Kirjoittelin tilanteestani tänne joskus talvella...
Olen siis sellainen petetty tyttöystävä ja kihlattu, joka kotona suunniteli häitä ja sai sitten tietää toisen pettävän, jolle valehdeltiin uudelleen ja uudelleen, että nyt kaikki loppu, ja suhde toiseen aina vain jatkui. Jolle jo kerran sanottiin, että " rakastan sua, mutta en halua jatkaa" koska halusi mennä toisen luo. Ja menikin, useasti, toiseen kaupunkin asti...Ja valehteli mulle...uudelleen ja uudelleen, aina vain röyhkeämmällä tavalla...
Nyt se on kuulemma ohi. Hän lopetti sen omalla tavallaan, erittäin pitkän kaavan kautta, yrittämättä olla loukkaamatta sitä toista, mikä loukkaa minua entistä enemmän.
Näen, että toinen kärsii. Hän sanoo ja itkee rakastavansa vain minua. Tajuaa kuulemma tehneensä väärin ja katuu ja kärsii, kun tajuaa, mitä hän on rikkonut, kuinka idiootti ja tyhmä on ollut. Kaikki mitä hän haluaa, on kuulemma minussa, kaikissa tulevaisuuden suunnitelmissa, unelmissa ja toiveissa hän näkee vain minut rinnallaan.
Edelleen olen tässä. Kymmenien ja kymmenien, satojen tappelujen, huutamisten, riitojen ja loukkausten jälkeen. Nuo sanat ovat kai saaneet jäämään. Se usko siihen hyvään, mikä ihmisissä on. Olen yrittänyt antaa anteeksi, mutta tullut siihen tulokseen, etten pysty. En koskaan pysty unohtamaan. En koskaan pysty enää täysin luottamaan. Aina sisällä kalvaa pelko... Silti välillä sisältä nousee se ääretön halu jatkaa ja rakentaa suhde uudelleen (todella uudelleen, koska nyt ollaan erittäin raunioilla...). Siksi olen siis vielä tässä. En halua jättää kotiamme, kaikkea sen takia, että toinen oli niin paska mua kohtaan. Teki sen pahimman pahimmalla tavalla. Löi lyötyä...
Olen alkanut pakkaamaan tavaroitani useamman kerran. Mutta sitten kuitenkin jäänyt. Nyt toinen on ollut jonkin aikaa poissa. Ajatukset eivät selkene siltikään. En tiedä, mitä teen. Haluaisin yrittää, mutta olen pettynyt jo niin useasti itseenikin. En ole pystynyt katsomaan päivä kerrallaan ja pikku hiljaa tulevaisuuteen. Katson vain taakse, huudan, sekoan, syytän, epäilen...Ja sitten taas haluan jatkaa. Tietyllä tavalla en itse ole pystynyt siihen, mitä toiselta vaadin.
En tiedä, voi olla yhtä sekavaa tämä teksti kuin olo sisällänikin.=(
Tämä on ihan kamalaa. En tiedä, miksi kirjoitan ja mitä teiltä lukijoilta odotan...en mitään erityistä...
Olen siis sellainen petetty tyttöystävä ja kihlattu, joka kotona suunniteli häitä ja sai sitten tietää toisen pettävän, jolle valehdeltiin uudelleen ja uudelleen, että nyt kaikki loppu, ja suhde toiseen aina vain jatkui. Jolle jo kerran sanottiin, että " rakastan sua, mutta en halua jatkaa" koska halusi mennä toisen luo. Ja menikin, useasti, toiseen kaupunkin asti...Ja valehteli mulle...uudelleen ja uudelleen, aina vain röyhkeämmällä tavalla...
Nyt se on kuulemma ohi. Hän lopetti sen omalla tavallaan, erittäin pitkän kaavan kautta, yrittämättä olla loukkaamatta sitä toista, mikä loukkaa minua entistä enemmän.
Näen, että toinen kärsii. Hän sanoo ja itkee rakastavansa vain minua. Tajuaa kuulemma tehneensä väärin ja katuu ja kärsii, kun tajuaa, mitä hän on rikkonut, kuinka idiootti ja tyhmä on ollut. Kaikki mitä hän haluaa, on kuulemma minussa, kaikissa tulevaisuuden suunnitelmissa, unelmissa ja toiveissa hän näkee vain minut rinnallaan.
Edelleen olen tässä. Kymmenien ja kymmenien, satojen tappelujen, huutamisten, riitojen ja loukkausten jälkeen. Nuo sanat ovat kai saaneet jäämään. Se usko siihen hyvään, mikä ihmisissä on. Olen yrittänyt antaa anteeksi, mutta tullut siihen tulokseen, etten pysty. En koskaan pysty unohtamaan. En koskaan pysty enää täysin luottamaan. Aina sisällä kalvaa pelko... Silti välillä sisältä nousee se ääretön halu jatkaa ja rakentaa suhde uudelleen (todella uudelleen, koska nyt ollaan erittäin raunioilla...). Siksi olen siis vielä tässä. En halua jättää kotiamme, kaikkea sen takia, että toinen oli niin paska mua kohtaan. Teki sen pahimman pahimmalla tavalla. Löi lyötyä...
Olen alkanut pakkaamaan tavaroitani useamman kerran. Mutta sitten kuitenkin jäänyt. Nyt toinen on ollut jonkin aikaa poissa. Ajatukset eivät selkene siltikään. En tiedä, mitä teen. Haluaisin yrittää, mutta olen pettynyt jo niin useasti itseenikin. En ole pystynyt katsomaan päivä kerrallaan ja pikku hiljaa tulevaisuuteen. Katson vain taakse, huudan, sekoan, syytän, epäilen...Ja sitten taas haluan jatkaa. Tietyllä tavalla en itse ole pystynyt siihen, mitä toiselta vaadin.
En tiedä, voi olla yhtä sekavaa tämä teksti kuin olo sisällänikin.=(
Tämä on ihan kamalaa. En tiedä, miksi kirjoitan ja mitä teiltä lukijoilta odotan...en mitään erityistä...
Vastaukset 10
Vanhimmat
voi sinua, tuntuu varmasti todella pahalta, petetyltä, surulliselta, kamalalta ja vielä kerran petetyltä :( itse jos olisin vastaavanlaisessa tilanteessa, en tietäisi yhtään, mitä tehdä. järjellä ajatellen tavaroiden pakkaaminen ja suhteesta pois lähteminen tuntuisivat ainoilta vaihtoehdoilta, mutta kuitenkin ne tunteet ovat jäljellä ja huutavat kovempaa kuin järjen ääni - pieni toivon kipinä: jos asiat kuitenkin vielä kääntyisivät parhain päin ja raunioista saataisiin vielä jotain rakennettua. tuntuu varmasti tosi pahalta ajatus pois lähtemisestä, kaiken yhteisen elämän taakse jättämisestä, omasta kodista pois muutto, hyppäys tuntemattomaan ja raakaan maailmaan. yksin oleminen tuntuisi niin pahalta ajatukselta sekin.
entisessä suhteessani annoin pettämisen liian monta kertaa anteeksi, koska en halunnut tai uskaltanut kohdata yksinäisyyttä ja itsenäistyä - olihan sitä kuitenkin vuosia elänyt toinen ihminen rinnalla. vaikka aina välillä pystyikin olemaan taas onnellinen, kuitenkin ne pettämisjutut kummittelivat siellä taustalla. en koskaan enää pystynyt luottamaan sillä tavalla kuin joskus olin aikaisemmin tehnyt. ekan pettämisen jälkeen syytin itseäni sinisilmäisyydestä ja naiiviudesta - olinhan jo kuukausia elänyt onnellisena toisen ihmisen kanssa, joka oli pettänyt minua. en tiennyt asiasta mitään. kuinka typerältä se nyt kuulostaakaan, luottamus on kuitenkin se tärkein asia parisuhteessa ja parisuhteen kulmakivi. miten siis voi olla naiivi tai sinisilmäinen, jos on ollut luottavaisin mielin parisuhteessa?
en valitettavasti osaa auttaa sinua, mutta toivotan sinulle paljon voimia tuohon vaikeaan tilanteeseesi!
olen pahoillani :(
Ei se miehesi siitä parane, tulee varmasti pettämään uudelleen, vaikka siihen voi mennä vuosiakin. Kerran kun on kokeillut ja huomannut helpoksi, ei voi luopua muista hedelmistä.
Lähde, tee itsellesi palvelus. Ansaitset niin paljon parempaa!
On aika turhaa antaa täällä ihmisille tuollaisia absoluuttisia ohjeita ja analysoida toista ihmistä(miestä) pelkän kirjoituksen perusteella!!! entäpä jos toinen haluaakin kaiken takaisin ja muttuu täysin, voitko todellakin absoluuttisesti väittää ettei näin käy???
Joten annetaan ennemmin lohdutusta kuin mitään parisuhdeohjeita pelkän kirjoituksen perusteella, kun emme todellakaan tunne niitä ihmisiä ja heidän ajatuksiaan...
Joten, yritä pärjätä!
Jos olisin sun housuissasi niin lähtisin.En toisen takia vaan itseni takia.jos se ihminen tekee sun sielullesi noin pahaa jälkeä niin mitä se tekee sulle 10 vuodessa ja sun lapsillesi,koska he ovat jakamassa sun pettymyksiäsi.on vaan miehiä jotka eivät pysty elämään uskollisena.ehkä hän ei itsekään tiedä mitä oikeasti haluaa.ja tietysti saa siltä toiselta niitä asioita mitä ei saa sulta-mutta saa taas sulta sitä mitä toinen ei pysty antamaan.silloin sun pitää miettiä mitä sä itse haluat.mun exä petti mua usein ja aidsin pelosta ajattelin, että menetän vielä henkeni ja lapseni jos jään.en halunnut jakaa sukupuolitauteja mieheni huorien kanssa.mulla outoja tulehduksia usein.ja olen siisti itse.meillä on vaan yksi elämä.Miten sä haluaisit viettää sen.Maailma on pullollaan vaihtoehtoja.tarvitset nyt aikaa että saat pääsi selväksi.laita paperille miehen hyvät ja huonot puolet ja sen voin sanoa että luottamus on avioliiton peruskivi.ilman sitä ei ole mitään.kaikki on romuna niinkuin sanoit.eikä se siitä parane..jokaista sanaa ja lähtemistä epäilet ja se on hirveän kuluttavaa.tiedän sen kokemuksesta.sä poljet jo omaa arvoasi itse jos suostut sellaisessa elämiseen.vaikka sitä itselleen kuolemista aina pidetään niin pyhänä niin kyllä mä ainakin mielummin elän itselleni.
Tää on nyt vähän ehkä huono esimerkki, mutta...
Yläasteikäisenä seurustelin yhen pojan kanssa, joka petti mua aina, kun ei oltu yhdessä jossain. Oli "kiva" kuulla maanataina, että "Se sun kultas oli sen ja sen tytön kaa niissä ja niissä bileissä."
Poika myönsi aina pettäneensä ku kysyin, lopulta, on-off seurustelu loppui, minun aloitteestani, minulla kärähti pinna, kun jokaisen "En petä enää"-lupauksen jälkeen sai taas kuulla juttuja, jotka osoittautuivat aina todeksi.
Yhdeksän kuukautta jaksoin sitä paskaa, lähdin, vahvistuin, kotona vanhemmat auttoivat, että kultapieni, sinä toivut.
No, aikaa tuostakin episodista on jo viisi vuotta, nykyään minulla on ihana avomies, johon luotan, ja jota rakastan. Silti joskus yön yksinäisinä hetkinä pelkään, että entä jos hän pettääkin minua?
Tiedän ettei hän petä, mutta kun on kerran tullut petetyksi, se pelko jää asumaan alitajuntaan. Mutta minä luotan häneen, tiedän, ettei hän niin tee. Hyvä, että yläasteella pääsin pettävästä poikaystävästä eroon, hyvä, että minulla oli kavereita jotka kuuntelivat.
Vajaa kaksi vuotta sitten kuulin kaverini poikaystävältä, että exäni (juuri se petturi) lähetti terveisiä. Minä sanoin "Sano sille että jättää minut rauhaan, en halua olla hänen kanssaan missään tekemisissä."
Edelleen olen exälle siis vihainen siitä mitä hän minulle teki.
Siitä ei toivu täysin koskaan. Mutta tulevaisuus tuo aina uutta ja parempaa, koeta jaksaa. :)
Löydät vielä sen, joka on sinun arvoisesi.
jotka ei edes ymmärrä sanaa luottamus ja pettäminen.Kun niille ei ole koskaan käynyt niin kipeesti sellanen.Miten sellaselta voi edes odottaa mitään uskollisuutta joka ei ole kasvanut ja kypsynyt toisen ihmisen ja parisuhteen tuomaan turvallisuuteen ja luottamukseen.Kannataako sellaista vihata? Onko se edes sen arvoinen.Tajuaako se edes sitä.Miksi väsyttää itseään sellaisen kanssa kun maailma on täynnä ihania ihmisiä joilta saa tarvitsemaansa arvostusta ja saa tuplasti takaisin sen ,minkä itse antaa.Anna anteeksi sille hänen itsensä takia ja rukoile että Jumala koulii siitä vielä miehen ettei senkin koko elämä menisi hukkaan omien hölmöilyjensä takia.Eihän sitä kukaan pysty ottamaan kohta vakavasti kun on sellainen...kiertopalkinto.
Mulla oli kans tosi vaikeeta alkaa uskomaan että nyt onkin eri mies joka ei petä mua.erosin siitä parikin kertaa ennenkuin uskalsin oikeesti luottaa ett se on niin ihana kuin antoi ymmärtää alussa.Nyt olemme naimisissa ja aurinko paistaa!!Exälle laitoin terveisiä koska haluan sanoa etten enää vihaa sitä.Viha on liian kuluttavaa ja elämä on liian lyhyt sellaiseen turhaan tuskan repun kantamiseen.
Niin se palavasta tallista ulostalutettu hevonenkin tekee - pyrkii takaisin karsinaansa, vaikka ympärillä velloisi liekkimeri. Vain siksi, että omassa tutussa karsinassaan se luulee olevansa turvassa.
Mä sain itse maaliskuun alussa kuulla avomieheni ihastuneen toiseen naiseen. Nyt mä asun yksin muualla, hän asuu yhteisessä talossamme, joka on myynnissä. Eromme on ollut raskas, paljon loukkauksia ja valheita, petettyjä lupauksia.
Jouduimme asumaan eromme ajan saman katon alla kuusi viikkoa.Oli äärimmäisen raskasta katsoa avomiehen onnea,oli niin ihastunut että leijui ilmassa, ja mä hajosin palasiksi hänen edessään, yritin säilyttää malttini ja järkeni. Onneksi ystävät olivat puhelimen päässä ja jaksoivat kuunnella, mutta vieraalla paikkakunnalla oli kyllä todella yksinäistä silloin elää.
Mä kävin pohjalla, en tiennyt jaksanko jatkaa, jaksanko käydä surun aiheuttaman olon läpi. Mutta mä jaksoin ystävien tuella, puhuminen ja kirjoittaminen auttoi paljon. Heikkoja hetkiä tulee ja menee edelleen, eilen oli todella raskas päivä. Yleensäkin viikonloput ja juhlapyhät ovat vaikeita, jos juuri olet eronnut.
Kuluneen pääsiäisen tulen muistamaan ikuisesti, se oli niin kamala. Silloin sain kuulla, että exäni oli tämän naisen kanssa reisussa vaikka oli minulle vannonut ettei tämä nainen astu hänen elämäänsä, ja ettei naisella loppupeleissä ollut suurta roolia erossamme. Mutta totuus oli aivan toinen. Nyt heidän suhteensa on kyllä kariutunut, mutta heti exäni etsi taas uuden, mutta sekin suhde on jo kariutunut.
Eilen exäni soitti, puhuttiin paljon, kerrankin varmaan rehellisesti tämän kaiken jälkeen. Hän soitti mulle myös pe-la yönä, mutta ei ollut silloin mitään sanottavaa. Eilen hän sitten kertoi miksi oli yöllä soittanut, hän oli ajatellut kysyä huolinko hänet takaisin. Onneksi hän ei sitä yöllä kertonut, en tiedä miten olisin reagoinut.
Me kummatkin tiedämme, että meillä olisi mahdollisuus jatkaa yhdessä, korjata välit, hoitaa suhde kuntoon. Mutta ei se olisi oikein meitä kumpaakaan kohtaan jatkaa yhdessä, sillä jotain on suhteesta pitänyt puuttua, jos on valmis lähteä pettämään, on valmis menettämään kaiken olemassa olevan, uuden ihatuksen takia. Tottahan se on että, ihastuksia tulee ja menee vaikka on parisuhteessa. Mutta silloin juuri punnitaan oma sitoutuminen parisuhteeseensa, unohdetaan ihastus ja jatketaan oman kullan kanssa eteenpäin. Mutta exäni ei ollut sitoutunut meihin, hän oli valmis rikkomaan meidät, joten en ollut sitten hänelle niin tärkeä ja rakas kumminkaan. Ja mä en halua olla kenellekään toiseksi paras vaihtoehto, mä haluan olla se paras vaihtoehto, se oikea.
Voisinko enää koskaan häneen luottaa? Pettäminen jättää kumminkin aina haavan jälkeensä, ja luottamus on suhteen peruspilari ilman sitä ei suhde voi toimia. Jos suhde jatkuu, niin riitatilanteissa sitä helposti nostaa pettämisen aina uudestaan ja uudestaan esiin, ja silloinhan sitä ei koskaan unohda. Ja se on väärin kumpaakin osapuolta kohtaan, sillä pettäminen pitää pystyä täysin käsittelemään heti ja sitten painaa ikuisiksi ajoiksi unholaan. Mutta mä en ole niin vahva, että voisin unohtaa, että voisin luvata etten koskaan riidellesä nostaisi pettämistä esiin, anteeksi voin kyllä antaa.
Mä olen nähnyt mitä epäluottamus saa parisuhteessa aikaan,ja se ei ole kaunis näky. Mä en halua itselleni sellaista elämää. Mä en enää halua, että exäni mua uudestaan satuttaa ja loukkaa. Hän on valinnut tämän tien pysyköön nyt sillä. Ja sitä mieltä me kummatkin olemme, yhdessä eilen tulimme siihen tulokseen, että meille kummallekin on parempi jatkaa eloamme erillämme. Ansaitsemme kummatkin enemmän kuin mitä meillä oli tai mitä voimme yhdessä saada tämän jälkeen, ansaitsemme koko paketin.
Surullistahan tämä on, mutta elämä jatkuu. Vaikeata mulla vielä on, mutta mä tiedän että selviän, ja ehkä joskus jopa uskallan taas rakastua ja luottaa.
Tuossa mun tarina huomattavasti siistimpänä versiona kuin se oikeasti on. Ehkä siitä on apua sulle, ehkä se herättää uusia ajatuksia. Ole rehellinen itsellesi, yritä unohtaa loukkaukset, yritä nähdä metsä puilta. Mieti millainen suhteenne oli ennen tätä kriisiä, mieti millaisia tunteita sulla oli silloin. Olitteko silloin oikeasti onnellisia vai tuntuiko että jotain puuttui? Uskotko että pystyt oikeasti unohtamaan miehesi teot ja valheet, loukkaukset? Uskotko, että pystyt luottamaan häneen 100% tämän jälkeen? Uskotko ettei hän enää ikinä tekisi sinulle näin?
Mutta älä vain anna miehesi viedä sinulta itsetuntoasi, älä anna hänen latistaa sinua. Sinä olet aivan erityinen ihminen, me jokainen olemme. Ja me jokainen ansaitsemme vain ja ainoastaan parasta. Pidä mielesi avoinna eri vaihtoehdoille, tee niin kuin sinusta tuntuu hyvältä, parhaimmalta vaihtoehdolta juuri sinulle, vain ja ainoastaan sinulle.
Paljon voimia sinulle, yritä nukkua se saa ajatukset kirkastumaan. Uskon ja tiedän, että olosi on nyt aivan kamala, mutta usko minua, ajan kanssa se helpottaa vaikka en sitä itse ollut valmis uskomaan. Kaikkea hyvää, kesä ja kärpäset ovat tuloillaan, nautitaan niistä.
"Me kummatkin tiedämme, että meillä olisi mahdollisuus jatkaa yhdessä, korjata välit, hoitaa suhde kuntoon. Mutta ei se olisi oikein meitä kumpaakaan kohtaan jatkaa yhdessä, sillä jotain on suhteesta pitänyt puuttua, jos on valmis lähteä pettämään, on valmis menettämään kaiken olemassa olevan, uuden ihatuksen takia. Tottahan se on että, ihastuksia tulee ja menee vaikka on parisuhteessa. Mutta silloin juuri punnitaan oma sitoutuminen parisuhteeseensa, unohdetaan ihastus ja jatketaan oman kullan kanssa eteenpäin. Mutta exäni ei ollut sitoutunut meihin, hän oli valmis rikkomaan meidät, joten en ollut sitten hänelle niin tärkeä ja rakas kumminkaan. Ja mä en halua olla kenellekään toiseksi paras vaihtoehto, mä haluan olla se paras vaihtoehto, se oikea."
Aivan oikeita sanoja, ihan kuin olisin itse nuo kirjoittanut...Kiva kuulla muillakin olevan samanlaisia ajatuksia...Kiitos.
Aikaa on kulunut, miten voit nyt? Onko asiat järjestyneet?
Meidän ero saa viimeisen sinetin, kun perjantaina myymme talomme pois. Raskasta on ollut, luulin jo voivani paremmin, mutta vuoristorata alkoi uudestaan pari viikkoa sitten. Kyllä tällaisen asian läpikäyminen on varsinainen taistelu itsensä, tunteiden ja järjen kanssa.
Täytyy tunnustaa, että olen mustasukkainen exästäni, hän on aktiivisesti ollut sinkkumarkkinoiden käytettävissä. Itse siihen en ole kyennyt, en ole vielä irti exästäni. Mukavia miehiä on toki tullut vastaan, mutta haluan aloittaa tapailun vasta sitten, kun olen täysin tolpillani. En missään nimessä halua viedä vanhan suhteeni mörköjä mukana uuteen.
Aika auttaa,se on totta. Enää romahdukset eivät kumminkaan ole niin pahoja, eivätkä kestä niin pitkään kuin alussa. Mutta tuskaa tämä taival on ollut.
Voi kunpa ihmiset ymmärtäisivät, kuinka paljon he loukkaavat omaa puolisoaan pettämällä. Kenelläkään ei ole oikeutta tuhota ja loukata toista ihmistä. Toivon, että itse en sitä tule koskaan kenellekään tekemään.
Voimia sinulle paljon ja parempaa huomista.
-tuuli-