Ei AINA ole niin, että joko
Vaihtoehto 1.
- vaimo on nyrpeä lihava ruma arkipäiväinen natkuttaja ja kakkosnainen hehkeä iloinen viehättävä ladylike,
tai että
Vaihtoehto 2.
- vaimo on jalo uhrautuva kunnollinen vastuuntuntoinen uskollinen ja kakkosnainen itsekäs seikkaleva pintapuolinen moraaliton hempukka.
Voi olla näinkin:
Vaimo on kaunis iloinen hoikka hyvän itsetunnon omaava, taiteellisesti lahjakas, paljon ystäviä, miehelleen hellä ja tukea antava ja uskollinen ja läsnäoleva. Kakkosnainen on epävarma, hieman ylipainoinen, masennukseen taipuvainen, yksinäinen pitkäaikaistyötön.
Siis mikä saa miehen rakastumaan tähän kakkosnaiseen?
Miehen omien sanojen mukaan se että ykkönen on liian erinomainen ja sai hänet tuntemaan alemmmuutta, mutta kakkosen kanssa hän tuntee itsensä voimakkaaksi ja miehekkääksi.
Kuitenkaan en ole ikinä kohdellut miestäni niin että hänellä olisi aihetta pitää itseään tarpeettomana, epämiehekkäänä, ei-haluttavana. Rakastan ja tarvitsen häntä ja olen sen hänelle sanonutkin.
Ei kuulemma auta. Hän rakasta tätä toista, joka kuulemma ei voi elää ilman häntä. Minä sen sijaan voin ( ts. en ole uhannut itsemurhalla jos hän jättää minut, kuten tämä toinen! )joten minut voi jättää.
Kun aikoinaan rakastuimme, mieheni ihaili minussa juuri niitä ominaisuuksia, jotka nyt ovat muodostuneet hänelle kompastuskiveksi. Olen nyt "sellainen täyskymppi ettei kukaan tuollaista jaksa ".
Häntä ärsyttää sekin että olen suhteen paljastuttua käyttäytynyt koko ajan rauhallisesti enkä ole pistänyt kohtauksia pystyyn, vaikka tuntuu että sydän märkänee. Haluan puhua ja ymmärtää mitä on tapahtunut, mistä on kysymys.
Rauhallisuuteni on muka osoitus tunteettomuudesta. Olen sanonut etten ole tunteeton, kaikkea muuta, mutta kun hysteria ei nyt tässä tilanteessa auta, järki auttaa. Mihin hän: " Joo, juuri tuota tarkoitin, tuollaisen itsensä hallitsevan rouva täydellisyyden kanssa ei jaksa!!!! "
Pitääkö miehen aina saada tuntea itsensä ylivoimaiseksi naisen nähden, vai mistä on kysymys?
En ole käytökselläni IKINÄ osoittanut että itse omasta mielestäni olisin mikään "rouva täydellisyys", en todellakaan ole itse sitä mieltä, mutta nyt saan kuulla sellaisia syytöksiä että olen aivan ymmälläni. Minua ei syytetä mistään viasta - ei rummudesta,ilkeydestä, kylmyydestä, tyhmyydestä, tylsyydestä - vaan siitä että olen niin SAATANAN hyvä nainen ettei kukaan mies sellaista kestä...
Vaihtoehto 1.
- vaimo on nyrpeä lihava ruma arkipäiväinen natkuttaja ja kakkosnainen hehkeä iloinen viehättävä ladylike,
tai että
Vaihtoehto 2.
- vaimo on jalo uhrautuva kunnollinen vastuuntuntoinen uskollinen ja kakkosnainen itsekäs seikkaleva pintapuolinen moraaliton hempukka.
Voi olla näinkin:
Vaimo on kaunis iloinen hoikka hyvän itsetunnon omaava, taiteellisesti lahjakas, paljon ystäviä, miehelleen hellä ja tukea antava ja uskollinen ja läsnäoleva. Kakkosnainen on epävarma, hieman ylipainoinen, masennukseen taipuvainen, yksinäinen pitkäaikaistyötön.
Siis mikä saa miehen rakastumaan tähän kakkosnaiseen?
Miehen omien sanojen mukaan se että ykkönen on liian erinomainen ja sai hänet tuntemaan alemmmuutta, mutta kakkosen kanssa hän tuntee itsensä voimakkaaksi ja miehekkääksi.
Kuitenkaan en ole ikinä kohdellut miestäni niin että hänellä olisi aihetta pitää itseään tarpeettomana, epämiehekkäänä, ei-haluttavana. Rakastan ja tarvitsen häntä ja olen sen hänelle sanonutkin.
Ei kuulemma auta. Hän rakasta tätä toista, joka kuulemma ei voi elää ilman häntä. Minä sen sijaan voin ( ts. en ole uhannut itsemurhalla jos hän jättää minut, kuten tämä toinen! )joten minut voi jättää.
Kun aikoinaan rakastuimme, mieheni ihaili minussa juuri niitä ominaisuuksia, jotka nyt ovat muodostuneet hänelle kompastuskiveksi. Olen nyt "sellainen täyskymppi ettei kukaan tuollaista jaksa ".
Häntä ärsyttää sekin että olen suhteen paljastuttua käyttäytynyt koko ajan rauhallisesti enkä ole pistänyt kohtauksia pystyyn, vaikka tuntuu että sydän märkänee. Haluan puhua ja ymmärtää mitä on tapahtunut, mistä on kysymys.
Rauhallisuuteni on muka osoitus tunteettomuudesta. Olen sanonut etten ole tunteeton, kaikkea muuta, mutta kun hysteria ei nyt tässä tilanteessa auta, järki auttaa. Mihin hän: " Joo, juuri tuota tarkoitin, tuollaisen itsensä hallitsevan rouva täydellisyyden kanssa ei jaksa!!!! "
Pitääkö miehen aina saada tuntea itsensä ylivoimaiseksi naisen nähden, vai mistä on kysymys?
En ole käytökselläni IKINÄ osoittanut että itse omasta mielestäni olisin mikään "rouva täydellisyys", en todellakaan ole itse sitä mieltä, mutta nyt saan kuulla sellaisia syytöksiä että olen aivan ymmälläni. Minua ei syytetä mistään viasta - ei rummudesta,ilkeydestä, kylmyydestä, tyhmyydestä, tylsyydestä - vaan siitä että olen niin SAATANAN hyvä nainen ettei kukaan mies sellaista kestä...
Vastaukset 21
Vanhimmat
Mies on vain törmännyt vastakohtaasi, ehkä hetkenä jolloin hänen itsetuntonsa on ollut huono. Usko tai älä mutta kyllä hän kyllästyy tähän toiseenkin koska jos kuvailusi paikkansa pitää niin aika raskaaksi käy miehesi elämä kyseisen naisen kanssa, varsinkin kun hänellä ei ole kokemusta sellaisesta.
Minulla on kokemusta erittäin älykkäistä ja kauniista(kin) naisista noin kolmenkymmenen vuoden ajalta.
Siis lähdetään vastaamaa viestiisi, sillä jostakin syystä ymmärrän miestäsi oikein hyvin. Hän ei ilmeisesti ole haihattelemassa.
(1) Kirjoitustapasi viesti korkeasta koulutuksesta, kyvystä jäsentää maailma sanallisesti sekä järkeen uskomisesta! Olen itse erittäin koulutettu ja akateemiset hierarkiat aikanani lävistänyt.
Ei elämä ole järkeä eikä suunnitelmia - se muodostuu silloin helvetin tylsäksi. Niin järkiperäinen on vastauksesi ote, ettei millekään muulle jää enää tilaa kuin 'tiedostaen haltuunotetulle'.
(2) Asiallinen ja taitava argumentaatiosi viestii oman itsensä hallitsemisesta, kontrolloimisesta sekä edelleen uskosta oman ja kenties myös lähimaailman hallintaan uskomalla syyn ja seurauksen lakiin.
Tällainen voimakkaasti selittävä ja erittelevä ihminen harvemmin kykenee tarjoamaan kumppanilleen emotionaalista kaikupohjaa; miehesi on oikeassa siinä, että täydellisyyden kanssa jää yksin.
(3) Ehkä jollain tapaa olisi annettava tunteellisuudelle, elämyksellisyydelle ja tarpeelle olla toisen ihoa läsnä, tarpeelle ymmärtää selittelemättä...
Ehkäpä korkea koulutus eli vähintään tohtorius tuhoaa monessa ihmisessä jotain hyvää; toisaalta tiedon tuottamisen prosessihan on maailman kivoin asia:))
Olen siis pahoillani. Sinun miehesi taitaa haluta elämältä muuta kuin kykenet tarjoamaan. Kyllä sinäkin, toivottavati, löydät miehen joka vie jalat altasi ja annat itsellesi ja sille miehellesi tilan muunakin kuin 'kognitiivisena tehotykkinä'.
Kun ihminen on rakastunut, hänen elimistönsä tuottaa hormooneja, jotka lisäävät hyvänolon tunnetta. Näiden hormoonien ansiosta maailma tuntuu hymyilevän ja rakastumisen kohteessa ei ole mitään huonoa. Kun rakastuminen vaihtuu rakkaudeksi, nuo hormoonit vähenevät. Tilalle tulevat rakkauden hormoonit, jotka kannustavat pitkään suhteeseen.
Rakastumiseen liittyvät hormoonit ovat kuin huumetta. Jotkut ihmiset tarvitsevat niitä. He siis rakastuvat yhä uudelleen ja uudelleen. Pitkässä suhteessa noita hormooneja ei ole, joten heidän pitää hakea niitä suhteen ulkopuolelta. Tämä selittää sen, miksi jotkut ihmiset eivät pysy pitkässä suhteessa vaikka se olisi heille kuinka täydellinen.
alkoholisteja tämän rakastumisessa ryöppyävän hormoonin suhteen. Kun yksi suhde on poltettu loppuun etsitään toista. Tavallisesti kyllä kun tuo huuma haihtuu palataan maanpinnalle ja tajutaan ,että elämä ja tunne-elämä on aika ohutta rakastumisenhuumassa pyöriessä. Elämässä on niin paljon muutakin.
" Kakkosnainen on epävarma, hieman ylipainoinen, masennukseen taipuvainen, yksinäinen pitkäaikaistyötön.
Siis mikä saa miehen rakastumaan tähän kakkosnaiseen? "
Itse tavallaan kerroit sen jo tuossa arvostelussasi. Luettelit kakkosnaisen ominaisuuksia, kaikki mielestäsi huonot puolet. Tuo lista tavallaan kertoo sinusta aika paljon, ajatusmaailmastasi, arvoistasi. Mitäköhän hyvää siinä naisessa onkaan, varmaan sitäkin löytyy. Mitä, jos hän on lämmin ihminen, jonka kanssa on kiva ja hyvä olla ? Mitä, jos miehesi löysi hänestä ihmisen, toisen yksinäisen ? Mitä, jos hän törmäsi sisäiseen kauneuteen ?
että teidän ongelmien syy on se että olet niin helvetin täynnä itseäsi? Ja todennäköisesti et ole lainkaan niin "mahtava" kuin kirjoitat...
Aikamoista itsekehua koko kirjoitus...Kannattais varmaan herätä niin menis elämässä vähän paremmin..
Kyllä petetään kauniita, fiksuja, empaattisia ja lämpimiäkin naisia kuin miehiä. Syyt ovat pettäjässä, eivät petetyssä. En ymmärrä miksi loukattua loukataan aina lisää, mistä tällainen johtuu. Jokainen petetyksi joutunut, oli kyse sitten puolison, ystävän tai oman vanhemman tietää mille se tuntuu ja syy harvoin on petetyssä. Useat syyt johtavat näihin asioihin, toiset ovat vain vahvempia ja käsittelevät esim kriisit eri tavalla yksin, ilman muita suhteita.
Olisi sinunkin jo aika ottaa laput pois silmistäsi ja jättää mies, joka palkitsee täydellisyytesi hyppäämällä vieraaseen sänkyyn ja antaakseen siellä orgasmin jollekulle joka sen tarvitsee. Herättää kysymyksen, että mitä itse olet antanut parisuhteeseen, jossa sinä olet saanut olla saatanan täydellinen. Ei kuulosta kahden kaupalta vaan kyyn pitämiseltä rinnalla. Ja sinä olet ollut se kyy.
Miehelläsi on ongelmana heikko itsetunto. Heikkopeikot tarvitsevat äitejä ja madonnia. Sinä taas olet wannabe-nunna, joka tarvitsee miehiltä sädekehää, muttei panoa. Miehet taas haluaa antaa sitä viimeistä.
" Sinä taas olet wannabe-nunna, joka tarvitsee miehiltä sädekehää, muttei panoa. Miehet taas haluaa antaa sitä viimeistä. "
Miltä tietopohjalta puihut noin? Mistä tiedät mitä minä haluan ja mitä olen valmis antamaan?
En ole ikinä halunnu tmitään "sädekehää",; vaan miehen rakkautta, ja itse annan miehelle naisen rakkautta.
Olen hellä ja lämmin nainen, en mikään kylmä älykkö. Etkä ymmärtänyt pointtiani: MINÄ en ole ikinä itse pitänyt itseäni minään täydellisyytenä,j a tähän asti mieheni on arvostanut minua, tosin tuksin hän on minua tyädellisyytenä pitänyt. Mutta nyt, tavattuaan tämän toisen, hänen on kai puolusteltava pettämistään haukkumalla minut,ja kun ei keksi mitään oikeaa syytä mistä haukkua, väittää että olen omahyväinen nirppanokka joka pitää itseään täydellisenä. Mollaa minua puhumalla ivalliseen sävyyn "täydellisyydestäni", siis ikään kuin vihjaten että muka esitän täydellistä tai olen omasta mielestäni täydellinen.
Kun hän viimeksi eilen aloitti tämän keljuilun aiheesta " sinäkun olet niin täydellinen ja täyden kympin nainen", vastasin että omasta mielestäni en ole täydellinen, mutta minkä minä sille voin jos sinä olet sitä mieltä.
Aika ikävää että tämä sama vittuilu jota saan kuulla kotona, jatkuu täälläkin, enkä tiedä millä olen sen ansainnut.
P.S. Jos katsot tarkemmin, huomaat että nimimerkissäni on lainausmerkit. Se viittaa tylilajiin nimeltä sarkasmi.
Luultavasti suurin osa ymmärsi sarkasmisi ja jotain muutakin. Mutta valitettavasti alkuperäisestä tekstistäsi sai vähän kyllä kuvan hmisestä, joka pitää itseään aika täydellisenä itsekin ja moittii kakkosnaista. No tokihan sen ymmärtää tuossa tilanteessa, mutta ne kriteerisi ovat ehkä vähän väärät, jos et ymmärrä miksi miehesi voisi rakastua "sellaiseen" naiseen.
Joku tuossa sanoi, että se, että miehesi petti ei ole sinun syytäsi. No ei tietenkään tavallaan, mutta yhteinen on tappionne ja epäonnistumisenne, siinä mielessä syytä molemmissa. Ja kyllä kai tuollaisten juttujen jälkeen sittenkin kannattaa katsoa peiliin, vaikka sinne sielun.. Jokaisenhan sinne on hyvä silloin tällöin katsoa. Jos miehesi puhuu tuohon sävyyn, se on tietysti harmittavaa, mutta mitä jos hän todella ajattelee niin. Jos et ymmärrä hänen ajatuksiaan, ehkä te ette ole sopivia, ehkä hän tarvitsee erilaisen. Ja sinä sellaisen, joka kunnioittaa sinun hyviä puoliasi, niitä varmasti on :) Miksi kärsiä ja kuunnella "vittuilua". Erotilanteessa usein sanotaan niitä perimmäisiä ajatuksia, tiedän kokemuksesta. Eivät ne minuakaan miellyttäneet, mutta pakko oli uskoa, että mieheni oli jo pitkään hautonut mielessään niitä, kertomatta minulle. Menihän siinä aika kauan, ennenkuin uskalsi käsitellä asioita kylmäpäisesti, loukkaantumatta yhä uudelleen.
Nämä kommentit täällä perustuvat aina siihen kirjoitukseen, mihin vastataan. Aina ne sävyt eivät osu yksiin, ja voi olla, että vastaukset eivät sitten tee oikeutta ja ovat siksi ilkeän kuuloisia.
Eipä tainnut moni oikein ymmärtää kirjoitustasi. Suomalaisille on omien positiivisten puolien kertominen kuin punainen vaate, erityisesti jos sen tekee petetty vaimo. "Jotain vikaahan ihmisessä täytyy olla, että sitä petetään" Tällä palstalla kakkosnaiset saavat kehua itseään esimerkiksi kuinka he pitävät itsestään huolta ja hankkivat kauniita alusvaatteita ja ovat hyviä keskustelijoita, mutta vaimolle tuollaista kehumista ei sallita. Ei vaikka kehuminen olisi tottakin.
Pettäminen on pettäjän valinta. Parisuhteen ongelmiin tarvitaan kaksi, mutta pettäjä tekee ihan itse oman pettämispäätöksensä. Vaikka suhteessa olisi minkälaisia ongelmia, harvoinpa se pettäminen parisuhteen ongelmiin auttaa. Pettäjälle se voi tuoda hetkellisen hyvän olon. Tavallaan pettäjä lyö viimeisen naulan avioliiton arkkuun. Jos ajattelen vaikka omaa eroon päättynyttä avioliittoani, se oli pelastettavissa pettämiseen saakka. Mieheni ei edes syyttänyt minua mistään puolustellakseen omaan pettämistään. Olipahan vain yleisesti ottaen v-mäinen ajanjakso hänen elämässään ja toinen nainen toi juhlaa arjen keskelle. He eivät jatkaneet suhdettaan eromme jälkeen.
Minusta tuntuu, että miestäsi ottaa aivoon oma munauksensa eli pettäminen. Hän on käytännössä täysin altavastaajan asemassa ei sinun täydellisyytesi vaan oman munauksensa takia. Jos jatkatte yhdessä, hän muistaa pettämisensä vielä pitkään ja sinäkään et voi elää kuin mitään ei olisi tapahtunut. Jos eroatte, pettämisen hinta on vielä suurempi (todennäköisesti). Eli teette niin tai näin, miehesi joutuu aika koville. Jos hänellä on jo valmiiksi hieman huono itsetunto, eipä tuo pettäminen hänen elämäänsä paljon parantanut.
Turhaan ainakaan sinä itsestäsi syytä miehesi pettämiseen haet. Parisuhdetta voitte puida ja varmaan puittekin, jos yhdessä jatkatte. Tosiasia on kuitenkin se, että sinä olet sinä ja tuskinpa olisit voinut miehesi pettämistä estää. Ei meistä kukaan ole sellainen kameleontti, joka on aina täydellinen vaimo tilanteessa kuin tilanteessa. Joskus pitäisi olla heikko ja naisellinen, joskus kova.
Kerrankin järkevä ja asiallinen kirjoitus jossa totta 100%. Älä sinä alkuperäinen ota itseesi näistä tallaajista, joilla jotain itsetunto ongelmaa itsellä. Minusta on ihana että arvostat itseäsi, minä ajattelen samoin ja olen ollut samassa tilanteessa. Voi vain miettiä mikä maailmassa on vinossa, kun pettäjät ja toiset naiset saavat antaumuksella elää "toisten" elämää mutta vaimo on kirosana. Siinä miettimistä monelle. Ja vahvaa ihmistä on helppo kuulema pettää, kun ei itsessä tarvittavia voimavaroja ole. Hyvää jatkoa ja iloisempaa kesän odotusta!
Mielenkiintoinen käsite tuo totuus :)
Absoluuttista totuutta on vaikea määritellä, meillä on näitä subjektiivisia mielipiteitä vaan, varsinkin tällaisista asioista.
Ja mitä itsetuntoon tulee, millainenhan se on sellaisella, jonka pitää vedota toisen huonoon itsetuntoon ja tehdä johtopäätökset siitä muutaman lauseen perusteella.
tuli vaan mieleen tässä lueskellessani :)
ja heitä se sivistyssanakirja tekoviisas ilkeilijä sinne ,missä se on pölyyntynyt jo vuosikaudet. Lopeta nuo idioottipläjäykset, joilla vain loukkaat ja lyöt jo lyötyjä. On paljon helpompi hajottaa ja rikkoa kuin rakentaa uutta ja omaperäistä. You don`t know shit about it.
Niin siis vain kirjoitan omia huomioitani ja näkemyksiäni ja sinä omiasi. Jokainen voi päätellä näiden juttujen totuudellisuuden ja totuudettomuuden. Analysoimaan en sen kummemmin rupea, koska se lienee mahdotonta muutaman lauseen perusteella. Vaikka kieltämättä ajatuksia tuli :)
Käsittääkseni alkuperäinen ongelma oli siinä, että pettäjä ei suostunut ymmärtämään tai pitämään "täyden kympin naisesta". Siis pettäjä on väärintekijä - tämä asia on täysin selvä.
KAJOAN sitä vastoine edelleen "kympin" kirjoitustyyliin. Se on niin järkeen luottava, tunteet ja riippuvuudet poissulkevaa ja, tietyllä tapaa ylimielinenkin, että elämä hänen kanssaan ei ole varmaankaan ollut helppoa.
On yleisesti hyvä asia, jos kykenee järkiperäisyyteen kuten "kympin nainen". Sitä vastoin jos siihen kykenee elämän kriisitilanteessa on
- välinpitämätön,
- shokissa tai
- itseään muita ylempänä pitävä.
Ohjeeni "kympin naiselle" on, että lähde liitostasi. Etsi uusi, jota uskallat rakastaa. Ja säästä 'itseensäuskova', aavistuksen omahyväinen päättely sinne, minne se kuuluu eli lähinnä työelämään. Nykyisen miehesi kanssa sinulla ei ilmeisesti ole ainakaan onnellista polkua edessäsi.
Tälle palstalle kirjoittavat etupäässä kakkoset ja petetyt vaimot, ja nämä kaksi ryhmää ovat luonnostaan sotajalalla keskenään.
Ihme on tapahtunut:
Nyt on niin, että minä toisena naisena alankin puolustaa palstalle kirjoittavaa petettyä vaimoa!!!
Kuules Everstiluutnantti! En ymmärrä sinua enkä ajatteluasi. Minusta syyllistyt itse juuri siihen mistä syytät tätä alkup. kirjoittajaa: olet kova, tunteeton, ylimielinen ja kaikkitietävä, ja halveksit toista!!!
Mistä päättelet ettei hän "uskalla" rakastaa miestään? Mikä hänen kirjoituksessaan viittaa rakkaudettomuuteen, kovuuteen ja ylimielisyyteen? Minusta hän on lähinnä tervejärkinen ja suhteellisuudentajuinen. Tervejärkisyys ei merkitse kovuutta eikä suhteellisuudentaju tunteiden puutetta.
Halveksunnan perustehan se on tuokin: inhoaa sitä että naisella on järki ja omatunto tallella. Ja logiikkaahan se tuokin: jos naisella on järki ja omatunto, hänellä ei siis voi olla tunteita eikä rakastamisen kykyä. Hohhoijaa.
Luulisi sinun ammattisotilaana tietävän, että kriisitilanteessa hermonsa hallitseva ihminen on kypsä ja vahva ja toimintakykyinen, eikä kova ja kylmä ja ylimielinen!
Suomen naiset ovat kautta historian hallinneet hermonsa kriisitilantessa. Vahvat suomalaiset missätahansa tilanteessa pärjäävät naiset ovat nyt katoava luonnonvara, mutta alkup. kirjoittaja nyt sattuu edustamaan tätä perinteistä, sukupuuuttoon kuolemassa olevaa voimakasta naistyyppiä.
Minäkin kuulun siihen perinteiseen naistyyppiin, ja olen kyllä huomannut että monia voimakkuuteni ärsyttää. Saan kuulla syytöksiä ylimielisyydestä, kun ymmärrän oman arvoni naisena ( kuten jokaisen naisen kuuluisi ymmärtää! )enkä alennu käyttäytymään idioottimaisesti, vaikka ympärilläni muut kirkuisivat ja heittelisivät esineitä.
Siis voimakas, en kylmä enkä kova.
Jos putoaa avantoon, ei hyödytä alkaa surkutella kohtaloaan ja voivotella että "uijui kun on kylmää vettä, voi minua poloista kun palelen". Silloin takuuvarmasti hukkuu. On mietittävä miten sieltä pääsee pois. Itsesääliin on varaa vain niillä joilla on suht helppoa. Kun on tarpeeksi rankkaa, ei ole varaa eikä aikaakaan itkeskelyyn. Itkut itketään sitten jälkeenpäin, ja tunteet ovat mitä ovat, mutta kriisin aikana TOIMITAAN eikä pillitetä.
Minusta juttu on niin, että jos alkup. kirjoittaja kykenee järkiperäisyyteen kriisitilanteessa, hän on hermonsa hallitseva selviytyjätyyppi. Se ei sulje pois sitä etteikö hän voisi siitä huolimatta olla herkkä ja tuntea vahvasti.
Mitä kriisitilanteissa sitten pitää tehdä, jos hermojensa hallitseminen on osoitus tunteettomuudesta ja luonnevikaisuudesta? Pitääkö esim. heittäytyä hysteeriseksi, alkaa ryypätä tai tapella tai hakeutua mielenterveystoimistoon? Olisiko esim. yöllisten häirintäpuheluiden soittaminen sille toiselle naiselle osoitus tosirakkaudesta alkup. kirjoittajan miestä kohtaan, vai?
Luulen ymmärtäväni täysin alkup. kirjoittajan ajatuksen. Se menee varmaan jotenkin näin:
Minulla on kuitenkin jäljellä arvokkuuteni, vaikka kaiken muun menettäisin, ja sen arvokkuuden aion säilyttää. Minusta minun kohtalokseni riittää että minut jätetään ja olen hylätty vaimo. Sille en voi mitään. Mutta on minun vallassani päättää MILLAINEN hylätty vaimo olen. Pitäisikö minun olla vielä kaiken lisäksi hylätty reppanavaimo tai hylätty rähisijä- ja kostajavaimo, jotta arvon eversti myöntäisi minullakin voivan olla aitoja tunteita ja kykyä rakastaminseen ja vahvaan tunne-elämään?
P.S. Epäilen ettet itsekään ole kovin helppo ihminen parisuhteessa. Vaikuttaa siltä että haluat mollata naisia etkä varsinkaan kestä sitä että toinen on ihmisiksi. Ehkäpä nautit nähdessäsi että nainen prakaa täysin, saat siitä ehkä jotain vallantunnetta? Jos hän ei prakaakaan, olet harmissasi ja pettynyt, vai?
P.S: Luoja kiitos minun mieheni avokki kuuluu naisryhmään "reppanat". Näinollen en koe tekeväni väärin jos he kaksi minun takiani eroavat. Suhde, joka perustuu siihen että toinen on hoidon tarpeessa oleva ressukka ja toinen hänen sairaanhoitajansa, on sairas suhde. Sellainen suhde saakin loppua, ihan toisesta naisesta riippumatta!
paremmin sanoa. Olen aivan samaa mieltä.
Puhuin tunne-elämän ja ihmissuhteiden pysyvästä kriisitilanteesta, en sodanaikaisesta tai luonnonvoimien kriisistä.
On hyvä että ihmisellä on järki. Myös sinulla vaikuttaa olevan hyvä järjen valo. Järki on kuitenkin aina taivuteltavissa siihen, mihin tunteet eli ihmisen riippuvuudet muita kohtaan häntä ohjaavat.
Kyllä minä olen kylmä ja kova. Mielestäni aikuissuhteissa on oltava tasa-arvoisuus ja luottamus. Se ei koskaan vallitse silloin, jos on toisena naisena tai miehenä.
Elämä ei tietenkään ole täysin ehdotonta, vaan värejä olisi oltava. Huoli on oikeastaan siinä, että heikompi osapuoli saadaan uskomaan ja toivomaan mitä tahansa: sinäkin kakkosena olet epätasa-arvoisessa, toiveisiin takertuvassa asetelmassa.
Ja mitä alkuperäiseen asetelmaan tulee, niin järki on aina hyväksi. Nyt ei vain oltu avannossa. Kyse oli pettämistilanteesta. Ja jos toinen ei siihen reagoi kuin järkiperäisellä erittelyllä, ihmisten mahdollisuus saavuttaa syvempi ymmärrys toisistaan katoaa.
Eli sanoin alkuperäiselle kirjoittjalle kaksi asiaa: "Miehesi on petturi, eroa. Ja olet itse niin sekaisin, ettet tavoita tuskaasi, etsi mies, jonka kanssa uskallat olla myös tuskainen".
Ehkä sanoin asiani epäselkeästi, kun reagoit mielestäni tulkiten tavalla, jota en tavoitellut. Olinko nyt selvempi?
" Mielestäni aikuissuhteissa on oltava tasa-arvoisuus ja luottamus. Se ei koskaan vallitse silloin, jos on toisena naisena tai miehenä.----
sinäkin kakkosena olet epätasa-arvoisessa, toiveisiin takertuvassa asetelmassa "
Tuohon ei ole mitään vastaanväittämistä. Totta kai olen epätasa-arvoisessa asemassa.
Järjen tasolla ymmärrän täysin ettei minun asemani ole sitä mitä aidosti rakastava mies rakastetulleen tarjoaa.
Jos olisin sellainen kylmä rationalisti jollainen väität sekä minun että alkup. "Täydellisen naisen" olevan, niin minähän järkeilyni päätteeksi toimisin loogisesti ja jättäisin sen miehen. Ajattelisin että koska 1 ) tällainen suhde pelaa ei pelaa, niin siitä seuraa 2 ) että ukko lentää pihalle.
Mutta, kuten Lin Jutang sanoo: " Ihmiselle on ominaista looginen ajattelu ja epälooginen käytös. "
Nyt mietin aamusta iltaan pääni puhki pitäisikö minun pistää miehelle lyhyt sähköpostiviesti:
" Koska et pysty eroamaan, on parempi ettemme enää tapaa. En jaksa olla toinen nainen. "
Miksi en tee niin?
Minähän olen älykäs analyyttinen nainen jolla on lisäksi vahva omanarvontunne, joka tietääolevansa kaunis ja viehättävänainen ja yhden kokonaisen miehen rakkauden arvoinen, liian arvokas salailemaan ja peittelemään ja jakamaan miestä toisen naisen kanssa.
Koska se mahdollisuus, että hän vastaa: "asia selvä, tehdään niin" , täyttää minut hirveällä hylkäämisen tuskalla. Pelkään sitä tuskaa. Pelkään tuskaa jossa eivät analyysit auta tippaakaan.
En kestä eroa.
Olen joutunut eroamaan niin monta kertaa elämässäni että tuntuu etten kestä yhtään enempää.
Minua ei auta että minulle sanotaan: pysymällä tällaisessa suhteessa estät itseäni solmimasta hyvää toimivaa suhdetta uskolliseen mieheen - koska en kuitenkaan saa sitä toimivaa hyvää suhdetta!!!! Minulle on tuokin lause sanottu moneen kertaan, ja aina kun olen onnistunut toimimaan sen mukaan ja lopettamaan huonon suhteen, niin seuraava suhde osoittautuu hetken päästä yhtä mahdottomaksi. Olen 47-vuotias eikä minulla ole ollut kun yksi ainoa hyvä suhde.
( Ja tähän tietenkin joku vastaa että menepä itseesi, sinun vikasi se eittämättä on, olet jotenkin puutteellinen ja vääränlainen kun sekoat aina vääriin miehiin. )
Ihastuessani tähän mieheen luulin että hän on vapaa mies. Totuus selvisi vasta kun olimme rakastelleet. Onneksi hän sentään itse kertoi sen minulle.
Mutta sen jälkeen asetelma on ollut SE KLASSINEN. Eli: mies sanoo haluavansa erota, moittii vaimoaan ja selittää että avioliitto on aivan mahdoton, muttei eroa.
Se, että ihminen näkee tilanteen kirkkaasti ja realistisesti, ei merkitse että hän pystyisi silti toimimaan ajatustensa mukaisesti. Syynä ovat ne TUNTEET, joiden väität älykkäältä ja analyyttiseltä ihmiseltä puuttuvan.
"Kyse oli pettämistilanteesta. Ja jos toinen ei siihen reagoi kuin järkiperäisellä erittelyllä, ihmisten mahdollisuus saavuttaa syvempi ymmärrys toisistaan katoaa. "
Tuo lause arsyttää minua. MITEN NIIN alkup- kirjoittaja reagoi pettämiseen VAIN järkiperäisellä erittelyllä? Mielestäni hän kertoi vain että ei ole heittäytynyt hysteeriseksi eikä munannut itseään typerällä käytöksellä. Ei mikään hänen tekstissään viittaa siihen ettei häneen koskisi, ja kovaa, ja ettei hänolisi ilmaissut tunteitaan miehelleen! Hän ei vain valinnut kakaramaista tapaa ilmaista niitä, esim. ilmeiseti ei siis heitellyt esinitä, uhkaillut itsemurhalla tms.
Ymmärän häntä, koska koen jonkinlaista samankaltaisuutta ja sukulaisuutta. Olen ehkä samantapainen ihminen kuin hän. Kun aikoinaan koin avioeron, oma käytökseni oli juuri tuollaista kuin "Täydellisellä vaimolla". Kun mieheni kertoi haluavansa eron, vain itkin ja itkin. Mutta kun ero sitten myöhemmin toteutui, käyttäydyin arvokkaasti ja rauhallisesti.
Ja jumaliste jos joku tulee sanomaan että olin muka TUNTEETON kun en eron aikana uhkaillut häntä, soitellut hänelle öisin, vakoillut hänen uusia naisjuttujaan, yrittänyt estää häntä tapaamasta poikaansa yms.yms. yms. - niin haistakoon paskan! Jos ikinä on ollut vaikea ja tuskallinen ero niin se oli minulla.
