Usko loppuu mutta rakkaus ei

Olen seurustellut avomieheni kanssa nyt reilut 2.5 vuotta. Ikinä ei ole helppoa ollut, mutta nyt tuntuu että ei voi enää jatkaa. Poikaystäväni (tai kumpikaan meistä) ei ole ikinä mikään absolutisti ollutkaan, mutta ennen käyttö oli "kohtuullista" Eli asiaan; suurimmat ongelmat alkoivat kun poikaystäväni satutti minua hirveässä humalassa kun olimme seurustelleet n.vuoden. Ensin se oli vaan tönimistä yms. mutta kun näitä kertoja on ollut jo viisi niin se on mennyt koko ajan pahemmaksi. Poikaystäväni on ollut joka kerta niin sekaisin että ei muista seuraavana päivänä mitään edellisestä illasta! Ja niin hän on sitten itkenyt ja pyydellyt anteeksi ja luvannut ettei enää juo kun olen kertonut hänelle tapahtuneesta...ja minähän aina vaan annan anteeksi ja unohdan! Tänään taas riitelimme hänen juomisestaan. Joka viikko hän lupaa, että tänä viikonloppuna en juo, mutta joka viikonloppu se pullo kuitenkin aukeaa. Hän sanoo aina syyksi että on pakko nollata tilanne. Tiedän kyllä että hänellä on todella paljon paineita koska on töissä tärkeässä asemassa ja raha ei tunnu millään riittävän jne jne.. rakastan poikaystävääni todella todella paljon ja hän on mitä ihanin ihminen selvinpäin, mutta hän ei voi myöntää edes itselleen että ei enää vaan voi olla viikkoakaan juomatta! Pyydän nyt teiltä mielipiteitä asiasta, en nimittäin jaksa vaan miettiä asiaa yksin omassa päässäni. Olen kyllä kuullut miljoonaan kertaan että jätä se paska, mutta saman kokeneet tietävät sen, että se ei ole niin helppoa! jos löytyy samassa pisteessä olevia tai saman kokeneita niin juttelen mielelläni sähköpostienkin välityksellä; [email protected]
By the way, olemme molemmat vasta parikymppisiä