Ei ole anopin kanssa ollut hyvät välit, mutta nyt se sitten repes.
Tulin sanoneeksi anopille, että olemme eroamassa. Anopin reaktio oli lähes sivistynyt, ei onnitellut mutta ei pahoitellutkaan, totesi vain, että jaaha. Ja totesi senkin, että minä lähden pussukkani kanssa ja lapset, asunto, auto ja kaikki mahdollinen jää ilman muuta miehelleni (kaikki on oikeasti yhteistä).
Seuraavana päivänä anoppi soitti lohdutuspuhelun miehelleni. Miehessäni ei ole mitään vikaa tietenkään, vika on korvieni välissä, enkä mistään saisi enää niin hienoa miestä kuin mieheni on. Ja niin edelleen.
Nyt onkin käymässä niin, että monien keskustelujen jälkeen päätimme mieheni kanssa vielä yrittää, josko eron voisi välttää.
Mutta anoppi on toista mieltä. Soitti eilen ja sanoi, että turhaan sinä itseäsi siellä kidutat. Se on loputtava, eikä siellä enää mitään tarvitse keskustella. Se on nyt tehtävä päätös ja lähdettävä.
Mitähän minä odotin? Että anoppi pahoittelisi, että 20 vuoden avioliitto päättyy ja perhe hajoaa. Vai kuvitteleeko, että erosta seuraa hänen perheensä re-union ja poika muuttaa takaisin kotiin?
Anoppi repii pelihousujaan
14
2901
Vastaukset
- merkitön
harkitessanne eroa?
OTTAKAA TUOLLAISESTA ANOPISTA ERO JA ÄKKIÄ!!!
Lisäksi ehdotan, että tulostat aikaisemman kirjoituksesi ja siihen saamasi vastaukset ja ojennat ne anopillesi, johan luulisi menevän luun kurkkuun ja toivottavasti vielä poikittain.
Laatikaa kirjallinen ilmoitus anopille erokonsultoinnin tarpettomuudesta.
Montako eroa tässä maassa tapahtuu anoppien myötävaikutuksella? Itse tiedän muutamia eroja, jotka on suoritettu mahdottomien sukulaisten vuoksi:(.
Luulevatko anopit saavansa poikansa takaisin erojen jälkeen? Vai halutaanko olla valitsemassa itselle uutta miniää?
No, sehän on selvää, että eron jälkeen anopilla on mahdollisuus änkeä itsensä tiivimmin poikansa elämään.
Anopeissa on sairaita yksilöitä ja niitä ei voi edes rokottaa tautia vastaan...vaikka tarvetta tuntuu olevan.- Tappiin asti
Anoppi on ainoa syy. Anoppini ei ole ihan tavallinen ihminen. Hän on ilkeä muillekin kuin minulle, mutta se ei nyt paljon ole lohduttanut.
Monet tuomitsevat miniän, jos miniä vaatii miestään katkaisemaan välit äitiinsä. Mutta jos se on sille miehellekin parasta, mitä on elämän aikana tapahtunut?
Lepo vaan. Ei mieheni niitä välejä katkaise, enkä usko, että anoppiini se olisi mahdollistakaan. Se ihminen tulee vaikka savupiipusta, mutta tulee ja tuo pahan ilman tullessaan.
Nythän se anoppi vasta saikin syyn soittaa, kun kysyy kerran viikossa, joko olen muuttanut pois yhteisestä asunnostamme.
Enpä usko, että anoppi haluaisi miehelleni vaimoa valita. Parempi kun ei olisi vaimoa ollenkaan. Anoppi puhuu miehestäni minulle niin kuin mieheni olisi minun poikani. Hän käski viime puhelun jälkeen lähettää terveisiä pojalleni ja korosti, että hän on sinun poikasi.
Ei ole ihme, että anoppi on vihainen minulle, jos kuvittelee minun vieneen kirjaimellisesti hänen poikansa. Kyllä minäkin olisin katkera, jos omat lapseni "valitsisivat toisen äidin". - Puheväleissä
Tappiin asti kirjoitti:
Anoppi on ainoa syy. Anoppini ei ole ihan tavallinen ihminen. Hän on ilkeä muillekin kuin minulle, mutta se ei nyt paljon ole lohduttanut.
