Olen itse avioerolapsi ja haluan vain muistuttaa teitä vanhemmat, jotka eroatte, että ete edes aavista, miten loukkaatte lapsianne!
Siis miksi minun, joka olen syytön lapsi, joudun ravaamaan joka toinen viikko uuteen paikkaan ja taas takaisin, hyväksymään tiedän uudet kumppaninne ja olemaan niin helv**tin onnellinen?
Siis miksi? Ei kuulkaa tarvitse, en itse ainakaan jaksanut vähempää olla kiinnostunut isän uudesta naikkosesta ja lapsista, muka uusista 'siskoista ja veljistäni' tai äidin uudesta äijästä ja taas niin ihanista 'uusista siskoista'.
Älkää tuputtako uutta onneanne ja uusia sukulaisia lapsillenne. Multa ei kukaan ole kysynyt, HALUANKO minä ravata kotien väliä, jakaa huoneeni uusien helvetin sisarusten kesken, leikkiä onnellista lasta sukujuhlissa?
Kuulkaa EI huvita ja siitä näytelmästä olen saanut tarpeeksi. Onneksi vihdoin koulu on loppu ja pääsen tästä helvetistä omaan kämpään ja opiskelemaan toiselle paikkakunnalle.
Että terkkuja vaan eroavat parit, teillä ei ole mitään tajua miten vaikeeksi teette lastenne elämän, rampatkaa itse kotien väliä ja hyväksykää uudet sukulaiset jotka tuodaan tiedän eteen ja olkaa 'kilttejä.'
En ikinä hanki lapsia tai menen naimisiin, yhtä helvettiä teidän uusioperheenne.
Siis miksi minun, joka olen syytön lapsi, joudun ravaamaan joka toinen viikko uuteen paikkaan ja taas takaisin, hyväksymään tiedän uudet kumppaninne ja olemaan niin helv**tin onnellinen?
Siis miksi? Ei kuulkaa tarvitse, en itse ainakaan jaksanut vähempää olla kiinnostunut isän uudesta naikkosesta ja lapsista, muka uusista 'siskoista ja veljistäni' tai äidin uudesta äijästä ja taas niin ihanista 'uusista siskoista'.
Älkää tuputtako uutta onneanne ja uusia sukulaisia lapsillenne. Multa ei kukaan ole kysynyt, HALUANKO minä ravata kotien väliä, jakaa huoneeni uusien helvetin sisarusten kesken, leikkiä onnellista lasta sukujuhlissa?
Kuulkaa EI huvita ja siitä näytelmästä olen saanut tarpeeksi. Onneksi vihdoin koulu on loppu ja pääsen tästä helvetistä omaan kämpään ja opiskelemaan toiselle paikkakunnalle.
Että terkkuja vaan eroavat parit, teillä ei ole mitään tajua miten vaikeeksi teette lastenne elämän, rampatkaa itse kotien väliä ja hyväksykää uudet sukulaiset jotka tuodaan tiedän eteen ja olkaa 'kilttejä.'
En ikinä hanki lapsia tai menen naimisiin, yhtä helvettiä teidän uusioperheenne.
Vastaukset 65
Vanhimmat
oikeassa sen asian kanssa!Ei tarvis tuputtaa niitä ns.uutta "VAIMOA" omille lapsilleen tai uutta "ISIÄ".Miksi ne ns.iahant uudet kumppanit eivät itse tajua,mihin heillä on soveliasta sotkeutua:Pitäis ainakin antaa ajan kulua,ennenkuin lähtee tollaiseen.Ja luuleen, että niin tekis moni muukin,jolla vähäkin sivistystä!Ja kaiken huippu:mies vie uuden "vaimon" entiselle anopille näytille,ennen kuin edes avioero on selvä,samalla ruikuttaa rakkautta entiselle vaimolle uuden selän takana!Ja tämä uusi,kaukana sivistyksestä,lähtee mukaan pyöritykseen!Että tässä minä nyt olen,Sinun exvävyn uusi vaimo!Ja lapset siinä kärsii,ei siitä pääse mihinkään!JOTEN HALOO NE UUDET MAHTAVAT VAIMOT JA MIEHET!PYSYKÄÄ EROSSA ENTISTEN SUKULAISTEN ELÄMÄSTÄ!
ns.iahant ?
Tuolla sun asenteella ja katkeruudella ei ainakaan anneta hyviä lahtökohtia lasten elämään.
Niele katkeruutesi ja keskity siihen että lapsenne kärsivät mahdollisimman vähän eron tuomista uusista ja ehkä pelottavistakin tilanteista. Vaikka ero tulee, niin ei ne suvut häivy. Ex-miehesi lapsen isovanhemmat (sinun vanhempasi) kuitenkin ovat edelleen osa ex-miehen elämää, lasten kautta.
Opeta lapsille suvaitsevaisuutta ja näytä heille että sinun harmistuksesi ei heille kuulu. Eikä näy.
"IHANAT"
ihan oikeassa, vaikka esittääkin kantansa kärkevästi. Kyllä lapsille pitäisi antaa aikaa sopeutua erotilanteeseen ja saada kokea, että erosta huolimatta äiti pysyy äitinä ja isä isänä. Uusien kumppaneiden on oman etunsa nimissä hyvä odotella jonkin aikaa taka-alalla. Aikuinen ihminen kylää malttaa odottaa, lapsen mittakaavassa vuosikin on tosi pitkä aika.
...kanssasi!Huolimatta eron syistä,ÄITI ON EDELLEEN LAPSILLE ÄITI JA ISÄ ON ISÄ!
Ei heitä pitäis halveksua tai vihata!
