Näillä keskustelusivuilla näkee usein väitettävän, että ns. lihavat ihmiset ovat patalaiskoja ja saamattomia. Näkisin näiden lausuntojen takana olevan nuoremmat oman kehonsa lumoissa olevat ”wannabe beibit”. Jokaiselle aikuiselle lienee selvää, että lihominen on yhtä paljon psyykkinen kun fyysinen prosessi.
- yleensä väsyminen, työssä, koulussa ja perheen äitinä
- ongelmat henkilösuhteissa: ero, pettäminen, henkinen väkivalta, työttömyys ja syrjäytyminen
- mielenterveysongelmat ja riippuvuudet
Kun ihminen ei jaksa, hän ei jaksa välittää ulkonäöstään tai terveydestään , minä en ainakaan nimittäisi tätä laiskuudeksi. Miksi ei voisi samalla nimittää mielenterveyspotilasta, typeräksi, koska hän aivan tahallaan ja omaa saamattomuuttaan alkanut hulluksi. Siis, hyvin harva tahallaan tai ihan vittuillessaan lihottaa itsensä reiluun ylipainoon, kyllä syyt ovat monasti aika syvällä.
Oma tarinani. Olen nykyisin terve mutta lihavanko keski-ikäinen suomalainen mies, joka ei liene maassamme mikään harvinaisuus, onnekseni olen tilastani hyvin selvillä ja pudotan painoa tasaisesti ja hallitusti ilman mitään repsahduksia tai intoa pikalaihtumisesta. 01.05.2006 lähtöpaino tasan 130kg, pituutta 180cm en ole mikään rapakuntoinen, mutta tuonkin lastin vienti jyrkissä nousuissa käy sisuskalujen päälle, mutta tilanne on jo parempi, 3-viikkoa ja -7-kiloa tavoite eka kuukaudeksi -8kg. Tarkoitus on pitää noin 4..5kg/kk vauhtia johon uskon yltäväni.
Kuinka sain tämän massan:
- 20-vuoden aika työpaineet ajoivat 3-kertaa burn outtiin ja varsin syvään masennukseen
- henkinen väkivalta avioliitossa jonka kohteena olin 15-vuotta, hain eron, kärsin 2-vuotta masennuksesta eroni jälkeen
Kun 15-vuoden aikana sain läskiä ympärilleni 40..50kg en todella syytä itseäni laiskuudesta, minulta loppuivat yksinkertaisesti henkiset paukut. En turvautunut viinaan, en lääkkeisiin tms. söin jopa varsin terveellisesti, mutta liikuntaan nähden liikaa. Kyllä keski-ikäinen helposti lihoo 2..5kg/vuosi ei siihen mitään rasvamakkaroita ja roskaruokaa tarvita, joita muuten en syö lainkaan.
Juttuni tarkoitus on soittaa, kuinka tavallinen jopa fiksuna itseään pitävä keski-ikäinen, nainen kun mies voi lihoa ilman että hän olisi jotenkin laiska tai saamaton. Samoin kannustan kaikki ikä- ja kohtalotovereitani niin naisia kun miehiä, ainakin yrittämään sitä elämän muutosta, ilman mitään poppakonsteja. Opetelkaa näkemään maailmassa ja ympäristössänne positiiviset asiat, opetelkaa vähin erin arvostamaan itseänne, syyllisyyden tuntojen sijaan, opetelkaa rakastamaan elämää.
Miksi me, keski-ikäiset lihomme?
12
818
Vastaukset
- Itseasiassa vika on muualla
Lihavuus johtuu huonosta ruokavaliosta, johon kuuluu hedelmät sun muut.
Kun ihminen ei jaksa, silloin hän syö hedelmäsokeria joka lihottaa nopeasti, koska siitä saa energiaa jaksaa...
Myös liian vähäiset proteiinien syömiset voivat olla syynä... - Onnea sinulle!
- Riittämättömästi liikkuvia on peräti 2,1 miljoonaa. Kaikkein eniten riittämättömästi liikkuvia on keski-ikäisten 35-49-vuotiaiden parissa (67 %)
http://www.mediuutiset.fi/doc.te?f_id=910753&s=u&wtm=mu-24052006
http://www.kunto.fi/index.php?id=574 - ikää on 51 vuotta
Luin tuosta alempaa yhden samaa asiaa käsittelevän avauksen, aika samoilla linjoilla olen tämän kirjoittajan kanssa. Painonhallinta on elinikäinen juttu!
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=97&conference=601&posting=22000000016631669- sdfffffffff
Ei auta, tuskin liikkumalla saat läskit pois...
Riittämätöntä liikuntaa ei ole...lihavien määrä eri ikäryhmissä
5-14v=30%
15-22=20%
22-40=50%
40-60=80% - keväinen keventäjä
sdfffffffff kirjoitti:
Ei auta, tuskin liikkumalla saat läskit pois...
Riittämätöntä liikuntaa ei ole...lihavien määrä eri ikäryhmissä
5-14v=30%
15-22=20%
22-40=50%
40-60=80%Minusta kyse oli syömisen hallinnasta ja siinä pysymisessä koko ikänsä.
Liikunta on todellakin huono laihduttaja sinällään, mutta tuo muita etuja: jaksaa paremmin, kiinteytyy ja elämäntapa muuttuu sohvaperunasta aktiivisemmaksi.
Itse taistelen vielä kilojen kanssa, mutta yritän tehdä elämän mittaisen muutoksen. - mutta
sdfffffffff kirjoitti:
Ei auta, tuskin liikkumalla saat läskit pois...
