älä luota keneenkään

joudut olemaan koko ajan liikkeessä. "Ei tuo ihminen ollutkaan mukava, vaan sen sijaan tuollainen kova suunsoittaja. No, vaihdanpa seuraavaan". Joudut tavallaan nöyryyttämään itseäsi, kun änkeät ihmisjoukossa joka väliin. Jos nautit siitä, niin OK, mutta tuolla tavalla eläessäsi teet itsellesi sadan prosentin varmaksi sen, ettet voi luottaa yhtikäs keneen. Tilapäiset/lyhytaikaiset ihmissuhteet eivät ole laadultaan mitään kaikkein parhaimpia. Lisäksi joudut arvuuttelemaan toisen ihmisen motiiveja/toiveita, koska sinähän et täysin tunne juuri saamaasi tuttavaasi. Kun liikut ympäriinsä ja vaihdat ihmisiä uusiin (alat olla uusien tuttavien kanssa enemmän kuin nykyisten), tulet törmäämään mitä suurimmalla todennäköisyydellä psykopaatteihin eli ihmisiin, joilla ei ole mitään myötäelämisen kykyä vaan haluavat ainoastaan puhtaasti hyötyä muista. Ja sellaistenko kanssa on sitten kiva olla? Sellaisethan jäävät vain jäljelle... Jos jonkun ihmisen tavoitteena on lujan ja syvällisen ihmissuhteen saaminen, hän ei jää kovin kauaksi roikkumaan sinuun, koska huomaa, ettette tavoittele ihan samoja asioita. Mutta sinähän et tavoittelekaan hyvälaatuista ihmissuhdetta, vaan yksinäisyyttä. Yksinäisyyden nimeät erilaisilla peitenimilllä. Milloin "huviksi", milloin "äärimmäiseksi itseluottamukseksi". Kun toimit tuolla tavoin, jäät yksin. Ihan yksin. Pinnalliset kaverit ovat käytännössä katsoen samaa tyhjän kanssa. Kun jatkuvasti vaihdat kuvioita, olet kokonaan uusien tilanteiden armolla. Mitäpä jos sinusta ei jossakin ihmisryhmässä pidetäkään? Jokaisellehan ihmiselle voi käydä niin.. No, silloin vaihdat taas maisemia. Mutta vielä suurempi huolenaihe on se, että entä jos elämässäsi tapahtuu jotain täysin yllättävää? Sairastut vakavasti tai taloutesi romahtaa. Kuka sitten on tukenasi? Tuskinpa nuo hauskanpitäjä-kaverisi jaksavat sinua silloin nähdä, kun sinun kanssasi ei ole enää kivaa. He korvaavat sinut jollakin toisella ja jatkavat elämäänsä eteenpäin. Aivan kuten sinäkin olit ajatellut tehdä vastaavanlaisessa tilanteessa samoin heille. Onko kivaa elää yllätyksien keskellä, vailla varmuutta mistään? Onko kivaa jäädä ilman toisten ihmisten huolenpitoa ja rakkautta? Onko kivaa olla ihan yksin??

ettei uskalla kiintyä kehenkään, jos vaikka saa nenilleen ja joutuu kärsimään.

Mä olen kärsinyt hirveästi ystävän menettämisestä, mutta ei se ole saanut mua pelkäämään ihmisiin kiintymistä noin paljon. Kun olen kerran selvinnyt siitä, selviän kyllä toisen ja viidennenkin kerran JOS niin sattuu käymään.

Tolla tavalla vain menettää paljon eikä voita mitään, sillä tästä elämästä ei kukaan selviä ilman surua ja tuskaa, mutta paljon helpommin selviää ainakin välillä kun saa muilta tukea vaikka ihan pikku hiukkasenkin.

-nimetön- kirjoitti:

joudut olemaan koko ajan liikkeessä. "Ei tuo ihminen ollutkaan mukava, vaan sen sijaan tuollainen kova suunsoittaja. No, vaihdanpa seuraavaan". Joudut tavallaan nöyryyttämään itseäsi, kun änkeät ihmisjoukossa joka väliin. Jos nautit siitä, niin OK, mutta tuolla tavalla eläessäsi teet itsellesi sadan prosentin varmaksi sen, ettet voi luottaa yhtikäs keneen. Tilapäiset/lyhytaikaiset ihmissuhteet eivät ole laadultaan mitään kaikkein parhaimpia. Lisäksi joudut arvuuttelemaan toisen ihmisen motiiveja/toiveita, koska sinähän et täysin tunne juuri saamaasi tuttavaasi. Kun liikut ympäriinsä ja vaihdat ihmisiä uusiin (alat olla uusien tuttavien kanssa enemmän kuin nykyisten), tulet törmäämään mitä suurimmalla todennäköisyydellä psykopaatteihin eli ihmisiin, joilla ei ole mitään myötäelämisen kykyä vaan haluavat ainoastaan puhtaasti hyötyä muista. Ja sellaistenko kanssa on sitten kiva olla? Sellaisethan jäävät vain jäljelle... Jos jonkun ihmisen tavoitteena on lujan ja syvällisen ihmissuhteen saaminen, hän ei jää kovin kauaksi roikkumaan sinuun, koska huomaa, ettette tavoittele ihan samoja asioita. Mutta sinähän et tavoittelekaan hyvälaatuista ihmissuhdetta, vaan yksinäisyyttä. Yksinäisyyden nimeät erilaisilla peitenimilllä. Milloin "huviksi", milloin "äärimmäiseksi itseluottamukseksi". Kun toimit tuolla tavoin, jäät yksin. Ihan yksin. Pinnalliset kaverit ovat käytännössä katsoen samaa tyhjän kanssa. Kun jatkuvasti vaihdat kuvioita, olet kokonaan uusien tilanteiden armolla. Mitäpä jos sinusta ei jossakin ihmisryhmässä pidetäkään? Jokaisellehan ihmiselle voi käydä niin.. No, silloin vaihdat taas maisemia. Mutta vielä suurempi huolenaihe on se, että entä jos elämässäsi tapahtuu jotain täysin yllättävää? Sairastut vakavasti tai taloutesi romahtaa. Kuka sitten on tukenasi? Tuskinpa nuo hauskanpitäjä-kaverisi jaksavat sinua silloin nähdä, kun sinun kanssasi ei ole enää kivaa. He korvaavat sinut jollakin toisella ja jatkavat elämäänsä eteenpäin. Aivan kuten sinäkin olit ajatellut tehdä vastaavanlaisessa tilanteessa samoin heille. Onko kivaa elää yllätyksien keskellä, vailla varmuutta mistään? Onko kivaa jäädä ilman toisten ihmisten huolenpitoa ja rakkautta? Onko kivaa olla ihan yksin??

Lue lisää

Sehän se vasta nöyryyttävää onkin, et antaa muiden tehdä itselleen mitä vaan. Mä en kyllä änkeä mihinkään. Päinvastoin pysyn kyllä poissa enkä väkisin ala mihinkään. Sen verran pitää olla itsekunnioitusta, ettei suostu kaikkeen paskaan mitä eteen tulee. Sen lisäks totta on, ettei useimpiin voi luottaa, ei se ole mikään uusi asia vaan aika yleistä. Jos eteen tulee joskus luotettava ihminen, niin hyvä, mutta silti ei saa laittaa omaa onnea toisen harteille.

Ei ne tilapäiset ihmissuhteet ole mukavia, mutta ei ole petollisetkaan yhtään enempää. Ja voihan ne olla pitkäaikaisia, mut jos sä teet niistä ihmisistä itsellesi tärkeän, otat sitten vastuun siitä jos ne vetää maton sun jalkojen alta pois. Kaikki valitsevat sen itse mitä ovat valmiita kestämään. Eikä tarvitse arvuutella kenenkään motiiveja mihinkään. Miksi pitäisi, jos oma elämä riittää. Sitäpaitsi mä käsitän luotettavilla ystävillä ja tutuilla vähän eri asiat, sen lisäks on työkavereita ja harrastuskavereita, joiden kanssa on tietysti erilaiset välit.

Ilman muuta voi törmätä kehen hyvänsä, mut jos entisetkin on vähän niin ja näin kavereita, niin ei se nyt varmaan mikään kovin pettymys ole nähdä joku psykokin seassa. Ja ei niitä tarvitse ottaa niin tosissaan, kunhan pitää oman elämänsä ohjat käsissään niin se on aivan sama vaikka vastaan tulisi mitä. Ei mulla ole mitään ketään vastaan, mut se tapa, millä ihmisiä käsitellään on joillakin vähän vastenmielinen. Ja ei siinä menetä mitään jos petturit jättää. En ainakaan keksi yhtään syytä. Mun rajat ystävyyteen menee valehtelussa ja mua vastaan toimimisessa.

