Päätin tyhjentää koko säälittävyyteni nyt vihdoin.Onko kukaan muu kokenut samaa?
Mä olen riippuvainen ihmisestä joka on jo yli 2vuoden vanha juttu.Tämä henkilö on riepotellut minua,antanut uskoa että meistä voisi tullakin vielä jotain.
Tämä fiilis hänessä kestää muutaman viikon ja sitten ei kiinnostakaan enää yhtään?Näin sanonut jo muutamankin kerran.Olen parissa vuodessa roikkunut fyysisesti hänessä muutaman kuukauden edestä,henkisesti koko 2vuoden ajan.Eli reilusti yli puolet ajasta olen kotona itkenyt hänen perään,ajatellut,miettinyt,tullut hulluksi.
Kukaan ei tunnu niin hyvältä ja tärkeältä ja rakastettavalta kuin hän,mutta tämä on vain minun sydämessäni,ei hän oikeasti ole täydellinen ulkonäöltä,eikä todellakaan luonteeltaan,mutta hän on se ainut kenet haluan,mutta ei voi saada.Tämä on varmasti tuttua mutta kun pystyisi edes luomaan uusia ihmissuhteita jo!Ettei tarvitsisi 5vuoden päästä vieläkin tuntea olevansa rakastunut siihen yhteen pompottelijaan,kuka ei muuten ole yhtää parempi kuin muut.Yritän käydä ihmisiä läpi,toinen toistaan parempia kuin HÄN.mutta ei,alkaa aina ahdistamaan läheisyys muiden kanssa.Puristaa rintaa ja sydäntä,muut ei kiinnosta himpun vertaa enempää.
Eniten tämä oma henkinen roikkuminen häiritsee,koska tiedän että kun lähden ovesta,haluan törmätä häneen jossakin.Ravintolaan menen parhaimmillani,jotta näyttäisin kauniilta hänen silmissään.En mene anomaan mitään enkä pyytämään uusia tilaisuuksia,on sen verran rumasti minulle sanonut.Mutta koko olemuksellani haluaisin vain miellyttää häntä,jos näen jossakin,mutta hän flirttailee ja tekee tuttavuutta kaikkiin muihin.Koska ei halua seurustella kanssani.Kunhan pompotti.
Miksei se voisi sitten flirttailla vaikka kauniimmille tai muuten fiksummille naisille kuin minä?Sitten tietäisin että minussa olisi kaikki vika.Mutta sitäkään ei voi uskoa kun hän tekee tuttavuutta ihmisiin jotka tiedän ja tunnen,jotka eivät ole minua fiksumpia/kauniimpia/ymmärtäväisempiä..ei mitään. Haluan tästä eroon.Siitä etten halua muita,minkä seurauksena ajatukset junnaa paikallaan,en edisty ihmissuhteissa.Ei mitään.Tämä on liian väärin.Sydän on hajonnut jo monta kertaa yhden ihanan paskiaisen takia.
Mä olen riippuvainen ihmisestä joka on jo yli 2vuoden vanha juttu.Tämä henkilö on riepotellut minua,antanut uskoa että meistä voisi tullakin vielä jotain.
Tämä fiilis hänessä kestää muutaman viikon ja sitten ei kiinnostakaan enää yhtään?Näin sanonut jo muutamankin kerran.Olen parissa vuodessa roikkunut fyysisesti hänessä muutaman kuukauden edestä,henkisesti koko 2vuoden ajan.Eli reilusti yli puolet ajasta olen kotona itkenyt hänen perään,ajatellut,miettinyt,tullut hulluksi.
Kukaan ei tunnu niin hyvältä ja tärkeältä ja rakastettavalta kuin hän,mutta tämä on vain minun sydämessäni,ei hän oikeasti ole täydellinen ulkonäöltä,eikä todellakaan luonteeltaan,mutta hän on se ainut kenet haluan,mutta ei voi saada.Tämä on varmasti tuttua mutta kun pystyisi edes luomaan uusia ihmissuhteita jo!Ettei tarvitsisi 5vuoden päästä vieläkin tuntea olevansa rakastunut siihen yhteen pompottelijaan,kuka ei muuten ole yhtää parempi kuin muut.Yritän käydä ihmisiä läpi,toinen toistaan parempia kuin HÄN.mutta ei,alkaa aina ahdistamaan läheisyys muiden kanssa.Puristaa rintaa ja sydäntä,muut ei kiinnosta himpun vertaa enempää.
Eniten tämä oma henkinen roikkuminen häiritsee,koska tiedän että kun lähden ovesta,haluan törmätä häneen jossakin.Ravintolaan menen parhaimmillani,jotta näyttäisin kauniilta hänen silmissään.En mene anomaan mitään enkä pyytämään uusia tilaisuuksia,on sen verran rumasti minulle sanonut.Mutta koko olemuksellani haluaisin vain miellyttää häntä,jos näen jossakin,mutta hän flirttailee ja tekee tuttavuutta kaikkiin muihin.Koska ei halua seurustella kanssani.Kunhan pompotti.
