Miksi tämä on niin vaikeaa? Olen vaimoni kanssa ollut noin 20-vuotta naimisissa. Tunteet ovat "kuolleet" toisiamme kohtaan, vaikka toisaalta itse kuitenkin rakastan puolisoani jollain tavalla.
Keskustelumme ovat toistemme nälvimistä ja vikoja haetaan enemmän kuin hyviä puolia. Seksi ei sytytä eikä sitä nykyään juuri olekkaan. Tuntuu kuin heittäisi elämäänsä hukkaan ja tämä ainanen taistelu väsyttää ja en usko lapsienkaan tästä nauttivan. Olen täyttänyt eropaperit ja ne ovatkin työpöytäni laatikossa kirjekuoressa odottamassa postittamista. Eli olen päätökseni tietyllä tavalla tehnyt, silti en saa kuorta postilaatikkoon siihen ei rohkeus riitä.
Saman katon alla vielä asutaan ja nukutaan samassa sängyssä, pelottaa ottaa se askel, että onkin seuraavaksi yksin. Onko tämä sittenkin parempi vaihtoehto? Mistä saisi kristallipallon.
Keskustelumme ovat toistemme nälvimistä ja vikoja haetaan enemmän kuin hyviä puolia. Seksi ei sytytä eikä sitä nykyään juuri olekkaan. Tuntuu kuin heittäisi elämäänsä hukkaan ja tämä ainanen taistelu väsyttää ja en usko lapsienkaan tästä nauttivan. Olen täyttänyt eropaperit ja ne ovatkin työpöytäni laatikossa kirjekuoressa odottamassa postittamista. Eli olen päätökseni tietyllä tavalla tehnyt, silti en saa kuorta postilaatikkoon siihen ei rohkeus riitä.
Saman katon alla vielä asutaan ja nukutaan samassa sängyssä, pelottaa ottaa se askel, että onkin seuraavaksi yksin. Onko tämä sittenkin parempi vaihtoehto? Mistä saisi kristallipallon.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Hei!
Näytän pähkäilevän juuri samojen asioiden parissa kuin minäkin. Yhdessä vajaa 20 vuotta, eroa miettinyt jo pitkän aikaa, mutta eropapereita ei saa menemään...
Itselläni on puoliso, jonka kanssa ei tosiaan ole muuta yhteistä kuin asuminen samassa asunnossa ja lasten hoitaminen. Meidän lapset ovat vielä niin pieniä että jo se hillitsee papereiden vetämään laittamista. Toisaalta mieheni on aina niin ärtyisä lapsia kohtaan, että olisi varmaan lapsillekin parempi tehdä pesäero ja laittaa mies kävelemään...
Totta kai mietin, kuinka pärjään "yksin" lasten kanssa ja kaikkea taloudellisista seikoista lasten hoitopaikan saamiseen, kun itse kuitenkin valmistun vasta vuoden lopussa ja opiskelupaikkani on eri paikkakunnalla kuin missä asun. Isä jäisi kuitenkin lähelle asumaan, uskoisin ainakin niin. Kotona on isovanhemmat lähellä ja muutakin sukua on samassa kylässä, joten apua tarvittaessa varmaan löytyy.
Toisaalta pelottaa juuri se yksinäisyys, aikuisen ihmisen puuttuminen tukena ja vastuun jakajana. Miten sitä jaksaa hoitaa kaikki asiat yksin ja onko minusta siihen? Uskoisin, että minä pärjään kyllä, mutta miten lapset?
elämässä pitää tehdä monenlaisia ratkaisuja, avioliitto, lapset, asunto, eroaminen, kaikki se tuntuu nyt näin muutama vuosi sitten eronneena hieman haikealta muistolta , minullakin jäi kaksikymmentä vuotta yhteistä avioliittoa taakse.
Muistot kulkevat lapsien ja valokuvien muodossa mukana, mitään en muuta mukaani ottanut.
Sattui pitkään, ja sattuu joskus vieläkin, kai sitä rakastettiinkin kovasti toisiamme, tehtiin kaikkea maan ja taivaan välillä.
Kaikki kaatui menetettyyn luottamukseen ja elämän toiveiden kariutumiseen konkurssin myötä.
No lähellä kulki viikatemies, mutta järki vei voiton, periksi en antanut.
Nyt elämä hymyilee, ja annan auringon taas loistaa, nautin elämän pienistäkin asioista....
Silmäni ovat auenneet, olen uusi ihminen.
Ota asiassasi myös askel, askel kohti sitä tietä joka lopulta vie uuteen elämään, ja anna hymyn palata kasvoillesi, jaksamista...
Jos kristallipalloa kaipaat, pistäydy Soneraplazan Ellien Kristallipallopalstalla.
55 prosenttia avioliitoista päätyy eroon.
Ehkä ap. voisit kaunistaa tuota lukua jollakin konstilla.
Avioeron hakeminen on erittäin helppoa.
Sitten sen asian kanssa eläminen lopun elämää on erittäin vaikeaa.
En usko uusioliittoihin. On täysin samantekevää, tekeekö itsetutkiskelun parisuhteessa vai eronneena. Ihan saman myllytyksen joutuu läpikäymään.
Eikö siinä aviovuoteessa ole hyvä nukkua.
Toinen ei kuorsaa, ei laske alleen eikä ole viinan orja. Ei käy vieraissa. Plussia on vaikka kuinka paljon.
Jos ei nukuta, tule juttelemaan Elleihin.
Vaimo taitaa jo viihtyäkin palstalla.
Pala palalta möhkäleet sulavat. Olo helpottuu.
Kesä alkaa maistua ja tuoksua kesältä.
Kirjoitin jo pitkän viestin Ellien elämänkatsomuspalstalle. Siellä joku kyseli parantavasta energiasta.
Nelikymppiset suomalaiset kärsivät uupumuksesta, masennuksesta, burnoutista, elämänilottomuudesta.
Ei kaikkien tarvitse olla Jorma Olliloita. Jorma menee Shellille töihin. Minä kävin perjantaina tankaamassa Shellillä dieseliä.
Yksinhuoltajanakin pärjää, mutta lasten isää en olsi mistään hinnasta antanut pois. Hän on hengissä ja toipuu omaa tahtiaan.
Laittakaa kädet ristiin ja pyytäkää apua.
Avioero on jopa Nelosen Dr. Philin mukaan viimeinen konsti, kun kaikki muut on kokeiltu.
Laita se avioerokirje revittynä roskiin.
Muutaman vuoden päästä et enää muistakaan koko juttua. Olette onnellinen ja hyvinvoiva pariskunta. Usko, toivo ja rakkaus. Kun kaikki häviää, jäljelle jää vain rakkaus. Ei rakkaus minnekään ole kadonnut. Minä olen siitä täysin varma. En minä muuten olisikaan sinulle kirjoittanut.
Jotenkin tuntuu nykyään, että eroaminen on liiankin helppoa. Erotaan, kun ei enään huvita olla naimisissa. Huvita! Siitähän tässä on kyse. Kuvitellaan, että elämä on makeampaa yksin tai uuden kanssa. Samaa sössöä se ajan myötä on. Tuntuu, että ihmisten mielestä elämän pitäisi olla jatkuvaa huvipuistoilua. Kivaa pitää olla ja lujaa pitää mennä, peiliin ei vaivauduta katsomaan ja miettimään, mitä sen parisuhteen eteen voisi tehdä. Uutta vaan putkeen...
Yritä vielä kuitenkin.Menkää vaimonne kanssa yhteiselle viikonloppukurssille.Salon lähellä ainakin Kiikkalassa järjestetään tuollaisia kursseja. Olin itse yksin.Paikalla oli kuusi avioparia ja mikä oli yhteitä kaikkien avioparien
välillä oli puhumattomuus,väärinkäsitykset,ei osata
kuunnella eikä näyttää omia tunteita.
Yrittäkää vielä yhdessä.
mikä on/oli tavoitteesi? Haluatko päätyä yksin tai mahdollisesti uuden naisen kanssa asumaan? Jos vielä rakastat vaimoasi, voisit vielä yrittää kun teillä lapsiakin on. Keksi posittiivista sanottavaa, ehkä huomaat että vaimosi ryhtyy tekemään samoin.
Minäkin mietin noita asioita vuosia, aina vaan enemmän. Meillä on kaksi teini-ikäistä lasta ja yhteiseloa miltei parikymmentä vuotta takana.
Tammikuusta lähtien yritin ottaa eroasian keskusteluun miehen kanssa - aina tuli valtava riita (huutoa ja uhkailua) ja keskustelu päättyi siihen. Jossain vaiheessa näytin paperitkin, mutta mies ei suostunut allekirjoittamaan. Viimein vein paperit yksin - ja pelkäsin mitä tapahtuu, kun posti tuo tiedon miehelle.... Loppujen lopuksi ei kovin kamalaa räjähdystä tapahtunutkaan. Aikamme riideltiin ja itkettiinkin, ja viimein mies allekirjoitti oman paperinsa ja pyysi minua viemään sen käräjäoikeuteen henkilökohtaisesti. Vein sen eilen...
Nyt sitten edelleen vatvotaan kuka jää taloomme asumaan - miehen mielipide vaihtuu päivittäin laidasta laitaan. Kaikille helpoin ja järkevin ratkaisu olisi minun jäädä siihen lasten kanssa, mutta ilmeisesti se on kuitenkin miehelle liian iso pala, joten alan etsiä itselleni ja lapsille sopivaa rivitalon pätkää - mutta tiedän että niitä ei helpolla löydy!
Mies kyllä edelleen olettaa ja toivoo, että minä perun koko jutun, muta kun olen näin pitkään tätä miettinyt ja puntaroinut, niin en voi enää kuvitellakaan perääntyväni. Meillä kun ei ole enää vuosiin ollut mitään yhteistä - asutaan saman katon alla (mies on miltei aina töissä) ja joskus istutaan samassa ruokapöydässä, ja toki nukutaan vielä yhteisessä sängyssä, mutta seksiäkään ei ole ollut oikeastaan enää pariin vuoteen. Kaikki keskustelut ovat olleet jo pitkään enemmän tai vähemmän naljailua ja kinastelua, josta lapsetkin ovat kärsineet.
Kyllä tämä tarina on nyt loppu ja pitää alkaa yrittää rakentaa uutta ja omaa elämää, jossa saa (minä sekä lapset) hengittää vapaammin...