Olen tässä aika hankalassa tilanteessa. En tunne itseäni rakastetuksi suhteessa. Tämä on varmastikin yleinen ongelma? Naiseni ei sano rakastavansa, ei koske eikä pussaile tai halaa oikeastaan koskaan.. Seksikin on lopahtanut siihen, ettei häntä haluta. Itse kosken ja halin ja pussailen, ja haluaisin seksiä suunnilleen koko ajan, mutta pettymys pettymyksen perään kaivertaa.. Jos sanon rakastavani häntä, hän kyllä sanoo myös minulle.
Olemme puhuneet tästä, ja hän sanoo minun syyllistävän häntä, minkä kyllä tiedänkin tekeväni. Kuitenkaan, useista keskustelukerroista huolimatta hän ei koske.. Sanoo, ettei ole sellainen, joka koskisi "koko ajan" toista. Iltaisin häntä väsyttää, kun haluaisin harrastaa seksiä.
Hän ei ymmärrä, että miten voin ajatellakaan ettei rakastaisi minua. Ongelma varmasti onkin minussa. Eihän ero voi olla ratkaisuna? Rakastamme kuitenkin toisiamme. Ja tiedän hänenkin rakastavan minua. En myöskään halua erota, koska meillä on pieni poika ja olen monesti miettinyt, miten selittäisin hänelle etten voi enää asua heidän kanssaan.
Miten oppisin ymmärtämään ja luottamaan häneen, että hän rakastaa minua kaikesta huolimatta? Hän on "mököttävää" luonteenlaatua, eli kun on huono päivä niin hän näyttää väärää naamaa minullekin.. Tällaisina päivinä ajattelen, että hän haluaa erota. Tiedän, että se on käsittämätöntä ja typerää, mutta en voi sille mitään.
Olemme puhuneet tästä, ja hän sanoo minun syyllistävän häntä, minkä kyllä tiedänkin tekeväni. Kuitenkaan, useista keskustelukerroista huolimatta hän ei koske.. Sanoo, ettei ole sellainen, joka koskisi "koko ajan" toista. Iltaisin häntä väsyttää, kun haluaisin harrastaa seksiä.
Hän ei ymmärrä, että miten voin ajatellakaan ettei rakastaisi minua. Ongelma varmasti onkin minussa. Eihän ero voi olla ratkaisuna? Rakastamme kuitenkin toisiamme. Ja tiedän hänenkin rakastavan minua. En myöskään halua erota, koska meillä on pieni poika ja olen monesti miettinyt, miten selittäisin hänelle etten voi enää asua heidän kanssaan.
Miten oppisin ymmärtämään ja luottamaan häneen, että hän rakastaa minua kaikesta huolimatta? Hän on "mököttävää" luonteenlaatua, eli kun on huono päivä niin hän näyttää väärää naamaa minullekin.. Tällaisina päivinä ajattelen, että hän haluaa erota. Tiedän, että se on käsittämätöntä ja typerää, mutta en voi sille mitään.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Hallitsi puolisoaan alistamalla, nöyryyttämällä ja väkivallalla
Aviomies lähes eristi vaimonsa 40 vuodeksi
Eteläsuomalainen mies rajoitti voimakkaasti vaimonsa liikkumisvapautta noin 40 avioliittovuoden aikana. Alistettu, nöyryytetty ja väkivallalla peloteltu nainen pääsi ajoittain kodistaan vain miehen luvalla ulos.
Pariskunnan noin 40 vuotta jatkuneen avioliiton aikana vaimo pääsi poliisille kertomansa mukaan kahdesti poistumaan yksin kotoaan hieman pidemmäksi ajaksi.
Eläkeläispariskunnan tarina on järkyttävä kertomus siitä, kuinka totaalisesti mies voi hallita vaimoaan ilman että tällä on juurikaan sanomista omasta elämästään.
Tapaus tuli poliisin tietoon hiljattain, kun nainen kokosi lopulta voimansa ja teki miehestään rikosilmoituksen.
Poliisitutkimukset ovat nyt päättyneet ja esitutkinta-aineisto on lähdössä syyttäjälle. Miestä on kuulusteltu pahoinpitelystä ja vapaudenriistosta epäiltynä.
Poliisi on voinut tutkia vain viimeisimmän epäillyn pahoinpitelyn ja siihen liittyvän vapaudenriiston, mutta tutkinnassa ilmeni, että kyse on paljon pitempään jatkuneesta samantyyppisestä ongelmasta.
Ystävät kaikkosivat
Naisen kuulustelukertomuksen mukaan hänen elämänsä on ollut avioliiton aikana hyvin rajoitettua.
Mies kielsi häntä pitämästä yhteyttä ystäviinsä ja sukulaisiinsa eikä hänellä enää vuosikausiin ollutkaan ystäviä.
Nainen teki työnsä, mutta muuten mies pitkälti kontrolloi hänen liikkumistaan. Oli aikoja, että hän saattoi käydä vain pikaisesti kaupassa, mutta sen jälkeen hänen oli kiirehdittävä suoraan kotiin.
Ovet lukossa
Mies piti ajoittain vaimoaan lukkojen takana omassa kodissaan. Hän saattoi irrottaa jopa ovesta kahvan, jotta puoliso ei pääse lukitusta huoneesta.
Pariskunnan noin 40 vuotta jatkuneen avioliiton aikana vaimo pääsi poliisille kertomansa mukaan kahdesti poistumaan yksin kotoaan hieman pidemmäksi ajaksi.
Toisella kerralla hän oli poissa pari päivää ja toisella kerralla muutaman päivän kauemmin.
Muuten he liikkuivat yhdessä, jos he lähtivät pidemmäksi ajaksi kodin ulkopuolelle.
Jatkuvaa nöyryytystä
Mies alisti vaimon tahtoonsa niin henkisellä kuin ruumiillisellakin väkivallalla.
Pieksämiset alkoivat naisen kertoman mukaan jo 1970-luvulla ja jatkuivat siihen asti kun hän otti yhteyttä poliisiin.
Aluksi väkivalta oli lähinnä läpsimistä ja tönimistä ja hiuksista repimistä; sellaista, josta ei jäänyt jälkiä, mutta viime vuosina miehen otteet kävivät vaimon mukaan entistä pahemmiksi – ja myös useammin toistuviksi.
Mies nöyryytti vaimoaan avioliiton aikana eri tavoilla, esimerkiksi virtsaamalla päälle tai riisuttamalla tai pakottamalla hänet nukkumaan sängyn sijasta eteisen lattialla.
Puolison oli lisäksi tyydytettävä miehen seksuaaliset tarpeet vaadittaessa. Vaimon tahdolla ei niinkään ollut merkitystä.
Edelleen mies huoritteli vaimoaan ja rankaisi tätä tämän avioliittoa edeltävistä suhteista vielä vuosikymmenien jälkeen.
– Se oli kokonaisvaltaisesti täydellinen alistussuhde, sanoo poliisi.
Pariskunnalla on nyt jo aikuisia lapsia, jotka lopulta auttoivat äitiään lähtemään, kun miehen alkoholinkäyttö ja väkivalta vain pahenivat.
Hirveä tilanne
Mies on kuulusteluissa myöntänyt syyllistyneensä väkivaltaan vaimoaan kohtaan sekä rajoittaneensa tämän liikkumista.
Hän selitti syyksi riistäytyneen alkoholinkäyttönsä.
Kaiken kokenut poliisikin järkyttyi naisen kertomuksesta.
– Onhan tilanne ollut hänen kannaltaan aivan hirveä. Tuntuu uskomattomalta, että tällaista voi tapahtua nyky-Suomessa.
www.iltalehti.fi
Niin kauan kuin rakkautta löytyy ei kannata erota!!!!!
Kaikilla nyt vaan ei ole samanlainen kaava osoittaa rakkautta.
Olen kerran sanonut rakastavani miestäni ja mieheni kaksi kertaa minua (joihin siis molemmat olemme vastaneet "niin minäkin"). Yhdessä olemme olleet 18 vuotta. Ei rakkaudentunnustuksen määrällä merkitystä ole vaan laadulla. Rakkautta voi osoittaa muutenkin puhumalla kauniisti ja vähän pehmoja...Ja rakastellessa tietysti...
Naisellasi on varmasti yliannostus haleja ja hellyyttä! Lopeta ne vähäksi aikaa ja salaa seksihalusi niin naisesi halut saattavat herätä.
Näytämme mieheni kanssa tympeää ilmettä aina kun meillä on henkilökohtaisia vastoinkäymisiä. Nyt minäkin olen jo oppinut olemaan välittämättä, vaikka aluksi saatoin loukkaantua siitä miehelleni! Tunsin, että hänen pahatuuli johtuu minusta, vaikkei näin ollutkaan. Kumma juttu, sillä mieleeni ei juolahtanut, että hän olisi voinut ajatella samoin, koska minäkin murjotin hänestä johtumattomista syistä :).
Olen miettinyt tätäkin:
Onko täällä henkilöä, joka rakastaa toista, mutta ei koske häneen? Jos olet tyyppiä, ettet halua koskea, ja toinen sanoo ja pyytää sitä, niin kosketko sittenkään tai lohdutatko?
Meillä on ollut tilanteita, jolloin on sattunut kovasti ja olen itkenyt, että minkä takia et koske, tai voi sanoa edes rakastavasi. Tällöin hän ei lohduta, vaan sanoo että minulla on ongelma, en voi muuttaa häntä kaltaisekseni.. Onko tämä aitoa rakkautta? Eikö siihen kuitenkin liity kumppanin tukemista ja tuen tarjoamista näinä vaikeina hetkinä?
eivät osaa lohduttaa siitä syystä (ehkä) ettei heitä itseään ole koskaan lohdutettu! Toisaalta taas moni ymmärtää niin, että vain lasta pitää lohduttaa. Aikuisen ihmisen pitäisi hakea turvaa ja lohdutusta itsestään, he ovat siihen kyllin kykeneviä?
Tosiasiassa jos aikuinen ihminen hakee turvaa toiselta niin odottaako hän toisen olevan vahvempi kuin itse häntä koskevassa asiassa ja onko se mahdollista?
