En tiedä enää mitä uskoa. Takana 30 v. "vauhdikasta" liittoa, jossa alusta asti mustasukkaisuutta, hiusten repimistä ja muuta "lievää" väkivaltaa, kännissä yleensä. Ei kovin usein kuitenkaan tapahtunut, muutamia kertoja. Annoin aina anteeksi. Viime vuosina tilanne pahentunut, mies esim. särkenyt astioita, kuristanut kurkusta ym. Mutta kun hänen mielestään minä ärsytän häntä liikaa ja marmatan joka asiasta ja vaadin yhtä sun toista. Olen tehnyt sitä 30 v. ja siksi hänestä on tullut sellainen. Kerran tilanne meni siihen, että jouduin lähtemään kotoa pois ja otin asunnon, mutta palasin takaisin taas. Kun yritän ymmärtää, kun toisella on muitakin vaikeuksia. Olen jättänyt avioeropaperit, mutta hän ei sitä halua, vaan syyttää minua kaikesta, ja nyt uhkailee että kertoo kaikille minkälainen minä olen ollut kaikki nämä vuodet ja tehnyt hänestä sellaisen ja että minä valehtelen sen, että hän käyttää väkivaltaa. Kukaan esim. sukulainen ei tiedä väkivallasta, ja itsekin alan kuvitella että liiottelen asiaa. Onko se esim. väkivaltaa, että käy kurkusta kiinni ja sylkee kasvoille?
Kolme viimeistä vuotta olen ollut täysin onneton, mutta kun masentunutta puolisoa pitäisi ymmärtää. Raskainta on syyllisyys siitä, että olenko todella ollutkin syypää tähän. Jos olisin ollut erilainen vaimo, niin olisko kaikki toisin? Mies myöntää tehneensä väärin ja pyytää anteeksi. Voiko väkivaltaa antaa anteeksi ja yrittää jatkaa. Hän on suostunut nyt terapiaan, mutta silti kaikki taas toistui äskettäin, odotanko vielä terapian tuloksia? Ero astuu voimaan syksyllä. Erossa hän on uhannut mm. raha-asioilla ja sillä, ettei koskaan tule antamaan minulle anteeksi jos eroan eikä aio enää pitää mitään yhteyttä. lapset ovat joutuneet tätä riitelyä katselemaan useita vuosia, ja siinäkin mielessä minusta ero olisi parempi vaihtoehto. Mutta jotenkin tuntuu, että en kestä elää sen syyllisyyden kanssa, että minä aiheutin koko sotkun. Mieheni vakuuttaa rakastavansa minua ja muuten kyllä kannustaa muissa, esim. opiskelu- ja työasioissa. Ei 30-vuotista yhteiselämää noin vain vaihdeta uuteen.
Kolme viimeistä vuotta olen ollut täysin onneton, mutta kun masentunutta puolisoa pitäisi ymmärtää. Raskainta on syyllisyys siitä, että olenko todella ollutkin syypää tähän. Jos olisin ollut erilainen vaimo, niin olisko kaikki toisin? Mies myöntää tehneensä väärin ja pyytää anteeksi. Voiko väkivaltaa antaa anteeksi ja yrittää jatkaa. Hän on suostunut nyt terapiaan, mutta silti kaikki taas toistui äskettäin, odotanko vielä terapian tuloksia? Ero astuu voimaan syksyllä. Erossa hän on uhannut mm. raha-asioilla ja sillä, ettei koskaan tule antamaan minulle anteeksi jos eroan eikä aio enää pitää mitään yhteyttä. lapset ovat joutuneet tätä riitelyä katselemaan useita vuosia, ja siinäkin mielessä minusta ero olisi parempi vaihtoehto. Mutta jotenkin tuntuu, että en kestä elää sen syyllisyyden kanssa, että minä aiheutin koko sotkun. Mieheni vakuuttaa rakastavansa minua ja muuten kyllä kannustaa muissa, esim. opiskelu- ja työasioissa. Ei 30-vuotista yhteiselämää noin vain vaihdeta uuteen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
oli myös perheväkivallan uhri. Yhden asian sanon sulle, lähde vielä kun voit, vaihda elämäsi uuteen kun siihen vielä pystyt... Tätini ei lähteny ajoissa pois ja loppujen lopuks mies hakkasi hänet hengiltä... Ja aina kun luullaan ettei sellasta satu omalle kohdalle/sukuun/ystäväpiiriin, niistä vaan luetaan lehdistä... toinen tapaus omassa suvussa johti myös kuolemaan, kun mies ampui hänet hengiltä..
Jokainenhan toki oman ratkaisun tekee lähteäkkö vai jäädä, mutta kannattaa miettiä onko jääminen pahimmassa tapauksessa oman henkikullan arvoinen...
Voimia ja jaksamisia kaikille jotka tälläkin hetkellä saman ongelman kanssa kamppailevat.
Eikö se ole vähän omituista, että mies syyttää sinua siitä, kuinka olet "pilannut" hänen elämänsä, mutta toisaalta uhkailee kaikella mahdollisella, jos ero astuu voimaan? Siis asiahan on täysin epälooginen. Jos olisit "pilannut" miehesi elämän, hän olisi itse hakenut eroa jo aika päivä sitten. Hän vaan käänntää asian täysin päinvastoin ja haluaa sinut syylliseksi kaikkiin omiin ongelmiinsa. Sehän on helpoin ratkaisu hänen kannaltaan.
Hae ihmeessä apua, olet ilmiselvästi läheisriippuvainen, etkä pysty näkemään tilannettasi (varsinkaan 30 vuoden jälkeen) objektiivisesti. Miehesi ei ole ansainnut sinua! Ei ole helppoa aloittaa uutta elämää, mutta kyllä sinä selviät!
... niin mutta kun hän väittää, että on yrittänyt ymmärtää minua ja rakastanut kaikki nämä vuodet ja nyt vaan mitta tuli täyteen ja siksi hänestä on tullut sellainen kuin on. Jospa asia onkin näin? Olenhan minä toki marmattanut vuosien varrella esim. alkoholin liikakäytöstä ja ylensyömisestä, mutta kun seuraan kavereitani niin minusta se on aika tavallista, että vaimot naputtaa miestensä syömisistä ja juomisista. olis tietty pitänyt olla hiljaa. Mutta esim. joka viikkonlopun kännääminen kun otetettiin meillä käsittelyyn, että en oikein koe sitä mukavana kun itte en sitä harrastanu, niin se oli painostusta.. Tai "painostaa" osallistumaan kotitöihin, kuten mieheni sanoo.
Niinpä niin, juuri HÄN on yrittänyt ymmärtää... Siis mitä hän on yrittänyt ymmärtää, "marmatustasiko"? Hah, siis alkoholisti (suo anteeksi, että vedän kertomuksestasi heti sen johtopäätöksen, että miehesi on alkoholisti) osaa syyllistää aina kaikkia muita. Vika juomiseen löytyy AINA muista. Siis muut ajavat hänet "poloisen" kertakaikkiaan siihen pisteeseen, että hänen on niin kamala olla ja oloa on sitten helpotettava juomisella. "Enhän mä muuten joisi, mutta kun sä taas aloit haastamaan riitaa ja marmattamaan niistä tekemättömistä kotitöistä.." Siis vakiolausahduksia.
Et kai sä nyt tosissasi usko, että vika miehen käytökseen johtuu sun tekemisistä?! Voi hyvänen aika. Järki käteen! Suosittelen ihan oikeasti myös Al-Anon itseapu ryhmää, joka auttaa alkoholistien perheitä ja ystäviä toipumaan vaurioista, joita perheenjäsenen tai ystävän alkoholiongelma on aiheuttanut. Siihen liittyy niin paljon(käy katsomassa: www.al-anon.fi)
Kyllähän minä ymmärrän, että näin se asia täytyy olla, mutta sen kanssa on vaan niin vaikea elää, kun toinen syyttää kaikesta itseäni. Vaikka kuinka minulle sanotaan, että eihän se suhteen kaatuminen vain toisen syytä ole, niin kuitenkin mietin, että olenko ollut huono vaimo, mitä olisin voinut tehdä paremmin. Alkoholi on todellakin ollut ongelma vuosia, ja sen myötä pahimmat riidat, joissa monenlaista sotkua ja väkivaltaakin (henkistä etupäässä), mutta silti. Miten elää sen asian kanssa, kun toinen "vihaa" itseä ja syyttää perheen hajottamisesta ja kaiken tuhoamisesta. Ei tätä tahdo jaksaa. Hän todella uskoo olevansa itse oikeassa ja minä väärässä, ja sitä asiaahan minä en voi muuttaa. Hän sulkee silmät niiltä "harvoilta" väkivallan teoilta ja pyyhkäisee ne pois, tosin on pyytänyt anteeksi, ja sillä ne pitäisi kuittautua. Minä kun en anteeksi osaa kuulemma pyytää ja muutenkin keksin ja valehtelen asioita. Hän on hyvä isä kyllä, mutta viime aikoina mennyt minusta aika ulalle oman elämänsä kanssa. Olisi tarvinnut esim. terapia-apua jo kauan sitten, mutta omasta mielestään ei tarvitse. Vaan minä tarvitsen. Siitäkin tunnen sitten syyllisyyttä koko ajan, että jätän masentuneen ja hukassa olevan ihmisen.