antakaapas kuulua käsityksiänne seuraavasta: minä olen erinäisten elämänkokemusten seurauksena menettänyt uskoni rakkauteen. mitä siis seuraavan kerran sanon puolisolleni, kun hän sanoo rakastavansa minua? valehtelenko ja sanon takaisin rakastavani vai sanonko suoraan, että koko rakkaus on mielestäni puppua?
älkääkä nyt ymmärtäkö niin, etten välittäisi puolisostani. haluan hänelle hyvää ja tiedän, että voimme yhäkin elää onnellisina. minulle on vain tullut tällainen uusi henkilökohtainen oivallus / vakaumus, mutta sillä ei tartte olla käytännön elämään ylettyviä vaikutuksia.
kuulen mielelläni kommenttejanne.
älkääkä nyt ymmärtäkö niin, etten välittäisi puolisostani. haluan hänelle hyvää ja tiedän, että voimme yhäkin elää onnellisina. minulle on vain tullut tällainen uusi henkilökohtainen oivallus / vakaumus, mutta sillä ei tartte olla käytännön elämään ylettyviä vaikutuksia.
kuulen mielelläni kommenttejanne.
Vastaukset 13
Vanhimmat
toivon niin hartaasti että itsekin alkaisin pikkuhiljaa sulaa ja lämmetä, mutta pahoin pelkään että tämä elämä ei riitä siihen että uskaltaisin taas rakastaa. Ihan liian monta kertaa lävistetty, ja liian paljon ihmisten väärinkäsityksiä, ennakkoluuloja ja yleistyksiä.
... että joku ymmärtää, vaikkei tätä tietysti kellekään toivo. miten pitkälle se "kiva" riittää? varsinkin kun on aiemmin sanonut, että rakastaa kanssa.
saisi kumppanisi oikein kylmää kyytiä.
Mitähän jos kertoisit hänelle alkuun vaikka tämän: "..haluan hänelle hyvää ja tiedän, että voimme yhäkin elää onnellisina. minulle on vain tullut tällainen uusi henkilökohtainen oivallus / vakaumus, mutta sillä ei tartte olla käytännön elämään ylettyviä vaikutuksia..".
Voitte sitten yhdessä pohtia mitä mahdat tarkoittaa ja mitkä ovat ajatuksesi, ja suhteesi avioliittoonne ja vaimoasi kohtaan jatkossa. Tai hänen sinuun kuultuaan tuon.
...oli se, että olen mielestäsi mies. ihan kyllä nainen olen :)
Samaa mieltä *esmes näin* kanssa. Toisen olisi oikeudenmukaista tietää myös sun tunteet.. Tai olemattomat tunteet tässä tilanteessa. Vaikuttaahan asia hänenkin elämään. Jos ajattelen itteeni samassa tilanteessa, että poikaystäväni ei enään rakastaisi minuu.. Niin en tiedä pystyisinkö jatkamaan suhdetta täysillä voimin. Mielummin ero, kun olla suhteessa jossa tietää ettei toinen rakasta. Jos rakkaus on loppu, niin eihän suhde voi millään jatkua 'normaalisti'..
Niin, mitä se rakastaminen sitten on?
Eikö se, että haluaa puolisolleen hyvää, ole juuri sitä rakkautta.
Oletko oivaltanut ettet ole enää rakastunut häneen? Rakastuminen ja rakastaminen ovat ihan eri juttu.
Mietipä näitä.
rakastaminen on tahdon asia ja rakkauden säilyminen vaatii työtä... rakastumisen alkuhuumahan häviää, sen jälkeinen aika ratkaisee!
Kun suhteessa koittaa "vastamäki", niin silloin halu olla toisen kanssa ratkaisee. Halutaanko löytää rakkaus ja välittäminen uudestaan...
En ehkä menisi sanomaan puolisolleni etten tiedä rakastanko häntä. En kuitenkaan suosittele sinua valehtelemaan tunteistasi...Ehkä voisit puhua yleisesti rakkaudesta puolisosi kanssa (mitä se oikeastaan on). Sanot ettet usko rakkauteen: kuitenkin välität puolisostasi niin paljon että mietit miten voisit sen hänelle kertoa loukkaamatta... rakkaudelta tuo minusta kuulostaa...
Ja tarvitseeko ihmisten kokea rakkaus samalla tavalla? Toiselle rakkaus voi olla voimakasta yhteenkuuluvuuden tunnetta, toiselle taas mukavaa yhdessä oloa...
Toivottavasti saitte jotain selvää...
Rakastaminen ei aina ole yksistään tahdon asia. Kyllä se jostain selkärangasta tulee. En voisi väkisin "rakastaa" jotakuta vain siksi että olen päättänyt. Ei sellaisesta hyvää seuraisi.
Rakastan miestäni. Siitä päivästä jolloin tapasimme olen rakastanut. Tietysti se oli erilaista aluksi, mutta tietyt asiat eivät ole muuttuneet: epäitsekkyys, empatia, toisen kunnioittaminen, huomioiminen, korkea sietokynnys ja ymmärrys, "tahto tehdä hyvää", jne. Ne tulevat kuin luonnostaan. Ennen minulla ei ollut tällaisia piirteitä. Mutta mieheni toi niitä esiin heti alusta asti.
Alun kiihkeys on muuttunut syvällisemmäksi, mutta intohimoa se edelleen on. Ei niinkään himoa. Hyvä olla toisen lähellä. Tietää, että toisen on hyvä olla lähellä. Pahanakaan päivänä ei halua purkaa pahaa oloa toiseen.
Joskus on ollut toisin edellisen seurustelun aikana. Häntä en rakastanut. Jostain syystä tosirakkaus tekee ihmisestä "omituisen". Toiset ovat sitä luonnostaan kaikkia kohtaan. Jotenkin luissa ja ytimissä tietää milloin kahden välinen suhde on rakkautta. Tuntee kun toinen rakastaa. Vaikea sitä on selittää. Arvaan että monet eivät ole tosirakastuneita ehkä koskaan. Toivon silti että mahdollisimman monelle niin kävisi. Avartaa kummasti elämännäkemystä.
niin, kyllä minä luulen, että en enää usko rakkauteen laisinkaan. kyse ei siis ole mistään puolisoon kohdistuvien tunteiden laimenemisesta vaan kai jonkinlaisesta kylmettymisestä yleisemminkin.
niin, siis kyllä minä välitän ja ehkä se sitten on sitä rakkautta, ettei halua satuttaa. en tiedä. joka tapauksessa minusta tuntuisi pahalta sanoa puolisolleni suoraan, että en enää rakasta. voinen siis väistellä aikani noita tunnustuksia, sillä valehtelukaan ei tunnu reilulta. toisaalta, hän kyllä varmasti pian huomaa, etten vastaa hänen tunnustuksiinsa ja jonkinlainen puhuminen kai tässä on väkisinkin edessä. pelkään siis loukkaavani joka tapauksessa kun asia tulee ilmi. en tiedä, pystyykö hän ymmärtämään, että tämän ei tarvitse tarkoittaa yhtään mitään meidän elämämme kannalta.
Kokeile kerran Harrison Fordeja, ja sano
"Tiedän."
"Kiitos kulta, sä oot maailman ihanin ja pussaa ja halaa oikeen kovasti päälle...