Miksi pettäjä jää

parisuhteeseen

kun on paljastunut/paljastanut suhteensa?? Sanoo rakastavansa ja haluavansa jatkaa avioliittoa. Teot jäävät kuitenkin kovin pieniksi, enemmän ollaan kuin ennenkin tyyliin.

Eikö ole munaa lähteä. Tuntuu kuitenkin ,että haikailee pitkän suhteensa perään. Kaikki hellyysja ,iloisuus ja muu mukava ,jota tuossa petos suhteessa on niin taivaallisesti kuulema oli ollut ,on poissa. Rakastaa kuulema puolisoaan ,mutta onkin yhtäkkiä kykenemätön antamaan hänelle samoja asioita kuin kakkoselleen. Ei pitäisi sanoa rakastavansa, jos ei kerran rskasta.

Toki ymmärrän sen petossuhteen rakastumisen ja kiellettnhedelmän huuman ,vaaleanpunaisine laseineen. Silti ,jos kerran haluaa jatkaa oikeasti sen pitäisi näkyä ja tuntua.

Vai odottaako pettäjä, että petetty tekee ratkaisun kun itsellä ei ole kanttia kantaa vastuuta. Vai onko vaikea irrottautua pitkästä turvallisesta suhteesta ?

Samassa tilanteessa olevat petetyt ja pettäjät mitä teidän mielessänne liikkuu koskien asiaa.

12

2424

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pettäjä

      Miksi lähteä hakemaan uutta kotia ja roudaamaan tavaroitansa, ja laittamaan yksin ruokaa?

      Asia on varsin yksiselitteinen, vähän niinkuin porilaisten marssi.

      • hyväksikäyttöä

        pettäjä käyttää vain hyväkseen ja kokeilee miten pitkään nainen sietää hänen hyväksikäyttöään.


      • uskoisin minun ukkoni

        kyllä pinkaisevan uuden luo mahdollisimman pian kunhan vai löytyy,jos ulos heittäisin. Luulen ,että on tarve säpinään ja jännitykseen, on sitä elämätöntä elämää ,joka sitten toisen selkänahasta nyljetään. Tarkoita ,että ei taida itsekkään tietää mitä tahtoo kunhan vain ois kivaa!!!! Se on vaikeata kun ikää on jo reilusti mittarissa ja haluis elää ja olla kuin kaksikymppinen lapsensa.


    • niittyleinikki

      että hän on tosissaan. On inhimillistä ,että ihminen hairahtaa. Mielestäni ulisi antaa mahdollisuus jos se vain jotenkin on mahdollista.
      Mutta jos yhdessäolo on vastoin sinun tuntemuksia toimi sen mukaan.

      Pettäjän tekojensa paikkaaminen kestää kauan . Eriasia on nämä sarjapettäjät, joiden kanssa ei kannata olla missään tekemisissä.

    • haluaa

      kaiken. puolison, salarakkaan. pettäjät ovat keskenkasvuisia, vastuuttomia henkilöitä. he ehkä heräävät todellisuuteen vasta kun elämä todella satuttaa, se vaan on joskus liian myöhäistä. vaikka eiväthän he silloinkaan ymmärrä että luoja on varoituksensa antanut...

    • riskiä

      että jääkin tyhjän päälle, jos molemmat lemppaa pihalle. Etenkin miehillä on tämä tapa. Naiset pärjää yksinkin.
      Kysymys ei ole rakastamisesta, vaan mukavuudenhalusta ja siitä että on helpompi jäädä "tuttuun ja turvalliseen"

      • jenna22+

        se on just näin. miehet pelkää jäävänsä yksin ja varsinkin kun ikää alkaa olla päälle neljän kymmenen ei uskota että kukaan enää huolii "vanhaa" miestä. munattomia kaikki


      • Malla

        Olen samaa mieltä, että naiset selviävät elämästä hyvin yksikseenkin, mutta varsinkin parisuhteeseen tottunut mies ei osaa välttämättä elää yksikseen. Olen kyllä eri mieltä siitä, etteikö myös mies voi jäädä pettämisen jälkeen suhteeseen rakkauden takia. Ihan samoin kuin mies voi jättää vaimonsa uuden rakkauden takia hän myös voi tajuta rakastavansa vaimoaan siinä vaiheessa, kun vaimon menettämisen pelko on tosiasia. Jos vakituinen parisuhde on totaalisesti karilla, käytännön syyt ei pidättele suhteessa. Tavallisilla ihmisillä ei omaisuus tai lasten elämän järjestely ole niin monimutkaista, etteikö siitä normaalijärjellä selviä.


    • ,,,miehet...

      minä olen kakkonen, jonka kanssa hän tuntee sielujen sympatiaa, yhteenkuuluvuutta, ystävyyttä, samankaltaisuutta, hyvää seksiä siihen päälle myös,, avovaimon kanssa henkisesti kaukana jne. ei avostansa mulle tän enempää ole puhunut, mutta kuten todettu, ei siltikään uskalla lopettaa suhdetta eikä pysty! yksinkertaisesti pelko siitä että uusi suhde ja sen tuoma arki ei olisikaan niin helppoa kuin nykyinen tuttu ja turvallinen. ei ne miehet jätä vaimojaan! sihde loppuu vain jos vaimo sen tekee, usko pois!

    • .........

      Pettäjä pettää mieluumin uudelleen kuin jättää vaimonsa,vaikka parisuhde olisi karikolla. Tuttu "helvetti" parempi kuin uusi tuntematon elämä. Vaimon ratkaisuksi jää luottaako pettäjään ja pystyykö elämään hänen kanssaan. Nainen kantaa aina vastuun, myös vastuuttomista miehistään. Tunnen pari petettyä naista jotka vuosien päästä ovat katuneet etteivät ole eronneet pettäjästä heti, koska eivät ole lopulta päässeet pettämisen yli vaan se on jäänyt vaivaamaan mieltä.

      • särkyntrsydän

        sanoin, että otan asia hoitaakseni ja vastuut niskoilleni suhtessa lapsiin. Tämä sen takia ,etten ole kokenut tässä vaiheessa 1,5 vuotta pettämisen kpoettamiseta liittoa läheskään tyydyttävälsi. Ei mies halunnut ja sanoi rakastavansa sanoi myös että siitä pettämisestä koitui vain pahaa. Kun kysyin ,että jos aloittaisin oman romanssin näin avoimesti ,sanoi ettei sitä hyväksyisi. Minä sanoin ,että en myöskään hyväksy hänen suhdettaan ,joka on totaalisesti loppu (kakkonen uusissa huumissa).

        Puhuttiim ,että paljon on jäänyt puhumatta. Ja kun keroin, että löysin pitkän fiksun artikkelin miten voi yksipuolisestikin parantaa suhdetta hän oli kiinnostunu ! Kysyi voisiko hän myös ???
        Ihmeiden aika ei ole ohi.


      • Itsekin näitä mietiskellyt

        Minä petin miestäni 17 yhteisen vuoden jälkeen. Rakastuin vapaaseen mieheen, ja kuitenkin loppujen lopuksi lopetin suhteeni häneen ja jatkoin avioliittoani. Syyt miksi valitsin sen tutun "helvetin": Lapset, mieheni uhkasi tappaa itsensä ja lapset, sääli häntä kohtaan, taloudellinen turvallisuus (toisella miehellä oli hyvät tulot, mutta suurin osa palkasta meni velkojen maksuun) ja pitkä yhdessä vietetty aika. Jotenkin tuntui, että on niin väärin jättää pitkäaikainen kumppani lyhyen suhteen takia, kun uuden suhteen onnistumisesta ei ole mitään takeita ja vanhan sentään tietää (meillä oli ollut ihan tavallisen onnellinen perhe-elämä).

        Tunteet omaa miestä kohtaan olivat kuitenkin viilenneet huomattavasti toiseen mieheen rakastumisen takia ja loppuivat kokonaan muutaman seuraavan vuoden aikana, koska hän ei lupauksistaan huolimatta pystynyt pettämistäni unohtamaan eikä antamaan anteeksi, mistä sitten seurasi jatkuvaa riitelyä. Loppujen lopuksi hän purki ahdistustaan eräälle ystävälleni, jonka kanssa sitten aloitti suhteen ja kun se paljastui, niin päätimme erota. Hän olisi vielä senkin jälkeen ollut valmis jatkamaan, mutta minä olin jo niin väsynyt siihen kaikkeen, että näin eron ainoana vaihtoehtona, enkä ole katunut.

        Uskon, että varatuilla miehillä on nuo samat syyt, sen oman vaimon kanssa kaikki on niin tuttua ja turvallista, ja jatkuukin niin, ellei vaimo saa petosta selville. Suurin syy miehillä kuitenkin lienee se, että lapset useimmiten jäävät äidille (jos on pieniä lapsia). Ja vaikkei olisi lapsiakaan, niin miehethän ovat muutenkin tosi laiskoja muuttamaan elämäänsä, kun taas naiset nykyään eroavat ehkä liiankin helposti. Miettikääpäs muuten, montako sellaista eronnutta miestä tunnette, joka olisi eronnut jostakin muusta syystä kuin jäätyään kiinni pettämisestä tai vaimon uskottomuuden takia? Minä tunnen vain yhden miehen, joka erosi sairaalloisen mustasukkaisesta vaimostaan vasta siinä vaiheessa, kun piti jo alkaa pelkäämään henkensä puolesta. Silti hänkin kesti sitä helvettiä yli 10 vuotta eikä pettänyt kertaakaan, vaikka siitä koko ajan epäiltiin.

        Mutta: Tunnen useita sellaisia miehiä, jotka kituvat huonossa suhteessa, antavat aina aikarajoja tyyliin "katselen tätä vielä vuoden, kaksi jne. ja sitten eroan, ellei tilanne ole muuttunut". Mihin se siitä muuttuisi, kun tunteet ovat kuin siskolla ja veljellä, puolison kanssa ei ole enää hauskaa, kaikki tehdään vain velvollisuudesta, lapset ovat aikuisia jne. Kun kysyn, miksi yleensä olette vielä yhdessä, niin vastaus on usein jotakin sellaista kuin: "On niin kova homma alkaa hajottamaan tätä systeemiä eikä yksinkään ole hyvä olla, ei se vaimo välttämättä vaihtamalla parane ym."

        Ja nämä miekkoset sitten jahtaavat meitä "viattomia" sinkkunaisia salarakkaikseen:)No joo, seurustelen itsekin varatun miehen kanssa ja jännityksellä odotan, koska hän mahtaa erota..joko minusta tai vaimostaan.. En ole painostanut häntä eroon, päinvastoin.. jarruttelen, että ei vain tulisi tehtyä hätäistä ratkaisua ja sekös hänet saa pelkäämään entistä enemmän, että minä jätän hänet. En oikeasti ole häntä jättämässä, tykkään hänestä ihan aidosti ja tämä suhde sopii juuri nyt minulle oikein hyvin, mutta aika näyttää mitä tapahtuu. Onnea vaan ja hyvää kesää teille kaikille, jotka elätte samanlaisessa tilanteessa. Ai niin, silmät kannattaa pitää auki, eihän sitä koskaan tiedä, jos se vapaa mieskin sattuisi löytymään, niin ei tulisi mitään kolmiodraamoja;)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      109
      6556
    2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

      UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
      Euroviisut
      88
      4191
    3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

      Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
      Tv-sarjat
      45
      3509
    4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
      Suomalaiset julkkikset
      7
      2891
    5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      625
      1501
    6. Miksi et nainen halua

      minua, kuten minä sinua?
      Ikävä
      66
      918
    7. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      55
      903
    8. teemu samuli

      käykäähän lukemassa uusin alibi lehti 3/26 mitä tämä ihmissaasta satuilee..
      Suomussalmi
      9
      889
    9. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      193
      868
    10. Osaako kukaan sanoa?

      Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j
      Ähtäri
      47
      849
    Aihe