En olekaan enää varma, mitä rakkaus on. Kun katselen historiaani taaksepäin, olen havainnut kertoneeni aina rakastavani toista. Mitä on rakkaus kun ero kohtaa tai kun et voi tuntea toista? Luulen, että rakkaus on repivä tunne ja menettämisenpelko, silloin kun ongelmat näyttävät kärjistyvän. Onko rakkaus silloin vähäisempää jos et tunne eron koskettavuutta? Kumpi silloin rakastaa enemmän ja voiko niitä ylipäätään mitata? Dilemma syntyy siitä, jos toinen jättää rakkaudesta. Eli hänen tilanteensa voi olla sellainen, että rakkauden nimissä ei voi vetää mukaan johonkin pahaan. Jos narkkari jättää raittiin kumppaninsa, niin tekeekö hän sen rakkaudesta vai järjestä? Täytyykö järjen sulkea rakkaus, toimiakseen?
Olen aina ajtellut, että osaan rakastaa ja tiedän mitä rakkaus on. Nyt luulen, etten ole tuntenut tuota suurta tunnetta koskaan vaan olen henkisesti valehdellut itselleni ja samalla tietysti kumppanilleni. Olen toiminut rakkauden nimissä ja rakastanut mutta olenko tehnyt sen aidosti? Miksi rakkauden sana on monelle riittävä todistamaan rakkautta, ellei ole rakkauden tekoja? Suurempaa rakkautta on varmaan se, että on valmis syöksymään vaikka luodin eteen rakkaudesta. Rakkaudesta ikäänkuin uhraa itsensä mutta kuinka moni aidosti tekee niin...
Rakkauden hyveestä ei puhuta koskaan. Tänään tuntuu oudolta osoittaessaan ritarillista rakkautta, sitä menneiden aikojen kaunista kuvaa jonka todellisuuspohja ei ole kiinni tässä maailmassa vaan jossain satukertomuksessa. Miksi rakkauden ei voisi olettaa vain olevan olotila, eikä mikään faktoihin perustava todellisuudentunne jota viljelemme? Kun kerrotte toiselle rakastavanne häntä syvästi, niin mihin perustatte sanomisenne? Kuinka moni uskaltaa väittää RAKASTAVANSA, sensijaan, että "rakastaisi"? Minusta tämä on hyvin vaikea ja ajatuksia herättävä kysymys...
Olen aina ajtellut, että osaan rakastaa ja tiedän mitä rakkaus on. Nyt luulen, etten ole tuntenut tuota suurta tunnetta koskaan vaan olen henkisesti valehdellut itselleni ja samalla tietysti kumppanilleni. Olen toiminut rakkauden nimissä ja rakastanut mutta olenko tehnyt sen aidosti? Miksi rakkauden sana on monelle riittävä todistamaan rakkautta, ellei ole rakkauden tekoja? Suurempaa rakkautta on varmaan se, että on valmis syöksymään vaikka luodin eteen rakkaudesta. Rakkaudesta ikäänkuin uhraa itsensä mutta kuinka moni aidosti tekee niin...
Rakkauden hyveestä ei puhuta koskaan. Tänään tuntuu oudolta osoittaessaan ritarillista rakkautta, sitä menneiden aikojen kaunista kuvaa jonka todellisuuspohja ei ole kiinni tässä maailmassa vaan jossain satukertomuksessa. Miksi rakkauden ei voisi olettaa vain olevan olotila, eikä mikään faktoihin perustava todellisuudentunne jota viljelemme? Kun kerrotte toiselle rakastavanne häntä syvästi, niin mihin perustatte sanomisenne? Kuinka moni uskaltaa väittää RAKASTAVANSA, sensijaan, että "rakastaisi"? Minusta tämä on hyvin vaikea ja ajatuksia herättävä kysymys...
Vastaukset 1
Vanhimmat
Tota rakkaussanaa ei kannata käyttää kovin usein parisuhteessa. Se menettää merkityksensä aika nopeesti. Kun sanoo kumppanilleen korkeintaan kerran vuodessa rakastavansa tätä niin silloin se merkitsee jotain ja sanan uskottavuus säilyy. Toisilla kun on tapana viljellä tätä joka puhelinsoiton jälkeen jne. Rakkautta tietysti täytyy jatkuvasti osoittaa erinäisillä teoilla mutta niihin ei pidä yhdistää sanoja. Kyllä ihmiset tuntee sen kun toinen rakastaa. Se on mahtava tunne kun joskus harvoin kuulee toiselta sanan rakastan.. Tarpeeksi usein kuultuna se ei enää tunnu miltään.