Miksei se voisi sitten flirttailla vaikka kauniimmille tai muuten fiksummille naisille kuin minä?Sitten tietäisin että minussa olisi kaikki vika.Mutta sitäkään ei voi uskoa kun hän tekee tuttavuutta ihmisiin jotka tiedän ja tunnen,jotka eivät ole minua fiksumpia/kauniimpia/ymmärtäväisempiä..ei mitään. Haluan tästä eroon.Siitä etten halua muita,minkä seurauksena ajatukset junnaa paikallaan,en edisty ihmissuhteissa.Ei mitään.Tämä on liian väärin.Sydän on hajonnut jo monta kertaa yhden ihanan paskiaisen takia.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Kuulostaa tutulle. Paitsi että roikuin kauemmin kuin sinä nyt, ja kaikki on loppunut. Oma teoriani on tällainen. Tällainen ihminen haluaa vain viettää hetken mukavan ihmisen kanssa, mutta ei pidä "oikeana". Haluaa seksiä ja jotakin seuraa, ja yrittääkin, mutta ei voi rakastaa. Voi pitää myös itsestäänselvyytenä tai/ja jotkut asiat ei ihmisessä miellytä kuitenkaan. Tai jos on antanut tälle pompottelijalle jo alussa seksiä, paha. Tai jos on kovin nuori tämä pompottelija, mutta ei iällä toisaalta ola väliä aina, niin ei kovin nuoria aina kiinnosta seurustelu. Mutta ei ehkä muutenkaan kiinnosta. Joku mies voi inhota ja ällötä naista ja silti on -- vaikka ne syyt on sellaisia jotka on vain hänen päässään muodostuneita. Mutta jonkun seikan takia ei halua kuitenkaan enempää tutustua ja muuttaa siis käsitystään. Tai voi pitää arvoasteikolla huonona naisena ja silti on.
Elämä jatkuu tällaisenkin jälkeen, ei tule tilalle ehkä kuin muuta tekemistä. Aika voi tuoda jonkun muun ihmisen. Ja se jota luuli siis rakastavansa, oli valmis heittämään hänestä välittävän ihmisen roskalaatikkoon. Koska he ei ole oikeasti ihan sitä, mitä luulemme. :( Jos olisi, asiat olisivat toisin.
Älä sure, voit joko jatkaa tai tehdä päätöksen että elämän voi elää muutenkin ilman popottelijaa. Koska hyvät muistot osan voi näköjään vaihtaa pahaksi. Viha tulee joskus. Vaikka välittämistä olisi ollut äärimmäisen paljon. Ja joku hyvä säilyy mikä säilyy. Sulla on varmasti paljon kohtalotovereita ja tulee olemaan, moni ei vaan kerro. Täällä, minä olen yksi.
En sano etteikö joku voi onnistua. Pompottelijasi vaan kuulostaa niin tutulta. Minä en voinut uskoa kun joku sanoi minulle, tai ottanut mitään vastaan, koska se sattuu niin. Aikaisemmin en olisi voinut luopua, enkä lopultakaan. Mutta oli pakko. Ehkä oikeasti tulee parempaa, joskus. Ehkä kaikella on vaan tarkoituksensa. Vaikka ensin on tyhjyys ja se ettei voi ymmärtää. Tai että ei koskaan ymmärrä.
Ymmärrän jos et pysty luopumaan. Mutta oikein olisi se ettei antaisi enää enempää upeasta itsestään tällaiselle ihmiselle. Josta tuntuu ettei synkkaa, ja ei välitä, omapa on menetyksensä tai tyhmyytensä. Hakekoon "paremman" ja "parempia". Ehkä meille tulee jotain paljon parempaa, kesti siinä miten kauan tahansa. Ja ainakin pääsee eroon pompottelusta ym. Ja siitä että henkilö on valmis sysäämään toisen roskakoriin. Älä vaan edes usko että olet koskaan huono, se ei ole edes totta!!! Olet varmasti todella upea ihminen.
Tällainen henkilö ei voi nähdä kauniimpana kuin muita, koska muut on jo kauniimpia hänen mielestään. Vaikka totuus olisi toisenlainen.
Kun sanoit. En minäkään halua lähelle kaikkia, ehkä vain oikean lähelle haluaa. Sitä en tiedä tuleeko, mutta siihen voi uskoa. Vaikka tuntuukin että se oli oikea, joka jo meni pois. Mutta ei voi lopulta kuin vihata sitä joka on valmis jättämään. Lopulta. Ja onhan hänelläkin oikeus valita, mutta ei oikeutta antaa aina ymmärtää jne jne.
Itse en selviä ehkä lopulta koskaan, mutta parempi että kokemus muutti minua. Treffit ovat tylsiä, ja sydämeni aina niin ihanan jäinen. Ei voi enää satuttaa. Ja jään aina ikuisesti kyysymään miksi jotkut ihmiset katoaa, eikä enää koskaan palaa. Se jonka niin lähellä oli. Se jonka kanssa oli samaa. Joka oli paras, ihailtava, (mukamas). Miksi muut ovat niin "väärän" oloisia ja oikeata ei näy vielä missään taas. Ja miksi oli vain roskaa tälle, vain ulkonäköni takia. Hyvä sitten juuri niin. Voi olla että aikanaan menee tällaisesta ihmisestä kehityksessä ohi, tai on jo, tai huomaakin että sehän paini/painii lastensarjassa. Elämässä.
Kiitos upeasta ja osuvasta kirjoituksestasi! Tulostan sen ja liimaan päiväkirjaani. Auttoi oikeasti. Paljon hyvää sinulle elämääsi, kyllä -toivotaan- se jääsydän vielä sulaa joskus jonkun antaman aidon välittämisen ja rakkauden lämmössä!
Kiitos. Myös sinulle paljon hyvää. Toivon että asiat olisivat toisin, niin monen kohdalla, että ne jotka ei välitä toisesta -ei antaisi ymmärtää tai sitten kommunikoisivat kuitenkin toisin. Tai olisi mahdollisuuksia, mutta toisin kävi ainakin minun kohdallani. Jotkut ei vaan anna mitään mahdollisuutta, edes muuttaa käsitystään toisista.
Tuo viestisi alkuosa oli niin valaiseva että tajusin tuon kuvaavan häntä..Saako kiinnostuksesta kysyä kauan sinulla kesti tuo rumba?
Olen niin turhautunut kun luulin että hän hylkäsi minut lopullisesti kauan aikaa sitten kun sen teki..mutta tuli uudelleen kuvioihin ja minä luulin että asiat olivat muuttuneet,ja sorruin heti.
Järkyttävää huomata miten vähän itse lopulta oli muuttunut,ja miten herkkäuskoinen edelleen jaksan hänen suhteensa olla.
Osasin hetken vihata ja nähdä asiat realistisemmin,nyt se tunne on taas kadonnut ja menetän itseni pelkälle ikävälle.Ikävöin mahdotonta..
Vähän yli kolme vuotta kesti. Mutta olen särkynyt sinä aikana uudelleen ja uudelleen koko ajan. Niinhän ikävä on myöskin, ja olen rikki, fyysisestikin kipeä. Jotkut on olleet pidempäänkin, onkohan se parempi että saan nyt toisen elämän kuitenkin. Viimeksi oli niin hyvä olla, mutta häntä ei enää ole. Paitsi ajatukseni pyörii hänessä, mutta muussakin, mutta vuosienkin jälkeen kaikki ajatukset ei katoa, kun minulla ei vaan katoa -tosin muuttuu. Kysymyksiäkin aina on.
syytä lapsuudestasi: yleensä tuollainen läheisriippuvaisuus johtuu äitisuhteesta tai muusta vastaavasta.
... tai sitten vaan olet vielä rakastunut ja sen pitäisi hellittää muutaman vuoden kuluessa, kun/jos et saa mitään vastakaikua toiselta. Näin ainakin terveellä/itsenäisellä ihmisellä, joka ei ole "läheisriippuvainen".
Elämä jatkuu ...
Moi,
Sitä se rakkaus teettää.
Jos oikeasti haluat päästä eteenpäin elämässäsi niin ainoa vaihtoehto on laittaa 100% kommunikaatiovälit poikki toistaiseksi. Ekat viikot on helvettiä, seuraavat kuukaudet piinaa mutta puolen vuoden päästä huomaat että toinen...haalistuu. Pari kolme vuotta ja voitte olla hyviä ystäviä jos sulla vielä siihen on halua.
Että irti pääseminen kestää kaksi kertaa niin kauan kuin suhde. Eli niin kauan kuin olet hänen antanut pitää itsesi pikkusormensa ympärillä, kaksi kertaa niin kauan kestää sinun pästä hänestä yli.
Anna itsellesi aikaa toipua, äläkä häneen enää lankea, koska siitä seuraa vain suru. Varmasti se tulee olemaan vaikeaa, mutta pidä itsesi lujana niin saat nähdä, ettet häntä kohta enää kaipaa elämääsi.
Ja tosiaan, kaikki välit on laitettava poikki. Mitään kompromisseja ei voi olla. Minä olen ollut samassa, kunnes yksi aamuyö jälkeen itketyn yön otin itseäni niskasta kiinni ja tein sen mihin en olisi koskaan uskonut kykeneväni: poistin hänen numeronsa ja heitin oman sim-korttini roskiin jotta hän ei voi soittaa minulle enää.
Tästä on kulunut puoli vuotta nyt ja päivä päivältä tuntuu paremmalta! Hän ehkä yrittää soittaa minulle ja pyytää luokseen harrastamaan seksiä mutta luurista kuuluu että numero ei ole enää käytössä.
En ehkä näe tai kuule hänestä koskaan enää eikä hän minusta mutta se on oikein niin. Minua ei enää kukaan satuta. Ole sinäkin rohkea ja poista numerosi ja hänen numerosi! Se voi olla suuri askel mut siksi juuri se on tehtävä.
Vaikka toinen sanoisi ja antaisi ymmärtää mitä, vaikka vedättäisi kuuhun asti ja olisi maailman ihanin olento, loppujen lopuksi rakkaus on yksinkertaista. Rakkaus ei ole monimutkaista, vaan selvää ja selkeää. Se ylittää kaikki esteet ja taistelee kaikkea pahaa vastaan. Jos on pienikin epäilys ihmisestä, se ei ole se oikea. Siinä tapauksessa kaikki muu olisi epäselvää mutta rakkaus selvää, jos se olisi se oikea.
Älä anna minkään petkutusten ja luulottelujen mennä oikean rakkauden edelle. Rakasta itseäsi, niin opit huomaamaan myös kuka muu rakastaa sinua sillä oikealla tavalla, mitä sinä tarvitset. Silloin pystyt heti karsimaan nuo petturit pois elämästäsi.
Ja suoraan sanoen pistä välit kokonaan kylmästi jäihin. Numerot pois, opettele ajattelemaan kaikkea muuta, keksi tekemistä vaikka väkisin, anna itsellesi lupa haaveilla, mutta opettele haaveilemaan oikeanlaista rakkautta.
että on muitakin kuin minä, joka roikkuu ja takertuu. Oma tarinani meni siten, että itse mokasin ja nyt en haluaisi millään päästää miestä elämästäni. Tapasimme netissä, juteltiin puhelimessa paljon ennen tapaamista. Eka tapaaminen oli ihana, olimme niin samantyylisiä, tosin jokin hänessä mätti, kun eka treffeillä jo kehui minua tosi vuolaasti, oli löytänyt etsimänsä jne...muutaman päivän tapailimme ja jo alusta saakka hän puhui paljon seksistä ja silloin jo olisi pitänyt hälytyskellojen soida. No, sänkyynkin pääsimme ja oli todella ihanaa, mutta kas kas, seuraavana ammuna herra oli kylmääkin kylmempi ja halusikin edetä hitaammin ym...
Mä sekoilin ja sekoilin, lähetin viestejä, joissa kyselin syytä sille, miksi hän näin teki, kun kaiken piti olla niiiiin ihanaa, mutta ei hän vastannut, soitti kerran ja juteltiin pitkään kaikesta. No, tuli sitten viestiä, jotka viittasivat seksiin...,mä tollona suostuin. Meni viikko etten kuullut mitään, kunnes hän soitti. Sanoi haluavan meidän alkavan taasen tapailemaan ja mä taas suostuin, onnellisena siitä, että hän antoi vielä mahdollisuuden töppieni jälkeen.
Tapasimme ja hän alkoikin puhumaan yhteisestä tulevaisuudesta, yhteenmuuttamisesta, JOS kaikki menee hyvin. Olin kummissani, mutta ajattelin, jotta katotaan. Oli tarkoitus viettää eräs viikonloppu yhdessä, mutta kun pääsin hänen luo, aloin taasen sen jankkaamisen, että onko hän luotettava jne...siis epäilin häntä kaikesta ja siinäpä se sitten olikin.
Emme enää näe ja se on minulle rankka paikka. itken paljon, ikävöin häntä, koska ajoin hänet luotani, mutta silti, kuten joku kirjoitti, jos on pienikin epäilys ihmisestä, silloin se ei ole se oikea. Itselläni oli koko ajan jokin tunne sisälläni, joku tavallaan varoitteli, tosin se saattaa olla vainoharhaisuuttakin. Juttelin hänen kanssaan eilen ja totesimme, että kaikella on tarkoituksensa ja minun pitää saada itseni kuntoon, ennenkuin voin alkaa suhteeseen kenenkään kanssa. On ollut rankkaa aikaa viime päivät, koska jos hän olikin luotettava, niin miksi mä käyttäydyin siten kuin käyttäydyin. Ihmeellistä se on, mutta meitä ei kait oltu tarkoitettu toisillemme.
Kyllä tuo tosi hälyyttävältä kuulostaa, aika paskalta hyväkskäyttäjältä. Mut nyt otat itsees niskasta kiinni ja alat tykkäämään itsestäsi vielä enemmän kuin se olis milloinkaan osannut kuvitella, teet itsestäsi oman elämäsi naisen. Ja muistahan, et rakasta itseäsi, ´niin opit tietämään samalla, millaisen miehen tarvitset ja kun tiedät niin silloin se löytyy helpommin. Ja alat haaveilla sulle paremman tulevaisuuden. Eikä mitään epäselvyyksiä rakkaudessa ole, muistahan se. Muissa asioissa kyllä aina on, mut siitä on varma, kun se kolahtaa. Ja lupaukset miehiltä ei ole kuin sanahelinää, ennenkuin se näkyy oikeasti mitä ne on. Teot on enemmän kuin tuhat sanaa. Kaikenlaiset ehdot ja jossittelut ja muut ei kuulu rakkauteen. Niistä nenäsi ja jatka elämääsi. Nauti siitä, että tykkäät itsestäsi niin paljon, ettet anna tehdä itsellesi kaikenlaista typerää. Nuori sinä vielä olet, mut kun löydät oikean rakkauden, niin onhan sun sit ihanaa kertoa lapsillesi siitä, miten se kävi.
että jos toinen epäilee sitä juttua siitä ei tule mitään, tai jos se lähtökohta on jo joku jos-tilanne, niin ei onnistu. Se on kaikki tai ei mitään. Kyllä siihen mennään silloin täysillä mukaan, eikä edes haluta jarrutella eikä epäillä mistään puolelta. Ei siitä muuten mitään tule. Kuulostaa ruusunpunaiselta, mutta tosirakkaus pistää muut asiat matalaksi sen rinnalla.
sanoja, kiitos teille :)) On muistettava tästä lähtien se, että kun tulee se paha hetki ja kaipaan häntä ja kiroan itseäni, että oli tarkoitus tän mennä näin ja kuten joku kirjoitti, ei lähtökohtana voi olla jos-tilanne. Mä koin sen siten, että hän piti minua tavallaan varalla ja sai sanoillaan minut uskomaan johonkin, jota ei liene ollut tarkoitettu todellakaan tapahtuvaksi. Mutta onneksi mulla on tuo ihana koira, jonka kanssa lähteä lenkille, kun tulee niitä ankeita hetkiä, ja askel askeleelta on helpompaa...:))
Luettuani kirjoituksesi, hymähdin, sillä olin löytäväni sieltä seikkoja jotka muistuttivat minua itseäni joitain vuosia sitten. Luulisin, että olet riippuvainen ja rakastunut siihen omaan tuntemukseesi, et kyseiseen ihmiseen, ja taidat sen itsekin tietää. Et jäänyt kiinni häneen vaan siihen ihmiseen jollainen luulit hänen olevan. En tiedä, mutta ehkä sinua auttaisi se, että keskittyneesti tiedostaen hyväksyt erehtyneesi hänen suhteensa, annat sen itsellesi anteeksi ja annat hänelle anteeksi (vaikkei mitään anteeksi annettavaa olisikaan), ja ajattelet että eläämähän tämä vain on. Nyt meni pieleen, ehkä seuraavalla kerralla onnistun. Väkisin ei kannata yrittää "korvata" tuota henkilöä, koska siitäkin tulee ajan kanssa "pakkomielle"; huomaat aina ennemmin tai myöhemmin etsiväsi samanlaista hlöä (lue tunnetta), joka loppupeleissä on kuitenkin aivan erilaista ja paljon syvempää kun se oikea kohdalle osuu. Jaksa uskoa siihen :-)
hei, kiitos sinulle sanoistasi. nämä sanasi auttoivat minua tajuamaan, että ehkä minäkin olen rakastunut mieheen jollainen luulin hänen olevan ja tunteeseen, en ehkä oikeasti ihmiseen. toki hän on hieno ihminen, ei pompottelija vaan irtiottaja, ongelmien karttaja, mutta onko se niin hienoa? reilua? rakkautta? jos oikeasti rakastaisi, ei luovuttaisi, vai kuinka?
mieltä olen mäkin, jos tunteet olisivat aitoja, ei todellakaan luovutettaisi niin helpolla. Olen siis se, joka tossa aiemmin kertoi siitä, kuinka karkotin miehen elämästäni takertumalla jne...Olen kokenut elämässäni todella rankkoja vedätyksiä enkä uskalla luottaa ja myönnän että meni yli epäilykseni, mutta tiedän suhteita, jotka ovat alkaneet vielä huonommissa merkeissä kuin tää mitä meillä oli, ja ovat jopa onnistuneet. Kyseessä siis ollut ihmisiä, joilla lieviä mielenterveysongelmia, joita mahdollisesti on minullakin, mutta kaveri on pysynyt rinnalla koko ajan, siitä saakka kun toinen on hakenut apua ja parantunutkin. Itse olin varma miehen tavatessani, että kyseessä on se oikea ja samaa sanoi hänkin, että on löytänyt sen mitä on vuosia etsinyt, MUTTA jos hän olisi sitä sydämestään tarkoittanut, asiat olisivat toisin. Jos minussa hänen sanojen mukaan suurin osa on hyvää, niin miksi luovuttaa niin helpolla?? Ehkä hän sittenkin haki vain seksiseuraa, jota tapailee silloin kun hänelle passaa. Tänään alkoi minulla tahtojen taistelu itseni kanssa, ensimmäinen päivä etten ole hänelle yhtään viestiä laittanut, ja niitä päiviä tulee lisää, varmasti :))
löytyy. Ite roikuin n. 6 vuotta. En kyl olisi kestänyt itseäni jos olisin hävittänyt hänen numeron. Olisin tullut aivan sairaaksi, jos itse olisin kieltänyt hänet itseltäni. Mielummin otin häneltä vastaan kaikkea paskaa. Olen kirjoittanut ylös kaikki paskanjauhannat(haukkumiset) mitä hän mulle vastaili viesteillä loppuhetkinä. Niitä aina lueskelen kun/ jos tulee ikävä. Kirjoitin myös ylös mitä itse kirjoitin, joka oli kyllä paljon kauniimpaa tekstiä.
Sellaista on ihmisyys. En ole täydellinen ajattelin silloin ja ajattelen edelleen. Mutta ennen ajattelin että hänen tulisi tykätä minusta epätäydellisenä jmv. Kyllähän se kuullostaa ehkä vieraan korvissa sairaalta, jos ei ymmärrä miltä mun sijassa tuntui. Olen monella tavalla hyvin mukava ihminen, mutta ei se roikkuminen tietenkään varmaan kauheen ihanaa kuvaa musta antanut. Silti minä ainakin hyväksyn sen et "pilasin" koko jutun olemalla aidosti todella ihastunut tähän henkilöön virheineen kaikkineen senkin jälkeen et hän sano halveksivansa mua. Se meni vaan toisesta korvasta sisään toisesta ulos. En tie syytä eikä sillä ole väliäkään lopulta.
Olen laskenut päiviä kuinka kauan olen ollut ottamatta häneen yhteyttä. Nyt pari viikkoa yli vuoden ja fiilikseni on koko ajan parantunut pikku hiljaa. Minä tein sen lopettamispäätöksen lopulta ihan itse ja tiesin että kuolemaani saakka olen ottamatta häneeen yhteyttä. Silti lasken päiviä, se on ehkä vähän huvittavaa mielestäni.
Paljon vähemmän, kuin olisin luullut, on tullut todella vaikeita hetkiä, jolloin olen ollut melkein hilkulla ottamas yhteyttä, mut sit en ole ottanut. tiedän liittyy jopa kuukauden aikaan koska tekee mieli ottaa yhteyttä. Ja tämänkin seikan ennen ajattelin niin että koska meidät on luotu toisillemme niin luonnollisesti tekee mieli, kun meidän pitäis lisääntyä... Sellasta se kuule ihmisen luonto on.
Toivottavasti auttoi ketään ymmärtämään itseään ja toisia vähän enemmän taas. riippuvaisuus voi syntyä mihin tahansa; tupakkaan, viinaan, ihmissuhteisiin, tiettyyn käyttäytymismalliin. Ei pidä väheksyä sitä omaa riippuvaisuutta. Ja ite en kyl sanois et rakkauden halu-riippuvaisuus olis kovin paha asia. Olis vaan parempi löytää sopiva kohde sille.
Hyvän mielen mulle tuo synkeinä päivinä se et olen tehnyt jonkun ihmisen todella onnelliseksi niin paljon kun minä siihen voin vaikuttaa. Olen joka päivä tehnyt ainakin yhden hyvän teon. Nimittäin sillä että en ole ottanut yhteyttä. Ja joka päivä teen vieläkin enemmän onnellisemmaksi. Enkä sano tätä kaipaavalla sävyllä varsinaisesti. en toivo tälle ihastumis kohteelleni mitään erityistä onnea, mutta en nyt ainakaan pahaa. mielummin onnea kuitenkin niin kuin kelle tahansa toivoisin maksimaalista onnea. T: enkeli
Olen päättänyt myös että vaikka tämä henkilö ottaisi muhun joskus vanhainkoti-iässä yhteyttä tai kolmen kympin kriisissä, niin saa hän kyllä aika kauan yrittää. Minä en vastaa puhelimeen en viestiin ja hän ei voi tietää mistä minut saisi kinni. Saapa yrittää löytää mut jotain muuta kautta. (tähän ei liity mitenkään se tosiseikka et kuinka todennäkösesti hän ottaisikaan ikinä yhteyttä. Tulevasta kun ei kuitenkaan voi ikinä täysin varma olla)
Jotenkin uskon tai haluan uskoa et metsä aina vastaa lopulta niin kuin sinne huudetaan. Ja minä ainakin olen joskus ruvennut saamaan samanlaisia fiiliksiä hänestä mitä hän mulle sanoi. Se ehkä just on vaikeeta kun saattaisin luulla et joo nyt kun tunnen näin niin hänkin varmaan edes vähän tuntee niinkuin minä ennen. Onneksi tunnen itseni ja ajatuskulkuni nykyään aika monikerroksisesti, enkä mene ihan helpolla lankaan. Tai siis realiteettitajuni on suht koht kuitenkin kunnossa, enkä kuitenkaan halveksi ite itteeni.
Ei kannata olla itelleen vihanen tämmösten asioitten takia.
En edes rupea miettimään mistä tää koko homma mahtaisi johtua. Lapsuudesta? Elämä jatkuu. Ja sitä voi kasvattaa ite itteensä, kun ei enää tarvi lapsi olla. Ei siis kukaan ole joka tavalla optimaalista lapsuutta elänyt, ja kellä nyt ei olisi jotain traumoja jota ei edes muista.
