Olen jo lähes puoli vuotta ollut sellaisessa suhteessa jossa mies aina välillä miettii että ollako yhdessä vai ei. Tämä taas on rasittavaa kun ei tiedä miten tosissaan voi toisen ottaa. Itse kun haluan panostaa aina suhteeseen täysillä, jos sellaiseen ryhdyn. Tästä johtuen mietin taas jälleen miksi kestän tällaista kohtelua? Pidän hänestä tod paljon (vaikka hän välillä haukkuukin mua, mutta silti yleensä on hyvä mua kohtaan) Haluaisin että suhde onnistuu, mutta jos Järjellä ajattelee, moni olisi varmasti jo lähtenyt tällaisesta suhteesta. Ehkä olen jonkinlainen (piilo)masokisti? Tai sit jollakin tapaa riippuvainen? Ja sit mä kestän kerrasta toiseen kaikki hänen oikut.
Olenko säälittävä?
Tämä nainen
61205
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Tuttu juttu. Olen ollut aikoinaan juuri kuvailemasi kaltaisessa suhteessa. Miehellä oli aluksi juuri tuollaista soutamista ja huopaamista. Hänen aikaisemmat suhteensa olivat tehneet hänet epävarmaksi ja eikä heti pystynyt luottamaan minuun. Mutta ajan kanssa sitten huomasi, että todellakin olin sen luottamuksen arvoinen =)
Olihan se raskasta elää toisen oikkujen armoilla, mutta kun ymmärsin hänen taustansa pääsimme aina jotenkin asioissa eteenpäin. Mutta ei se helppoa ollut, sellaista on/off meininkiä ekat kuukaudet.
Et ole mielestäni todellakaan säälittävä etkä mikään masokisti. Ja kun kerran asiat tiedostat ja kyseenalaistat koko suhdetta, et taida olla mitenkään riippuvaistakaan lajia. Nämä takertujatyypit eivät mielestäni sitä edes itse ymmärrä tekevänsä. Miehesi sen sijaan voisi katsoa itseään välillä peiliin jos sinua testauttaa ja on hankala. Ehkä vähempikin riittäisi?
Teidän välillänne on kaikesta päätellen kuitenkin oikeanlaista tunnetta ja kemiaa kun kuitenkin jaksatte yhdessä vieläkin? Ja nimenomaan näistä alkuvaikeuksista ylitsepääseminenkin vain vahvistaa suhdettanne, näin minulle aikoinaan ainakin kävi. Mutta toki rajansa kaikella, kaksi suhteellisen samanlaista ihmistä yhdessä tietenkin pääsevät näistä alkukankeuksista varmasti helpommalla. Valmiiksi erilaiset tuskin jaksavat kummankaan oikutteluita paria viikkoa pitempään. Näitä olen kaveripiirissä huomannut usein =)
Tsemppiä teille molemmille!
Kiitos kommenteistasi. On mukava kuulla muiden ajatuksia asiasta, saa vähän uusia näkökulmia.
Uskon että jotakin tunnetta tässä on tosiaan mukana, kun hänkin kerran jaksaa vielä yrittää. Itsestäni on vaan nyt tuntunut että tykkään hänestä liikaakin, etten osaa päästää irti, jos aihetta olisi. Siksi juuri olenkin ajatellut olevani juuri riippuvaisuustapaus. Varsinkin kun monet läheiseni ovat päivitelleet miten mä jaksan tällaista suhdetta.
Harvoin ihastun keneenkään, saati sitten ryhdyn suhteeseen, joten siksi haluan nyt yrittää viimeiseen asti hänen kanssaan. Uskon tiedostavani rajani milloin ei enää kannata yrittää, mutta en tiedä osaanko pysyä siinä todellisen tilanteen tullen..?
Itsekin olen välillä hankala ihminen, mutta tosiasia on se, että haluan elää vakaassa suhteessa eikä miettiä koko ajan mikähän mahtaa olla suhteen tulevaisuus. Pelkään vaan, että tämä arpominen on loputon kierre...
Musta elämänkokemuskin vaikuttaa asiaan. Jos on jo vähän tolla parisuhderintamalla kokenut kaikenlaista, ei sitten pelästy riitoja tms. niin herkästi.
Kai sitä jotain täytyy siinä toisessa ihmisessä kokea tärkeäksi ja rakastettavaksi, että jaksaa sen kiukunpuuskia katsoo. Kokemusta on! Jollei sitten ole kyse jostain ihan totaalisen mahdottomasta ihmisestä. Kai sullakin on oikeus välillä olla kenkkumainen tätä miestäs kohtaan, vai miten se reagoi?
ajatelleeksi, että sun miehesi olisi sitten se sadisti? Joku tolkku tuollaisessa peemäisessä kohtelussakin. Sain vaan jutustasi sellaisen käsityksen, että miehesi vaan mullittelee sun kustannuksella. Laitapas tyttönen se ojennukseen ja katso sitten tuleeko suhteestanne jotain. Tuollaista rajojen ja särmien hakemista se suhteen alku voi joillakin olla. Minä laitoin oman ukkoni kovan eteen 16 vuotta sitten kun ei osannut päättää ottaako minut vai entisen heilansa. No, osasihan se sitten arvostaa pitkäpiimäisyyttäni ja lopulta kun napsahdin sen tuittuiluille. Ollaan oltu ihan sopuisa pari ja en vaihtaisi pois! Mutta edetkää rauhassa, kyllä se miehesi siitä tasoittuu kun teet rajat selviksi. Tiedä vaikka se miehesi olisi paremminkin sinusta riippuvainen, kun olet noin kultainen!
Enemminkin elät paremman toivossa. Eikö vaan, toivot että jonain päivänä hän sitoutuisi ja suhteenne olisi sellainen kuin haluat?
Ei tuossa mitään vikaa ole mutta kannattaa miettiä sitäkin, ettei toive välttämättä toteudu. Jossain vaiheessa on oman hyvinvoinnin takia pakko puhaltaa peli poikki. Jos tämä nykymeno tekee sinut onnettomaksi, niin sitä ei kannata enää jatkaa. Jos kestät sen hyvin, niin mikään ei estä jatkamista. Mutta odottamista ei aina palkita, muista se.
Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, ettei tuollainen ailahtelu ole hyvä asia. Eihän ystävienkään kanssa olla välillä ja välillä olla olematta. Siinä ei vaan ole järkeä ja miksi tyytyä parisuhteessa vähempään kuin muissa läheisissä suhteissa?
ollut jo pauttiarallaa 6 vuotta. muuten sama tarina..