Melkein ainahan se anoppi on niin mukava aluksi, mutta nyt pidemmän päälle toiminta on muuttunut äidin pikkupojan ja sen tekemisien kyttäämiseksi.. *hampaiden kiristelyä*
Noh, tottakai mieheni tekee lähes AINA juuri niinkuin äiti määrää, ja sekös minua sitten kaivelee. Aina pitäisi olla menossa sinne ja olla yötä, kylpeä ja tehdä milloin mitäkin... Kaiken kukkuraksi anoppi jaksaa aina kertoa työkavereistaan ja että kuinka eräskin oli kysynyt; komennatko sinä sitä miniää? Anteeksi vain anopit, mutta nyt ei enää eletä niitä vuosikymmeniä, kun miniästä tuli käytännössä uusi piika taloon!
Harvoin on väliä 1-2 päivää, ennen kuin taas soittavat; millon tulette käymään? Ihmettelen, että mitä varten eivät itse voi tulla tänne (ihme ja kumma kun välimatka on täysin sama) ja muutenkin viettää aikaa lähtemällä meidän kanssa jonnekin.
Yritin jopa ennen mieheni syntymäpäiviä ehdottaa, että mentäisiin kaikki yhdessä syömään, siis minä ja vanhempani sekä mies ja tämän vanhemmat.. No, anoppi tuumas ykskantaan että; no eikö se käy että minä laitan ruokaa ja syödään täällä meillä? Lopputuloksena paha mieli minulle, miehelleni ja vanhemmilleni, kun ei toinen osapuoli suostunutkaan syömään heidän kanssaan.
Viime aikoina olen lähinnä vain itkenyt ja raivonnut pahaa oloa pois, ja mies vain puolustelee sanomalla että on ainut lapsi. Onhan sillä toki väliä, mutta eivätkö he voisi jättää hetkeksi rauhaan nyt jo, kun on oma elämä toisen kanssa? Pahinta oli se, kun mies alkoi pahan olon purkauksen jälkeen pitää puhelintaan äänettömällä, niin anoppi soittaa välittömästi minun puhelimeeni jos ei saa heti poikaansa yhteyttä. Eikö se ole ymmärrettävää ettei aina voi olla tavoitettavissa? En oikeasti haluaisi pahoittaa kenenkään mieltä, mutta jonnekin se raja on vedettävä ja vaihdan vaikka salaa numeroa, jos soittelu ei lopu..
Mikä ihme siinä on, että meitä pitää vahtia kuin vankilassa?
Kiitos, että sain purkaa tännekin pahaa mieltäni pois... Olisi mukava, jos joku samoin tunteva ottaisi yhteyttä!!
Noh, tottakai mieheni tekee lähes AINA juuri niinkuin äiti määrää, ja sekös minua sitten kaivelee. Aina pitäisi olla menossa sinne ja olla yötä, kylpeä ja tehdä milloin mitäkin... Kaiken kukkuraksi anoppi jaksaa aina kertoa työkavereistaan ja että kuinka eräskin oli kysynyt; komennatko sinä sitä miniää? Anteeksi vain anopit, mutta nyt ei enää eletä niitä vuosikymmeniä, kun miniästä tuli käytännössä uusi piika taloon!
Harvoin on väliä 1-2 päivää, ennen kuin taas soittavat; millon tulette käymään? Ihmettelen, että mitä varten eivät itse voi tulla tänne (ihme ja kumma kun välimatka on täysin sama) ja muutenkin viettää aikaa lähtemällä meidän kanssa jonnekin.
Yritin jopa ennen mieheni syntymäpäiviä ehdottaa, että mentäisiin kaikki yhdessä syömään, siis minä ja vanhempani sekä mies ja tämän vanhemmat.. No, anoppi tuumas ykskantaan että; no eikö se käy että minä laitan ruokaa ja syödään täällä meillä? Lopputuloksena paha mieli minulle, miehelleni ja vanhemmilleni, kun ei toinen osapuoli suostunutkaan syömään heidän kanssaan.
