Olemme olleet ystäviä jo 20 vuotta ja meillä on paljon yhteistä. Harrastuksia, matkoja, samoja töitä, kaikkea. Eikä tässä olla kun vasta kolmekymppisiä. Ystävyys vaan näyttää ajan mittaan väkisin kuihtuvan kokoon, vaikka minkä tekisi.
Olimme laivaristeilyllä, ja ystäväni ei koko reissun aikana juuri vaivautunut hytistä ulos. Sain sentään hänet lähtemään seisovaan pöytään ruokailemaan. Siellä piti sitten väkisin tuupata vieraiden ihmisten pöytään, jossa hän aloitti antoisat keskustelut täysin tuntemattoman pariskunnan kanssa. Minun kanssani ei puhunut mitään muuta kuin kerran kysyi "maistuuko ruoka". Ruokailun jälkeen kyllä taas juteltiin niitä näitä.
Ystävyys on myös sietämistä, mutta alkaa tuntua siltä että tämä ystävyys ottaa enemmän kuin antaa. Olen ollut aina reilu ja aktiivinen ylläpitämään ystävyyttä, mutta se ei tunnu enää riittävän ja kiinnostavan. Tosin ystävälläni ei ole paljon muitakaan kavereita, joten en haluaisi kokonaan unohtaa häntä. Passiivisuus vaan näyttää tuhoavan tämän ystävyyden, kuten niin monen muunkin asian maailmassa.
Onko muilla vastaavia kokemuksia?
Olimme laivaristeilyllä, ja ystäväni ei koko reissun aikana juuri vaivautunut hytistä ulos. Sain sentään hänet lähtemään seisovaan pöytään ruokailemaan. Siellä piti sitten väkisin tuupata vieraiden ihmisten pöytään, jossa hän aloitti antoisat keskustelut täysin tuntemattoman pariskunnan kanssa. Minun kanssani ei puhunut mitään muuta kuin kerran kysyi "maistuuko ruoka". Ruokailun jälkeen kyllä taas juteltiin niitä näitä.
Ystävyys on myös sietämistä, mutta alkaa tuntua siltä että tämä ystävyys ottaa enemmän kuin antaa. Olen ollut aina reilu ja aktiivinen ylläpitämään ystävyyttä, mutta se ei tunnu enää riittävän ja kiinnostavan. Tosin ystävälläni ei ole paljon muitakaan kavereita, joten en haluaisi kokonaan unohtaa häntä. Passiivisuus vaan näyttää tuhoavan tämän ystävyyden, kuten niin monen muunkin asian maailmassa.
Onko muilla vastaavia kokemuksia?
Vastaukset 3
Vanhimmat
ja siksipä en hakeudukaan juuri ihmisten seuraan. Minusta on melko nautittavaa olla yksin, lukea, kuunnella musiikkia, shoppailla, katsella elokuvia, ja mihinkään noista ei rehellisyyden nimissä tarvita kaveria. Ystävän tai rakastetun kanssa keskustellaan sitten syvällisiä, vaihdetaan ajatuksia ja tuetaan toista, ja toistaiseksi ei ole tullut vastaan naisia joilla olisi edes jollakin lailla yhtenevä ajatusmaailma ja kiinnostuksenkohteet kuin itselläni. Ihanteellisia ystäväehdokkaita olisivat kenties keski-ikäiset ja sitä vanhemmat sielukkaat taitelijanaiset, homomiehet ja rakastetuiksi taas syvälliset ja miehekkäät tosimiehet.
Et kai vaan ole taas niitä jotka luulee että kaikki homot on sellasia pinkkejä pikkurillin koukistajia jotka tykkää rupatella naisten kanssa kukista ja muotivaatteista?
Jos oot niin koeta opetella olemaan yleistämättä. Ihan vaan tiedoksesi kaikki homot ei ole sellaisia kuin mitä tv-ohjelmissa näkee.
missä asut?