Miten te olette kokeneet tai oikeastaan selvinneet erosta? Mieheni petti minua jokin aika sitten, joten hankin oman asunnon. Kuitenkin majailen suurimmaksi osaksi miehen asunnolla vielä. En vaan viihdy yksin omalla asunnollani. Kaipaan seuraa, kaipaan miestäni. En silti pysty antamaan hänen tekosiaan ikinä anteeksi. Mitä ihmettä keksin, jotta voisin "unohtaa" hänet ja jatkaa elämääni ihan yksin ilman häntä?
Elämä eron jälkeen?
...Mimmi...
71556
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
pettämisestä,yritä nyt olla yksinäsi,vaikka ei se helppoa ole, ehkä olet elänyt elämää miehesi kautta, eli läheisriippuvainen.. aikaa se ottaa, että itsenäistyt, mutta kyllä sä siihen pystyt,et vaan pääse eteenpäin jos roikut miehesi asunnolla jatkossakin..
läheisriippuvainen. Ehkä minun vain pitäisi keksiä jotain muuta tekemistä, jolloin voisin helpommin unohtaa miehen.
Jos rakastat häntä ja viihdyt hänen seurassaan eikä hän halua erota, niin miksette jatka. Petetyksi tuleminen on varmasti raskasta ja vaikeaa, mutta kyllä elämässä on paljon vaikeampiakin asioita.
Samaa olen miettinyt. Juuri tänään enimmäkseen. Erosimme sovittamattomien ristiriitojen vuoksi. Yksin kotona pyörin vain ympyrää ja on todella ontto olo. Läheisriippuvainen olen minäkin. Haluaisin roikkua miehessä ja haluaisin, että hän tekisi asioita kanssani..kuten katselisi leffoja ja tai kävisi ulkona syömässä. Parisuhdettamme en halua takaisin. En vain tiedä mitä tekisin. Kavereita on muutama, mutta en nyt osaa yhtäkkiä ruveta heidän peräänsä huutelemaan. Onneksi on tämä netti...täällä käyn lueskelemassa muiden samanlaisten juttuja. Hitto on kun elämässä ei ole mitn sisältöä..ja juuri nyt ei tee sitä mieli hankiakaan kun on vain sellainen tyhjä olo.
kuuluu elämään. Se on hyvinkin tärkeää olla yksin
oman minänsä kanssa.
Olen itse henkilö joka eli vuosikaudet toisten kautta.Lopuksi jouduinkin psyykeongelmien takia hoitoon.
Kartoin yksinäisyyttä.
Nyt tervehdyttyäni olen tajunnut etten olisi kasvanut ihmisenä ilman tyhjyyttäni.
On hieno olla olemassa aitona omana itsenään välittämättä aina ensiksi mitä muut ajattelevat.
Toivottavasti sinä hoksaat sen aiemmin.
Minun piti elää nelikymppiseksi ennenku tajusin,
että henkinen kasvu tapahtuu yksinäisyydessä.
Sen myötä ihminen havahtuu elämään...
hei kaikki
olen itse pariviikkoa sitten saannut pitkään mietityn eron päätöksen.Ei ollut helppoa.Yhtenä aamun tuli tunne,ettei näin voi enään jatkua ja olo oli kamala,sain onneksi soitettua ystävälleni ja aloin itkemään,itkun seassa asiat selkiintyivät olin jo lopullisen päätöksen tehnyt.Soitin siltä siunaamalta seurakuntaan ja ilmottauduin eroryhmään,mikä alkaa syksyllä.Seurakunnassa on henkilö kenelle voi muutenkin mennä puhumaan asioistaan.
Menin myös ulos kävelemään keräämään koivunlehtiä ja muutenkin ulkoilemaan metsään sekin helpotti minua.
Kirjoitan päiväkirjaa ja huomaan senkin auttavan kirjoitan akuutissa olossa kokoajan miltä tuntuu.
Itselläni on prosessi nyt käräjänoikeuden lopullista paperia vaille valmis. Takana on elämästä 20 vuotta, miehelläni on uusi suhde ja tuntuu olevan onnellinen. Olemme jonkin verran jutelleet asiasta mutta kumpaakin koskee tosi kovasti. Eroomme ei liity kolmatta osapuolta. Nyt takki aivan tyhjä. Olen itse hakenut suutuksissani tätä eroa ja nyt kaduttaa voi kuullostaa hullulta mutta totta nyt vasta huomasin että se ihminen jonka kanssa on ollut sen avioliiton riitoineen ja iloineen se ihminen joka ei saanut tuntemaan sitä rakkautta niin sitä nyt kaipaa ja tarvitsee. Itse en häntä pysty katsomaan silmiin ilman että alan itkeä, en kuitenkaan halua mennä hänen ja nykyisen naisensa suhteeseen hämmentämään toivon vain että hän tulee onnelliseksi tai onnellisemmaksi kun mitä minun kanssani oli. Niin onko sitä elämää eron jälkeen? Kun ei jaksa lähteä ulos ihmisten ilmoille, työssä käyn vain kun on pakko muuten käpertyy kyllä niin itseensä ja itkee nauraa ja huutaa sitä helvetillistä pahaa oloa ulos. Ja toivoo että se aurinko paistaisi tähänkin risukasaan...