Sanokaa mitä sanotte, mutta minusta te naiset olette aika hurskastelelijoita, kun puhutaan seurustelukumppanin hankkimisesta. Vaikka väitätte, että tärkein miehessä on niin sanottu sisäinen kauneus- valehtelette. Kyllä se vaan niin on, että naista kiinnostaa miehessä ulkonäkö, lomakon paksuus ja tittelit.
Itse olen esimerkiksi ihan mukavannäköinen, herrasmiesmäisesti käyttäytyvä, 25-vuotias mies enkä tyttöystävää ole saanut. Olen esimerkiksi saanut mm. tanssilavalla pakit sen takia, ettei ole tarpeeksi titteliä- olen sähkömies. Kun on kysytty mitä teen, olen heti saanut pakit- on lähdetty kävelemään eikä seura enää kiinnostakaan.
En myöskään ole tullut hakemaan mitään akateemista
seuraa, mutta jostakin syystä akateemisia on nyt ollut paljon tanssilattioilla.
Mielestäni tässä kysymys yksinkertaisesti siitä, että Suomen naisella on liian hyvin. Vähänkään jos ei seura kiinnosta, voi oikutella miten huvittaa- ei tarvitse edes käyttäytyä asiallisesti.
Otatte kyllä miehiksenne maistereita jne, koska te ette enää tarvitse fiksua tavallista ja varmasti luotettavaa miestä, koska olette tottuneet turvaan. On selvää ettei tavallinen mies enää kiinnosta, koska useilla teistä on isä takana, ette te mitään turvattomuutta ole kokeneet. Mutta sota-aikana useimmat teistä olisi ollut onnellisia, kun mies tulee vielä rintamalta kotiin, tuo perheeseen leivän, kasvattaa lapsia ja pystyy vielä olemaan ns. mies vaimolleen.
On myös oikeastaan huvittavaa mihin tämä yhteiskunta on mennyt- tasa-arvoa on se mitä nainen sanoo tai päättää eikä sitä että kumpaakin sukupuolta kohdeltaisiin tasavertaisina, mutta kuitenkin erilaisina. Naiset yrittävät olla miehiä, mutta eivät esimerkiksi matalapalkka-aloilla, kuten hoitoaloilla, saa kuitenkaan palkkojaan nostettua. Työpaikoillakin on menty siihen, että kaikki mitä nainen sanoo on yritettävä ymmärtää ja vaikka antaa ihan aiheestakin asiallista kritiikkiä, naisen kanssa ei saisi olla erimieltä- tällöin olet keskimäärin sovinisti.
Voihan olla kuitenkin hyvä, ettei minulla ole tyttöystävää, vaikka yksinäisyys ottaakin päähän- niin paljon näyttä parisuhteissa ongelmia olevan kun näitäkin keskusteluita lukee.
On kuitenkin aika ihmeellistä naiset, vaikka olette koulutettujakin, ettette näe ensivaiku-telmaa pidemmälle. Minä ainakin etsin sitä oikeaa ja kun hänet löydän, tarkoitukseni ei ainakaan ole vieraissa hyppiminen- en tarvitse muita. Täten mielestäni on aika kummallsta antaa pakin ihan vain ensivaikutelman perusteella- ei sen perusteella voi sanoa yhtään mitään.
OLETTE NAISET AIKA HURSKASTELIJOITA
29
2740
Vastaukset
- olet jo leimattu
luuseriksi tuon viestin perusteella. Naiset ajattelevat ettei kunnon mies valita tuollaisesta, tyttöystävän saamisesta puhumattakaan.
- minä vain
Mun mies on sähkömies....mutta tekee puusepän hommia (= pienempi palkka kuin kassamyyjällä).... eli revi siitä!
