Petän, vaikka rakastan avomiestäni paljon. Suhde on kuitenkin jo sitä tuttua ja turvallista, josta en todellakaan haluaisi luopua ja uusi(naimisissa oleva)mies tuo aivan uutta piristystä elämääni. Huonoa omatuntoa ei ole, sillä en kadu tekojani laisinkaan. Minusta vain ei tunnu siltä, että tekisin mitään väärää, sillä oikeasti pidän myös tästä toisesta miehestä. Toki tiedän tekeväni väärin avokilleni, mutta omatuntoni ei sitä sano ja järjen ääni on kovin helppo vaientaa. Järjellä kyllä tiedän kuinka paljon avopuolisoani loukkaan.
Olen siis varmaan jotenkin tunnevammainen... On mahdoton olla pettämättä, kun moraali ei pistä vastaan. Voiko tilanteelle tehdä muuta kuin jättää nykyiseni (tätä tulisin varmasti katumaan)? Onko mitään toivoa, että jonain päivänä en pettäisi?
Olen siis varmaan jotenkin tunnevammainen... On mahdoton olla pettämättä, kun moraali ei pistä vastaan. Voiko tilanteelle tehdä muuta kuin jättää nykyiseni (tätä tulisin varmasti katumaan)? Onko mitään toivoa, että jonain päivänä en pettäisi?
Vastaukset 8
Vanhimmat
"Petän, vaikka rakastan avomiestäni paljon." Kuulostaa aika koomiselta. Epäilemättä ihminen ajautuu helposti arkeen kyllästyneenä hakemaan vauhtia ja vaarallisia tilanteita suhteensa ulkopuolelta. Olisiko jo aiemmin ollut paikka miettiä avomiehesi kanssa, mikä suhteessanne on vialla?
"sillä en kadu tekojani laisinkaan. Minusta vain ei tunnu siltä, että tekisin mitään väärää, sillä oikeasti pidän myös tästä toisesta miehestä." Juttu ei varmastikaan tunnu sinusta väärältä, jos saat sen avulla tarpeesi tyydytettyä. Oletko miettinyt, kuinka pahaa jälkeä tekosi voisi aiheuttaa uuden kumppanisi vaimon ja avomiehesi itsetunnolle tai luottamukselle?
Näyttäisi siltä, että avoliittosi on matkalla karille. Nyt laivaanne tarvittaisiin jämäkkää kapteenia, joka tietää mihin suuntaan ollaan menossa. Ihmisellä on tunteet, eikä niitä voi määrätä. Tekonsa voi kuitenkin valita. Rehellisyys maan perii.
kun touhuilusipaljastuu. Mies jättää ja salarakas palaa perheensä luo. Olet kyllä todella epäempaattinen, et pysty asettumaa toisen asemaan . Rakastatko muka miestäsi kun voit kevein mielin pettää. Kerron sinulle ,että se petetyksi tuleminen sattuu niin helvetisti, että ei rakastamalleen ihmiselleen pysty tekemään niin. Olet ilmeisesti niitä ihmisiä ,jotka eivätkykene rakastamaan.
Olet ilmeisen itsekeskeinen, suvaitsisitko miehellesi sivusuhteen ? Onko kakkosellasi muita naisia ? Luotatko mieheesi ? Sinä et ainakaan ole hänen luottamuksen arvoinen.
Miksi sinun pitää pitää toista miestä ? Onko sinulla heikko naisellinen itsetunto ?
Viimeistään kun koko kasaamasi paska lentää silmille älä valita olet kaiken itkun ja hammastenkiristyksen itsellesi hankkiinut ja saanut. Ahneella on paskanen loppu.
Se onkin ihan oikein,että loppu tulee sellaisille suhteille, jotka ei toimi.
Jos toisesta välittää todella, ei siihen tarvita ulkopuolisia suhteita. Tämä pätee miehiin, että naisiin.
Onnellisuus tulee vain aidosti toisesta välittämisestä ja toiminnoinnoillaan antaa sen näkyä ympäristössään, mitä oikeasti on tekeillä, ei sitä voi pitkään näytellä!
...että loukkaan todella pahasti avokkiani ja luultavasti ennemmin tai myöhemmin jään tästä kiinni. En kuitenkaan tiedä onko se jotenkin "paskainen loppu". Pidän liian todennäköisenä, että asiat tulevat menemään hyvin. En kuitenkaan itse osaa/halua nykyiselle tilanteelle mitään tehdä ja odotan vain, että ajan kanssa tähän tulee jonkinlainen loppu. Kaikki kelpaa, koska en yhtään tiedä, millaisen lopun edes haluaisin, joten se ei voi olla kovinkaan huono, sinkkuus ei lainkaan pelota.
Pystyn kyllä asettumaan mieheni asemaan, koska ennen olisi minustakin ollut hirveää tulla petetyksi. Se ei kuitenkaan estä minua mitenkään. Jos mieheni pettäisi niin se ei kuitenkaan hetkauttaisi minua lähes laisinkaan, koska kiinnostukseni avokkiani kohtaan on tällä hetkellä sangen pientä. Emme tällä hetkellä näe kovin usein, jonka takia hän ei ole ainakaan kunnolla tietoinen tilanteesta. Asiasta on tässä vaiheessa aika myöhäistä puhua ja on vaikea keskustella, kun en edes itse tiedä mitä haluaisin eikä mieheni ole kovin keskustelevaa tyyppiä.
Minulla on hyvä itsetunto ja kaikissa muissa asioissa olen ihan empaattinen ja luotettava paitsi pettämisen suhteen. Itsestänikin se on todella outoa, yhtenä pienenä syynä näen sen, ettei seksi ole koskaan merkinnyt minulle mitään tunnetasolla. Kuitenkaan minulla ei ole minkäänlaista kiinnostusta yhden illan suhteisiin, sillä niissä ei olisin tunnetta mukana. Ehkä olen jotenkin koukussa siihen, että minusta oikeasti välitetään ja että minulla on hauskaa? Todella itsekästä, mutta en voi sille mitään.
Nyt suvaitsisin miehelleni sivusuhteen, koska itsellänikin sellainen on. Kakkosellani voi olla muita naisia, en tiedä, eikä sillä ole oikeastaan väliä, koska ymmärrän ettei mitään kunnon suhdetta ole hänen kanssaan odotettavissa. Ja luotan mieheeni paljon, mutta tilastojen valossa olen aina nähnyt että on hyvät mahdollisuudet, että hän pettäisi minua. Nyt sitten sekään ei haittaisi, kun olen itse tehnyt saman (se ei kuitenkaan ole syy pettämiseeni!)
Ja en todellakaan tiedä, miksi minulla on toinen mies. Jos tietäisin, olisi tilanne varmaan helpommin itsellenikin ymmärrettävissä. Ajattelen vain niin, että miksei minulla saisi olla toista miestä, kun se ei tunnu väärältä (vaikka sitä onkin)? Tiedostan loukkaavani miestäni, mutta se ei kuitenkaan estä minua. Ja minulla on hänen seurassaan ollessani välillä huono omatunto, muuten ei lähes laisinkaan.
En haluaisi pettää, mutta en näe mitään toivoakaan siihen, että se loppuisi. Miten psykologi voisi auttaa minua? En voi keksiä elämästäni yhtäkään selitystä siihen, miten voin tehdä näin. En ole koskaan tullut jätetyksi, minulla ei ole minkäänlaisia traumoja jne. Empatiaa en kuitenkaan poikaystävääni kohtaan tunne, enkä menetä itseni arvostamista, kun edelleenkään omatuntoni ei kerro minussa mitään vikaa olevan.
Joskus voi olla, että se, mitä luulee tuntevansa, ei ole ainoa totuus. Esimerkiksi luultavasti koet syyllisyyttä jossakin milen sopukassa, koska kirjoitat täällä.
Ihmisiä on kolmea tyyppiä, riippuvaisia, "mä en tarvii ketää" ja sitten siltä väliltä. Sinä taidat olla "mä en tarvii ketää." Koska onhan se hemmetin paljon helpompi olla ihmisen kanssa, jonka kanssa ei olla niin vakavia, ja jonka kanssa sulla ei ole kaikki tunteet pelissä. Että vaikka pidät suhteestasi, et silti ,masennu, jos hän jättä (paitsi hetkeksi ehkä) vaan etsit uuden. ja toisaalta ehkä koet suhteessa ahdistavaksi sen läheisyyden määrän henkisesti mikä siinäs yntyy, mutta et ole löytänyt keinoa sietää sitä tai purkaa sitä. Itselläni aiankin toisinaan menee yli suhteessa se toisen läsnäolo ja se riippuvuus toisesta ja sitten on pakko ruveta riitelemään tai huutamaan. Ehkä käytät uutta suhdetta pakoväylänä, koska et uskalla olla oikeasti läheinen-
jos olisit ykkösmiehesi kanssa oikeasti läheinen tällä hetkellä, et pystyisi pitämään suhdetta salaa, jos ollaan hyvin läheisiä ystäviä, se näkyy ja kuuluu kauas.
Kukaan ei vois anoa, mitä sinun tulee tehdä. On vain todennäköisyyksiä. Jos otat uuden miehen siitä kakkosesta, hän luultavasti lemppaa sinutkin kuten vaimonsa tai hän voi jäädä vaimonsa luo. Tuskin olet onnellinen. Jos vain jätät kakkosen ja teet parannusken, luultavasti ahdistut ja palaat takaisin samaan kuvioon tai vain jätä miehesi.
Kyse ei ehkä ole siitä, kuka mies on sinulle sopiva. Suhteen lämmittely uudestaan voi auttaa, jos ensin jättää uuden suhteen. Mutta se ei riitä, koska sinulla on se ajatusmalli ja toimintatapa. Ei, sinun ei tarvitse tuntea syyllisyyttä, se ei mitenkään auta eteenpäin- toivon, että sinulla on empatian taitoja, uskon että on. usein on täysin tunnoton olo ja tuntuu kaavamaiselta katua sitä, että on mikä on.
Siihen on kuitenkin syynsä, että olet mikä olet. ja ne syyt pitäisi löytää, koska sinusta uhkaa tulla tulevaisuudessa onneton. Sinun kannattaisi etsiä hyvä psykologi, sellainen ihan arkinen tyyppi, joka ei tuomitse, ja miettiä syytä miksi.
Jännitys voi olla yksi syy.
Mutta useimmiten pettämisessä on kyse sitoutumisongelmista, peloista, epävarmuuksista, suruista, lapsuuden jättämiskokemuksista, jostain. Voit tietenkin myös jatkaa kuten nyt, mutta tiedät itsekin, että miten siinä käy... Vaikea sanoa, miten sinä määrittelet onnellisuuden, mutta usein onnellisuus tulee siitä, että on joku joka aidosti rakastaa sinua myös sisäisesti, ja että antaa itsensä tulla rakastetuksi, eikä tee itsestään väkisin "pahaa ämmää"
Et ole paha ihminen vaan ihminen.
Pakenet omia murheitasi, koska ajattelit kääntyä niitä vastaan?
Mieheni rakastaa minua aidosti, mutta se ei vain jostain syystä riitä minulle. Välillä se ahdistaakin, kun en ole varma, että onko hän oikeanlainen minulle. Entä jos olenkin koko ajan väärän tyypin kanssa? Etsin sivusilmällä koko ajan parempaa, mutta en voi mistään tietää olisiko joku muu sitä todella. Tuon ajattelu on pelkkää noidankehää ja todella rasittavaa. Eihän hän voi olla minulle oikea, jos voin pettää? Mutta luultavasti kuitenkin katuisin jos vaihtaisin oma-aloitteisesti. Toivon vain että joku/aika tekee päätökset puolestani. Ja edessä on jonain päivänä taas saman tyylinen tilanne.
Minusta on ihanaa olla rakastettu ja rakastaa, mutta omatuntoni ei siis sano minulle sitä, että tällaisia miehiä jotka rakastavat minua ja joita itse rakastan, ei saisi olla kuin yksi. En rakasta kakkos miestäni, mutta olen ainakin ihastunut häneen pahasti ja hän minuun. Mikään siinä ei tunnu väärältä...Huoh.
Omatunto löytyy varmasti, kun sinua itseäsi petetään. Saat kaiken takaisin itsellesi moninkertaisena. Oman itsekunnioituksesi tulet menettämään joka tapauksessa. Piristys, jota nyt haet elämääsi kumppaniasi loukaten kääntyy sinua itseäsi vastaan ja tekosi ovat aina edessäsi.
persoonallisuus jakautua siten, että kun itseä petetään se ymmärretään tuomita jyrkästi ja todetaan miehien olevan k*sipäitä. Oma toiminta koetaan toisesta perspektiivistä, koska aitoa empatiakykyä ei ole.
Tämän kanssa päällekkäin tullaan nettiin huorittelemaan muita naisia eli projisoimaan omaa toimintaa heihin.