Eikä yksinäisyydessä ole silloin mitään vikaa, jos vaihtoehto on huonoja ihmissuhteita, ja voihan niitä tulla hyviäkin eteen, mutta silti kannattaa miettiä kaksi kertaa kuinka paljon luottaa keneenkään. Sinisilmäisyys kostautuu aina jotenkin. On parempi olla yksin kuin kiusata itseään sellaisilla ystävillä, jotka eivät ole aidosti ystäviä. Silloin on aivan varmasti parempi lähteä, kun huomaakin ettei pidetä tai että itsellä ei ole mitään merkitystä kenellekään oikeasti.

Ja mun elämässä on tapahtunut aika yllättäviä asioita, mihin mä olisin tarvinnut ystävien tukea, mutta sitä on silloin joiltakin turha hakea, jos ne ei ole luottamuksen arvoisia. Se kaikki kääntyy silloin vain itseään vastaan ja on vielä suuremmat ongelmat. Ei ne aitoina pidetyt ystävät ole aina sitä miltä näyttää. Aika helposti mut on korvattu tai pistetty syrjään kun on ollut tarvis. Tarvittaessa sitten taas yritetty käyttää hyväksi. Sanotko sä sitä ystävyydeksi. Mulle se ei käy. Mä arvostan ennemmin itseäni ja lähden pois kuin siedän esimerkiks valehtelua tai mun nolaamista toisten silmissä

Ei epäluotettavilla ystävillä ole hankalassa tilanteessa mitään todellista arvoa. Ei se ole mukavaa, mutta ei sekään, että joutuu vielä lisäksi pettymään oman tyhmyytensä takia.

Silloin on parempi olla yksin, jos vaihtoehdot eivät ole hyviä. Itseään pitää rakastaa sen verran, ettei anna itselleen tehdä kaikkea mitä joskus jotkut haluavat. Ei yksinäisyys ole kivaa, mutta joskus se vähiten huonoin vaihtoehto.

Silti on ihanaa, että on pari kunnollista luotettavaa ystävää..

tollanen kirjoitti:

ettei uskalla kiintyä kehenkään, jos vaikka saa nenilleen ja joutuu kärsimään.

Mä olen kärsinyt hirveästi ystävän menettämisestä, mutta ei se ole saanut mua pelkäämään ihmisiin kiintymistä noin paljon. Kun olen kerran selvinnyt siitä, selviän kyllä toisen ja viidennenkin kerran JOS niin sattuu käymään.

Tolla tavalla vain menettää paljon eikä voita mitään, sillä tästä elämästä ei kukaan selviä ilman surua ja tuskaa, mutta paljon helpommin selviää ainakin välillä kun saa muilta tukea vaikka ihan pikku hiukkasenkin.

Lue lisää

Voi se olla nynnyjen hommaa, mutta tyhmää on myös jäädä inhottavaan tilanteeseen, jos sille ei voi itse enää mitään.

Ilman muuta sitä kyllä vähän kavahtaa, jos alkaa tulla nenään ja selkään ja niskaankin välillä.
Mä tiedän kans, että mä selviän, vaikka se aluks olikin aika kova kolaus. Mut ehkä mä sit luotin liikaa tai en osannut pitää puoliani tarpeeksi.
En mä ihmisiin pelkää kiintyväni, mutta en myöskään ihan helposti luotakaan. Sitten luotan, jos se on sen arvoista. Kyllä siinä myös menettää jotakin, mutta siitä saa myös jonkinlaista itsekunnioitusta ja mun itsetunto olis murentunut täysin kokonaan, jos mä olisin kestänyt sitä tilannetta yhtään enempää. Musta ei ole väärin välittää itsestään sen vertaa.
Ja on asioita, missä tarvitaan tukea, mutta se kannattaa katsoa kaksi kertaa, mistä sitä hakee. Mä olen menettänyt joitakin ystäviä, mutta saanut myös uusia tilalle. Ne ystävyydet on ehkä mun puolelta vähän erilaisia, mutta sitähän tää elämä on, et pitää kasvaa aina vähän lisää ja siinä muuttuu.

sietää mitä tulee kirjoitti:

Sehän se vasta nöyryyttävää onkin, et antaa muiden tehdä itselleen mitä vaan. Mä en kyllä änkeä mihinkään. Päinvastoin pysyn kyllä poissa enkä väkisin ala mihinkään. Sen verran pitää olla itsekunnioitusta, ettei suostu kaikkeen paskaan mitä eteen tulee. Sen lisäks totta on, ettei useimpiin voi luottaa, ei se ole mikään uusi asia vaan aika yleistä. Jos eteen tulee joskus luotettava ihminen, niin hyvä, mutta silti ei saa laittaa omaa onnea toisen harteille.

