Olin mieheni ensimmäinen, minulla aiemmasta avioliitosta 5 lasta 10-18 ikäiset. Olemme seurustelleet jo loppuun kymmen vuotta ja meillä on mielestäni aito, välitön rakkaussuhde, lapseni ovat hyväksyneet sulhaseni täysin ja päinvastoin. Ongelma on mieheni isä-poikasuhde, joka aiheuttaa huomattavaa kränää suhteessamme. Mieheni on henkisesti riippuvainen isästään, pitää joka päivä yhteyttä ja aina esim. meidän riitojen puitteissa heti ottaa sinne ensimmäiseksi yhteyttä. Isänsä tarjoaa alkoholista tukea, eli poika kelpaa hyvin ryyppykaveriksi, minun ja lasteni tunteista välittämättä. Isänsä käyttää poikaansa hyväksi, esim. ei hommaa omaa kesäpaikkaa, vaan asuu kesät poikansa taloudessa ja touhuaa siellä oman mielensä mukaan. Mielestäni meillä perheenä pitäisi olla etuoikeus olla mieheni kotona, kun tuleva vaimokin olen. Mieheni isä ei hyväksy minua, ei edes tervehdi vastaantullessa, joskus soittaa vit...lu soittoja minulle päissään. Mieheni vetoaa isänsä ujouteen jne. Eikö mieheni pitäisi pitää minun ja meidän yhteistä etuamme tärkeämpänä. Yritän sinnitellä ja selvitä sitkeyteni kautta tästä voittajana, mutta en tiedä kuinka kauan jaksan... Olemme molemmat alle nelikymppisiä ja elämän pitäsi olla parhaimmillaan. Onko kokemusta vastaavasta ja kuinka tilanne selvis?
Mieheni on henkisesti riippuvainen
isästään
3497
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
miehesi on mitenkään riippuvainen isästään. Jokaisella on tarpeen olla läheisiä ihmissuhteita myös avioliiton ulkopuolella. Ja mikä muu olisi luonnollisempaa kuin olla läheinen niiden kanssa, joiden kanssa on kasvanut?!
Mutta koska teillä on yhteinen talous, niin yhteiset pelisäännöt on luotava. Istukaa komikantaneuvotteluihin hyvässä hengessä ja sopikaa siitä kesäpaikan käytöstä. Ja käytöstavoista. Kukaan ei voi saada kaikkea mutta kompromissi tyydyttää varmasti kaikkien mielen. Ongelmien ratkaisu lähtee aina siitä, että miettii sen mitä itse voi tehdä tilanteen ratkaisemiseksi. Sanelemalla ja vaatimalla ei saa mitään vaan täytyy olla valmis kaikkia tyydyttävään ratkaisuun. Ja kannattaa ruveta tottumaan isän ja pojan läheisiin väleihin, koska sinun käskystäsi se ei lopu. Kuitenkaan ryyppämistä ei voi pitää hyvänä tapana ratkaista ongelmia.
Onkohan kuitenkaan normaalia, että esim. savusaunan saranoita ei edes pystytä vaihtamaan, puhumattakaan jostakin pensaiden istutuspaikoista ilman, että isän kanssa on tarkkaan asiasta neuvotelu. Kyseessä kuitenkin mieheni ikioma (velaton)talous ja miehen omat päätökset tai parina meidän yhteiset, ainakin mielestäni pitäisi olla. Normaali isäsuhde mielestäni on, jossa isä ei puutu enää aikuisen (38v) poikansa tekemisiin ja eteenkin arvostele valinnoista. Haluaisin tietää miten voisin auttaa miestäni, koska huomaan, että miehenikin kärsii...
Kuulostaapa ikävän tutulta..Mieheni oli aikoinaan lähes samanlainen, hänen isänsä on alkoholisti. Tilanne meni siihen, että appi käänsi mieheni ajattelemaan minua "tunkeilijana" ja luulen taustalla olleen yksinäisyyden pelon, hän halusi pitää poikansa kiintymyksen eli toisin sanoen oli mustasukkainen minulle. Tilannetta pahensi se että hän asui meillä koko ajan! Se oli helvettiä...
Lopulta tilanne selveni kovalla puheella, eli vaadin oman asumistilan perheellemme. Ei siinä mitään pahaa että pitää yhteyttä sukulaisiin, mutta eiköhän parisuhteessä se rakastettu pitäisi asettaa vanhempien edelle..
Voimia sulle!