Eroon söpöydestä!

Aki S. Niska

Niin. Totuushan on, että kukaan mies ei halua olla kaunis. On karmeaa tajuta, että olet söpö, mikä on vielä monin verroin pahempaa kuin jos olisit ruma. Haluaisit kuristaa sukulaisesi, jotka jaksavat jankuttaa, että olet komea, sillä tiedät, että he vain yrittävät pönkittää itsetuntoasi. Todellisuudessahan näytät aivan viattomalta pikkupojalta, vain propellihattu puuttuu. Sitä paitsi, kuka tahansa tajuaa, että alle 175-senttiset miehet eivät ole komeita. Karismaakin heille kertyy aikaisintaan viisikymppisinä.

Täten kuitenkin julistan löyteneeni lääkkeen kaikille söpöydestä kärsiville "miehille"! Kasvata itsellesi paksu SIKANISKA. Tämä saattaa kuulostaa omituiselta, mutta voitte vaikka piirtää itsellenne havainnollistavan kuvan, niin ymmärrätte mitä tarkoitan. Mikään yksittäinen kohta ei lisää karismaa ja miehekkyyttä samassa määrin kuin iso ja paksu niska/kaula. Lihasta kannattaa toki hankkia muuaallekin, mutta niska on kaiken A ja O!

Itse olen huomannut tämän toimivan, vaikka omassa niskassa riittääkin vielä paljon kasvattamista. Siihen vielä plussana omaan tyyliin sopiva pukeutuminen ja ihmisten suhtautuminen on muuttunut huomattavasti, sanoisinko...kunnioittavammaksi. Ja vieläpä suhteellisen lyhyessä ajassa. Tuntuu melkein kuin olisi kasvanut muutaman sentin pituutta!

Komeita kasvoja et ehkä voi saavuttaa, mutta SIKANISKAA kukaan ei katso väheksyen!

17

1875

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • se kaikki

      olikin kiinni! kiitos tästä!

    • ..............

      Mä olen ylpeä söpöydestäni...ei mun tartte mitään pönkittää.

      • Aki S. Niska

        Hyvä jos sinua ei söpöytesi haittaa. Totuus on kuitenkin, että karismaattisesta ulkomuodosta on usein enemmän hyötyä elämässä. Pitemmän päälle ainakin. Liian kiltin näköisiä ihmisiä käytetään aina mieluusti hyväksi. Esim. kaikki rahankerääjät ja muut ruinaajat kaupungilla tulevat aina ensimmäiseksi kysymään juuri sellaisilta.

        Sen sijaan SIKANISKAA ei kukaan pompota!

      • söpö
        Aki S. Niska kirjoitti:

        pompottaa tekee vahinkoa loppupeleissä vain itselleen.

        Tottakai karismasta on hyötyä, samoin on hyötyä älykkyydestä.

      • Aki S. Niska
        söpö kirjoitti:

        pompottaa tekee vahinkoa loppupeleissä vain itselleen.

        Tottakai karismasta on hyötyä, samoin on hyötyä älykkyydestä.

        ...älykäs ihminen tajuaa panostaa myös ulkoiseen olemukseensa, eleisiinsä jne, sillä kukaan ei huomaa älykkyyttäsi ensimmäisenä. Ennakkoluuloisten ihmisten keskellä se ensivaikutelma ratkaisee kovin monessa asiassa. Valitettavasti.

    • I know you

      oon melkein varma et tiedän kuka sä olet:) ja ps. sä olet mun mielestä ihan älyttömän söpö. Vaikka puhutkin aina siitä, miten sulla on sikaniska:)

      ja! mun mielestä mies, johon ihastuu, on aina söpö. ainakin mulla. jopa sellasista "älyttömän miehekkäistä lihaskimpuista" jokin piirre täytyy olla söpö, jotta siihen ihastuu.

      • Aki S. Niska

        En ole tietääkseni käyttänyt termiä SIKANISKA julkisesti, joten tuskinpa olen ihastuksesi.

        Pikku vinkki: älä koskaan kutsu miestä söpöksi. Se on vähän sama kun sanoisi naista pulleroksi. Kissat ja koirat on söpöjä, ihmiset eivät.

      • I know you
        Aki S. Niska kirjoitti:

        En ole tietääkseni käyttänyt termiä SIKANISKA julkisesti, joten tuskinpa olen ihastuksesi.

        Pikku vinkki: älä koskaan kutsu miestä söpöksi. Se on vähän sama kun sanoisi naista pulleroksi. Kissat ja koirat on söpöjä, ihmiset eivät.

        et sä sitä termiä ookkaan käyttänyt. Puhut vaan aina sun upeesta isosta niskasta:)
        Enkä mä miestä söpöksi sanokaan ääneen, muille kuin kavereille.
        Vaikka tuntuu näin naisen näkökulmasta oudolta, etteivät miehet osaa ottaa sitä kohteliaisuutena.
        Söpöys tarkoittaa nimittäin miehessä mielestäni lähellä sitä, että hänestä näkee inhimillisyyden esim. silmistä, kun kuori on "kovan jätkän".

      • Aki S. Niska
        I know you kirjoitti:

        En ole koskaan puhunut "isosta upeesta niskasta". En koskaan kehu ulkoisia piirteitäni muutenkaan, koska siihen ei ole syytä. Erehdyt siis henkilöstä.

        Sitä paitsi, minulle on ihan sama, mitä jotkut teinitytöt pitävät hyvännäköisenä. En minä naisten takia ulkonäköäni muokkaa.

      • I know you
        Aki S. Niska kirjoitti:

        En ole koskaan puhunut "isosta upeesta niskasta". En koskaan kehu ulkoisia piirteitäni muutenkaan, koska siihen ei ole syytä. Erehdyt siis henkilöstä.

        Sitä paitsi, minulle on ihan sama, mitä jotkut teinitytöt pitävät hyvännäköisenä. En minä naisten takia ulkonäköäni muokkaa.

        voi herranjumala että sä olet itse teinin oloinen.
        suutut joka asiasta.
        Ja ehkä minäkin olen teini, tosiaan vasta 21-vuotias..
        enkä minä nyt oikeasti ajattele että henkilö joka puhuu niskastaan täällä palstoilla pyörisi.
        Hänen ei tarvitse.
        Ja juu, ehkä minun tarvitsee.
        Mutta usko pois, että kyllä varmasti useimmat myös paljonkin minua vanhemmat naiset pitää miehiä söpöinä.

        JA ANTEEKSI HIRVEÄSTI KUN SINUA NYT NÄIN LOUKKASIN!!!!!:D

        Eihän sun tarvitse itseäsi muokata, enkä mäkään ole ketään pyytänyt itseään muokkaamaan? Totesin vain, että minkälaisia miehiä vain pidetään söpöinä, kun hänestä huokuu inhimillisyys ja kun häneen on ihastunut.

        "Mutta usko pois, että kyllä varmasti useimmat myös paljonkin minua vanhemmat naiset pitää miehiä söpöinä."

        Niin, minuahan ei kiinnostanut, mistä tytöt/naiset pitävät miehessä. Sen pähkäily kuuluu niille teini-ikäisille. Viestini teemana oli lähinnä ihmisten ennakkoluulot. Näihin olet varmaan nuorena naisena itsekin törmännyt. Minä nyt en vaan ole sitä tyyppiä, joka tyytyy osaansa. Ja niin kornilta kuin se kuulostaakin, niin tämä niskahomma kyllä tuntuu toimivan. :)

        P.S. Et sinä minua loukannut, olemme vain hieman eri taajuuksilla.

        ... vaikka nyt sillä ei itselleni mitään merkitystä olekaan, niin kyllä jos nainen ihastuu johonkin Macaulay Culkin-tyyppiseen poikuliiniin, niin siinä on kyse vaan lähinnä jostain naisen hoivavietistä. Itse en kyllä naisen uudeksi "pikkuveikaksi" alistuisi. Se on sitten eri asia, mitä sinä pidät "söpönä".

      • utelias
        Aki S. Niska kirjoitti:

        "Mutta usko pois, että kyllä varmasti useimmat myös paljonkin minua vanhemmat naiset pitää miehiä söpöinä."

        Niin, minuahan ei kiinnostanut, mistä tytöt/naiset pitävät miehessä. Sen pähkäily kuuluu niille teini-ikäisille. Viestini teemana oli lähinnä ihmisten ennakkoluulot. Näihin olet varmaan nuorena naisena itsekin törmännyt. Minä nyt en vaan ole sitä tyyppiä, joka tyytyy osaansa. Ja niin kornilta kuin se kuulostaakin, niin tämä niskahomma kyllä tuntuu toimivan. :)

        P.S. Et sinä minua loukannut, olemme vain hieman eri taajuuksilla.

        Millä tavalla suurennat niskaasi vai onko sinulla silikoniniska?

    • Sulevi

      Kiihoottaako naisian iso selkäkyttyrä?

    • WANDA

      Lisäksi toi kaljamaha olis kiva ylläri.

    • vihje(N)

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4098
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2911
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2320
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1321
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      909
    6. 131
      885
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      766
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe