Olen jo jonkin aikaa ihmetellyt aihetta
miten suuri osa avioeroista johtuu liian nuorena naimisiinmenosta ? Esim. alle 25v.
Toinen asia on melkein sama kuin ylläoleva.
Kuinka moni ero johtuu siitä että kemiat eivät synkkaakaan sängyssä kun ensin on pitänyt aatteen puolesta odottaa papin aameneen saakka ennen kuin voi harrastaa seksiä ?
Itse en kannata tuota aatetta juuri tuosta syystä
eli jotta ei sitten tarvitsisi huomata, että "eihän meillä kemiat kohtaa seksin puolella ollenkaan".
Onko kellään kokemusta tai muuta faktatietoa
siitä, että onko "tosi rakkaus odottaa"-aatteella ja suurilla avioeroluvuilla jotain yhteistä ?
Vastauksia , mielipiteitä , mitä vaan !
miten suuri osa avioeroista johtuu liian nuorena naimisiinmenosta ? Esim. alle 25v.
Toinen asia on melkein sama kuin ylläoleva.
Kuinka moni ero johtuu siitä että kemiat eivät synkkaakaan sängyssä kun ensin on pitänyt aatteen puolesta odottaa papin aameneen saakka ennen kuin voi harrastaa seksiä ?
Itse en kannata tuota aatetta juuri tuosta syystä
eli jotta ei sitten tarvitsisi huomata, että "eihän meillä kemiat kohtaa seksin puolella ollenkaan".
Onko kellään kokemusta tai muuta faktatietoa
siitä, että onko "tosi rakkaus odottaa"-aatteella ja suurilla avioeroluvuilla jotain yhteistä ?
Vastauksia , mielipiteitä , mitä vaan !
Vastaukset 22
Vanhimmat
Olen 35 vuotias nainen, mieheni on 38. Naimisiin mennessämme olin 18 vuotias, mieheni 21. Olin raskaana ja naimisiin meno oli tavallaan sitten sen seurausta. 17 vuotta olemme nyt olleet naimisissa, seurustelimme ennen naimisiin menoa 3 vuotta. Yhteistä taivalta siis jo 20 vuoden ajalta. Seksiä olimme toki harrastaneet jo ennen naimisiin menoa, mutta eroa ei ole tullut eikä ole tulemassakaan.
Varmasti on monia, jotka menevät naimisiin nuorina ja sitten eroavat, kun ei se avioliitto olekaan sellaista kuin kuviteltiin tai oma kumppani alkaa kyllästyttämään. Täytyy myöntää, ettemme mekään tuolloin tienneet mihin ryhdyimme, vanhemmiksi ja aviopuolisoiksi. Meillä oli somat kuvitelmat kotileikeistä ja onnellisesta elämästä. Mutta totuus oli karumpaa kuin osasimme aavistaakaan. Köyhyyttä, murheita ja ongelmia riitti. Pikku hiljaa kuitenkin asiat selkisivät. Onnellisiakin aikoja on ollut paljon.
Tässä siis yksi nuorena naimisiin mennyt ei-eronnut pari. Monet eroavat, mutta jos todella jaksaa yrittää tulee varmasti suhde kestämään paremmin.
Itse uskon että kulttuuri vaikuttaa enemmän kuin ikä.
Suomihan on avioerotilastojen kärkimaa! Miksi?
Sitä kun alkaa miettiä, kannattaa miettiä mitä muuta me suomalaiset olemme.
Juroja.
Miehet ei puhu eikä pussaa ja naiset kiukuttelee ja survoo miehet tossun alle.
Suhde kyllä onnistuu, kun molemmat siihen täydellä sydämellä panostavat ja ovat ROHKEITA!
Vaatii paljon että uskaltaa puhua arkaluontoisistakin asioista, sillä meidän kulttuurimme käskee vaikenemaan kaikesta.
Mutta senhän tietää, mihin vaikeneminen johtaa.
Avioero tulee taatusti, ellei asioita puhuta halki.
Ihminen muuttuu aika tavalla 20 ja 30 -ikävuosien välillä. Tuntuu siltä, että jos menee nuorena naimisiin, ero voi osittain johtua siitä, että kohta naimisissa eivät olekaan ne samat ihmiset. Olin itse juuri 23 täyttänyt kun menin aikoinaan naimisiin. Yhdessä oli oltu kaksi vuotta siinä vaiheessa. (mies oli muutaman vuoden vanhempi) Kuvittelin toki, että vielä eläkkeelläkin oltaisiin yhdessä asteltu. Niin ei käynyt. Minä ainakin olen muuttunut kovin, enkä voisi kuvitellakaan olevani sellaisen miehen kanssa kuin mitä hän oli. Muutos on ollut sen verran suuri.
Se on totta, ihminen muuttuu. Joku viisas parisuhdeterapeutti (tai vastaava) kirjoitti lehdessä, että pitkässä liitossa eläneet ovat tavallaan olleet monen ihmisen kanssa naimisissa, vedoten juuri tuohon ihmisen muuttumiseen. Sen ymmärtää, ihmisen elämässä tapahtuu paljon, tulee lapsia, on sairauksia, työttömyyttä jne. Se muokkaa ihmistä väkisinkin.
Ehkä nykyajan trendi on sellainen "kaikki-äkkiä-mulle-hetinyt!", kun arki tulee parisuhteessa vastaan, se ei olekaan sitä mitä kuviteltiin. Loppuuko pariskunnan "tahtominen" sitten siihen paikkaan, ilmeisesti.
Avioliittoon mielestäni tarvitaan kypsyyttä ja ehkä jonkinlaista elämänkokemustakin, mutta yhtä hyvin liitto voi olla läpi elämän kestävä vaikka sen solmisi 18-vuotiaana.
Valitettavasti en tiedä yhtään paria, joka olisi pysynyt yhdessä avioiduttuaan nuorena. Ero on tullut viimeistään silloin, kun on täytetty 40 vuotta. Mistä sitten johtunee? Ehkäpä se on se maaginen ikä, jolloin alkaa ajattelemaan, että tässäkö tämä nyt oli, tällaistakö on loppuelämä. Siinä sitten iskee huima vapaudenkaipuu ja laitetaan kantapäät erilleen ja lähdetään etsimään 'viimeisen kerran' sitä hurjaa nuoruutta, rakastumisen tunnetta jne.
Ihminen varmaan muuttuu (niinkuin joku taisi jo sanoakin) eniten juuri tuolloin 20-30 -vuotiaana ja odotukset suhteelta ovat varmaan aika erilaiset 20-vuotiaalla kuin 30-vuotiaalla. Parikymppisenä sitä varmaan on ihanaa, kun on oma kumppani, häähörhellykset ja romanttiset kuvitelmat. Kolmikymppisenä on oltu jo 10 vuotta yhdessä ja häähörhellykset on taakse jäänyttä elämää. Jos ei osaa löytää iloa arjesta, niin aika vaikea jatkaa sen vanhan ja ehkäpä jo vähän tylsänkin tyypin kanssa elämää eteenpäin. Tiedä häntä...
Tottakai ihmiset muuttuvat vuosien varrella, mutta mielestäni mikään ikä ei voi taata että liitto pysyisi. Ihminen kun muuttuu jatkuvasti ja uusia tilanteita tulee vastaan.
Mielestäni ei silti ole väärin mennä nuorena naimisiin-täytyy elää hetkessä ja mennä sydämen mukaan. Rakkaus ja parisuhde kehittyy ja muuttuu ja voihan olla että kaksi ihmistä vain on niin hyvä pari etteivät muutokset vie paria erilleen vaan lujittavat suhdetta.
Onko se niin väärin jos tulee ero? En usko että voi mennä "liian nuorena naimisiin". Ero voi tulla milloin vain. Täytyy itse vain ymmärtää avioliiton merkitys ja arvo -sitoutumisen merkitys. Jos näitä asioita ei kunnioita/ymmärrä, silloin voi mennä "liian nuorena naimisiin.."
Mielestäni itsekkyys on tärkein syy siihen, miksi erotaan. Voihan sitä tietysti kutsua termeillä "vapaudenkaipuu" tai "muuttuminen" mutta takana on aina vanha kunnon itsekkyys, ihmisen perisynti. Kun alkuaikojen huuma on haihtunut ja täytyisi etsiä sitä juhlaa arjen pikku asioista, niin harva ihminen asettaa sen kumppanin etusijalle.
Eräs kirjoittajista sanoi, että oli muuttunut niin, että ei voisi enää kuvitellakkaan elävänsä ex-miehensä kaltaisen kanssa. Eikös tämä ole erittäin hyvä esimerkki kuinka itsekkyys pilaa kaiken. Ehkäpä ex-mies katsoi vaimonsa pikkuvikoja läpi sormien....
Ero voi tulla milloin vain, mutta mitä nuorempana solmittu liitto on, sitä todennäköisemmin se päättyy eroon, koska nuorena muututaan eniten. Seuraava muutoksen hetki on orastava keski-iänkriisi 40vuotiaana.
Vaikka itse olisi päättänyt pysyä liitossa lopun elämän niin toisesta ei koskaan tiedä!
osaa asennoitua kumppaniin oikein, tulee ero.
Kun eletään parisuhteessa täytyisi ottaa aina huomioon asioiden toinenkin laita. Sen ei pitäisi tapahtua niin, että aina joutuu luopumaan itselleen tärkeistä asioista, muttei niinkään, että menee eteenpäin päätäpahkaa yhtään tietämättä minne.
Jos tuntee itsensä parisuhteessa vapaaksi, ei tule vapaudenkaipuuta mihinkään! Jos saa rakkautta ja ihailua muiltakin kuin mieheltään ei tarvitse lähteä suuriin seikkailuihin hakemaan kyseenalaista rakkautta ja irtoseksiä.
Eiköhän se oo ihmisistö enemmän kiinni kun iästä että tuleeko ero. Eikä ero "tule". Ero tehdään...
Onhan tuossa TRO -hommassa riskinsä, mutta vaihtoehdot on vielä huonommat. Itsensä rikkominen satojen kanssa ennen aamenta on tuhosaa. Valitettavasti kun ihminen vaan ei oo pelkkää kemiaa...
ja kun siitä toisen "testaamisesta" ei oo mitään hyötyä. Ihminen ja halut muuttuu. Ja se on kumppanille tosi huono viesti että juu sä osaat tyydyttää mut, siks otan sut.( Mut jos et joskus tyydytä, niin vaihdan toiseen..) Tältä se monesta tuntuu, vaikka se kovasti kielletään... Tai mies joka otta nymfon vaimokseen saa huomata että se nymfo ei kertakaikkiaan pysty oleen uskollinen. Tai ehkä on poikkeuksiakin, itse vaan en ole yhtäkään sellaista tavannut.
Mutta solmussa nuo seksiasiat on kyllä usein. Ei siinä auta TRO:t eikä muut jos ei pelaa. Mutta solvimistahan tää aviolemä on!
Olemme 46 v. ja 50 v. aviopari. Neljä lasta. Naimisiin menimme v.-73. Minä 17 v. mies 21 v. Yhdessä vieläkin. Seurustelimme 1:n vuoden. Avioliitto sen kun paranee vain. Tarvitaan myös avarakatseisuutta ja suvaitsevuutta toista kohtaan.
"Avarakatseisuutta ja suvaitsevaisuutta".
Hyvin sanottu. Parisuhteet kaatuvat yleensä liian tiukkaan pipoon, jota ei voi löysätä koskaan..
itse menin hyvin nuorena naimisiin, olin 17v ja 1,5kk päästä vihkimisestä täytin 18v.Silloin oli aikuisuuden ikäkin 21v.En ole katunut tekoani yhtään vaikka pitkäaikainen liittomme päättyikin 29v jälkeen avioeroon.Mielestäni voi ihan hyvin mennä nuorenakin naimisiin jos tuntee olevansa kypsä siihen ja haluaa perustaa perheen.Nykyään on mennyt avioliitolta pohja, kun asutaan avoliitoissa ja vaihdetaan kumppania heti ensimmäisen vastoinkäymisen sattuessa.Ei uskalleta kohdata ongelmia vaan ajatellaan ettei
uudessa suhteessa niitä olisi.Halutaan elää vain
rakastumisen,ihastumisen vaihetta koko ajan.Ja varsinkaan lapsia ei pitäisi suhteeseen tehdä jos
ei olla varmoja suhteen kestävyydestä, sillä lapset siinä kärsii eniten.
Mummi ja ukki olleet naimisissa nyt 51v. Vanhin lapsi heillä täyttää tänään 50v. Naimisiin mennessä mummi oli 18v ja ukki 19v.
Tottahan liitto menee aika vaikeaksi jos haetaan vain saman parin kenkiä, kuten monesti näkee. Toisen pitää olla sopivasti erilainen ja joskus näkee, miten vääränlaisista ihmisistä toinen haaveilee.
Sen kyllä huomaa ilman kokeiluakin toimiiko seksi jos naimisiin mennään. Seurusteluhan on sitä varten että toiseen tutustutaan, ja selvitetään kuulutaanko me toisillemme. Sen jälkeen on pakko mahtua kun on vihitty enkä ole kuullut yhtään, jolla ei olis mahtunu. Sitä, toimiiko seksi vielä 20 vuoden päästä ei tiedä edes se, joka kokeili ennen naimisiinmenoa. Mitä siis hän tiesikään enemmän?
Parisuhde on toisen huomioimista ja kunnioittamista. Puolison kunnioittamista ei ole se että haetaan uutta "kun seksi ei maistu" tai "se on semmonen ja semmonen" tai "nuoruus jäi elämättä". Puolison kunnioittamista on sen sijaan se, että jutellaan näistä asioista hänen kanssaan eikä naapurin ukon/akan kanssa.
Nuorena se on vitsa väännettävä. Meilläkin on yhteinen menneisyys, yhteiset asiat, yhteiset vaikeudet, yhteinen onni ja kohta pesästä lentävät lapset. Olemme hitsautuneet yhteen ja meillä on rikas menneisyys vanhanakin. Sellainen jota eronneella ei voi olla.
Ei voi muuta kun todeta, että olipa hienosti sanottu! Nostan hattua sulle, todella! =)
Minusta on naurettavaa sanoa että Tosi rakkaus odottaa-aate olisi syy korkeisiin avioerotilastoihin! Haluaisin sanoa jotakin Tosi rakkaus odottaa-aatteesta. Itse en elä kyseisen periaatteen mukaan, mutta monet ystäväni kylläkin. Tässähän on kyse siitä että halutaan harrastaa seksiä vasta avioliitossa johon se raamatun mukaan kuuluu.
Minun tietääkseni mies ja nainen on rakennettu niin että seksikin luonnistuu. "Pakko mahtua kun on vihittykin" kuten joku edellä jo sanoi. Seksihän paranee sitten siinä ajan myötä kun voi harjoitella tutun ja turvallisen aviovaimon/miehen kanssa (näin ystäväni ovat kertoneet).
Päinvastoin Tosi rakkaus odottaa-kampanja antaa hyvät puitteet pitkälle ja kestävälle avioliitolle! Tiedetään ainakin että asiat toimivat muuallakin kuin makuhuoneessa. Ajatellaan vaikka että jokainen korvaisi seksiin käytetyn ajan keskustelulla ja toiseen tutustumisella. Aika määrä tunteja tulisi varmasti monelle kasaan!
Lisäksi harvat Tosi rakkaus odottaa-kampanjaan osallistuvat antavat seksille valtavaa painoarvoa. Suhteessa koetaan olevan muitakin tärkeitä asioita. Yleensä toiseen sitoudutaan niin että ero ei tulisi kysymykseen edes huonon seksin takia! Avioliitolla nähdään olevan Jumalan siunaus, ja tästäkin syystä siihen suhtaudutaan vakavasti.
"Kysyjä" ei taida oikein tietää mistä puhuu. Ei se ikä tai seksin laatu taida olla syy eroihin. Eiköhän se ole juuri tuo itsekkyys mikä jo aikaisemmin tuli esille.
En suoraan väitä mitään. Kyselin vaan onko ihmisillä enemmän tietoa asiasta.
Olet varmasti oikeassa siinä asiassa, että
harvat aatteen kannattajat antavat seksille sen suurempaa painoarvoa. Miten he voisitkaan antaa painoarvoa asialle josta tietävät teoriassa ehkä jo jonkin verran mutta käytännön tasolla eivät mitään.
Kyllähän muillakin pareilla on suhteissaan muitakin tärkeitä asioita. Eivät kaikki koko aikaa sekstaile, vaikka yhdessä ovatkin.
Sitten tuo sitoutusmisasia: Sitoutuvatko kyseisen aatteen kannattajat syvemmin aviopuolisoonsa eivätkä voisi kuvitellakaan eroavansa missään tapauksessa vaan kituuttelevat sitten, vaikka makkarin puolella ei alkuhuuman jälkeen tapahtuisikaan niin jänniä asioita kuin alussa kun huomaa että toisen pitääkin seksistä huomattavasti enemmän / vähemmän kuin toinen tai vastaavasti toisenlaisesta seksistä.
Sitten vaan kituutetaan kunnes ei jakseta enää ja pää poksahtaa... tms.
Ei huono seksi varmaankaan pääsyy ole, mutta kyllä se vaikuttaa muuhunkin elämään jos ei ole seksuaalisesti tyytyväinen aviopuolisoonsa. Ensin pieniä kiukutteluja, sitten kun pinna on kireällä, suututaan mitä pienimmistäkin asioista joista aikaa myöten kasvaa isompia asioita ja tekoja.
Vaikka aatteen kannattajat (ja muutkin) ajattelisivat avioliitolla olevan Jumalan siunaus, ei Jumala voi auttaa edes avioseksissä vaikka Kaikkivaltias onkin.
Sitäpaitsi kyllähän muutkin avioparit suhtautuvat avioliittoonsa vakavasti.
Tiedän kyllä mistä puhun, Sanna hyvä !
Lähinnä noista kahdesta se ikä on suurempi tekijä avioerotilastoissa kuin seksi. Ja vaikka asia olisikin toisinpäin, on sitä äärettömän hankala tilastoida, käytännössä mahdotonta, sillä kuka myöntäisi syynä olleen sen ettei tuntenut aviopuolisoansa seksuaalisesti tarpeeksi hyvin naimisiin mennessään ja pettyi myöhemmin.
Ei sitä kukaan tunnusta vaikka näin olisi.
Jos joku lukijoista väittää toista, odotan innolla tällaista viestiä.
Iästä vielä. Eräskin kaveripariskunta meni naimisiin 18-vuotiaina eivätkä olleet muiden kanssa olleet pitempään eli ensimmäinen pitempi suhde. No, meni jokunen vuosi ja erohan siitä tuli.
En toki yleistä, mutta on se hyvä ensin nähdä maailmaa ja ihmisiä ennen kuin sen lopullisen valinnan tekee. Ja kyllä se seksikin kuuluu suhteeseen - toisilla enemmän, toisilla vähemmän.
Kiitoksia sinullekin hyvästä vastauksesta ja hyvä vaan että saadaan hyvä ja kattava keskustelu aiheesta ja aiheen ympäriltä.
P.S. Myönnettäköön, että itsekkyys on liiankin yleinen syy eroihin. Mutta lopetan tämän kirjoituksen sanoakseni että olemme molemmat oikeassa. Niin se on !
Mr. L
johtuu siitä kun naimisiin on menty ruusunpunaisin silmin ja ajatuksella, voihan erota jos seksi ei suju tai toisesta ei tule sellainen kuin haluan.
Kannattaisi verrata avioerojen määrää
a) kun naimisiin mennään todellakin koko eliniäksi, seksi kuuluu avioliittoon ja arvot ovat ne perinteiset, nykyisin halpana pidetyt
b)seksiä on kokeiltu n:n ihmisen kanssa ennen avioitumista. Naimisiin mennään, tehdään avioehto, jaetaan kaikki puoliksi ja tiskivuorojen/imurointivuorojen tasaisuutta vahditaan. Takaovi nimeltä "ero" on auki.
Uskallan väittää että kohdan a) liitot kestää vaikka ne olisi solmittu nuorina. Kohdassa a) kyse on sitoutuneesta liitosta, kohdassa b) sitouminen on vain jonkinlainen harha.
Alku alkoi sinulla hyvin eli monet erot johtuvat siitä että todellakin on menty naimisiin ruusunpunaisin silmin.
Aivan toinen asia on miten paljon / vähän vaikuttaa seksi tai se ettei ole onnistunut muuttamaan toista kaltaisekseen johon nimimerkki "väitän" viittaa.
Vaikka seura tekeekin usein kaltaisekseen ja avioliittossa on kyse muuttumisesta jolloin puolisot alkavat usein muistuttaa toisiaan tavoissa, tekemisissä jne. Toista ei aina voi muuttaa, vaan monesti vastakohdat täydentävät toisiaan.
No, mennäänpä kirjoitukseesi.
Väittämäsi kohdan a) liitot voivat ehkä kestää pidempään, mutta mikä onkaan niiden laatu kun tarkastellaan asiaa pintaa syvemmältä ?
Onhan monissa maailman maissa avioero mahdottomuus, esim. Irlannissa, jossa uskonto kieltää avioerot ja abortit yms.
kohdan a) liitto voi kestää, koska aviopuolisot eivät pysty ajattelemaan ajatusta avioerosta. Ennemmin he vaikka kuolevat kurjuuteen kuin ottavat eron, vaikka avioliitto esim. 10 vuoden kuluttua oliskin vain kulissi, jonka sisällä riidellään eikä yhteisiä asioita tahdo millään löytyä.
Kohdassa b) avioliitot saattavat keskimäärin helpommin päättyä eroon, mutta joskus sekin on parempi, että molemmat jos eivät lopulta siedä toisiaan, ottavat eron, löytävät mahdollisesti uuden kumppanin ja jatkavat elämäänsä onnellisempina kuin rakkaudettomassa avioliitossa jossa koko ajan menevät sukset ristiin.
Ei kohdan b) liiton tarvitse olla harhaa. Yhtä lailla siinäkin sitoudutaan toiseen loppuelämäksi, mutta jos, huom. jos tulee niin ikävä tilanne eteen, että ero on väistämätön, he ainakin ymmärtävät ettei onnettomassa liitossa ole pakko kummankaan kärsiä.
Eli pointtini on ettei kannata pelkästään katsoa avioliiton kestoa vaan myös sen laatu on tärkeää.
Vai onko joku eri mieltä tästä asiasta ?
Lisää kommentteja tulemaan !
Mr. L
Erossahan on pitkälti kyse itsekkyydestä, ei haluta hoitaa omaa parisuhdetta kuntoon vaan mieluummin aletaan hakea toista. Ne, jotka ovat menneet väärän ihmisen kanssa naimisiin, ovat luku sinänsä. Silloin he eivät ole käyttäneet seurusteluaikaansa sen tarkoituksen mukaisesti eli tutustuen toisiinsa nimenomaan henkisesti. Toivoisi vain ettei he ala puuhaamaan lapsia liittonsa eheyttämiseksi, kuten jotkut tekevät ja epäonnistuvat.
Jos on kyse kahdesta aikuisesta, heidän eronsa ei aiheuta muille tuskaa. Mutta yleensä niissä onkin lapsia, ja eron jälkeen heitä pompotellaan isän ja äidin välillä eikä lapsi aina tiedä mihin hän oikeastaan kuuluu. Sitoutuminen ei ole meidän itsemme nautinnoksi aina, se on myös tarkoitettu lastemme parhaaksi.
Sitoutuminen on tahdon asia. Vihkikaavassakin kysytään "tahdotko rakastaa myötä- ja vastoinkäymisessä", ei siinä kysytä "rakastatko myötä- ja vastoinkäymisessä". Jos aina ei ole rakkautta, silloin pitää olla tahtoa.
Erossahan on pitkälti kyse itsekkyydestä, ei haluta hoitaa omaa parisuhdetta kuntoon vaan mieluummin aletaan hakea toista. Ne, jotka ovat menneet väärän ihmisen kanssa naimisiin, ovat luku sinänsä. Silloin he eivät ole käyttäneet seurusteluaikaansa sen tarkoituksen mukaisesti eli tutustuen toisiinsa nimenomaan henkisesti. Toivoisi vain ettei he ala puuhaamaan lapsia liittonsa eheyttämiseksi, kuten jotkut tekevät ja epäonnistuvat.
Jos on kyse kahdesta aikuisesta, heidän eronsa ei aiheuta muille tuskaa. Mutta yleensä niissä onkin lapsia, ja eron jälkeen heitä pompotellaan isän ja äidin välillä eikä lapsi aina tiedä mihin hän oikeastaan kuuluu. Sitoutuminen ei ole meidän itsemme nautinnoksi aina, se on myös tarkoitettu lastemme parhaaksi.
Sitoutuminen on tahdon asia. Vihkikaavassakin kysytään "tahdotko rakastaa myötä- ja vastoinkäymisessä", ei siinä kysytä "rakastatko myötä- ja vastoinkäymisessä". Jos aina ei ole rakkautta, silloin pitää olla tahtoa.