Viime aikoina olen lähinnä vain itkenyt ja raivonnut pahaa oloa pois, ja mies vain puolustelee sanomalla että on ainut lapsi. Onhan sillä toki väliä, mutta eivätkö he voisi jättää hetkeksi rauhaan nyt jo, kun on oma elämä toisen kanssa? Pahinta oli se, kun mies alkoi pahan olon purkauksen jälkeen pitää puhelintaan äänettömällä, niin anoppi soittaa välittömästi minun puhelimeeni jos ei saa heti poikaansa yhteyttä. Eikö se ole ymmärrettävää ettei aina voi olla tavoitettavissa? En oikeasti haluaisi pahoittaa kenenkään mieltä, mutta jonnekin se raja on vedettävä ja vaihdan vaikka salaa numeroa, jos soittelu ei lopu..
Mikä ihme siinä on, että meitä pitää vahtia kuin vankilassa?
Kiitos, että sain purkaa tännekin pahaa mieltäni pois... Olisi mukava, jos joku samoin tunteva ottaisi yhteyttä!!
Vastaukset 19
Vanhimmat
Enpä voi kuin onnitella sinua.Olet saanut ainoan "pojan"mieheksesi.
Voin sanoa ettei soittelu lopu jollet laita salaista numeroa ja suosittelen vielä muuttoa mahdollisimman kauas anopista.
Ainoa poika on se äidin silmäterä jonka pitää aina olla saatavilla.
Muista että parisuhtessa on kaksi.Te määräätte omasta elämästänne,anoppi sopeutukoon ja tulkoon vuorostaan teille,tai olkoon kotonaan
Heh.. älä nyt kuitenkaan noin suoraan yleistä :)
Täytyy muistaa, että itsehän sitä puolisonsa valitsee, jostain syystä ihastuu siihen "poikaan".
Äideillä voi toki mennä aikaa, kun tottuu lapsensa uuteen perheeseen, mutta eiköhän se kuitenkin tasoitu siitä. Yleensä.. Mutta myönnetään, että onhan niitä melko hmmm sotkeutuviakin äitejä. Se on sitten pojan asia tehdä asiat selväksi ja vetää rajat. Jos hän ei sitä tee, hankalampi juttu, mutta silloin on vikaa hänessäkin.
varmaan mitään pahaa tarkoita, on sen luonteinen, että hössöttää liikaa ja ehkä on takertuvainen , elää teidän kauttaan elämäänsä..asuuko hän yksin?
Ihan itse. Eli jos on aikuinen, niin pitäisi pystyä hakeutua muuhun(kin) suuntaan kuin jatkuvasti rassata lapsensa perheen hermoja. Maailma on täynnä tekemistä.
Entäs, jos anoppi onkin niin terävä, että on tajunnut tehdä piiloteltua ja harkittua kiusaa...
Sitten poika/mies ihmettelee siinä välissä että mitä pahaa mieltä toi purkaa oikeen ja päättää alkaa tarkkailemaan, kun tajuaa ominsilmin edes murto-osan alkaa sitten oireilla poika, että onks toi isoäiti tosiaan tollanen ja noin ovelalla/tyhmällä tavalla...
siinä onkin kuvio valmis. Me itse pirkien keskustelujen ja läpikäyntien jälkeen on päätetty ottaa etäisyyttä, mutta senhän anoppi ei mitenkään halua tajuta liittyvän siihen, ettemme viihdy hänen kanssaan, vaan purkaa taas mustasukkaisuuttaan mihinkäs muuhun kuin miniään...
Eräs viisas kultainen vanhempi ihminen neuvoi ja lohdutti muistuttavilla snoilla, että alttarillehan käveli toisensa saamaan te, ettekä anoppi. Toisenne voitte valita, hän tuli kaupanpäällisenä! Tosiaan! Hetken helpotti, mutta eihän se olosuhteita muuta kuitenkaan.
