Mikä vitun aihe tämä nyt sitten on?
Selvästi se kävi sinulla ensimmäisenä mielessä, eikä vieläkään ole varmasti avautunut, vaikkakin alitajuntasi saattaa antaa pientä vihiä. Kiusaukset sikseen.
Moni kokee työnteon ja yhteiskunnassa mukana olon ehtona merkityksellisydelle. Ilman osallistumista tähän moni pelkää syrjäytyvänsä ja tuntevansa alemuutta rahallisesti paremmin menestyvien silmissä.
Tämä selitetään heikolla itsetunnolla, joka on täysin riippuvainen siitä mitä muut ovat sinusta mieltä, ajattelevat tai sanovat. On ehdottomasti tärkeää myös välittää muista, mutta tämä on aivan väärä tapa käsitellä näitä tunteita.
Sitten on työntekoa, joka on mahdollisesti itse luotu, koetaan oikeasti merkitykselliseksi ja lopulta työksi, josta myös muut hyötyvät, muutenkin kuin saamalla verotulojasi.
Tähän työhön on vaikea vetää minkäänlaista rajaa mitä se olisi, tarkemmin voin vain kuvailla ihmisluonnetta mitä tähän vaaditaan.
Puhuin väärästä tavasta käsitellä tunteita.
Jokainen itseään kunnioittava kykenee hyväksymään tosiasian että kaikki ei miellytä kaikkea, eikä se ole maailmanloppu jos joku on kanssasi erimieltä. Edes se, että valtaosa lähipiiritutuistasi ei merkitse mitään muuta kuin että eroat luonteeltasi ja tavoitteidesi kanssa heistä niin näkyvästi, että se aiheuttaa kateutta ja vihaa. Harva ymmärtää, että kyseessä on kateus kun joku toimii toisin. Se on pelkoa, että tämä ehkä menestyykin ja kykenee nauttimaan elämästään hänen tavallaan ja on suorittanut ja luonut itselleen sen reitin hyvään ja onnelliseen elämään. Nämä muut tyytyvät käymään koulussa jonne on helppo hakeutua, menevät työhön jossa on hyvä palkka, mutta lopulta tämä ei ole suuremmassa mittakaavassa mitenkään kummallinen työ. Kyseessä on vain yksi tätä yhteiskunnan rattaita pyörittävistä oravista. En välttämättä haluaisi luoda suoraa keskustelua pelkästään tästä yhteiskunnasta ja mikä on merkityksellistä, mikä ei, vaan enemmänkin että miten lopulta menestyjät, oman onnen sepät osaavat käyttää näitä hyödykseen kaiken tämän ulospääsystä, tai sanotaan nätimmin (ettei loukata tavallista tuulipukutallaajaa) yläpuolelle asettumisessa.
Suomessa harva uskaltaa kokeilla miltä tosimenestyminen tuntuu. Se ei välttämättä tarkoita edes hirveää taloudellista menestymistä. Kyse on enemmänkin henkisestä puolesta ja sen tasapainosta, joka johtaa automaattisesti hyvinvointiin. Hänellä on selvä visio mitä hän haluaa, hän on siis määrätietoinen, näin ei käy näillä tavallisilla tuulipuvuilla jotka murehtivat mitä muut miettivät tai puhuvat heistä. Tässä siis ero työnteon ja Työnteon välillä.
Mikä merkitys tällä kaikella siis on?
Kyse on siitä, että lopulta kun näitä menestyviä on riittävästi, pystytään luomaan alaryhmiä, yhteisoja, kenties lopulta yhteiskuntia, jotka pyörivät tämän voittajaluonteen pohjalta, sen sijaan, että olisi jatkuvaa kilpailua ja toisiaan tönivää kansaa juoksemassa rahan perässä 40-50 vuotta työelämässä, 10-15 vuotta koulussa ja vielä eläkkeellä.
Toiset osaavat ottaa elämästään kaiken mahdollisen irti, elämähän on kuitenkin ainutlaatuinen lahja, joten miksi sitä ei käytetä hyväksi?
Vain ja ainoastaan sinä vaikutat lopputulokseen oletko voittaja vai häviäjä(tavallinen tallaaja).
Selvästi se kävi sinulla ensimmäisenä mielessä, eikä vieläkään ole varmasti avautunut, vaikkakin alitajuntasi saattaa antaa pientä vihiä. Kiusaukset sikseen.
Moni kokee työnteon ja yhteiskunnassa mukana olon ehtona merkityksellisydelle. Ilman osallistumista tähän moni pelkää syrjäytyvänsä ja tuntevansa alemuutta rahallisesti paremmin menestyvien silmissä.
Tämä selitetään heikolla itsetunnolla, joka on täysin riippuvainen siitä mitä muut ovat sinusta mieltä, ajattelevat tai sanovat. On ehdottomasti tärkeää myös välittää muista, mutta tämä on aivan väärä tapa käsitellä näitä tunteita.
Sitten on työntekoa, joka on mahdollisesti itse luotu, koetaan oikeasti merkitykselliseksi ja lopulta työksi, josta myös muut hyötyvät, muutenkin kuin saamalla verotulojasi.
Tähän työhön on vaikea vetää minkäänlaista rajaa mitä se olisi, tarkemmin voin vain kuvailla ihmisluonnetta mitä tähän vaaditaan.
Puhuin väärästä tavasta käsitellä tunteita.
Jokainen itseään kunnioittava kykenee hyväksymään tosiasian että kaikki ei miellytä kaikkea, eikä se ole maailmanloppu jos joku on kanssasi erimieltä. Edes se, että valtaosa lähipiiritutuistasi ei merkitse mitään muuta kuin että eroat luonteeltasi ja tavoitteidesi kanssa heistä niin näkyvästi, että se aiheuttaa kateutta ja vihaa. Harva ymmärtää, että kyseessä on kateus kun joku toimii toisin. Se on pelkoa, että tämä ehkä menestyykin ja kykenee nauttimaan elämästään hänen tavallaan ja on suorittanut ja luonut itselleen sen reitin hyvään ja onnelliseen elämään. Nämä muut tyytyvät käymään koulussa jonne on helppo hakeutua, menevät työhön jossa on hyvä palkka, mutta lopulta tämä ei ole suuremmassa mittakaavassa mitenkään kummallinen työ. Kyseessä on vain yksi tätä yhteiskunnan rattaita pyörittävistä oravista. En välttämättä haluaisi luoda suoraa keskustelua pelkästään tästä yhteiskunnasta ja mikä on merkityksellistä, mikä ei, vaan enemmänkin että miten lopulta menestyjät, oman onnen sepät osaavat käyttää näitä hyödykseen kaiken tämän ulospääsystä, tai sanotaan nätimmin (ettei loukata tavallista tuulipukutallaajaa) yläpuolelle asettumisessa.
Suomessa harva uskaltaa kokeilla miltä tosimenestyminen tuntuu. Se ei välttämättä tarkoita edes hirveää taloudellista menestymistä. Kyse on enemmänkin henkisestä puolesta ja sen tasapainosta, joka johtaa automaattisesti hyvinvointiin. Hänellä on selvä visio mitä hän haluaa, hän on siis määrätietoinen, näin ei käy näillä tavallisilla tuulipuvuilla jotka murehtivat mitä muut miettivät tai puhuvat heistä. Tässä siis ero työnteon ja Työnteon välillä.
Mikä merkitys tällä kaikella siis on?
Kyse on siitä, että lopulta kun näitä menestyviä on riittävästi, pystytään luomaan alaryhmiä, yhteisoja, kenties lopulta yhteiskuntia, jotka pyörivät tämän voittajaluonteen pohjalta, sen sijaan, että olisi jatkuvaa kilpailua ja toisiaan tönivää kansaa juoksemassa rahan perässä 40-50 vuotta työelämässä, 10-15 vuotta koulussa ja vielä eläkkeellä.
Toiset osaavat ottaa elämästään kaiken mahdollisen irti, elämähän on kuitenkin ainutlaatuinen lahja, joten miksi sitä ei käytetä hyväksi?
Vain ja ainoastaan sinä vaikutat lopputulokseen oletko voittaja vai häviäjä(tavallinen tallaaja).
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ensimmaiseksi haluan vain sanoa, etta ihailen tapaasi ilmaista sarkasmia.
Muuta sanottavaa minulla oli sitten, etta harva edes tajuaa mista sina puhut. Suurimmalle osalle omakotitalo, tai nykyaan kerrostalo kaksio, uusi auto, vakituinen tyopaikka ja perhe ovat mittayksikkoina tarkeydelle. Heille yhteiskunnan mittapuu on raha, tulojen suuruus, verotulojen suuruus ja tietysti se auto. Kuinka monet kerrat olen nahnyt naita nuorempia ja keski-ikaisia miehia lesottamassa uudella tavallisella 15 000 euron autollaan ja naureskelevat 500-1000 euron kulkupelilla ajaville. Tassa kiteytyy mielestani yleinen piirre, etta erilaisuutta on vaikea ymmartaa ja jotkut voivat sen auton sijasta matkustella ympari vuoden.
Aivan kuin tuo 15 000 euron Mazda eroaisi Lamborghinin omistajan silmissa 500 euron Ford Escortista. Itsetunto on niin huono, etta sita yritetaan nostattaa muiden kustannuksella.
Kun olen ollut monissa paikoissa töissä ja yrittänyt tehdä töitä aivan kybällä ja tehdä parhaani ja hyvää jälkeä on syntynyt.
Niin mikä siinä on että toiset työkaverit katsoo halveksuen ja syyttävästi, että mitä sä määräaikainen työntekijä oikeen luulet olevasi.
Ainoastaan pomo on antanut kiitosta ja kirjoittanut hienon työtodistuksen.
Mikä vakituisia työntekijöitä oikein vaivaa ?
Miksi töissä ei saisi tehdä töitä hyvin ?
"Mikä vakituisia työntekijöitä oikein vaivaa ?
Miksi töissä ei saisi tehdä töitä hyvin ?"
Niitä pelottaa, että olet liian kilpailukykyinen ja uhka heidän työpaikalleen ja taloudellisesti tulevaisuudelle. Tämän kateuden ja pelon peittämiseen käytetään "vähättelevää" tapaa haukkua ja loukata hyvin ja oikein toimivaa työntekijää.
Täysin samaan kategoriaan voidaan luetella ihmiset yleensä, jotka kysyvät että mikä oikein luulet olevasi. He pelkäävät jäävänsä pykälän tai kaksi sinun alapuolelle.
Pelko on avainsana.
Hiljaisuus on myöntymisen merkki. Harvalla on mitään sanottavaa kun kaikki totuus on jo käynyt ilmi.