Mieheni on todellinen surkimus lohduttamaan! Nippanappa hän osaa lohduttaa lapsia jos heitä sattuu, mutta jos heillä on paha mieli, niin lohdutusta ei usein tipu.
Minua hän on lohduttanut sellaisissa asioissa, jotka hän itse kokee surullisina tms., muttei todellakaan kiedo hellään syleilyyn vaan pitää esim. kädestä tai taputtaa olkapäälle.
Tein juuri huomion: Lapseni osaavat lohduttaa minua paremmin kuin mieheni. He ymmärtävät paremmin milloin minulla on paha mieli kuin mieheni. Se on outoa, koska mieheni on tuntenut minut huomattavasti kauemmin kuin lapseni! Kuitenkin olen varma siitä, että mieheni rakastaa minua!!!! Siitä ei ole epäilystäkään. Toiset vaan on ihan eri planeetalta jossain asioissa eikä sen pidä antaa häiritä!
Olen itse juuri kuvailemasi kaltainen nainen, eli en osaa kosketella ihmisiä, eläimiä kyllä pussaan ja paapon ylettömästi.
Mieheni onkin sanonut toivovansa olevansa joku elukoistani..
Mutta en osaa luontevasti helliä edes lapsia!
Tosin minulla ei omia ole, mutta rakas kummipoikani on minulle kuin oma lapsi, häntä on pienestä asti opetettu halimaan ja koskettelemaan, mutta siitäkin minä vain hämmennyn! Siis siitä kun pikkulapsi koskettaa minua!!
Tiedän loukkaavani miestäni, mutta en halua esittääkään olevani muuta kuin olen.
Hän on se ihminen, kenen edessä minun pitäisi voida olla oma itseni, virheineni kaikkineni. Minulle koskettelu on niin luonnotonta.
En muista että oma isäni tai äitini olisi koskaan halannut minua, ei vaikka minulla olisi ollut jokin hätä! Minulla on muistikuvia lapsuudesta, jolloin koin todella järkyttäviä asioita (voin sanoa että veri lensi) ja silloinkaan minua ei halattu, päin vastoin toruttiin kömpelyydestäni!
Ainut ihminen joka minuun muisti koskea joka ikinen päivä, oli isoveljeni.
Hän sai vapaasti kiusata minua, henkisesti, fyysisesti, jopa seksuaalisesti, ilman että vanhempani puuttuivat asiaan.
He olivat vain keskittyneitä omiin avioero-ongelmiinsa ja töihinsä.
Tämä on nykyään vielä yleisempää kuin minun lapsuusaikoinani.
Myös minua vaivaa se, ettei seksi kiinnosta.
Vihaan kaikkea, missä pitää koskea toisia ihmisiä, tanssimista yms.
Veikkaanpa ettei sinunkaan naisesi pidä tanssimisesta..?
Voin vain lohduttaa sinua sanomalla, että se ei kerro siitä etteikö hän rakastaisi sinua.
Se kertoo siitä, että häntä ei elämän tärkeimpinä vuosina huomioitu ja kosketeltu.
Vain siitä.
Älä kuvittele sen olevan mitään muuta!
Minunkin mieheni on todella vaikea kestää, hän kun on kova halailemaan.
Ja eihän se mikään ihme, kun hänen koko perheensä on kova halailemaan, siinähän sen näkee! Itse pyrin kuitenkin ajattelemaan positiivisesti: KOSKAAN ei ole liian myöhäistä oppia uutta.
Mutta se on kovan ponnistelun takana.
Tärkeintä on HALU muuttua.
Jos naisesi ei näe kohdallaan mitään ongelmaa, ei hän voi haluta muuttuakaan.
Älä siis peittele tuskastumistasi, vaan sano suoraan että: "sielusta saakka kouraisee, kun et anna hellyyttä!"
Jos hän ei sittenkään tee mitään asian hyväksi, voit jo syyllä ajatella ettei hän rakasta sinua.
Itse olen alkanut käydä terapiassa ja kokeilen myös "siedätyshoitoa", eli kosketella ja halata vaikken oikeasti sitä haluakaan.
Sillä rakastan miestäni, kylmästä käytöksestäni huolimatta, ja haluan tehdä hänet niin onnelliseksi kuin pystyn..
Mutta voin myös kertoa sinulle, että minä vasta epäilenkin mieheni rakkaudettomuutta.
Näin kylmän kasvatuksen saaneen ihmisen on todella vaikea ikinä uskoa, että joku voisi rakastaa.
Kosketus ei sitä todista, se vain hämmentää, kun siihen ei ole tottunut.
Veikkaanpa että naisesi ponnistelee ihan samojen asioiden parissa kuin sinä itsekin.
Mutta voin olla väärässäkin. Naisesi voi ihan oikeasti olla kylmä ihminen, enhän tunne häntä.
Mutta halusin vain kertoa oman tarinani, jotta sinä ja muut ehkä ymmärtäisitte vähän paremmin, miksi joku ei ole luonteeltaan koskettelevainen.