Miettikää anopit, että kyllä se kiltimpikin metsä vastaa niinkuin sinne huudetaan, ainakin kun malja jossain vaiheessa täyttyy ja perhe-elämä kärsii. Ei lapsiperhe jaksa hukata enää energiaa moiseen, ei yksinkertaisesti riitä.
Piilopahaan ja silmänpalvontaan on vaikea puuttua, mutta tajutkaa, että puolisot keskustelevat luottamuksellisesti keskenään....
Entistä tyhmempään valoon joudutte ja etäisyyttä voisi tosiaan kunnioittaa!
Apetkin on joskus liian tossun alla puuttuakseen rakkaan vaimonsa kiukutteluun, vaikka tajuavat kyllä missä mennään!
Todellakin ei ole pakko väkisin tykätä mummosta vaikka rakastaa hänen poikaansa!!!!
Voisi joskus se mummokin suhteuttaa pienen maailmansa (missä se elämänkokemus näkyy!???!)
ja iloita siitä, että pojallansa onnellinen liitto, siis jos pojalla kaikki hyvin eikö sitä kestä....
purkakaa turhaumanne jonnekin muualle ja kiukutelkaa sille omalle elämänkumppanille niin johan tulee kohta suhteutusta....
hänen parastaan haluavat äidit katoavat, kun muuttuvat vanhoina happamiksi sitruunoiksi ja
lapsensa elämän rajoittajiksi. Sitten valitellaan vanhempana, kun eivät käy tarpeeksi usein katsomassa eikä muisteta oman aiemman elämän ruuhkavuosia, taisiis toisillahan ei niitä ole...
koska ajoissa tajuatte syy-seuraussuhteen!
jos haluaa itsestään pidettävän ei se ainakaan noin toimi! Miettikääpä vaihteeksi ystävyyssuhteiden lakeja... vai eikö muistu enää mieleen.
Hyvänen aika sentään, jos teillä on noin hankala anoppi, lopettakaa omien voimavarojenne tuhlaus. Hankalan ihmisen kanssa kommunikointi, jos hän nyt sitten todellisuudessa on sitä, on tuuliviirien kanssa taistelua. Täysin hyödytöntä energia tuhlausta, sen voi suunnata muuallekin.
Jos siis ette onnistu itse hoitamaan asiaa ettekä saa miestänne tekemään asialle enempää, antakaa olla. Pitäkää etäisyyttää, ehkäpä se silloin jo helpottaa ! Nimittäin joskus asiat paisuvat mahdottomiksi ihan vaan omassa päässä. Ja jos anoppikin on vähän samanlainen luonteeltaan, eihän siitä hyvää seuraa :=)
Relax...
Meidän anopit taitavat olla sukua! Anoppini yritti alkuun samanlaista "Soitan pojalle ja miniälle joka päivä."...... "Vietättehän meillä juhannuksen, joulun, pääsiäisen, kesäloman, talviloman"...... "Olisi niin kivaa, kun tulisitte tänne" jne. määräyksiä. Anoppi soittelee aikuiselle tyttärelleen monta kertaa päivässä (!). Häntä arsyttää suuresti, kun meille ei saa soitella jatkuvasti....
Hommaa numeronnäyttöpuhelin kotiin. Älä vastaa anopin puheluihin. Matkapuhelimesta näetkin, koska anoppi soittaa ja voit jättää vastaamatta. Sano anopille suorat sanat. Kerro, että hän tuhoaa käytöksellän parisuhteenne. Älä alistu anopin komentoon! Parempi välirikko kuin jatkuva sekaantuminen.
Taas nähdään, että miniä joutuu sijaiskärsijäksi, kun mies ei ole pystynyt irrottautumaan äidistään. Surullista.
Niin tosiaan.. viimeismpänä touhotuksena on ollut minun ensi syksynä olevat valmistujaiset, joihin tietenkin vain anoppi osaa tehdä tarjottavat jne!!! Niin ja jokin aika sitten hän myös alkoi nimittää minua "toivonmukaan-miniä" eli hän on jo alkanut laskea sen varaan että jos me erotaan.. hohhoijaa!
Emme myöskään missään nimessä voi ostaa kotiimme mitään uutta hänen mielestään, sillä kaikki sopiva löytyy häneltä.. Toisin sanoen ja vaikka 70-luku kuinka olisi muotia niin minä en niitä kamalia ruskeita verhoja kotiimme laita... :( Ja kesäverhot kun tuli vielä vaihdettua, niin en muka voi pestä talviverhoja itse vaan ne on vietävä hänelle, vaikka onpahan meillä 15 vuotta uudempi pesukone jne...
Kävimme myöskin matkalla (luojan kiitos että saimme olla rauhassa edes ulkomailla) ja mieheni halusi viedä kotiinsa tuliaisen, noh metelinhän se anoppi siitä nosti että: aina sinä raahaat kaikkea tänne! syytti siis minua. Samalla kertaa myöskin oli apen puolelta sukulaisia käymässä ja anoppi paukauttaa ja haukkuu minut vieraiden kuullen juuri tästä "ainaisesta tuliaisten viemisestä"...
Sitä en kyllä anna anteeksi ikinä.
Kaiken kukkuraksi lähes aina anoppi tuputtaa millon mitäkin ruokaa mukaan, ihan kuin emme itse osaa laitta ruokaa ja aivan kuin meillä olisi suurperhe sitä syömässä! Minkä ihmeen takia sen pitää laittaa ruokaa aina kuin armeijalle? Outoa..
Ja sitten, kun mieheni kanssa taas viime yönä valvottiin ja vatvottiin tätä asiaa sängyssä, yritin perustella hänelle että itse olen samalla tavalla erityinen, kuin hän.. Olen kuitenkin sisarusparveni ensimmäinen ja samalla vanhin... ikäeroakin seuraavaan siskoon on 6 vuotta... Enkä minä jaksa enää sitä yrittää survoa sille nuppiin, pyörikööt äitinsä helmoissa loppuikänsä... En jaksaisi enää muuttaa, kun olemme vastikään muuttaneet anoppilaa kauemmaksi, ja eilen kun ehdotin väliaikaista muuttoa, niin mies kysyy; no onko ne niin pahoja?
Että sellaista tällä kertaa... värikäs elämä meillä siis... :)
"toivonmukaan.miniä" kuulostaa minusta ennemmin sille, että anoppi toivottaa sinua tervetulleeksi sukuun! Toivoo, että menette naimisiin.
Tuliaisista sanominen taas kuulostaa vanhan kansan kursailulta, "eihän meille nyt mitään olisi tarvinnut"...
Taidat liiotella ja kerätä harmia päähäsi paisumaan ihan turhasta. Relaa.
Myös anoppini taitaa kuulua samaan sukuun tämän kyseisen jutun anopin kanssa.
Ongelmana kuitenkin mielestäni ei niinkään ole anoppi kuin hänen lapsensa. Meillä on tuota samaa juttua eli "kai te nyt taas pian tulette käymään" (kun edellisestä käynnistä on päivä) ja tietenkin joka päivä täytyy soitella (ei kylläkään minulle), ettei vain mitään jää kuulematta.
Kun tästä jatkuvasta kyläilystä ja sen vähentämisestä alkaa keskustelemaan miehen kanssa, asia ei etene tippaakaan, koska miehen mielestä siinä ei ole mitään erikoista. Olen yrittänyt saada mieheni ymmärtämään noin sata kertaa, että ei ole normaalia, että kolmekymppinen mies käy kotonaan joka hiton päivä, mutta ei auta. Keinot on loppuneet jo ajat sitten.
Selityksenä tähän on mielestäni se, että kolmekymppinen mieheni on lähes sen kolmekymmentä vuotta asunut kotona "sinkkuna" ja myös isosiskonsa on yli kolmekymppinen ilman perhettä tai miestä.
Eli anoppini ja appini ovat aika hyvin saaneet pidettyä napanuoran kiinni näihin päiviin saakka, eikä pojallakaan ole mitään halua siitä päästää irti.
Onko kenelläkään vastaavia kokemuksia? Olisi mukava tietää, miten tällaisesta pääsee yli vai pääseekö? Mies on kuitenkin muuten todella ihana, mutta tämä asia hiertää.. ilmeisesti ainoastaan minun mieltäni..
anopillasi! :)
Noin se alkoi. Turha siellä on pojan vedota siihen, että on ainoa lapsi. Kyllä ainoan lapsen täytyisi kasvaa isoksi niin kuin muidenkin lasten. Kysyhän joskus avomieheltäsi, mitä kaikkea muuta sinä joudut sietämään vain siksi, että miehesi on ainoa lapsi.
Yritä selittää miehellesi myös, että tuota menoa lopullinen välirikko hänen vanhempiinsa on vain ajan kysymys. Jos kävisitte harvemmin ja kuulisitte heistä harvemmin, riittäisi pinnaa pidemmälle sietää ne vierailut.
Kyllä siellä on nyt ainoan pojan otettava lusikka kauniiseen käteen ja valittava sinun ja äitinsä väliltä. Muuta mahdollisuutta ei ole. Vaikka poika vaihtaisi vaimoa, tulee tämä sama ennen pitkää eteen uudessakin suhteessa.
Minä jouduin numeroni vaihtamaan ja lasten numerot ovat olleet salaisia vain anoppini vuoksi.
Olitko se tässä ketjussa, joka kertoi, että anoppi leipoo valmistujaisjuhlaan syötävät?? Jos sen annat tehdä, teet elämäsi virheen. Voit uskoa, että maksat niistä leipomuksista vielä moninkertaisesti. Leivo itse ja kutsu anoppi pelkäksi vieraaksi kylään. Järkkää kahvinkaatajatkin muualta ja anoppi istukoon siellä vieraiden seassa yhtenä muista vieraista. Kyllä se siellä aisoissa pysyy, kun on todistajia. Laita omat vanhempasi siihen viereen ja pyydä äitiäsi vahtimaan anoppiasi. Kokeiltu on ja onnistuu.
Koko kännykkää ei tarvitse laittaa äänetömälle siksi ettei halua puhua yhden tietyn ihmisen kanssa. Uusimmissa kännyköissä on suodatuslistan tai seulontalistan nimellä mahdollisuus valita numerot joista tulevia soittoja ei kuule. tai sitten voit laittaa anopille oman soittoäänen johon et reagoi ollenkaan.
Näin se vain on että anoppi on kamala ja kamalammaksi muuttuu päivä päivältä...
vähän aikaa miniä oli niin herttainen ja mukava..mutta tänään en tunne häntä enää..
eikä aikaakaan, kun mieskään ei enään tunnista häntä samaksi ihmiseksi, joten se siitä sitten, palstanvaihto avioeroihin.
Anopit, tai jotkut heistä ovat ihan sairalloisesti kiinni vielä pikku pojissaan, eivät vaan osaa laskea irti. Mulla oli kans sellainen anoppi, joka soitteli mun exän kans jopa useita kertoja päivässä ja ex kysyi vähän väliä äitiltään neuvoja millon mistäkin. Ällöttää kun muisteleekin, yritti vaikuttaa elämäämme kaikintavoin, tuli meillä käymään ja alko ekana siivoamaan, vaikka olin juuri siivonnut ja järjesteli tavaroita omanmielensä mukaan. Ja appiukko jopa aukoi postiamme kerran. Onneks ovat ex anoppi ja appi, hah.