Selviytymiskeinoja??

Kunhan ette tee lähdöstä sen vaikeampaa kun se on, lyhyt jäähyiväinen ja sitten heti riento arkisiin puuhiin. Mitä enemmän hommaa sen vähemmän ehtii miettiä. Anna itsellesi myös lupa tuntea ikävää, se on sallittua ja normaalia, siihen ei kuole. Jos kiellät itseäsi tuntemasta ikävää, jäät jauhamaan tunteesi kanssa ja kesä tuntuu entistä pitemmältä. Iloitse siitä että voitte nähdä ja ajattele epävarmaa ajankohtaa yllätyksenä! Sähköposti ja puhelin pelaavat. Eihän hän kuuhun ole lähdössä! Tsemppiä.

Ei siihen lähtö hetkeen kuollut, mutta itku tuli molemmilta. Hienoa oli nähdä kultanikin herkkää puolta. Ikävä on suuri vaikka erossa ollaan oltu vasta 20 min!!
Mutta, lähdön tosiaan tulee olla nopea...käy kivuttomammin. Helpompaa on myös se, että ei ole itse se joka sulkee oven vaan se toinen :)
Noh, ensimmäistä kertaa toivon että kesä menee todella nopeasti...Se mikä ei tapa, vahvistaa. Rakastamme toisiamme, joten suhteemme ei hemmetti soikoon tälläiseen kaadu!!!!

Mulla on sama tilanne, mutta oma rakkaani asuu ulkomailla, Ranskassa. Ollaan seurusteltu kans 4kk, ja poikaystäväni lähdöstä on nyt muutama päivä. Ikävä on ihan kamala, ja ongelma on myös se, ettei mulla oo omaa konetta, ja puhelut on todella kalliita. Koko se aika kun poikaystäväni oli Suomessa, nähtiin melkein joka päivä, ja varsinkin loppuaika oltiin kaiket ajat yhdessä. Nyt tuntuu niin tyhjältä ja yksinäiseltä. Mitähän tekisin, etten jatkuvasti ikävöis ja epäröis, että mitä jos poikaystäväni ei jossain vaiheessa haluakaan enää jatkaa tätä kaukosuhdetta, vaikka vakuutimme toisillemme, että suhteemme ei tähän kaadu?

Olen jokseenkin samassa tilanteessa. Avovaimoni lähti 200 km päähän töihin kesäksi (3kk). Ollaan seurusteltu 2 vuotta joista yhdessä asumista 1,5 vuotta että joka päivä ollaan oltu tiiviisti lähekkäin. Nyt kuitenkin näemme joka viikonloppu ja viikkosin tekstaamme tai jutellaan illalla mesessä. Ikävä on kuristava. Luotan kyllä avokkiini mutta pelkään etääntyväni hänestä liikaa koska olen tottunut että hän on kuin toinen puoli minusta. Nyt meillä on täysin eri elämät ja kokemukset joten tuo tunne on hävinnyt. Kuitenkin jaksan odottaa toiveikkain mielin tuon 3kk ajan ja ai että jos ja kun suhteemme kestää tämän ajan, saattaa se vain vahvistua.

Nyt on vain kova huoli etääntymisestä. Jokainen päivä on TUSKAA ja tuntuu, että aamulla herää vain iltaa odottamaan. Tunne on kuristava etenkin kun tietää ettei asialle voi mitään. Viikonloput ovat kuitenkin aivan mahtavia!!