Mutta tämänhetkiseen tilanteeseeni, eli toisena naisena olemiseen:
Minäkin pystyn reagoimaan omaan tilanteeseeni järkiperäisellä erittelyllä, mutta silti TAATUSTI minulla on tunteet ja omatuntokin hereillä!!!
" Ja mitä alkuperäiseen asetelmaan tulee, niin järki on aina hyväksi. Nyt ei vain oltu avannossa. "
Olen vahvasti eri mieltä. Totta helkkarissa silloin ollaan avannossa, kun saadaan tietää että mies on pettänyt, tai kun - kuten minun tapauksessani - mies, jonka kanssa luulin aloittavani ihanan seurustelusuhteen, kertookin asuvansa naisen kanssa!!!! Silloin pudotaan suoraan jääkylmään veteen, eikä ole varaa kirkumiseen eikä muuhun hysteriaan vaan on oltava kylmä ja analyyttinen - vaikka sydän märkänisi. Kuten se märkäneekin.
Ihan mielenkiinnosta, elätkö parisuhteessa, ja olet koskaan pettänyt tai tullut petetyksi?
Aloitetaanpa siitä, mikä on itse kullekin lähin. Eikö se kuulu jotenkin vankilakielellä ilmaisten 'oman perseen soundit on helpoin kuulla'. Siispä aloitan itselleni lähimmästä, itsestäni.
Minulla on takana pitkä avioliitto. Avioeron kuohunnan jälkeen oli jokin 'merkittävä mutta järjetön' suhde. Nykyisin toivon ainakin eläväni vakaassa ja lopullisessa parisuhteessa; kun kerran olen ihmissuhteessa viihtyvä otus.
Olen pettänyt ja ollut pettämisen 'kohde'. Kokemukseni myötä tiedän, että juuri pettäminen on suurin mahdollinen virhe, jonka parisuhteessa voi tehdä.
Pettämistä on kaksi tasoa, henkinen sittenkin fyysistä pahempi. Luulenpa että eksäni haikaili koko pitkän avioliittomme ajan jonkun nuoruudenrakkautensa perään. Se oli petturuutta ja pettämistä, sillä konkreetti mies - joka joskus haisee hielle ja piereskelee - ei koskaan voi menestyksellisesti toivekuvaa vastaan. Se oli petturuutta ja pettämistä läpi avioliiton. Pahinta oli, että seuraukset heijastuivat lapsiin, heidän itsetuntoonsa ja maailmannäkemykseensä.
Fyysinen pettäminen on helpompi asia. Ja siinä voidaan ajatella, että se on hetken hairahdus. Ja inhimillisyyden nimissä olisi se kyettävä toisen osapuolen anteeksiantamaan - vaikka rikos onkin suuri ja suhteen maailmanjärjestystä vastaan. Vaan jos petttäminen toistuu kertaakaan, on lähdettävä vaikka sydän 'märkänisi'.
Eron raja ei siis kulje kerran pettämisessä. Mies saattaa typeryyksisssään 'iskeä rojut torveen'. Eron ja suhteen päättämisen raja kulkee siinä, meneekö mies tai nainen toistamiseen kuvioon mukaan. Silloin on kyseessä tilanne, joka on luotu 'vakain tuumin ja harkiten'. Eli rikosoikeudellisesti täysvastuussa.
En enempää halua 'analyseerata tai moralisoida'. Aina pettämisestä hirvittävät seuraukset on, ja aina se on väärin. Vakain tuumin ja harkiten se on toteutettu esimerkiksi kohdallasi.
Mennäänpä sitten oman perseeni soundien ulkopuolelle. Olen pahoillani puolestasi. Ja toivotan sinulle kaikkea hyvää.
Tunteet ovat ihmisen viimeinen puolustusmuuri. Jos niitä tarkkaan kuuntelet, ne kyllä suojaavat sinut hyväksikäytöltä. Ongelma on enemminkin siinä, tunnistatko tunteesi oikein.
Viittasit yksinolon pelkoon, viittasit järkeen, viittasit rakkauteen, viittasit odotukseen, viittasit siihen sun tähän. Puhtas ja ihmistä suojeleva tunne on ajaton - epäpuhtaan tunteen tunnistat siitä, että se odottaa jotain tulevaisuudessa tapahtuvaksi, toivoo ja ennakoi.
Tunteet ovat sellaisella ihmisellä puolustusmuuri ja väärinkäytön suojelija, joka kykenee ne a) tunnustamaan, b) tunnustistamaan ja c) erittelemään sekä d) luottamaan omaan itseensä kohdistuvaan havaintoon.
Olen pahoillani. Minusta sinä ja alkuperäinen kirjoittaja olette vielä matkalla itseenne; niin kait minäkin besserwisserinä. Rakkautta elämääsi.