Ei ne tilapäiset ihmissuhteet ole mukavia, mutta ei ole petollisetkaan yhtään enempää. Ja voihan ne olla pitkäaikaisia, mut jos sä teet niistä ihmisistä itsellesi tärkeän, otat sitten vastuun siitä jos ne vetää maton sun jalkojen alta pois. Kaikki valitsevat sen itse mitä ovat valmiita kestämään. Eikä tarvitse arvuutella kenenkään motiiveja mihinkään. Miksi pitäisi, jos oma elämä riittää. Sitäpaitsi mä käsitän luotettavilla ystävillä ja tutuilla vähän eri asiat, sen lisäks on työkavereita ja harrastuskavereita, joiden kanssa on tietysti erilaiset välit.

Ilman muuta voi törmätä kehen hyvänsä, mut jos entisetkin on vähän niin ja näin kavereita, niin ei se nyt varmaan mikään kovin pettymys ole nähdä joku psykokin seassa. Ja ei niitä tarvitse ottaa niin tosissaan, kunhan pitää oman elämänsä ohjat käsissään niin se on aivan sama vaikka vastaan tulisi mitä. Ei mulla ole mitään ketään vastaan, mut se tapa, millä ihmisiä käsitellään on joillakin vähän vastenmielinen. Ja ei siinä menetä mitään jos petturit jättää. En ainakaan keksi yhtään syytä. Mun rajat ystävyyteen menee valehtelussa ja mua vastaan toimimisessa.

Eikä yksinäisyydessä ole silloin mitään vikaa, jos vaihtoehto on huonoja ihmissuhteita, ja voihan niitä tulla hyviäkin eteen, mutta silti kannattaa miettiä kaksi kertaa kuinka paljon luottaa keneenkään. Sinisilmäisyys kostautuu aina jotenkin. On parempi olla yksin kuin kiusata itseään sellaisilla ystävillä, jotka eivät ole aidosti ystäviä. Silloin on aivan varmasti parempi lähteä, kun huomaakin ettei pidetä tai että itsellä ei ole mitään merkitystä kenellekään oikeasti.

Ja mun elämässä on tapahtunut aika yllättäviä asioita, mihin mä olisin tarvinnut ystävien tukea, mutta sitä on silloin joiltakin turha hakea, jos ne ei ole luottamuksen arvoisia. Se kaikki kääntyy silloin vain itseään vastaan ja on vielä suuremmat ongelmat. Ei ne aitoina pidetyt ystävät ole aina sitä miltä näyttää. Aika helposti mut on korvattu tai pistetty syrjään kun on ollut tarvis. Tarvittaessa sitten taas yritetty käyttää hyväksi. Sanotko sä sitä ystävyydeksi. Mulle se ei käy. Mä arvostan ennemmin itseäni ja lähden pois kuin siedän esimerkiks valehtelua tai mun nolaamista toisten silmissä

Ei epäluotettavilla ystävillä ole hankalassa tilanteessa mitään todellista arvoa. Ei se ole mukavaa, mutta ei sekään, että joutuu vielä lisäksi pettymään oman tyhmyytensä takia.

Silloin on parempi olla yksin, jos vaihtoehdot eivät ole hyviä. Itseään pitää rakastaa sen verran, ettei anna itselleen tehdä kaikkea mitä joskus jotkut haluavat. Ei yksinäisyys ole kivaa, mutta joskus se vähiten huonoin vaihtoehto.

Silti on ihanaa, että on pari kunnollista luotettavaa ystävää..

Lue lisää

puheissasi takana. Huomasin sen, vaikket sitä ensimmäisessä viestissä suostunutkaan tuomaan suoraan esille. No nyt toit sen esille... viimein.

Olen kovin pahoillani siitä, miten sinua on kohdeltu :(
Olisi niin helppoa kirjoittajaa tähän että "älä yleistä", mutta ehkä sinulla on tuon kaiken koettuasi oikeuskin jo yleistää... Olen pahoillani, että sinulla oli niin huono tuuri ystävien suhteen =(

-nimetön- kirjoitti:

puheissasi takana. Huomasin sen, vaikket sitä ensimmäisessä viestissä suostunutkaan tuomaan suoraan esille. No nyt toit sen esille... viimein.

Olen kovin pahoillani siitä, miten sinua on kohdeltu :(
Olisi niin helppoa kirjoittajaa tähän että "älä yleistä", mutta ehkä sinulla on tuon kaiken koettuasi oikeuskin jo yleistää... Olen pahoillani, että sinulla oli niin huono tuuri ystävien suhteen =(

Lue lisää

KIRJOITTAA