Vetoomus

http://www.platinum.ac/eurovision07/

"VETOOMUS
Kaikilla suomalaisilla on vielä tuoreet traumat vuoden 2005 yleisurheilun MM-kisojen avajaisista. Professori Gandalf repi joulupukkinaamarissa voimavirtajohtoja "aikakoneessa". Rednex, Laura Bono ja muut Suomen huippubändit esiintyivät kaatosateessa. Playback-esitykset lähetettiin miljooniin koteihin takakaarteen kakkoskameran mikrofonilla äänitettyinä.

Ettei vuoden 2005 MM-kisojen avajaisten kaltainen fiasko, sekä siitä seurannut kansallinen häpeä toistuisi, vaadimme seuraavia toimenpiteitä:

Ammattilaiset asialle: Suomessa on kymmeniä kansainvälisesti tunnustettuja viihdealan ammattilaisia, jotka ovat tähän saakka karttaneet Euroviisuja kuin Lordi kasvisruokaa. Suomalaisia kukkahattutätejä ei saa päästää koskemaan tulevien Euroviisujen järjestelyihin. Emma-gaalojen tuottajille, Yleisradion fiilistelijöille, Matti Vanhaselle ja MM-kisojen organisaatiolle porttikielto tapahtumaan.

Tekotaiteellisuus pannaan: Väliaikaesityksiksi ei tarvita Ateenasta kopioituja tanssiesityksiä. Rockilla Lordi toi kisat Suomeen ja rockilla jatketaan! Suomalaisilla ei ole tarvetta kopioida muiden maiden seremonioita, pitäydytään siinä mikä osataan parhaiten.

Nuorta ammattitaitoa: Tunnarit, välianimaatiot ja graafinen ilme parhaille nuorille luoville tekijöille. Ylen grafiikkaosasto ei saa koskea tapahtumaan (oletko nähnyt Ylen ohjelmatunnuksia tai markkinointia?).

Euroviisut Lappiin: Kaikki jotka ovat käyneet betonilähiöiden ja rautateiden ympäröimässä Hartwall Areenassa ovat sitä mieltä että Euroviisut tulee järjestää Lordin kotikulmilla Lapissa. Mikä näyttäisi Euroopassa paremmalta kuin porot parveilemassa viisuhallin parkkipaikalla? Mikäli tilaa Lapista ei löydy (eikä Hjallis hallia pysty rakentamaan) tyytykäämme Hartwall Areenaan.

Lordi ansaitsee kaiken kunnian voitosta. Suomi ei voittanut Euroviisuja, Lordi voitti.

Lisää nimesi vetoomukseen!"
3457
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

MM-kisojen avajaiset oli kieltämättä kansallinen häpeä.

Äänestä
  • Yle joutuu säästämään kuitenkin kustannuksissa, ja sen omat työntekijät laitetaan taas asialle..

    Äänestä

Lordi toi euroviisut ensimmäistä kertaa suomeen niin niiden täytyy onnistua kunnolla, eikä mitään fiaskoa. Sitten vaikka kerätään rahaa keräyksillä et saadaan kunnon viisut. Minä ainakin olen valmis maksamaan osani :D

Äänestä

Kommentoi aloitusta


zacharia kirjoitti:

http://www.platinum.ac/eurovision07/

"VETOOMUS
Kaikilla suomalaisilla on vielä tuoreet traumat vuoden 2005 yleisurheilun MM-kisojen avajaisista. Professori Gandalf repi joulupukkinaamarissa voimavirtajohtoja "aikakoneessa". Rednex, Laura Bono ja muut Suomen huippubändit esiintyivät kaatosateessa. Playback-esitykset lähetettiin miljooniin koteihin takakaarteen kakkoskameran mikrofonilla äänitettyinä.

Ettei vuoden 2005 MM-kisojen avajaisten kaltainen fiasko, sekä siitä seurannut kansallinen häpeä toistuisi, vaadimme seuraavia toimenpiteitä:

Ammattilaiset asialle: Suomessa on kymmeniä kansainvälisesti tunnustettuja viihdealan ammattilaisia, jotka ovat tähän saakka karttaneet Euroviisuja kuin Lordi kasvisruokaa. Suomalaisia kukkahattutätejä ei saa päästää koskemaan tulevien Euroviisujen järjestelyihin. Emma-gaalojen tuottajille, Yleisradion fiilistelijöille, Matti Vanhaselle ja MM-kisojen organisaatiolle porttikielto tapahtumaan.

Tekotaiteellisuus pannaan: Väliaikaesityksiksi ei tarvita Ateenasta kopioituja tanssiesityksiä. Rockilla Lordi toi kisat Suomeen ja rockilla jatketaan! Suomalaisilla ei ole tarvetta kopioida muiden maiden seremonioita, pitäydytään siinä mikä osataan parhaiten.

Nuorta ammattitaitoa: Tunnarit, välianimaatiot ja graafinen ilme parhaille nuorille luoville tekijöille. Ylen grafiikkaosasto ei saa koskea tapahtumaan (oletko nähnyt Ylen ohjelmatunnuksia tai markkinointia?).

Euroviisut Lappiin: Kaikki jotka ovat käyneet betonilähiöiden ja rautateiden ympäröimässä Hartwall Areenassa ovat sitä mieltä että Euroviisut tulee järjestää Lordin kotikulmilla Lapissa. Mikä näyttäisi Euroopassa paremmalta kuin porot parveilemassa viisuhallin parkkipaikalla? Mikäli tilaa Lapista ei löydy (eikä Hjallis hallia pysty rakentamaan) tyytykäämme Hartwall Areenaan.

Lordi ansaitsee kaiken kunnian voitosta. Suomi ei voittanut Euroviisuja, Lordi voitti.

Lisää nimesi vetoomukseen!"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu