Mä olen

vuonna 1949. Vanhempani jäivät sinne sodan jälkeen
töihin muutamaksi vuodeksi. Koko lapsuuteni
ja aikuisikäni olen asunut etelässä.

Pari kertaa olen käynyt katsomassa synnyinseutua,
edellisestäkin kerrasta on jo aikaa
ainakin 16 vuotta.
Mitään sukusiteitä ei ole siellä, kummisetäni
ja tätinikin olivat samanlaisia sodan jälkeensä jättämiä muuttajia.
Äitini sisar asui Liinahamarissa joskus ennen sotaa
vähän aikaa.
Miltä mahtaa Ivalo ja Inari tänään näyttää?

Onko turismi pilannut/ei pilannut kaiken, mm.
hintataso on aina varmaan ollut korkea?
235071
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Ivalo on maailman paras paikka asua! Olen pääkaupungin tyttö, mutta vietin 4 vuotta Ivalossa 15-19vuotiaana ja ne ovat olleet elämäni parhaat vuodet. Opiskelujen jälkeen sinne olen palaamassa.

Äänestä

Hintataso ei ole kovin paljon muuta maata korkeampi, vaikka kuljetuskustannukset ovat tietenkin suuret.

Turismi ei juurikaan näy Ivalossa eikä niin paljoa Inarissakaan. Sen sijaan Saariselällä näkyy, mutta sielläkin se on rajattu aika pienelle alueelle. Valtaosa Inarista on kuitenkin erämaata.

Minulla on Laanilassa, Saariselällä kämppä ja vietän siellä monia viikkoja vuodessa. Ja olen kolmessa kymmenessä vuodessa tehnyt Inariin ainakin sata reissua.

Olli

Äänestä

Olen syntynyt Inarissa 1953. Asuin Ivalossa
12 vuotiaaksi. Olen käynyt kerran sen jälkeen
vuonna 1991 katsomassa synnyinseutua.
Tänä kesänä olen menossa uudelleen ajan kanssa
katsomaan miltä Inari ja Ivalo näyttävät.

Äänestä
  • ..muuttanut myös sielt pois koulun jälk ja ne koulukamut jotka sattunut jäämään ovat alkoholisoituneita nuoria eläkeläisiä ja lapset huostaanotettuja ikävä kyllä...kuulin erään työnantajan valittavan ettei saa työvoimaa kun heti haetaan sairaslomaa kun pää ei kestä työtä tosi juttu..

    Äänestä

  • synt siel kirjoitti:

    ..muuttanut myös sielt pois koulun jälk ja ne koulukamut jotka sattunut jäämään ovat alkoholisoituneita nuoria eläkeläisiä ja lapset huostaanotettuja ikävä kyllä...kuulin erään työnantajan valittavan ettei saa työvoimaa kun heti haetaan sairaslomaa kun pää ei kestä työtä tosi juttu..

    Myöskin lehmät lentää ja inarinjärvestä jäät ei sulanu ollenkaan...

    Äänestä

  • Soikiopää kirjoitti:

    Myöskin lehmät lentää ja inarinjärvestä jäät ei sulanu ollenkaan...

    luojan kiitos että pääsi "helvettiin" ivalosta.
    Luonto ja rauha on tosi hienoa,mutta tuollaisen pienen yhteisön kirot ovat ihmisten puheet ja juorujen levittäminen toisista-ja niitä sitten porukalla vatvotaan oikein huolella "essolla" päivittäin ja muutamassa kuppilassa viikonlopun tunteina..
    Tulis kunnon tulva ja upottas koko paskan.

    Äänestä

  • on ivalo kirjoitti:

    Ketkä siellä Essolla istuskelevat? Kyllä muualla puhutaan ja jourutaan selän takana. En asu siellä nyt. Ivalo on kyllä pieni paikka mutta rauhallinen. Kaukana Helsingistä muurahaispesästä sekin on jo maalaiskaupunki.

    Äänestä

  • Itsekin Ivalosta kirjoitti:

    Ketkä siellä Essolla istuskelevat? Kyllä muualla puhutaan ja jourutaan selän takana. En asu siellä nyt. Ivalo on kyllä pieni paikka mutta rauhallinen. Kaukana Helsingistä muurahaispesästä sekin on jo maalaiskaupunki.

    reppanoita joilla ei ole muuta elämää kuin paskan jauhaminen ja sen eteen tekeminen että saa puhua p-skaa muista..
    ja sen ne osaa,muuta ei.
    Kirjoititko jossain huumeissa sen viimeisen lauseen?ihme.

