Miten olette saaneet selville?

Petetty

Olen muutaman viikon yrittänyt saada elämääni kasaan. Sain selville, että avomieheni pettää minua. Minulle se selvisi sähköpostilla. En tiedä kuka tai ketkä sen lähettivät, mutta siinä oli niin kovat faktat että mies ei voinut muuta kuin myöntää asian. Soitin myös tälle toiselle naiselle kun luulin että hän oli sähköpostin takana. Oli yllätys hänellekin, nyt miettii mitä tekee koska itse on naimisissa ja minun mieheni vapaa (me olimme avoliitossa). Meillä liitto loppui siihen sähköpostiin.
Kysyisinkin miten teille muille on puolison pettäminen selvinnyt. Usein sanotaan että naiset varsinkin vaistoavat, mutta minulle tämä oli todellinen shokki.
Onneksi en ole ainut tässä tilanteessa oleva ja jo kerran eron kokeneena tiedän että tästäkin selviää hengissä.

12

3465

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • oli minullekin

      Minulla ei ollut mitään aavistustakaan mieheni ulkopuolisesta suhteesta. Olen yrittänyt jälkeen päin miettiä, olisinko voinut asian jostain arvata, mutten edes jälkiviisaana voi sanoa olleeni sinisilmäinen. Oman mieheni suhde oli pitkä, mutta hän ei tavannut kakkostaan kuin muutaman kerran vuodessa. Teemme molemmat epäsäännöllistä työtä, joten olemme siis yksin kotona ja esimerkiksi puhelut oli helppo hoitaa silloin. Mieheni ei ollut koskaan öitä pois kotoa tms. mistä olisin jotain voinut päätellä. Myös kakkosnainen oli naimisissa, joten kumpikaan salarakkaista ei varsinaisesti ripustautunut suhteeseen ja soitellut toisilleen viikonloppuisin. Mieheni kävi kuitenkin ajan myötä varomattomaksi. Hän oli ollut tämän salarakkaan kotikaupungissa ja yksi kaverini näki heidät kahvilla ja tämä kaverini puoli leikillään kertoi kyseisestä kahvittelureissusta tai lähinnä nähneeni mieheni kyseisessä paikassa. Pian tämän jälkeen olimme lomalla ja tajusin mieheni pitävän kännykkää äänettömällä, mikä oli minusta outoa. Katsoin hänen tekstiviestinsä ja sieltähän juttu paljastui. Tiedän sen olevan laitonta, mutta eipä riittänyt miehen rohkeus nostaa asiasta syytettä. Ei tainnut tulla mieleenkään.

      • tuohon laittomuuteen

        "Katsoin hänen tekstiviestinsä ja sieltähän juttu paljastui. Tiedän sen olevan laitonta, mutta eipä riittänyt miehen rohkeus nostaa asiasta syytettä. Ei tainnut tulla mieleenkään."

        Eikä olisi pitkälle pötkinytkään vaikka olisi mieleen tullut, puhelimessa olevia jo avattuja viestejä kun laki ei suojaa. Moraaliseen puoleen en ota tässä kantaa, mutta oikeudesta ei kärähtänneen kannata lähteä kostoa hakeamaan.

        Vinkkinä niille jotka vetävät herneen nenäänsä tuosta pienestä faktasta, lukekaapa laki viestintäsalaisuudesta - se suojaa viesteja vain sen ajan kun ne ovat matkalla lähettäjältä vastaanottajalle - kun viesti on saavuttanut vastaanottajan niin se on vastaanottajan omalla vastuulla. Jos joku on niin tyhmä että jättää arkaluonteiset viestit poistamatta saa syyttää vain itseään.


    • Myös petetty

      Sain myös selville että kihlattuni kirjoittelee vieraille naisille ja on sitä tehnyt jo koko seurustelumme ajan. Välillä meillä oli taukokin, kun uskoin ettei hän halua sitoutua...ja kas kummaa, sinä aikana hän olikin tapaillut jotain toista naista! Sain tämän jälkeenpäin hänen sähköposteistaan ja kännykästään. Kaikki ne epämääräiset selitykset, kännykän äänettömänä pitäminen, viestien poistot ja puheluiden poistot, kun tulee luokseni. Odotan nyt vain sitä hetkeä, kun tulee eteen se "viimeinen pisara". Silloin ei auta enää että "mä rakastan sua". Rakkautta se tuskin on, kun haluaa toisen vain omistaa ja itse mennä ja tehdä kuten haluaa, vai kui?
      Sanoit hyvin tuosta naisen vaistosta, olen vahvasti sitä mieltä, että jos on ollut jonkun aikaa miehen kanssa, niin silloin nainen kyllä vaistoaa, jos jotain on hassusti.
      Kyllä elämästä selviää, ei hengissä mutta uusi elämä voi sinullekin alkaa juuri tästä päivästä! Nauti siis loppuelämästäsi, ilman petturimiehiä.

      Tsemppiä!

      • mutta ihmispsyyjke

        on sellainen (ainakin minun hyväuskoisen) että vaikka "tiedostaa" ei halua tietää. Perustelin sitä sillä etten kekeinyt miten hän sen tekee. Puhelimessa jatkuvaa yhteydenottoa en edes osannut kuvitella. Tuntui ja tuntuu edelleen niin naurettavalta ja ala-arvoiselta. Sitten oli työmatkat. Firnan auto huollossa tai aina varattuna. Olisi jo pitämyt tajuta. Otti pekkasia meidän auton ja 150 km hotelliin.

        Naikkonen paljastui , suhde loppui, mies kertoi kylmän rauhallisesti,että onpettänyt minua kolme vuotta yhden naisen klanssa.

        Silloin minulta ratkes, ja mies kuvitteli ,että on vaan tällainen salarakashöpölöpö. Ulos lensi !


    • heikoissa

      kantumissa, kun yhteen sähköpostiin kaatui!
      Taisi olla jo muutenkin lopussa?

      • alkuperäinen.

        Jos saat sähköpostia missä on faktat suunnilleen kuvia myöten ja kuulisit pettämisen jatkuneen puolitoista vuotta niin silloin se ei enää ole pikku juttu. Minun periaatteeni on että ns. yhdenyön jutun "vieraan" ihmisen kanssa voin jotenkuten sallia mutta tämä puolitoista vuotta kestänyt pettäminen on niin harkittua kun olla voi, eipä voinut mies edes humalaa syyttää syyksi ja jos tapaamisia oli kerran viikossa vähintään.


    • se alkoi selvitä..

      ensin kiinnitin huomiota outoon käyttäytymiseen kännykän kanssa. Jatkuvasti vehtasi sen kanssa ja laittoi kiinni, jos satuin paikalle. Sitten pamahti puhelinlasku. Lukemattomia tekstiviestejä. Varsin erikoista miehelleni. Siitä tämä pettäminen alkoi selvitä. Ja varsinainen salapoliisi sain olla, että kaikki lopulta selvisi. Mutta paras todiste oli mieheni käyttäytyminen ja puheet. Niitä oppii lukemaan, ja niiden perusteella arvasin kaiken saman tien. Ei ne raukat ymmärrä sitä naisen vaistoa..

    • pettynyt

      pelaa...Olemme seukanneet 7kk, kun puoltoista kk sitten heräsin kamalaan painajaiseen...joka nyt on osoittautunut todeksi. Ajattelen vaan, jotta miksi aloinkaan,tähän suhteeseen...jonka piti kantaa vanhuuteen.Olemmehan kumpikin aikuisia,pettymykset tahoillamme kokeneet.
      Juttua en vielä ole rysäyttänyt kunnolla ilmoille, pian sekin päivä koittaa..vahinko vaan, jotta tääläisissä jutuissa on muitakin kärsijöitä kuin me..ne meidän lapset, jotka ovat tutustuneet ja kiintyneet...Eronneena tiedän,että elämässä selviää hengissä, mutta kuinka monta "pientä kuolemaa" ihminen kestää.

    • lyttyynlyöty

      Minä sain tietää ensimmäisistä seikkailuista lukemalla salaa miehen tekstiviestit. Hyvä että tein niin, koska muuten en olisi koskaan saanut mitään selville. Nämä mies vielä onnistui minulle selvittämään ja valehtelemaan suut ja silmät täyteen.

      Viimeinen ja eroon johtanut pettäminen tuli ilmi kavereiden suusta ja kirjeestä, jonka mies oli kirjoittanut tälle uudelle naiselle.

    • petetty myös

      En minäkään vaistonnut ensimmäisellä kerralla, tuli todella shokkina. Annoin anteeksi ja kierre jatkui... Sen jälkeen oppinut arvaamaan. Suhde kesti 5v josta mies petti noin 3v. Nyt vajaa viikko sitten erottu ja tarkoitus pysyä päätöksessä. Sain tietää siten että nainen kenen kanssa mieheni oli pettänyt tuli kertomaan minulle kaiken päin naamaani meidän yhteiseen kotiin. Mies oli saanut vihiä että hän oli tulossa joten lähti "luistelemaan". Viimesimmän mies kertoi itse seuraavana päivänä....

    • Minnuli

      Mies käski menemään sukupuolitautitestiin...

      • silti vielä harkitsen

        Minäkin luin salaa mieheni kännykän tekstiviestit. "Rakastan ja ikävöin sinua" oli lähetetty perheemme risteilyltä. Seksiviestejä...hyvän työpäiväntoivotuksia kullalle...eikä siinä mitään...ihminen joka nämä sai oli hyvä ystäväni....Mieheni sähköpostit luin. Sama juttu...suukkoja...oma oot....Kyselin mieheltäni heidän välisestä kommunikoinnista...valheita tuli silmät ja suut täyteen...Nyt hän kyllä tietää minun tietävän Olen kertonut lukeneene tekstiviestit ja sähköpostit Silmitön raivo, loukkaantuminen hän ei ikinä tekisi niin. Kaiken tämän jälkeen olemme edelleen mieheni kanssa vielä yhdessä...vaikeaa on....epäilys koko ajan..."ystäväni" kanssa kommunikoin...hänkin naimisissa.Häntäkin epäilen koko ajan. Olenko mielestänne säälittävä ihminen, kun edelleen olen tässä? Tosiasia on kuitenkin myös se että voin katsoa itsekin peiliin omassa parisuhteen hoitotavassani...Vieraissa en hypi mutta töissä kylläkin....


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4138
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      28
      3067
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2330
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1338
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. Mitä sun kaltainen ihminen tekee tämmöisessä paikassa?

      Et kuulu tänne?
      Ikävä
      133
      901
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe