Elämän tarkoitus hukassa

Itse olen miettinyt ihan samaa, miten tästä voi selvitä. Tilanteeni ei ole samanlainen, mutta vaikea kyllä. Yhteisiä vuosia takana 5 joista tiedettävästi viimeiset 3 vuotta mieheni on pettänyt silloin tällöin. Joka kerta ku asia tullut ilmi olen lähtenyt ja olo on ollut yhtä helvettiä. Mieheni on kuitenkin aina rakastanut minua(?) ja halunnut yhteistä tulevaisuutta. Olo on aina erossa ollut niin hirveä, että helpompi on ollut palata takaisin yhteen. Kerta toisensa jälkeen olen uskonut häntä ja yrittänyt aina uudestaan, halunnut ja toivonut että nyt kaikki muuttuu, vaan ei. Viime viikot on puhuttu häistä, hän varsinkin, ja kaikki meni todella hyvin, hänkin oli tyytyväinen ja todella rakastunut. Mutta kuin salama kirkkaalta taivaalta, muutama päivä sitten hän ei tullutkaan yöksi kotiin vaan soitti ja ilmoitti että ei enää halua loukata minua(oli taas pettänyt) vaan on parempi erota.

Tiedän itsekin, että näin on parempi, ettei minun enää tarvitsisi kärsiä, mutta miksi sitten sattuu niin paljon, ei voi nukkua syödä... Itkeä vain ja salaa toivoa että kun oltaisiin taas yhdessä. Väärinhän se olisi itseäni kohtaan jos taas "yrittäisimme", mutta kun tuska on niin kova että se helpottaisi, mutta kuinka pitkäksi aikaa... muutama kuukausi hyvin ja sitten taas. Olemmeko sitten niin heikkoja, jostain täytyisi löytää se jokin voima jatkaa rohkeasti yksin...

Koitetaan yhdessä, lähde siitä suhteesta!

Sulla ei ole lupaa olla sydänsuruinen, koska tiesit miehen taustaa ja rentun pelimiehen maineesta. Repäise nyt vaan itsesi irti.

Me naiset olemme joskus säälittäviä. Me rakastumme miehiin, jotka satuttavat meitä. Me tiedämme sen jo alussa, mutta emme voi silti mitään.
Mutta me emme ole yksin, sillä meillä on kanssasisaria.
Kukaan muu kuin me itse ei voi tilannetta ratkaista. Pienten onnen hetkien vuoksi olemme valmiita tekemään koko muusta elämästämme helvettiä. Mutta pidemmän päälle emme voi jatkaa näin, ja on aika tehdä päätös ja repäistä itsensä irti. -Ja pitkän ajan jälkeen huomaamme, että niin oli paras.

Tarinasi kuulosti tutulta ja todella sydäntä särkevältä. Itse ymmärsin 27 vuoden yhdessäolon jälkeen että miehelläni oli piilevänä alkoholiongelma. Se pysyi peitossa hänen matkatyöstään johtuen. Huomasin kuinka hänen persoonallisuutensa muuttui, myös moraalikäsitykset, alkoholismin edettyä. Sairastuin moniin psykosomaattisiin sairauksiin ja kävin tutkimuksissa ennen kuin tajusin hakea apua Al Anonista, joka on läheisen alkoholismista kärsivien vertaistukitoimintaa. Ryhmissä käydessä kuulin niin paljon asiaa alkoholismista, että reilun vuoden kuluttua olin tehnyt päätökseni. Ajan kuluessa alkoholismisairaus oli syönyt niin paljon rakkauttani että kotoa muuttaminen ei ollutkaan vaikeaa. Alkoholismi on koko perheen sairaus ja se tarttuu henkisesti läheisiin. Hae apua itsellesi, sitä on tarjolla.