Niin ja vielä jos kiinnostaa tämmönen jauhanta...:) niin kyllä minä olen ainakin valmis antamaan kuitenkin anteeksi tälle jätkälle jos hinnasta sovittaisiin. Hinta voi kyl olla aika korkea silti, mutta kyllä kait sen jollain voisi korvata kuitenkin, jos oikein miettii. Ehkä.
olen ollut on/off suhteessa reilut 2v ihanan miehen kanssa, josta kenelläkään ei ole pahaa sanottavaa, mutta parisuhteeseen hänestä ei taida olla. hän on työnorja, tällä hetkellä burn out.. erosimme tänään viidennen kerran. itse olen häntä kinunnut takaisin ja joka kerta hän on tullut, 4kk olimme "erossa" jonka ainakin melkein viikottain tapasimme sänky merkeissä. palattiin helmi-maaliskuun vaihteessa yhteen, hän kihlasi huhtikuussa ja lähti 2pvää sitten miettimään asioita ja tänään hän sanoi vakaasti haluavansa erota.pyysi jättämään rauhaan, etsimään paremman miehen, mutta oltaisi kuitenkin ystäviä ja hän voisi harrastaa silloin tällöin lasteni kanssa??? mikä ero se on??
minäkin roikun hänessä kiinni, pesen hänen pyykkinsä, häiriköin viestein, haistelen hänen partavettään, olen ahdistunut. mutta silti rakastan yli kaiken. mitä järkeä? en voi vieläkään antaa periksi, vaikka olen jo aikuinen nainen...
minua ei pompota mies, minä itse pompotan itseäni, mutta ajattelen samoin kuin sinä.
olen yrittänyt etsiä muuta seuraa,ahistaa, vikoja löytyy muista. ei hyvä. ei ole HÄN.
olen tavannut yhden tosi kivan ja perhekeskeisen miehen joka kokkaa,siivoaa, rakastaa lapsia, elää terveelliseti, ei ole yhtä komea, mutta siisti ja ystävällinen ja auttavainen mies, joka palvoisi maata jalkojeni alla. mutta kun ei iske! ei tunnu kipinä, intohimo. ehkä siksi, etten ole päästänyt elämäni rakkaudesta irti..
pitäisi syntyä vähän vihaa entistä kohtaan, ennekuin muut alkaisivat tuntua yhtä hyviltä. varmasti parempiakin ja tasapainoisempiakin miehiä olisi, yhtä rakastettaviakin..
minäkin laittaudun aina kauniiksi HÄNTÄ varten, jos törmätään..
onnea sulle päätösessäsi, olet tehnyt viisaan ratkaisun. pompottava suhde ei kanna hedelmää, jää oma elämä kokematta ja nauttimatta. mutta ymmärrän sinua, en tiedä vielä kauanko minä roikun...
Olen tajunnut kaikki seikat ja kaikki tunteet läpikäynyt.En vain saa omaa ajatusmaailmaani toimimaan sen mukaisesti että irtautuisin kokonaan.
Sitä minä vihaan.Kun oikeasti toivon että joku voisi hypnotisoida eroon hänestä,voisin elää uskossa ettei häntä olekkaan.
Oli hienoa tulla lukemaan tänne kuinka moni tajuaa tämän tilanteen,en ole mikään spesiaali tapaus tämän suhteen.En sitä luullutkaan,mutta kun omassa elämässä ei kellään ympärillä tunnu olevan samaa.Tunnen itseni siis niin orvoksi ongelmani kanssa.
Täällä on tullut paljon asiaa..en haluaisi roikkua vuosikausia,tajuan ettei hän voi enää olla se oikea..ja luultavasti olen vain rakastunut siihen tunteeseen että rakastaisin häntä.
Väkisin ei parempaa löydä,ja tiedän kun olen tämän ihmisen seurassa,että hän ei vain voi olla minulle se oikea.Liian erilainen mutta kuitenkin joka päivä mietin ja mietin.Olisin halunnut että asiat oisivat toisin.Ja ensimmäisessä vastauksessa tuli niin osuvasti että hän varmasti kaipasin seuraani vain hetkittäin.Oma oli mokani kun sänkyyn päädyin lähes heti hänen kanssaan yli 2vuotta sitten.En vain olisi silloin uskonut että hänestä tulee se,kuka pyörittää jokapäiväistä elämääni vielä tänkin ajan jälkeen.
Mitä oikein tehdä kun tietää ettei tämä johda mihinkään ja pitäisi vain ottaa itseään niskasta kiinni muttei löydä keinoja?Pitääkö olla niin heikko.Hienoa ketkä pystyvät tekemään stopin pompottelijalle.Mitä hyötyä numeron poistosta kun muistaa sen ulkoa(vaikken sillä oikeasti mitään teekkään),miten lähteä ovesta ulos kerrankin itsen takia,eikä hänen..Kun hän vain tajuaisi mikä valta hänellä on aiheuttaa toiselle tällaista ):
yrittää keksiä jotain muuta tekemistä, juokse, kävele metsässä, hakkaa nyrkkeilysäkkiä, tee jotain ettet koko aikaa miettisi sitä miestä. Olen itse kokenut saman, ja se sama kuvio on toistunutkin, mutta en ole niin kovin pitkäksi aikaa heihin jäänyt kiinni, mutta silti tiedän missä jamassa ihminen voi olla haikaillessaan jonkin "unelman" perään. Kirjoitin tuonne aiemmin samaan ketjuun, kun roikuin miehessä, jonka uskoin olevan minulle se oikea. Meidän juttu on niin tuore, joten olen henkisesti kiinni hänessä vieläkin, mutta päivä päivältä varmasti helpottaa.
Olen pohtinut hänen sanojaan ja sitä, kuinka hän hehkutti minun ihanuutta jne...ja kun elämässäni pahoja pettymyksiä kokeneena olin varuillaan enkä uskaltanut luottaa häneen, roikuin, olin mustis jne...,niin asioista hänelle puhuessani, hän hoki sitä, että "kun sä puhut noin, niin ajat minua koko ajan kauemmas itsestäni..." ts. hänellä ei ollut mitään halua olla kanssani, vaikka hommasin ajan psykologillekin sen takia, että saisin jutella ongelmistani Silloin tajusin, että ei hän ollut minusta kiinnostunut, seksistä kanssani vain. Jos tunteet olisivat olleet aitoja, hän olisi jäänyt rinnalleni, heikkouksistani huolimatta. Meitä on paljon, jotka toimimme kuin aloittaja, mutta asioista ei ääneen varmasti puhuta mm. ystäville, mutta sinä aloittaja, pysy kovana äläkä anna periksi, tahdonvoimalla saa aikaan mitä vaan. Ja muista aina se, että jossain on joku sinuakin varten...:))
Niin,aiemmin olin aivan saamaton koko elämässäni kun hän nuiji minun sydäntäni hajalle.Nyt elämässä tavallaan on vaikka mitä.On lukemista,on urheilua..Mutta hän värittää tavallaan taustalla kaikkia ajatuksiani ja tekemisiäni.Ja sitten on tietysti unet..
Nyrkkeilysäkkiä hakkaisi mielellään,nyt vain se turhautunut olokin on jopa liian hävinnyt.Haaveilen hänestä "liian positiivisesti" kun mielummin vain inhoaisi.
Tää on kai vielä myös liian tuore..pitää vain ajatella et kesä on aluillaan ja ei sitä oikeasti koskaan tiedä milloin nurkan takaa tulee se joka kohtelee minuakin hyvin.Liian yksipuolista ollut tuo kohtelu tässä "suhteessa".Minä vain yritin ja yritän.
Välillä taas menee usko siihen että aika auttaisi kun tuntuu ettei se mitään ole auttanut edelleenkään..Ei haluaisi mitään muuta muttei halua myöskään tuhlata elämää tällaiseen.
Jos tuuri kääntyisi muutenkin ihmissuhteiden kohdalla,niin olisi helpompaa.Mutta kun tuo seurustelu ei tunnu osuvan kohdalle,aina joku mättää ja ne vain haluavat,ketkä ei itseä taas kiinnosta.
Pitää sitten olla vaikeaa.Ihana kyllä huomata kuinka edes vähän helpottaa ajatustoimintaa tällä palstalla keskustelu ja mielipiteiden "kuuntelu"!
Itsekin näen unia ja aamulla herään todelliseen painajaiseen siitä ettei häntä enää ole. Kaikki mitä olet kirjoittanut vaikuttaa niin samalta mitä mulla oli ja on. Vuosi sitten en olisi ollut tämän vertaa kasassa mitä nyt olen. Hän poistui itse elämästäni. Ja tuntuu pahalta että hän inhoaa mua niin paljon. Hänelle olisi siis sama vaikka olisin kuollut, ei välitä. Mielitekoja tulee koko ajan, ottaa myöhemmin yhteyttä, taistelen sitä vastaan, kun en saanut vastakaikua -en voi kuitenkaan ottaa enää yhteyttä. Tuntuu pahalta. Olen ollut niin "riippuvainen" henkilöstäkin. Mulle on jo aiemmin elämässä käynyt samaa, mutta nuorempana, ja enää en ota tällaista, vaan lopetan heti itse. En vieläkään voi ymmärtää miten voin elää ilman, mutta muistan nyt (kun tiedän) että hän vihaa mua, vaikka näytteli ihan muuta. Ehkä hän on vaan joku kaistapää, koska vaikka ei pidä , voi toista kohdella hiukan erilailla. Jos mullakin olisi parempi onni muualla, olisi ehkä helpompi siirtyä. Elämää elän yksin aina vaan, ehkä tulevaisuudessakin jos ei ketään ole. Nyt myös taistelen tosiaan etten ota yhteyttä myöhemminkään, se vain ei auta ainakaan mitään, niin en voi ottaa. Jos hän ottaisi (ei tosin ota), en voisi siihenkään lähteä. Mikäli yritystä olisi kunnolla, silloinkin tulisi vain pieni vastaus hänelle harvoin tai en vastaisi ollenkaan. Näkemään en lähtisi.
Minäkin mietin vuosi sitten ja aiemmin että kun joku olisi edes hypnotisoinut siitä pois.... Se auttoi sitten lopettamaan kun henkilöltä ei tullut vastakaikua ja lopetti itse. Koska "mokasin" hänen mielestään. Mutta ei muutenkaan kiinnostusta.
Hei!
Minulla kans yli 3vuoden roikkuminen.Osaat hyvin kuvailla oloasi,sama juttu täälä.Täytyy vaan lopettaa ainaki sekstailu ja tapaamiset,vaik se toinen yrittääki vonkua aina ku se ei löydä naista itellensä.Minäkään en sille kelpaa.Eikä varmaan moni muu kauniimpikaa yksilö tai älykkäämpi.Ehkä se mies vain ei oo valmis mihkää suhteeseen.