmiset palvoivat sitä. Kristinusko sitten tekivät noista symboleista pahan jotta ihmiset eivät harrastaisi luonnonuskontoja. Kyse on siis jo kristinuskoa vanhemmista symboleista.

      Laitapa linkkiä ja lähdetietoja noista tiedoista, niin katsotaan kuinka puolueettomasta lähteestä ne ovat kotoisin.

    • •••

      "Lordilla on sarvet ja isot hampaat, mutta niin on lehmälläkin. Ei voisi vähempää kiinnostaa alkaa ajaa alakerran isännän asioita." sanoo Putaansuu Hesarin Kuukausiliitteen haastattelussa vuodelta 2003.

    • •••

      Scartic Circlehän ei tietenkään ole mikään Napapiiriin liittyvä sanaleikki.

    • DeValjes

      Nerokasta touhua hyvä ihminen. Satanismista en viitsei sen enempää mitään ilmoitella, koska joku jo ehti ennen minua.

      Muisteleisin myös, että moni kasaribändeistä on ottanut mukaan symboliikkaa. Muistaako kukaan iron Maiden:in ja hidän biisinsä "the number of the beast". Kysymys nyt kuuluukin, onko Iron Maiden:in ihmiset saatanan palvojia?

      • oo saatanan-

        palvojia...?


    • sitten alkaa

      sinunkin palvomaan, kun olet noin hyvin perillä noista asioista idiootti. Meetkö jo ensi yönä potkimaan hautakiviä.

      • hihhulit ovat

        Kävin yhdellä jeesussivulla ja joku oli laskenut Lordin pistemäärästä 292 numerologiaa käyttäen mystisen luvun 4 tai 40 joka tarkoittaa jotain, en nyt muista tarkaan, mutta jotain epävakautta ja kaaosta se kuulemma merkitsi. Eli 2 9 2=13 (kauheaa, epäonnenluku!) ja 1 3=4. En tiedä mistä se nollan sai siihen perään, mutta näin se tuumasi ja oli kauhistunut Lordista. Itseasiassa jopa uskonsisaret ja -veljet kyseenalaistivat tämän henkilön kiihkoilun siellä palstalla. Ei helevetti jos uskikset käyttävät numerologiaa tulkitakseen asioita ja raamattua, sehän on suoraan Da Vinci-koodista tai Umberto Econ salaliitto/temppeliritari/vapaamuurari/graalin malja -salaliittoteorioista. Ei oo muuten ensimmäinen kerta kun törmään tähän uskisten harjoittamaan numeromystiikkaan. Haiskahtaa aika kerettiläiseltä...


      • Nimetön
        hihhulit ovat kirjoitti:

        Kävin yhdellä jeesussivulla ja joku oli laskenut Lordin pistemäärästä 292 numerologiaa käyttäen mystisen luvun 4 tai 40 joka tarkoittaa jotain, en nyt muista tarkaan, mutta jotain epävakautta ja kaaosta se kuulemma merkitsi. Eli 2 9 2=13 (kauheaa, epäonnenluku!) ja 1 3=4. En tiedä mistä se nollan sai siihen perään, mutta näin se tuumasi ja oli kauhistunut Lordista. Itseasiassa jopa uskonsisaret ja -veljet kyseenalaistivat tämän henkilön kiihkoilun siellä palstalla. Ei helevetti jos uskikset käyttävät numerologiaa tulkitakseen asioita ja raamattua, sehän on suoraan Da Vinci-koodista tai Umberto Econ salaliitto/temppeliritari/vapaamuurari/graalin malja -salaliittoteorioista. Ei oo muuten ensimmäinen kerta kun törmään tähän uskisten harjoittamaan numeromystiikkaan. Haiskahtaa aika kerettiläiseltä...

        Että tuo numerologia nyt haiskahtaa vähän "nyhjästään tyhjästä", mutta mielestäni fiksu ihminen kuitenkaan ei ota kaikkea sokeasti vastaan ,mitä annetaan, joukkohysteria asiasta josta ei tiedätä mitään on myös säälittävää.


      • voisi
        Nimetön kirjoitti:

        Että tuo numerologia nyt haiskahtaa vähän "nyhjästään tyhjästä", mutta mielestäni fiksu ihminen kuitenkaan ei ota kaikkea sokeasti vastaan ,mitä annetaan, joukkohysteria asiasta josta ei tiedätä mitään on myös säälittävää.

        sanoa tätä uskovaisten Lordi on saatananpalvonta-keskustelua joukkohysteriaksi.

        Siinä sulle fiksuja ihmisiä.

        Just just..


    • --------------

      Jospa nyt kuitenkin porukka heräisi täällä todellisuuteen ja katsoisivat maailmaa netin ulkopuolella!!!
      Lordi on SHOWBÄNDI, se on FIKTIOTA!!!
      Kyllä varmaan tuolta netistä löytyy kaikkea pelottavaa, uhkaavaa, kauhistuttavaa kun siellä surffailee hakemassa tietoa saatananpalvojista!!
      Mut hei poju, ei maailma ole ihan niin mustavalkoinen!
      Saatanismi/saatanpalvonta tietysti pahasta, en missään nimessä puolustele heitä, mutta ei tuomita syyttömiä!!!

    • jvd

      on seurakunnalla töissä muistaakseni nuorisopappina korjatkaa jos olen väärässä. onko tullut mieleen että jos tämä bändi tekisi vain musiikkia ja tuo olisi heidän tyyli? ei tarvi aina niitä saatanoita sotkia joka asiaan perkele.
      olihan jari sillanpäänkin esityksessä vuosi takaperin enkeleitä ja demoneita ja kukaan ei pitänyt mitään äläkkää.

      • ja siitä

        vielä, että onko YLE:kin nyt sitten saatananpalvojien tukikohta, kun ottivat ihan itse yhteyttä Lordiin ja pyysivät mukaan? Ja ihanko on 120000 uusimmankin levyn ostanutta saatananpalvojia? Saatananpalvojatkin ovat vain kuule aika pieni piiri.

        Että näin.


    • Onko silloin

      saatananpalvoja, koska hänen pelipaidassaan on numero 13. Tai ne muut pelaajat, joilla on hallussaan numerot; 5 - 9 - 13.

    • •••

      Satuitteko huomaamaan, että vajaat kaksi viikkoa sitten Amerikassa annettiin tuomio saatananpalvontamurhasta. Vuonna 1980 sairaalan kappelista löydettiin alttarivaatteeseen käärittynä murhattu nunna, jonka ruumiiseen oli viillelty saatananpalvontaan liittyviä symboleja. Nyt viimein murhasta annettiin tuomio, 15 vuotta vankeutta. Tuomittu ei soittanut rokkibändissä eikä hänellä kerrottu olleen lateksinaamaria, vaan hän oli katolinen pappi.

    • satukirjasta nimeltä: raamattu

      Hei noi jutut on satukirjasta nimeltä: raamattu

      Ja uskovaiset keksi ton HIRVIÖn
      ei olis pahaa ellei ne pedofiilipapit ois keksinyt köyhille jotain pelottavaa että pysyis aisoissa.

      Raamattua voi lukea monella tavalla siellä puhutaan semmosella kielellä että jokainen joka haluaa etsiä sieltä mieluisen jakeen...

      • segers

        Raamatusta, vaan Raamatun sanoma on yksiselitteisesti:

        Jumala on olemassa
        saatana on olemassa
        ihmiskunta on syntiinlankeemuksen jälkeen saatanan vallan alla ja tarvitsee vapautuksen, jonka vain Jeesus voi antaa, koska eli ihmisenä synnittömän elämän ja lunasti maapallon ja iankaikkisen elämän takaisin niille, jotka sen haluavat Hänen nimessään vastaanottaa (se on vapaaehtoista)

        stana on jokatapauksessa ollut olemmassa Raamattu vain varoittaa siitä

        Raamatun ennustukset ovat toteutuneet monille kiusallisen tarkasti vuosisatojen ajan ja toteutuvat edelleen.
        Raamattu on realistinen kirja ja sieltä löytyy tosi realistiset ajankuvat mm. nykyajasta ja ihmisten mielenlaadusta lopunaikoina


    • -minä-

      pöh ei ville valokaan oo mikään saatananpalvoja vaik ekalla levyllä mainitaan 666 vaik kuin monta kertaa! :( kyl kaikki voi kuunnella/laulaa millasta musaa vaan eikä tartte olla saatananpalvoja. iteki tykkään lordista, himistä, bodomista sun muista enkä oo mikään saatananpalvoja. tai sit jos joskus "eksyy" kirkkoon ja tykkää laulaa virsiä ni ei se musta mitään uskovaista tee ;)

    • Tunnen asian kokemuksesta.

      Suomalaiset rakastaa satanismia ja saatananpalvontaa ja vihaa kristinuskon Jumalaa. Pikkasen säälittävä juttu on vaan se että siinä vaan heille itselleen käy lopulta huonosti. Saatana vihaa myös saatananpalvojia ja satanisteja ja pitää huolen siitä että nämä henkilöt vie joko itsemurhaan jossain vaiheessa elämässään tai muuten täydelliseen rappioon. Näihin tapauksiin olen valitettavasti törmännyt hyvin usein ja se on pikemminkin sääntö kuin poikkeusasia. Mahdollista on kyllä päästä vapaaksikin, mutta se vapautuminen onkin sitten voimallisemman henkivallan avusta riippuvainen. Tästä esimerkkinä mm. Päivi Niemi ym. maailmalla vapautuneen ex-palvojat. Omin voimin on mahdotonta päästä vapaaksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      263
      16894
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      5434
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      115
      2573
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      2051
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1758
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      992
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      952
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      31
      872
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      44
      869
    Aihe