    Äänestä

  • on paljon kirjoitti:

    reppanoita joilla ei ole muuta elämää kuin paskan jauhaminen ja sen eteen tekeminen että saa puhua p-skaa muista..
    ja sen ne osaa,muuta ei.
    Kirjoititko jossain huumeissa sen viimeisen lauseen?ihme.

    Inarin kunta on viellä tänäänki kaikkein paras asuma alue se on suomen suurin kunta .Meidän erämaat ovat täällä aivan korvaamattomat mikäli mettähallitus ei niitä tuhoaisi.Ihmiset jotka asumme täällä ovat suoria rehtiä ja kaikinpuolin mukavia ei niin kun tuolla aiemmin jotku kirjoittivat jos antaa puheisiin aihetta niitähän voidaan essolla tai tb:een baarissa keskustella ,että sillälailla meillä.Sellaiset henkilöt jotka ei edes asu täällä miten voitte arvostella sellaista josta ette tiä mitään menkää itseenne ja kattokaa peilistä näettekö jonku pöljän apukoululaisen vaiko jonku muun jälkeenjääneen .Edeleen Inarilainen nyt ja aina...

    Äänestä

  • on ivalo kirjoitti:

    luojan kiitos että pääsi "helvettiin" ivalosta.
    Luonto ja rauha on tosi hienoa,mutta tuollaisen pienen yhteisön kirot ovat ihmisten puheet ja juorujen levittäminen toisista-ja niitä sitten porukalla vatvotaan oikein huolella "essolla" päivittäin ja muutamassa kuppilassa viikonlopun tunteina..
    Tulis kunnon tulva ja upottas koko paskan.

    paskaa puhutaan aina siellä missä ihmisillä ei ole muuta tekemistä ja missä ihmiset ylipäätään tuntevat toisensa. Jos eivät tunne, puhuvat paskaa silti, se vaan ei kuulu tuolla suurissa kaupungeissa niitten korviin kenestä puhutaan. Mikä tietenkin on hyvä asia.

    Jokaisen pikkukylällä asuvan pitäis mennä itteensä tässä suhteessa.

    Alkoholismi on toinen asia, se on surullinen juttu - näyttäis siltä, että liika viina ei sovi kenellekään ;)

    Mulla on mies Inarista, ja hyvä mies onkin nyt kun jätti viinan kanssa läträämisen sieltä muuton jälkeen.

    Äänestä

  • olen myös syntynyt inarissa 1955 lähtenyt 17 maailmalle ens kesänä meen käymään siellä treffaan emäntäkoulu kaveria

    Äänestä

  • kotoa pois kirjoitti:

    olen myös syntynyt inarissa 1955 lähtenyt 17 maailmalle ens kesänä meen käymään siellä treffaan emäntäkoulu kaveria

    Ivalossa 1955 myös ja vajaat 17 olin lähtiessäni, onhan ivalossa paljon hyvääkin ryyppykaverit ja...........?. Katsokaapa www.eniro.fi ja hakusanana joku ivalolainen sukunimi siellä näyttävät olevan mallit 52-->59

    Äänestä

Enpä ole ollut katsomassa vuonna 49 miltä näytti Inarinkylällä - erilaiselta varmaan, mutta niinhän se näytti joka puolella muuallakin Suomessa!

Turismi ei paikkoja pilaa, päinvastoin, tuo työtä ja toivoa nuorille ja niille, jotka työtä viitsii tehdä.

Äänestä
  • mitä voi inarissa harrastaa...muuta ku juoda viinaa ja kalastaa...talvella vähempi kalstaa..
    -kypsykää sinne!

    Äänestä

  • lapissa harrastaa... kirjoitti:

    mitä voi inarissa harrastaa...muuta ku juoda viinaa ja kalastaa...talvella vähempi kalstaa..
    -kypsykää sinne!

    Talvella hiihtää, pujotella rinteissä, moottorikelkka ajot, Saariselkä kylpylä, rauhaa on ja voisi harrastaa mitä vaan.

    Äänestä

  • voisin asua siellä kirjoitti:

    Talvella hiihtää, pujotella rinteissä, moottorikelkka ajot, Saariselkä kylpylä, rauhaa on ja voisi harrastaa mitä vaan.

    Suomen ainoa kunta, jossa kunnan ilmoitukset ovat neljällä kielellä. Sanotaan, että kirkkoja on kuin Helsingissä, mutta harvemmassa eikä keisari vahdi torilla. Älkää läikyttäkö pahkakuppia, jos tulen äkkiä käymään. nimim. Rumahinen etelästä.

    Äänestä

  • lapissa harrastaa... kirjoitti:

    mitä voi inarissa harrastaa...muuta ku juoda viinaa ja kalastaa...talvella vähempi kalstaa..
    -kypsykää sinne!

    Onks toisaan näinkin avuttomia ettei ajanvietettä itselleen keksi, kaikki pitäis tarjota valmiina hopealautaselta.

    Äänestä

  • lapissa harrastaa... kirjoitti:

    mitä voi inarissa harrastaa...muuta ku juoda viinaa ja kalastaa...talvella vähempi kalstaa..
    -kypsykää sinne!

    NAIDA......(O)

    Äänestä

  • Siellä....... kirjoitti:

    NAIDA......(O)

    Sitäkin me täällä tehdään paljon... kaiken muun lisäksi! Aika vaan tahtoo olla kortilla, tekemistä kyllä riittäisi!

    Äänestä

  • puhut kirjoitti:

    Sitäkin me täällä tehdään paljon... kaiken muun lisäksi! Aika vaan tahtoo olla kortilla, tekemistä kyllä riittäisi!

    on tapausta siellä Ivalo-Inari suunnalla. Ja niissä muissakin kylissä. Kun menen siellä käymään säälillä katson niitä neljäkympin molemmin puolin olevia miehiä jotka ovat juoneet itsensä melkein hautaan. Mutta eiväthän ne oppineet koulussa edes kunnolla lukemaan, miten ne olisivat maailmalla pärjänneet? Mistä se johtuu.... Apua olisivat tarvinneet jo silloin, mutta eivät saaneet tai ne annetut avut eivät tepsineet. Nyt on kyllä myöhäistä. Jätkät on kuin kumaraisia satavuotiaita. Kaljan ja tupakan löyhkä haisee kilometrien päähän. Hyi hel.... Onneksi älysin lähteä sieltä ajoissa.
    MUTTA niitä kunnon kavereita kyllä kaipaan. Mukavaa kesää niille. Nauttikaa ihanasta Inarista ja eläkää hyvin.

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    kyllä me täällä jaksetaan ja ei niitä ittensä juonheja niin hirveesti oo ettei ne siinä sivussa mee. onneksi ei muunlaisia hörhöjä oo vaikka lähi naapurista(norge)niistä kuulee viikottain.

    Äänestä

  • ukko kivi kirjoitti:

    kyllä me täällä jaksetaan ja ei niitä ittensä juonheja niin hirveesti oo ettei ne siinä sivussa mee. onneksi ei muunlaisia hörhöjä oo vaikka lähi naapurista(norge)niistä kuulee viikottain.

    Joo, kyllä niiden tavallisten juoppojen kans aina pärjää. Mutta täällä muualla missä minäkin olen, noita hörhöjä on ihan riesaksi asti. Aina saa pelätä että mitä ne tekee. Kulkevat toisessa ulottuvuudessa ja näkevät ufoja. Siellä käydessä ihan hymyilyttää kun sikäläisiä spudeja kuuntelee.... harmittomia ovat.....näihin nähden.

    Äänestä

terkkuja vain kaikille Kaamaslaisille ja entisille asuntolan asukeille.. luokkakokous olis kova sana.
Kotiseuta ei ole vielä mikään korvannut

Äänestä

Kommentoi aloitusta

syntynyt Inarissa kirjoitti:

vuonna 1949. Vanhempani jäivät sinne sodan jälkeen
töihin muutamaksi vuodeksi. Koko lapsuuteni
ja aikuisikäni olen asunut etelässä.

Pari kertaa olen käynyt katsomassa synnyinseutua,
edellisestäkin kerrasta on jo aikaa
ainakin 16 vuotta.
Mitään sukusiteitä ei ole siellä, kummisetäni
ja tätinikin olivat samanlaisia sodan jälkeensä jättämiä muuttajia.
Äitini sisar asui Liinahamarissa joskus ennen sotaa
vähän aikaa.
Miltä mahtaa Ivalo ja Inari tänään näyttää?

Onko turismi pilannut/ei pilannut kaiken, mm.
hintataso on aina varmaan ollut korkea?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu