Miten on, voisitko seurustella petetyn ihmisen kanssa? Itse koen petetyt ihmiset jotenkin hyväuskoisiksi ja tyhmiksi joten en tiedä voisinko itse seurustella semmoisen kanssa. Eihän rikoksen uhri ole syyllinen tilaansa, mutta jotenkin ajattelen että kuitenkin on niin. Ajattelutapani voi johtua siitä että pienestä pitäen minua on syyllistetty milloin mistäkin ja siksi ajattelen aikuisena niin että uhri on itse syypää ongelmiinsa.
Seurustelisitko petetyn kanssa?
Itsestäni en tiedä
101567
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Elämänkokemuksen myötä ihmiset väkisinkin tulevat jollain tavalla petetyiksi oli sitten kyse mistä ihmissuhteesta tahansa. Joko vanhemoiensa, ystäviensä ja valitettavasti myös puolisoidensa puolelta. Vika ei ole petetyssä monestikaan. Tuntuu kurjalta että näin ajattelevia ihmisiä yleensä on olemassa. Jos sinusta tuntuu tuolle, koeta sitten löytää ihminen jota ei ole loukattu, pahimmassa tapauksessa löydät jonkun pettäjän, jota kukaan ei ole ehtinyt pettää. Kannattaisi miettiä omaa asennettaan ennenkuin tulee kirjoittamaan tänne noin yksiviivaisia mielipiteitä. Olet joko todella nuori tai tynnyrissä kasvanut? Elämä näyttää valitettavasti ettei kaikki ole niin mustavalkoista.
Eihän se ollut yksiviivainen mielipide sen enempää kuin omasikaan. Itse en ajattele ollenkaan kuten alkuperäinen tekee, mutta ymmärrän kyllä hänen sanomansa. Huomasitko hän itsekin mietti sitä, miksi hänellä on sellainen asenne. Sietäisi meidän kaikkien joskus miettiä, miksi olemme jotakin mieltä jostain asiasta. Asiat eivät todellakaan ole niin yksinkertaisia. Itsetuntemus tarkoittaa juuri sitä, että kyseenalaistaa omia asenteita ja malleja. Se on hyvä tie, todella.
Niin elämä ei ole tässäkään mielessä mustavalkoista.
Olet varmaan aika nuori ja kokematon tai muuten vain tyhmä itse. Et ole kokenut sitä mitä tapahtuu kun joutuu petetyksi. Pettäjä osaa niin taitavasti valehdella ja peittää jälkensä, ettei sitä aina osaa tajuta. Jälkeenpäin kyllä muistelee että ai niin silloinkin se sanoi menevänsä sinne ja ainiin silloinkin se vastasi niin ja teki niin. Sitä kun on pitkään ollut pettäjän kanssa ja rakastaa, ei voi kuvitellakkaan sellaista. Sitten kun totuus paljastuu, se on aivan kauheaa. Todellakin sitä ensin syyttää itseään ja sitä ettei huomannut mitään. Mutta tajuaa lopulta että se toinenkin on syypää. Itse voi miettiä mitä on suhteessa tehnyt tai jättänyt tekemättä kun puoliso petti. Mutta tuo on todella surullista jos ajattelet noin.
asenteella sinun ei kannata seurustella petetyn, raiskatun, lyödyn, rtöstety,huijatun,irtisanotun, pääsykokeessa reputetyn, työttömän, sairaan tai mitenkään elämää kolhinenn kabnssa. Et taida muuten olla kovin sinut itsesi kanssa kun et ole puhdas pulmunen sinäkään näistä elämän kolhuista.
Siis tarkoitan, että kysymyksesi on tyhmä ?
Petetyt ovat yleensä rehellisiä ihmisiä ,jotka odottavat sitä samaa puolisoiltaan. Se ,että luottaa ei ole tyhmyyttä vaan rohkeutta.
Mitä ajattelet pettäjistä?? Ovatko he järkeviä ja älykkäitä?
Tiedätkö mitä rakkaus on? Olisko sinulla taipumusta läheisriippuvuuteen kun pitää suurennuslasilla syynätä mahdollisen seurustelukumppanin kohtalot?
Heh.. tämäkö oli sitten viisas vastaus ?
niinpä..
neronleimaus oli. Kyllä mielestni aikuisen ihmisen täytyisi olla jo jollain tasolla aikanaan käsitellyt näitä asioita. Nykyperuskoulussa on oppiaine ,jonka tunnilla käsitellään muunmuassa tällaisia ja muita eettisiä kysymyksiä. Sinun ikäluokkasi ihmiset ovat alkaneet pohtia (jos ovat alkaneet) näitä asioita huomattavasti myöhemmin ,jos kotitausta ei ole sitten tarjonnut virikkeitä.
Mielestäni ihmiselämä on jatkuvaa pohdintaa, uuden oivaltamista ja oppimista ja se tekeekin elämästä rikasta ja monipuolista.
Provosointi on yksi hyvä pedagoginen keino herättää ajatuksia ja keskustelua.
Ikävä kyllä läheisriippuvuuten liittyy usen syyllistäminen lapsena ja heikko kyky luottaa omiin arviointeihinsa. Tosi hyvä ,jos tiedostaa naäitä piirteitä.
Ajattelen myös, että petetyt ovat rehellisiä ihmisiä, jotka odottavat samaa puolisoltaan. Petetyt ovat usein niitä, jotka ovat halunneet rakastaa ja panostaa suhteeseen enemmän.
En osaa pitää pettämistä minään sankaritekona. Jos kaksi ihmistä haluavat salaa tavata toisensa jossakin, mikään ei ole niin helppoa kuin järjestää asia. Sitten palata kotiin ja hihitellä.
Ja onko se typeryyttä, että luotti johonkin ihmiseen? Joissakin tapauksissa se todella on omaa tyhmyyttä mielestäni - luottaa johonkin ihmiseen, joka selkeästi kaikilla tavoin koko ajan osoittaa, ettei ole minkään luottamuksen arvoinen. Jotkut kuitenkin tulevat petetyiksi ehkä paljon myöhemmin, rakkauden huuman jo aikaa kadottua ja uudenlaisissa elämäntilanteissa. Kuka voi ennakoida kaiken?
Deittailin eräässä vaiheessa miestä, joka oli tullut raskaasti petetyksi aiemmassa suhteessaan. Huh, miten epäluuloinen ja tarkkaileva hän oli jo minuakin kohtaan - liikaakin ja tarpeettomasti. Hyväuskoisuudesta ei voinut puhua, paremmin epäluuloisuudesta.
Pidin kuitenkin alunperin hyvänä merkkinä sitä, että hän oli rakastanut jotakin oikeasti ja halunnut panostaa siihen suhteeseen. Jopa sitä, että hän tietää miten pahalta luottamuksen pettäminen tuntuu.
Liikaa turpaansa saaneet ihmiset voivat toisaalta olla parisuhteessa aika arvaamattomia, jos menettävät aiemman arvomaailmansa sen tähden täysin.
Kuitenkin, edestakaisista jutuistani huolimatta, en pidä kielteisiä ja tuskallisia elämänkokemuksia lainkaan huonona asiana ihmisen menneisyydessä. Usein ne kertovat, että kyseessä on edes jotenkin herkkä ja jotenkin tunteva ihminen.
toisin, jos sinua olisi joskus petetty.
Voit joutua vielä joskus huomaamaan, että niin voi käydä sinullekin...
Mielestäni perusolettamuksesi pettämisen syistä on väärä. Pettäminen johtuu yleensä pettäjän korvien välistä eikä petetyn ominaisuuksista/luonteesta/käytöksestä. Jokaisessa parisuhteessa menee joskus huonosti, kumppani ottaa päähän varmasti silloin tällöin. Silti joku pettää samassa tilanteessa ja joku toinen ei. Jotenkin surkein läksyni mieheni pettämisestä oli se, etten voi hänen päätöksiinsä omilla teoillani vaikuttaa. Jos ihminen pakenee ongelmiaan toisen naisen syliin, niin sitten pakenee. Vaikka vaimo käyttäytyisi kuin itse piru, joku mies vain tyytyy kohtaloonsa ja lähtee lenkille enimmän pahan olonsa purkaakseen. Joku toinen taas selittää pettämistään sillä, että seksielämä muuttui lapsen syntymän jälkeen ja hän ei olekaan enää vaimon elämän ykkönen.
Se on varmasti totta, että umpirakastunut ihminen ei petä. Mutta kukaan ei voi olla pitkässä suhteessa jatkuvasti onnensa kukkuloilla. Ihmiset myös muuttuvat elämänsä aikana. Jos mietin omia nelivitosia tuttaviani, aika yllättävät parit ovat eronneet, olleet uskottomia, jotkut ihmiset ovat esimerkiksi alkoholisoituneet täysin odotusten vastaisesti. Elämä ei valitettavasti ole ennakoitavissa. Nuori ihminen haluaa jotain varmuutta ja logiikkaa elämäänsä ja ehkä tuo petettyjen välttely on yksi keino yrittää rakentaa jonkinlaista suojaverkkoa. Tuollaisessa varmistelussa on vain se ongelma, että siinä onnistuakseen pitäisi pysyä neljän seinän sisällä ja välttää sitoutumista kehenkään.
Jokainen - myös petetty - voi miettiä omaa elämäänsä, luonnettaan ja käyttäytymistä ja yrittää itseään kehittää. En lyö lapsiani, vaikka he ottavat minua joskua päähän ja tekisi mieli läimäyttää. En ymmärrä raiskausten selittelyä provosoivan pukeutumisen takia. En myöskään hyväksy pettämistä huonosta suhteesta pakenemisen takia, koska asiaan löytyy aikuismaisempiakin ratkaisuja. Mielestäni jokaisessa ihmisessä on jotain hyvää ja jokainen ansaitsee inhimillistä kohtelua. Tietysti myös se pettäjä.
Ihminen on ihminen, oli sitten petetty, pettäjä tai ei kumpaakaan eli kaikki ollaan samassa veneessä.
Syyllisyydestä sitten. Tunnen naisen, jonka aviomies petti häntä vuosikausia. Miehellä ei ollut ainoastaan rinnakkaissuhde vaan kokonainen perhe - kaksi lastakin. Luonnollisesti tuttavalleni oli vaikeaa hyväksyä tuo tosiasia, hän oli kuukausia sairaslomallakin. Myös mies meni aivan rikki (siinä sivussa myös hänen perheensä, tietty). Ehkä (?) jokainen pystyy kuvittelemaan miten "helppoa" olisi kestää se syyllisyys ja häpeä, jonka on itse aiheuttanut omalla toiminnallaan. Luulenpa, että tuttavallani oli jossain mielessä helpompaa kuin hänen kaksoiselämää viettäneellä miehellään. Naista tukivat kaikki, miestä ei kukaan. Paitsi sitten tämä tuttavani alkoi myöhemmin (toivuttuaan suurimmasta järkytyksestä) keskustella, silloin jo exänsä, kanssa tapahtuneesta. Ja kaikesta muustakin. Vielä nykyisinkin he pitävät yhteyksiä. Oikeastaan voin vain ihailla tuttavaani, että hän pystyi tekemään "rauhan" ex-miehensä kanssa. Pystyi antamaan anteeksi miehelle, siinä samalla itselleen. Kaikki voivat hänestä todella konkreettisesti huomata sanonnan "mikä ei tapa, vahvistaa" pitävän paikkansa.