ÄÄäh...ensi tiistaina täytyy rakkaasta erota koko kesäksi! En kestä ajatusta että täytyy irroittaa toisesta! Pelkään sitä hetkeä, kun hänen täytyy lähteä. Miten teen tilanteesta helpomman? Onko parempi että hän lähtee minun asunnoltani vai minä hänen? Onko parempi että parkkipaikalta lähdemme eri suuntiin? Miten selviän tilanteesta? Tämä on niin uutta molemmille. Tiedän että monet on erossa pidempään ja suuremmalla välimatkalla, mutta se kun ei nyt lohduta.
Ollaan 4 kk seurusteltu ja oltu viikot aina yhdessä. Maksimissaan erossa 4 päivää. Nyt hän lähtee kesätöihin 700 km päähän. Ehkä kerran tai kaksi ehdimme kesällä näkemään, mutta ei tietoakaan ajankohdasta.
Pelottaa kuinka kestän ikävän, joka raastaa jo nyt, vaikka ehdimme vielä ennen tiistaita olemaan yhdessä.
Mikä neuvoksi...
Ollaan 4 kk seurusteltu ja oltu viikot aina yhdessä. Maksimissaan erossa 4 päivää. Nyt hän lähtee kesätöihin 700 km päähän. Ehkä kerran tai kaksi ehdimme kesällä näkemään, mutta ei tietoakaan ajankohdasta.
Pelottaa kuinka kestän ikävän, joka raastaa jo nyt, vaikka ehdimme vielä ennen tiistaita olemaan yhdessä.
Mikä neuvoksi...
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kunhan ette tee lähdöstä sen vaikeampaa kun se on, lyhyt jäähyiväinen ja sitten heti riento arkisiin puuhiin. Mitä enemmän hommaa sen vähemmän ehtii miettiä. Anna itsellesi myös lupa tuntea ikävää, se on sallittua ja normaalia, siihen ei kuole. Jos kiellät itseäsi tuntemasta ikävää, jäät jauhamaan tunteesi kanssa ja kesä tuntuu entistä pitemmältä. Iloitse siitä että voitte nähdä ja ajattele epävarmaa ajankohtaa yllätyksenä! Sähköposti ja puhelin pelaavat. Eihän hän kuuhun ole lähdössä! Tsemppiä.
Ei siihen lähtö hetkeen kuollut, mutta itku tuli molemmilta. Hienoa oli nähdä kultanikin herkkää puolta. Ikävä on suuri vaikka erossa ollaan oltu vasta 20 min!!
Mutta, lähdön tosiaan tulee olla nopea...käy kivuttomammin. Helpompaa on myös se, että ei ole itse se joka sulkee oven vaan se toinen :)
Noh, ensimmäistä kertaa toivon että kesä menee todella nopeasti...Se mikä ei tapa, vahvistaa. Rakastamme toisiamme, joten suhteemme ei hemmetti soikoon tälläiseen kaadu!!!!
Sitä varten kesätöistä saa palkkaa että voi maksaa puhelinlaskuja! :-)
Mulla on sama tilanne, mutta oma rakkaani asuu ulkomailla, Ranskassa. Ollaan seurusteltu kans 4kk, ja poikaystäväni lähdöstä on nyt muutama päivä. Ikävä on ihan kamala, ja ongelma on myös se, ettei mulla oo omaa konetta, ja puhelut on todella kalliita. Koko se aika kun poikaystäväni oli Suomessa, nähtiin melkein joka päivä, ja varsinkin loppuaika oltiin kaiket ajat yhdessä. Nyt tuntuu niin tyhjältä ja yksinäiseltä. Mitähän tekisin, etten jatkuvasti ikävöis ja epäröis, että mitä jos poikaystäväni ei jossain vaiheessa haluakaan enää jatkaa tätä kaukosuhdetta, vaikka vakuutimme toisillemme, että suhteemme ei tähän kaadu?
Todennäköisesti poikaystävälläsi on samat pelot kuin sinulla...eli pelkää että sinä et halua jatkaa. Jos et voi soittaa usein, lähetä vaikka kullalle suomesta kirje tai kortti. Ilahduttaa varmasti.Yhdessä siitä kaukosuhteesta selviätte. Ja lentokoneella pääsee Ranskaan ja Suomeen...molempien kalenterista tietenkin on sekin kiinni. Ei kuitenkaan kannata hukata toivoa!
Näin minä ainakin uskon omasta suhteestani. Ollaan yhteydessä kerran tai kaks päivässä skypen ja mesen kautta...puhelinlaskua yritettään välttää mutta ei sekään 0€ jää.
Ikävä on hirmunen ja tuntuu että aika matelee :( Iltasin tulee haikea olo, kun pitääkin nukahtaa yksin. Haluisin nin halata omaa kultaani...tuntuu epäreilulta kun kuulee vain äänen jostain kaiuttimista :/ Kilometrien määrällä ei ole merkitystä ikävän määrään...kun joka tapuksessa on sen verran kaukana (ei ihan ranskassa asti)ettei kovin usein kalenterit sovi yhteen. Mutta olemme päättäneet että tämä juttu kestää!
Olen jokseenkin samassa tilanteessa. Avovaimoni lähti 200 km päähän töihin kesäksi (3kk). Ollaan seurusteltu 2 vuotta joista yhdessä asumista 1,5 vuotta että joka päivä ollaan oltu tiiviisti lähekkäin. Nyt kuitenkin näemme joka viikonloppu ja viikkosin tekstaamme tai jutellaan illalla mesessä. Ikävä on kuristava. Luotan kyllä avokkiini mutta pelkään etääntyväni hänestä liikaa koska olen tottunut että hän on kuin toinen puoli minusta. Nyt meillä on täysin eri elämät ja kokemukset joten tuo tunne on hävinnyt. Kuitenkin jaksan odottaa toiveikkain mielin tuon 3kk ajan ja ai että jos ja kun suhteemme kestää tämän ajan, saattaa se vain vahvistua.
Nyt on vain kova huoli etääntymisestä. Jokainen päivä on TUSKAA ja tuntuu, että aamulla herää vain iltaa odottamaan. Tunne on kuristava etenkin kun tietää ettei asialle voi mitään. Viikonloput ovat kuitenkin aivan mahtavia!!