Ehkäpä vain teet idiootin itsestäsi kun esittelet itsesi...Tai oletko ottanut huomioon sen että jos nainen on itse korkealle koulutettu niin hän kyllä vaatii mieheltä sen mihin itse pystyy, kukaan ei meinaan halua itseään huonompaa! Tai onhan niitä naisia jotka antavat säälipanoja....Taikka sitten itse etsit vääränlaisia naisia ja katsot itse ulkonäköä... olisit itse vaatimattomampi ja etsi vaatimaton nainen...Luulenpa että itse vaadit liikaa, satuprinsessoja ei ole!
Aloita siitä että unohdat tuon mitä kirjoitit ja hankit itsellesi hyvän itseluottamuksen, huono itseluottamuksesi nimittäin paistaa kirjoituksesta.- Houdiini
"oletko ottanut huomioon sen että jos nainen on itse korkealle koulutettu niin hän kyllä vaatii mieheltä sen mihin itse pystyy, kukaan ei meinaan halua itseään huonompaa! Tai onhan niitä naisia jotka antavat säälipanoja"
Hankitko itseluottamuksen koulutuksella, palkalla, ulkonäöllä tai panoilla(?). Jos noin on, niin silloin se myös häviää, jos koulutus, palkka tai panot(?) menettävät jostain syystä arvonsa.
Itseluottamus on se, mikä jää, kun elämästäsi poistetaan kaikki muu paitsi sinä itse. Mitä jää, paitsi pelkoa? - minä vain
Houdiini kirjoitti:
"oletko ottanut huomioon sen että jos nainen on itse korkealle koulutettu niin hän kyllä vaatii mieheltä sen mihin itse pystyy, kukaan ei meinaan halua itseään huonompaa! Tai onhan niitä naisia jotka antavat säälipanoja"
Hankitko itseluottamuksen koulutuksella, palkalla, ulkonäöllä tai panoilla(?). Jos noin on, niin silloin se myös häviää, jos koulutus, palkka tai panot(?) menettävät jostain syystä arvonsa.
Itseluottamus on se, mikä jää, kun elämästäsi poistetaan kaikki muu paitsi sinä itse. Mitä jää, paitsi pelkoa?"Hankitko itseluottamuksen koulutuksella, palkalla, ulkonäöllä tai panoilla(?). Jos noin on, niin silloin se myös häviää, jos koulutus, palkka tai panot(?) menettävät jostain syystä arvonsa."
Kukin hankkii itseluottamuksen millä tahtoo. Itse en yllämainittuja käytä. Itseluottamuksen saa omasta mielestäni parhaiten hankkimalla sen oikean asenteen. Olen tehnyt virheitä kuten kuka tahansa muukin, mutta mitäs menneistä jokainen ansaitsee uuden mahdollisuuden. Etkä sinä hetkauta tuolla tekstilläsi minun itseluottamustani suuntaan taikka toiseen, koska et merkitse minulle sen enempää.
Sääli että sinulla ei ole itseluottamusta kun noin yrität siitä minulle paasata...
Mutta tuo tekstini piti paikkansa siinä, ettei kukaan halua itseään huonompaa....
- *nainen
mutta yksi asia sinulta jäi huomaamatta..ei sentäs ihan kaikki :)
- akateemisesti koulutettu
kun olen korkeammin koulutettu kuin mieheni. Lisäksi hän on ulkonäöltään kuin "kirveellä veistetty" ja yleissivistyksen kanssakin on vähän niin ja näin. Mutta hänellä on sydämen sivistystä eikä hän turhasta ruikuta!
- huomioni
erään 67-v miehen, jolla on kolmekymppinen tyttöystävä. Ei ole miehellä näyttäviä lihaksia eikä Adoniksen ulkonäköä eikä rahaa tai valtaakaan eläkeläisenä. Mutta seuraa löytyy aina ja tosiaan noinkin nuoria. Kyse on miehen persoonasta, sillä hän hurmaa eikä ihme (tunnen siis tapauksen). Kaikenlainen epävarmuus itsen suhteen, päämärättömyys ja katkeruus paistaa ihmisestä läpi ja karkoittaa potentiaaliset kumppanit, niin se vaan on. Ole avoin ja ota vastaan myös iskut katkeroitumatta, pane itsesi likoon ja osoita tunteesi. Rakasta naisia niin he rakastavat sinua.
- eräs nainen
Suomalaisten yleinen luonteenpiirre on narsistisuus. Tätäkin palstaa lukiessa huomaa näitä narsisteja, jotka kuvittelevat olevansa jotain tasokkaita. Todellisuudessa pelkkiä lapsellisia pikku kakaroita, jolla ei ole näyttää mitään konkreettista näyttöä tästä erinomaisuudesta.
ps. mikään akateemisuus ei ole mikään näyttö. - -marie-
-Sanokaa mitä sanotte, mutta minusta te naiset olette aika hurskastelelijoita-
Tämä ensimmäinen lauseesi kertoo jo aika paljon asenteestasi: Sanokaa mitä sanotte, mutta asia on näin koska minä niin sanon. Mitään muuta en suostu uskomaan.
Ehkä kyseessä ei aina ole se, että olet sähkömies; lopulta harva nainen sen takia antaa pakit. Voi olla, ettet vaikuta kiinnostavalta, hyvältä keskustelukumppanilta tai henkisesti kehittyneeltä.
En sano, että on oikein jättää mies sellaisten asioiden takia, mutta nekin ovat vaihtoehtoja sille miksi et ole tyttöä löytänyt.
Näissä asioissa ei ole kyse mainostamastasi ulkonäöstä, lompakon paksuudesta tai titteleistä, kuten varmaan ymmärrät. (tai no, kiinnostavuus varmaankin tarkoittaa eri ihmisille eri asioita..)Syitä miksi olet sinkku on varmasti monia.
Turha mielestäni tulla sanomaan mitä me naiset ajattelemme, ihan kuin olisimme kaikki samanlaisia. Itse en ole akateemisesti koulutettu, eikä miehenikään ole. Emme ole rikkaita. Meillä on kuitenkin eräänlainen henkinen yhtys, ymmärtäminen ja samat kiinnostuksen kohteet. Ehkä sinunkin kannattaisi sellaisia piirteitä tytössä alkaa arvostaa ja etsiä enemmän. Tuskin kai itsekään haluaisit seurustella täysin erilaisen naisen kanssa kuin itse olet.- maria26
Mä olen akateemisesti koulutettu ja mun mies on puuseppä.Ollaan onnellisia.Sun omassa asenteessa on jotain vikaa,sen huomaa tuosta ruikutuksestakin.
- akateemisesti koulutettu
maria26 kirjoitti:
Mä olen akateemisesti koulutettu ja mun mies on puuseppä.Ollaan onnellisia.Sun omassa asenteessa on jotain vikaa,sen huomaa tuosta ruikutuksestakin.
Voihan ihmisillä olla sama elämänkatsomus ja arvomaailma vaikka heidän koulutustaustansa olisikin erilainen!
- Houdiini
akateemisesti koulutettu kirjoitti:
Voihan ihmisillä olla sama elämänkatsomus ja arvomaailma vaikka heidän koulutustaustansa olisikin erilainen!
Niinpä. Ja jos asia ei näin olisi, tulisi kaikki koulutus välittömästi lopettaa, sillä kyseessä olisi järjestelmällinen aivopesu ja ajattelun vapauden rajoittaminen.
- -marie-
Houdiini kirjoitti:
Niinpä. Ja jos asia ei näin olisi, tulisi kaikki koulutus välittömästi lopettaa, sillä kyseessä olisi järjestelmällinen aivopesu ja ajattelun vapauden rajoittaminen.
Ilmeisesti ilmaisin itseäni todella huonosti, sillä ei tuo nyt ollut tarkoitus olla pointtini. Enkä tarkoittanut sitä, että ihmisillä pitäisi olla sama koulutus ollakseen onnellisia.
Mielestäni ap. vain tuntui keskittyvän liikaa koulutukseen, ja siihen ettei akateemiset naiset huoli häntä. Tähän sen enempää kantaa ottamatta yritin vain ilmaista että pakkoko sitten on nimenomaan akateemisia naisia yrittää iskeä.
Tietenkään koulutuksella ei tunne asioissa mitään väliä ole, ja itse tottakai olisin onnellinen mieheni kanssa, vaikka hän yliopistoon hakeutuisikin. Sitä oikeastaan yritin sanoakin mutta ilmeisen huonolla menestyksellä... - -marie-
maria26 kirjoitti:
Mä olen akateemisesti koulutettu ja mun mies on puuseppä.Ollaan onnellisia.Sun omassa asenteessa on jotain vikaa,sen huomaa tuosta ruikutuksestakin.
Mitähän tuossa viestissäni nyt mahdollisesti ruikutin?
- Isän_prinsessa
Kun Jeesus tuli elämääni, musta tuli uus luomus ja paljon on muuttunut.
Pelko ja toivottomuus ja ero Jumalan ja miessukupuolen välillä tekivät vääriä päätöksiä elämässäni.
Mulla on turva Jumalan huolenpidossa, ei mieheni lompakon paksuudessa. Yhtäkkiä voi tulla taloudellinen katastrofi maailmaan ja raha menettää merkityksensä ja mies työnsä, silloinkaan en pelkää, koska kun Jumala on puolellani, kuka voi olla minua vastaan?
Olet oikeassa, että olen kiinnostunut mieheni ulkonäöstä, hän on hyvin herttainen, mutta hänen sydämensä sisältää vielä kauniimpaa yliluonnollista kultaa.
Ei muuten kiinnosta tittelit, vaan käytännössä viisas mies, joka on kätevä, ratkaisee arjen ongelmia niin konkreet. kuin muitakin. No mutta en vaadi mieheltä mitään, mutta ihailen kyllä läsnäolevaa, skarppia, kunnollista, päihteetöntä, ei sekoilevaa, hauskaa, asiaa-puhuvaa miestäni, hajamielistäkin.
En voisi nauttia siitä, että mieheni osaisi vaan jotain tarkkaa työtä, joka on kaukana elämästämme muuten, eikä osaisi mitään käytännön elämään liittyvää.
Toisenlaisiakin naisia on, uudesti syntyneitä, kiitos Jeesus!!!
Mutta ottaakseni vielä kantaa kirjoitukseesi:olen pahoillani, että maailma kylmenee, olen vielä paljon nähtyäni yllättynyt siitä, että titteleitä vaaditaan. Discosshan on nyt niin sikamaista touhua muutenkin, että kyllä raamatun tuhlaajatyttö ja -poikakertomus on siihen ihan paikallaan.
Uskoa, toivoa ja rakkautta sinulle toivottaen, - hone-y
liioittele. Exäni oli nimenomaan sähkömies, nykyinen rakentaa taloja ja siinä välissä olen tavannut monen alan, sekä enemmän että vähemmän koulutettuja, miehiä. Sillä ei ole minulle mitään väliä! Enkä varmasti ole ainoa.
Vastustan täysillä sitä, että ihmisiä arvotetaan heidän työnsä mukaan. Mutta se on länsimaista elämää vuonna 2006. Silti minun ei ole pakko olla samaa mieltä, vaan jokainen voi valita toisin.
Tekeekö akateemisuus tai hieno titteli nuijasta sivistyneen tai lohduttavatko ne silloin kun mies käy vieraissa tai on muuten vaan v-mäinen? No ei helkutissa. Hyville ihmisille on aina kysyntää, koska heidän kanssaan elämä vaan on parempaa. Kukaan ei halua olla onneton.
Jos joku naikkonen ei arvosta sinua, niin se on hänen ongelmansa. Älä ota sitä henkilökohtaisesti. Yksinäisyys on helvetillistä mutta jos onnistuu pitämään mielialansa hyvänä niin kaikki sujuu paremmin. Katkeruus ja vihamielisyys pilaavat sinut, ei ketään muuta.
Ja siitä olen samaa mieltä, että heti alkuunsa ei toista pidä teilata. Mukavalle kaverille kannattaa aina antaa toinen mahdollisuus, koska kukaan ei ole ihan oma itsensä heti alkuun. Jännitys ja näyttämisen tarve sotkevat koko tilanteen. Ja ajan kanssa saattaa löytää jotain korvaamatonta.
Häntä pystyyn! Suomi on täynnä kivoja naisia, joilla on sydän paikallaan =) - tiituska80
moneen kertaan ketjussa, mut sanonpa vielä kerran, ehkä säkin sitten ymmärrät et ongelma taitaa olla itsessäsi.
Asenteessasi, itseluottamuksessasi, ehkä haluat akateemisen ja pidät sitä jotenkin suurena arvona kun täytyi erikseen mainita.
Tosiasia kuitenkin on et loppujen lopuksi parin muodostamisessa ammatillisillä, ulkonäöllisillä, taloudellisilla meriiteillä on vähän merkitystä. Kyllä se on joku muu asia, jonka toisessa täytyy kolahtaa kohdalleen!
Ja uskallan yleistyksen uhallakin väittää et suurin osa naisista ajattelee sisimmässään näin!
Koeta seuraavan kerran tanssiin hakiessa iloita etukäteen olen hauskan näköinen heppu, olen ylpeä työstäni ja olen siinä hyvä!
Ja näytä sille toiselle et olet kiinnostunut hänestä, et ammatista, koulutustaustasta, ulkonäöstä, tilin saldosta.. voit vaikka yllättyä ;) - nainen28_
ATM (Alemman Tason mies)
On omasta mielestään naisten itsenäisen seksuaalivalinnan uhri. Markkina-arvoltaan matalalla johtuen ulkoisista puutteista, henkisten ominaisuuksiensa vajavaisuuksista, tai taloudellisesta menestymättömyydestään, tai koska on päättänyt olla itseään säälivä surkimus. Kykenemätön kuitenkaan laskemaan omia vaatimuksiaan alemmas, mitä taas edellyttää vastakkaiselta sukupuolelta. Katkeroituessaan taipuvainen vakavaan naisvihaan.- se on
vahvavirtasovellusasiantuntija. Lisäksi jos olet työmaalla yksin olet vastaava vahvavirtasovellusasiantuntija, tai ehkäpä jopa johtava sellainen. Jos olet työmaalla jonkun kanssa samalla nimikkeellä, niin silloin olet heti konsultoiva- jos kaverisi kysyy sinulta jotain. Jos kaveri kysyy usein niin silloin olet johtava konsultoiva- jne.
Terv. Vuorovaravauriovahinkotarkastaja
Lukekaa "Mustapartaista miestä", siis Ollin pakinoita - aito nainen
Hohhoijaa oletpa säälittävä kun kategorioit ihmisiä tuollain. Jokaisen miehen pitäisi pysyä kaltaisistasi kaukana...Oletko 15-vuotias??
- nainen28_
aito nainen kirjoitti:
Hohhoijaa oletpa säälittävä kun kategorioit ihmisiä tuollain. Jokaisen miehen pitäisi pysyä kaltaisistasi kaukana...Oletko 15-vuotias??
Vaan nainen28_. Oikeastaan et tiedä mitä minä kategorioin ja mihinkin ja miksi; liian vähän on infoa siitä tuossa viestissäni. En vaan jaksa kuunnella moista jatkuvaa ruikutusta siitä, miten naiset sitä ja naiset tätä - kun vaihtoehtona voisi olla katsoa sinne omaan peiliin ja miettiä, että miksi joku samantyyppinen käyttäytyminen aina esiintyy juuri minun kohdallani. Silloin se vika löytyy yleensä itsestä. Joten vastaan viestiin sen tasoisella tavalla.
Niin, ja muuten, tuo on Amerikkailaisen hepun tekemä systeemi. Löytyypi vaikka edelläkävijä city-lehden sivuilta, jos laajemmin kiinnostaa....Vaikka tuskin sinä tuotakaan vitsiksi ymmärsit...
- aito nainen
Minulle EI OLE väliä miehen ammatilla -pääasia että on DUUNARI. En voi sietää akateemisia heppuja ja heitä kyllä riittää piirittämään minua. Annan pakit heti jos tiedän että äijä on insinööri -heistä on pelkästään huonoja kokemuksia. Jokainen nainen haluaa miehen joka on kätevä käsistään, oma kodin remonttireiska. Mikä onkaan seksikkäämpi ammatti kuin esim sähkömies? Mielestäni ei mikään. Ole ylpeä itsestäsi. Älä liiku missään typerissä pintaliitopaikoissa koska sieltä et löydä muita kuin noita elämästä mitään tajuamattomia pintaliitäjiä.
Terv. aito nainen- Kjip
Ihan irtotietona sinulle, että akateeminenkin mies
voi olla kätevä käsistään. Omalta työpaikaltani löytyy
monia esimerkkejä.
Työkavereiden kanssa huolletaan keväisin moottoripyörät
talleilla ja moni on rakentanut talon suurimmaksi osaksi
itse, tietysti pakollisten ammattimiesten avulla.
Kodin remppahommat ym. sujuvat vallan mainiosti.
Suurin osa akateemista on aivan yhtä "aitoja" kuin
sinäkin. Niitä ääliöitä mahtuu yhtä lailla duunareihin
ja akateemisiin.
Sinulla on samanlainen ennakkoasenne akateemisia
kohtaan, mistä moni duunari syyttää akateemisia.
Usko tai älä, mutta suurin osa akat. koulutetuista on
ihan hyviä, normaaleita tyyppejä, eivätkä mitään
itserakkaita pintaliitäjiä.
Miksi ylipäätään täytyisi vetää jotain roolia sen
perusteella millainen koulutus on tullut hankittua?
Minä ainakin teen niitä asioita, joista nautin, olkoot
ne sitten muiden mielestä junttimaisia tai snobimaisia.
- Taitaa
olla niin, ettei sulle kelpaa se mitä tarjotaan.
- ....
Ensinnäkin aikas yleistävästi puhuit, mutta koitetaanpa silti vastata.
Minulle ei ole ikinä merkinnyt mikä on miehen titteli tai hänen lompakon paksuus. Tietenkin miehen haluaa miellyttävän myös silmää, mutta se ei tarkoita, että paljoa ulkonäöltä vaadittaisiin.
Onko mieleesi tullut, että ehkä "vika" onkin jossain muussa kuin ammattinimikkeessäsi? Tai sitten sinulla on käynyt todella huono tuuri ja yrittänyt sinulle vääränlaisia naisia. Voisin kuvitella, että itseäni haittaisi juuri tuo negatiivinen asenne naisiin ja akateemisiin enemmän kuin rahasi, ulkonäkösi tmv.
Ja lopulta voi kysyä, että mikä sinua tässä niin haittaa? Jos nämä naiset sinusta olivat noin pinnallisia, niin eikö ole parempi ilman heitä? Jos esimerkiksi mies vaatisi yli 170 senttistä naista, niin eipä se paljoa minun, joka en tuota kriteeriä täytä, maailmaa musertaisi. Hänellä on oikeus päättää kenen kanssa haluaa olla ja itse haluan miehen, jolla erilainen arvostuspohja.
Kyllähän sinäkin sen tiedät, että miehistä ja naisista löytyy yhtä paljon pinnallisia ihmisiä ja ei-niin-pinnallisia. Jos nämä naiset oikeasti olivat sellaisia kuin kuvailit (kaikki naisethan eivät sellaisia ole), niin ole vain ihan onnellinen ettet joudu heidän kanssaan enempää olemaan tekemisissä. Mutta turha siitä on koko sukupuolta leimata ja katkeroitua, kyllä se siitä lähtee jos on lähteäkseen. - Tolkun mies
Joidenkin naisten itsetunto ja oma harkintakyky ovat kyllä ihan perseestä. Heille on täysin epäselvää mitä he itse haluavat, sensijaan he tarkkkailevat jatkuvasti miten toiset naiset vetää ja alkavat tehdä itse samoin.
Nuorempana kun tuli noita lyhytaikaisempia suhteita harrastettua niin huomasin, että viereen alkoi tulla naisia jotka ajattelivat tyyliin, että jos olen jo niinkin monelle naiselle kelvannut niin minussa on pakko olla jotain kiinnostavaa. Ihan älytöntä logiikkaa.
Nyt kun olen työelämässä ja jos kerron mitä olen ja mitä teen niin olen huomannut, että jotkut naiset menevät siitä ihan puihin. Niinkuin sillä nyt olisi niin väliä, ihmiset nyt vaan tekevät eri asioita työkseen. Luulen, että se on joku itsetuntokysymys, että onko samaa tasoa ja kelpaako ja silleen. Nykyään sanonkin aina, että teen mitä milloinkin.
Itsetuntoa vähän kehiin naiset, ottakaa oppia vaikka ruotsalaisilta. - Limbo
Henkilökohtaisesti pidän asennetta työntekoa kohtaan huomattavasti merkittävämpänä tekijänä kuin titteliä tai palkkapussin suuruutta. Tämän olen myös elävässä elämässä valinnoillani todistanut.
"Otatte kyllä miehiksenne maistereita jne, koska te ette enää tarvitse fiksua tavallista ja varmasti luotettavaa miestä, koska olette tottuneet turvaan."
Eikö maisteri-mies sitten voi olla fiksu ja varmasti luotettava? Enpä usko, että kouluttautuminen juurikaan muuttaa ihmisen perusluonnetta suuntaan tai toiseen. - yleensä
ei liene kiinni; kunnon sähkömies tienaa enemmän kuin akateeminen
- ***
liikkua sähkömiehen pään sisällä kuin vain sitä sähkömiesmäisyyttä. Mitäpä jos jatkossa kertoisit itsestäsi muita seikkoja kuin sen että olet sähkömies. Sivistätkö itseäsi muuten? Luetko, käytkö elokuvissa, tunnetko musiikkia tai onko sinulle jokin harrastus? Kehitä itseäsi ammattisi lisäksi muilla aloilla, niin voit myös naisen kohdatessa painottaa rehellisesti näitä seikkoja. Kerro ammatistasi vasta myöhemmin. Kuka tahansa nainen syttyy älykkyydestä, maailmankatsomuksestasi tai urheilullisuudestasi kunhan vain tuot niitä esiin.
Toinen pointti mielestäni on se, että itse väheksyt nyt ammattiasi. Minusta se on hieno ammatti! Teidän laisianne tarvitaan, ihan totta! kerro ammatistasi aina suurella ylpeydellä, äläkä anteeksi pyydellen. Huomaat kuinka ihmiset vastaavat samalla painolla kommentteihin työstäsi. Mieti mitkä asiat työssäsi ovat jopa niin tärkeitä, että akateeminenkin kalpenee. Jokuhan sen akateemisenkin ihmisen sähkötöitä tekee..eikö? Minusta on hienoa, että mies ei ole peukalo keskellä kämmentä. Arvostan sitä todella! On toki hienoa jos mies on paljon lukenut älykkö, mutta toisaalta se ei ole minulle se tärkein asia. Toivon, että mieheni on apuna kodin pikku askareissa, korjaa tarvittaessa kodin pikku viat tai tyttöni polkupyörän. Ne ovat kuitenkin asioita joita arjessa tarvitaan, eikä siinä koulutus paljon paina.
Jokaisen meidän tehtäväksemme jää tuoda esille sosiaalisissa tilanteissa omat hyvät puolemme ja olla ylpeitä siitä mitä olemme.On se sitten kaupan kassa, siivooja yh-äiti, maisteri tai poliisi. Yhteiskuntahan koostuu näistä erilaisista ihmisistä ja mielestäni meillä on asiat varsin hyvin..Eikö?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26216685Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235370- 1152545
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152010Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361742Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?111975- 59941
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto28849Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?43843