Riittämätöntä liikuntaa ei ole...lihavien määrä eri ikäryhmissä
5-14v=30%
15-22=20%
22-40=50%
40-60=80%Liikunnan vähäisyys on syy lihomiseen. Kannattaa korjata myös syy eikä vain seurausta.
- BED LAPSI
Olen sairastanut lievän ahmimishäiriön ja tiedän siis mistä puhun. En kuitenkaan koskaan ole ollut ylipainoinen, koska häiriö saatiin kuriin varhaisessa vaiheessa.
Totuus ei siis ole että lihavat ovat laiskoja ja saamattomia. Totuus on kuitenkin se, että itse me tungemme sen kaiken ravinnon (tai lääkkeet, huumeet, alkoholin kuka mitäkin) sisäämme eikä kukaan muu siihen pakota. Joten kaikki lähtee itsestä ja vaikka syys ovat monimaiset ja usein myös psykologiset niin ne pitää vain pyrkiä selvittämään, joko omin, läheisen tai ammattilaisen avuin. Pointtini oli kuitenkin se että kukaan ei liho ikään kuin vahingossa vaan oman toimintansa seurauksena. Ja syömisen kontrollinti voi joskus tuntua ylitsepääsemättömän hankalalta. Tiedän. - Lukumoukka
Näyttää teinit hallitsevan liahdutusfoorumia, koska yksikään ei oikein ymmärtänyt "Pekka Pönöttäjän" arkipäivän todellisuutta.
Jos otan vaikka kolmilapsen perheenäidin arjen, kyllä siinä oman vartalon ihailu jää varsin vähälle huomiolle, varsinkin jos on vielä työelämässä. On helppo sanoa, että pitää ottaa vain itseään niskasta kiinni ja mennä lenkille?
Kun sitä seisoo kotiovella rättiväsyneenä kolmen muovikassin kanssa ja oven taka odottaa kolme kiljuvaa penskaa. Laita ruokaa, pistä vaatteita koneeseen, siivoa vähän, katso koululaisten läksyjen perään. Tämä kaikki menee vielä jos on auttavainen ja ymmärtävä aviomies, jos taas on avioliittokin hiukan vinolla pinnalla, kyllä ihmisillä on arjessa kestämistä.
Minua suoranaisesti "vituttaa" kun lukee naisten lehdistä yksinään elävien julkimonaisten kunto, teveys- ja liikuntaohjeita kanssasisarille, kyllä ne ovat kaukan tavallisen suomalaisen naisen arjesta. Meidän tavallisten ämmien on vain selvittävä päivästä toiseen ja jaksettava kantaa ne lisäkilomme.- tavallinen eukko täälläkin
Niinhän se on, arkisin varsinkin elämä on tarkkaan kellotettua, en minäkään ehdi harrastamaan mitään supertreenjä 5 kertaa vkossa jne.
MUTTA, teen kuitenkin ne valinnat siellä ruokakaupassa ja YRITÄN aina välillä pikkasen voimistella ja tehdä vatsalihaksia esim telkkaria katsellessa.
Pieniä muutoksia pienin askelin. - lapsia, joten
tiedän mistä puhut. Mutta silti jos halua on, niin siihen liikuntasuoritukseenkin löytyy kyllä aikaa vaikka se puoli tuntia. Itse käyn puolen tunnin hölkkälenkillä kolme kertaa viikossa. Puoli tuntia ei ole keneltäkään oikeasti pois mistään.
Ajoitan hölkän lasten ruokkimisen jälkeen. Kyllä aviomies voi sen aikaa niistä huolehtia. Suon vastaavan vapauden myös hänelle. Hölkän jälkeenkin jää aikaa pyykin käsittelyyn, kaupassakäyntiin yms.
Viikonloppuisin nousen muita ennen ja käyn hölkällä vielä muiden nukkuessa. Se ei ole keneltäkään pois. Lisäksi jumppaan telkkaria katsellessa. Itse asiassa telkkarin katselusta voi hyvin tinkiä kuntoilun eduksi. Olen huomannut, että kun kunto kasvaa, jaksaa kotitöitäkin tehdä paljon tehokkaammin ja kotona saa paljon enemmän aikaiseksi muutenkin. Loppujen lopuksi mies ja lapsetkin ovat tyytyväisempiä, kun lenkkipolulta palaa takaisin tyytyväinen ja reipas äiti.
- - salaatti
Miksi me lihomme:
Ruotsissa vuosien 1990 ja 2002 välillä päivittäinen energiansaanti kasvoi 5 % eli 144 kcal. Energiaa saatiin lisää proteiinista ja hiilihydraateista. Se vastaa ½ tunnin kävelyä päivittäin. Liikunta ei kuitenkaan lisääntynyt.
http://www.slv.se/upload/dokument/In_English/Food_and_health/TheSwedishActionplan.pdf
Food type / kcal per person and day
bread and cereal products 104
meat and meat products 83
chocolate, sweets, ice-cream etc. 89
soft drinks 32
alcohol 22
white sugar (sucrose) - 58
milk - 13
cooking fat - 108
Yhteensä = 330-179 = 151 kcal lisää!!!
Eli lihominen tapahtuu helposti pienistä ketjuista päivittäisistä ruokailu- ja liikuntatavoista. Syy lienee kiire ja elintarviketeollisuuden ja kauppojen runsas elintarvikkeiden mainostus ja tarjonta.- John Doe
Juu selvä logiikka jos ei ole saatavana ruokaa ihmiset laihtuu kuten keskitysleireillä aikanaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26216772Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235403- 1152555
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152026Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361753Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?111983- 59947
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto28857Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?43853