Tarttis jotain vinkkejä, että kuinka pääsisi treffeille asti.
Netissä on monesti tutustunut, mutta kun tulee kuvanvaihto, vastapuolen kiinnostus loppuu kuvan nähtyään. Joskus pääsee treffeille asti, mutta yhteen kertaan jää.
Mietin voiko mahdollista ei-niin komeaa kuorta kompensoida realisesti millään, esim. käytös, sosiaalisuus, trendikäs pukeutuminen.
Olen noita yrittänyt jossain määrin jo kyllä ja kaikenlaista itsepsyykkamis/itsetunnon materiaalia on tullut plärättyä. Tähän mennessä en ole saanut mistään vielä tarpeeksi toimivaa apua.
Kuinka pääsis treffeille?
5
1069
Vastaukset
- ......
Loppujen lopuksihan ihmiset kiinnostuvat toisen persoonasta, eikä vain ulkonäöstä. Mutta valitettavasti ulkonäkö vaikuttaa aika paljon ainakin alkuvaiheessa. Ehdottaisinkin, että tavattuasi jonkun mukavan ihmisen netissä, et heti ryntäisi vaihtamaan kuvia, vaan koittasit saada sen kiinnostumaan sinun persoonallisuudestasi. Minä tapasin viime kesänä netissä ihmisen, jolla oli aivan samanlaisia ajatuksia kuin mulla ja vakuuttelin silloin itselleni, että ihan sama minkä näköinen se on, aion varmasti tehdä kaikkeni että saisin sen. Lopulta kun näin sen, se oli kyllä juuri sellainen kuin oisin toivonutkin, mutta ei sillä ulkonäöllä ollut väliä, koska olin jo jollain tavalla ihastunut siihen ihmiseen, vaikken koskaan sitä ollut nähnytkään. Ja toki jollain trendikkäillä (tai ehkä siisteillä) vaatteilla voi vähän kompensoida sitä, koska itse ainakin kiinnitän vaatteisiin tosi paljon huomiota. Mutta muista kuitenkin että kauneushan on katsojan silmissä. ;D
- Herra.Peruna
Juurikin näin. Karsitpa siten ainakin ne pahimmat tyhjäpäät heti kättelyssä joukosta.
Niin, ja kärsivällisyyttä ja uskoa vaan aloittajalle. Kun jaksaa yrittää ja odottaa niin kyllä se aurinko joskus paistaa risukasaankin, ehkä. Muttei kesällä, ku koko ajan sataa vaan vettä ;) Herra.Peruna kirjoitti:
Juurikin näin. Karsitpa siten ainakin ne pahimmat tyhjäpäät heti kättelyssä joukosta.
Niin, ja kärsivällisyyttä ja uskoa vaan aloittajalle. Kun jaksaa yrittää ja odottaa niin kyllä se aurinko joskus paistaa risukasaankin, ehkä. Muttei kesällä, ku koko ajan sataa vaan vettä ;)löytyy, uskoa ja toivoakin tarvitaan, jos löytää yhteisen puheenaiheen, sekin on jo jotain, vaikka olkoon se kahvikupista, ei tarvitse kuin pyytää huomenna kahville, ja siitä saattaa alkaa ties mitä,...
- kuule.
lääkäriksi tai varatuomariksi niin eiköhän huonommallakin naamalla ole vientiä:)))
- Mr.Miekkonen_83
Onhan noita kiinnostuksen lopahtamisia kuvien vaihdon jälkeen itsekin tullut koettua. Ei niistä kannata lannistua. Kaikki ei ole kaikkien tyyppiä.
Valokuvaaminenkin on mielenkiintoinen juttu, anna toiselle nähtäville vain sellainen tai sellaisia kuvia joihin olet itse tyytyväinen ja koet näyttäväsi itseltäsi.
Toisekseen ulkonäköönsä ei paljon voi vaikuttaa, mitä nyt tietenkin painoon, hiustyyliin ja vaatetukseen. Vaatteiden ei välttämättä tarvitse olla mitään trendikamaa, naisille tuntuu päällimmäisenä tulevan esiin yleinen siisteys. Epäsiisteys on aina iso miinus.
Kun se treffien aika koittaa niin vähintä mitä voi toisen (ja itsensä) vuoksi tehdä on laittaa puhtaat vaatteet ylle ja käydä vaikka parturissa siistimässä letti kuntoon jos on pahasti päässyt rehottamaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874078Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242901No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452310- 341321
- 10899
- 131875
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12811Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124756- 11750