Monet tuomitsevat miniän, jos miniä vaatii miestään katkaisemaan välit äitiinsä. Mutta jos se on sille miehellekin parasta, mitä on elämän aikana tapahtunut?
Lepo vaan. Ei mieheni niitä välejä katkaise, enkä usko, että anoppiini se olisi mahdollistakaan. Se ihminen tulee vaikka savupiipusta, mutta tulee ja tuo pahan ilman tullessaan.
Nythän se anoppi vasta saikin syyn soittaa, kun kysyy kerran viikossa, joko olen muuttanut pois yhteisestä asunnostamme.
Enpä usko, että anoppi haluaisi miehelleni vaimoa valita. Parempi kun ei olisi vaimoa ollenkaan. Anoppi puhuu miehestäni minulle niin kuin mieheni olisi minun poikani. Hän käski viime puhelun jälkeen lähettää terveisiä pojalleni ja korosti, että hän on sinun poikasi.
Ei ole ihme, että anoppi on vihainen minulle, jos kuvittelee minun vieneen kirjaimellisesti hänen poikansa. Kyllä minäkin olisin katkera, jos omat lapseni "valitsisivat toisen äidin".Mikä sinut pani kertomaan anopille keskeneräisestä eroajatuksesta?
Mitäs pidätte häntä ajan tasalla joka asiassa!
Totta kai hän katsoo olevansa oikeutettu puuttumaan juttuihin, kun kerran ne hänelle serveeraatte. - Tappiin asti
Puheväleissä kirjoitti:
Mikä sinut pani kertomaan anopille keskeneräisestä eroajatuksesta?
Mitäs pidätte häntä ajan tasalla joka asiassa!
Totta kai hän katsoo olevansa oikeutettu puuttumaan juttuihin, kun kerran ne hänelle serveeraatte.Olet ihan oikeassa. Jos kerron niin kärsin seurauksetkin.
Ei ollut ajatus kuitenkaan kovin keskeneräinen.
Jos yhden asian elämässäni anopille kerron, niin se ei vielä ole joka asia.
Mutta kiitos kannustuksesta. Otan opiksi.
- Aina
Kyllä se äityli poikansa puolta pitää, ei kannata luottaa anoppiin.
- mutta alan oppia...
niin sitä luulee joskus heikkona hetkenä että anopista ois tukea. poikansa kun käyttäytynyt välillä miten sattuu. mutta ikinä ei kannata kilauttaa anopille vaikka ois mitä argumentteja esittää. poikansa puolta pitää. veri on vettä sakeampaa.
- Tappiin asti
mutta alan oppia... kirjoitti:
niin sitä luulee joskus heikkona hetkenä että anopista ois tukea. poikansa kun käyttäytynyt välillä miten sattuu. mutta ikinä ei kannata kilauttaa anopille vaikka ois mitä argumentteja esittää. poikansa puolta pitää. veri on vettä sakeampaa.
En minä tukea anopiltani hakenut, mutta viimeiseen saakka kyllä toivoin, että hän olisi yhden ainoan kerran osoittanut jotain inhimillistä ja pahoitellut vaikka vain yleisesti.
Enkä ole anopilleni soittanut koskaan muutenkaan. En ole koskaan kertonut asioistani, vaikka joskus tuntuu, että anopin kuvitelmat minusta vaatisivatkin vähän selitystä. Olen antanut anopin kuvitella. Minkä minä sille teen, jos joku kuvittelee minun tehneen jotain, mitä en ole tehnyt, ja sitten moittii minua niistä teoista?
Meillä kun avioero ei ole edes siitä kiinni, että miestä vastaan olisi paljon argumentteja. Mies on mitä parhain mies ja paras isä, mitä lapsilleen voi toivoa. Mies ei vaan voi äidilleen mitään. Mammanpojasta on kasvamassa mies, mutta ehkä vähän liian myöhään...
- maariainen
Anopillesi ei avioliittonne kuviot kuulu, joten ei kannata pohtia, miten anopin pitäisi reagoida eroonne.
Ilmeisesti eroajatus ei ole tyhjästä syntynyt?
Sitä ennen on pitänyt olla riitoja ja älämölöä.
Anoppi saattaa olla rasittunut poikansa avioliiton likapyykin pesuun, jos poika on lapsuudenkodissaan käynyt valittamassa.
Täällä on yleinen käsitys, että suurin osa anopeista ottaisi poikansa takaisin.
Ehei!
Suurin osa anopeista EI ottaisi aikuista poikaa takaisin nurkkiin kiehnäämään ja passauttamaan itseänsä.
Kun aikuinen sinkku-poikani tulee muutamaksi päiväksi äitylin tykö, niin sekä poika, että minä alamme pian kaivata pääsyä omiin oloihimme.
Miniät, älkää pelätkö, että anoppinne olisi kieli pitkällä vaanimassa pojuaan takaisin.
Vain harva, mutta kieroutunut anoppi sitä toivoo.
Ja voi olla, että jos toive toteutuisi, olisi anoppi kohta pistämässä poikansa paluupostissa takaisin miniälle.
Sitä kas kun on tottunut vapauteen anoppikin.
Koeta irtautua anopistasi! Anna ajatella hänen mitä lystää. Äläkä toivo häneltä mitään ihmeitä.
Itse sanon anoppina, että meidän sanomisille ja suhtautumisille ei kannata paljon painoa panna.- toinen anoppi
Nuoret eläköön omaa elämäänsä. Vanhemmat älköön sotkeutuko heidän asioihinsa. Apua, jos pyydetään, annetaan, jos pystytään. Mutta muuten saavat omat ylänkönsä ja alankonsa hoitaa keskenään. Ja nuorison parivalintoja on kunnioitettava...
- skäribo
toinen anoppi kirjoitti:
Nuoret eläköön omaa elämäänsä. Vanhemmat älköön sotkeutuko heidän asioihinsa. Apua, jos pyydetään, annetaan, jos pystytään. Mutta muuten saavat omat ylänkönsä ja alankonsa hoitaa keskenään. Ja nuorison parivalintoja on kunnioitettava...
oletko noine ajatuksinesi varsinainen unelma-anoppi! Kateeksi käy miniöitäsi/vävyjäsi. :)
- skäribo
Avioliitto on kahden kauppa. Anopillasi ei ole mitään asiaa sekaantua siihen, eroatte sitten tai ette.
- ihmeen
takia menit edes kertomaan anopillesi. Sinun ja miehesi asia kuuluu selvittää keskenään. Riidat pidetään omien seinien sisäpuolella.
- Tappiin asti
Se oli kieltämättä lipsahdus. Muuten emme ole asioitamme kertoneetkaan. Olen tasan 20 vuotta kuunnellut kaiken sen paskan ja panettelun, kuvittelun ja ilkeilyn. Ensimmäistä kertaa avasin suuni ja sanoin sen, mitä ajattelin.
Kai minä kuvittelin, että kun se anopin toive nyt toteutuu, niin hän jättää minut kerralla rauhaan. Ettei tarvitsisi enää koskaan kuulla edes ääntä..
Olen vain yksinkertaisesti niin väsynyt koko anopin piikittelyyn, että ajattelin hänen viimeinkin sulkevan suunsa, kun saa mitä haluaa.
Meillä ei mieheni kanssa ollut riitaa, jota olisin tilittänyt anopilleni. Johonkin hänen ilkeään toteamukseensa vain sitten sanoin, että tilanne on nyt sellainen, että me eroamme.
Olen minä yrittänyt sietää ja kestää, keskustella ja jutella, on pidetty välimatkaa, on ollut välirikkoja ja sitten on yritetty jaksaa uudelleen. Joskus on tilanteita, joita ei ole mahdollista selvittää muuta kuin lähtemällä pois.
Tuntuu niin täydellisen surkealta antaa periksi, mutta minä en enää jaksa.
- Rakastaja Nylkynen
Johan tässä nyt olisi saanut monta kertaa erota jos
tässä esim. omien vanhempien mielipiteitä olisi kuunneltu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26416953Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235458- 1152581
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152058Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361762Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?111996- 59952
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32880Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?44880