Olin itse nuori,kun vanhemmat erosivat.Meitä oli kolme sisarusta.Sillon tuntui,kun äiti olisi pettänyt meitä,kun oli se,joka lähti.Katkaisin kaikki suhteet.Myöhemmin elämä asetti omat ehdot:lapseni sairastui vakavasti,tarvittiin apua.Ainoa mahdollinen auttaja oli oma äitini!Sillon vasta tajusin,mitä olin tehnyt.Olin elänyt vaan omaa itsekkästä elämää.Olin erossa ihmisestä joka oli synnyttänyt ja kasvattanut minut!
Tuli anteeksipyynnön aikaa!
Äiti oli odottanut sitä kauan,liian kauan!
Nyt meillä onnelliset välit ja kadun syvästi mitä olin tehnyt.Kärsin siitä loppuelämäni,vaikka äiti on antanut anteeksi!
EIVÄT ÄITI TAI ISÄ HÄVIÄÄ MIHINKÄÄN,VAIKKA ERO TEKEE KIPEÄÄ!ÄLÄ HYLKÄÄ VANHEMPIA!
ET IKINÄ VOI TIETÄÄ,MITÄ ELÄMÄ TUO TULLESSA JA MIHIN KAIKKEA VANHEMPIA TARVITSET!
Tottakai lapsille täytyy antaa aikaa! Ja myös eroaville aikuisille, suvulle, ystäväpiirille, jne.
Kun en kirjoittajan tilannetta tiedä, kuinka kauan erosta jo on (onhan voitu asua erikseen jo ennen kuin ero on vireille laitettu), en ota kantaan onko tämä "tutustuminen" käynyt liian nopeasti.
Mutta kirjoittajan tekstistä huokuu katkeruus miehen tekoja kohden (useissa tapauksissa aiheellistakin johonkin pisteeseen saakka) ja uutta naista kohtaan. Ja hyvin voimakkaasti ilmoitti ettei miehen täytyisi enään olla tekemisissä hänen vanhempien kanssa.
Onhan se sääli jos tämä nainenkaan ei enään ole tekemisissä lastensa toisten isovanhempien kanssa, vain siksi että on niin katkera (edellyttäen että ovat olleet ennen väleissä).
tuo kirjoituksesi. Mielestäni tuo naimisiinmeno ja lasten hankinta vain pitäisi harkita tarkkaan ja kasvaa itse ensin aikuiseksi ennenkuin niitä alkaa harrastamaan. Ihmiset menevät ihan kakaroina naimisiin, eivätkä edes vielä tunne itseään saati sitten tiedä mitä loppujenlopuksi haluavat.
Elämästäsi oppineena et varmasti tee samoja virheitä eli odota rauhassa, kunnes olet aivan varma, että se on tämä mitä haluan. Älä kuitenkaan tuhoa katkeruudella omaa elämääsi.
Hei!
Mulla on aivan toinen kanta asiaan, mutta tosin kyllähän mulla taitaa tuota ikää ja kokemustakin enemmän olla...
Kauheinta elämässäni on todellakin ollut vanhempieni avioero, mutta se oli välttämätön.
He tekivät oikean ratkaisun. Lapsen selviäminen erosta on kyllä vanhempien vastuulla (omani sen osasivat hyvin hoitaa), mutta olen 100% varma että jokaikinen avioero on perusteltua.
En voi ymmärtää niitä vanhempia jotka hammasta purren pysyvät avioliitossaan "lasten takia". Lapsi ei ole tyhmä, eikä häneltä jää huomaamatta vanhempien huono olo. Sen huomaaminen, ajatteleminen ja tieto siitä että kaikki ei ole ok, saa lapselle kyllä sellaisen turvattomuuden tunteen aikaan mikä ei ole koskaan korjattavissa. Puhumattakaan siitä esimerkistä minkä vanhemmat antavat tällaisella käytöksellään.
Itse olen 32v. ja lapsi yhtenä kolmen joukossa, joiden takia ns. "avioliittoa" pidettiin hammasta purren yllä. Ja kuulkaa jäi niin pahat traumat koko lapsuudesta. Olisin halunnut olla vain äitini kanssa, joka oikeesti rakasti ja välitti. Nyt vasta aikuisena, kun vanhempani ovat jo isovanhempia, älysivät erota...VIHDOIN JA VIIMEIN!
Isäni kanssa en ole aikuisikänäni ollut juuri tekemisissä ollenkaan. Pakolliset asiat ja netkin väenvängällä ja äkkiä pois.
Lapsuudesta jäi sieluun arpi, joka ei koskaan parane. Meidän tapauksessa olisi ollut ehdottomasti parasta lasten kannalta, että vanhemmat olisivat älynneet erota ajoissa. Vieläkin herättelen toiveita, äitini löytäessä uuden miesystävän, että hänestä tulisi sellainen oikea isäpuoli ja pappapuoli lapsilleni. Nii-in siitä jäin paitsi...
vanhempani erosivat 1972, jolloin olin hyvässä murkkuiässä. En ole koskaan kokenut heidän eroaan itselleni kielteisenä asiana, päinvastoin, oli hyvä kun tajusivat erota. Heidän liittonsa myötä loppui myös pelko siitä mitä seuraavaksi tapahtuu, loppui oma arpominen pitäisikö minun reilu kymmenvuotiaan soittaa poliisi erottelemaan tappelevat vanhempani toisistaan vai antaa tapella.
He eivät tapelleet humalassa, tuskin edes ryyppäsivät,ja se tuntui vielä pahemmalta kuin tyttökaverin kertomukset kun hänen isänsä heilui kännissä milloin puukkojen, milloin puntareitten kanssa. Viinasta sai selityksen, selvinpäin taistelua ei voinut käsittää mitenkään.
Vaikka koti ja perhe tietenkin hajosi,en osannut surra sitäkään, koska fyysisesti jäin siihen missä koti oli aina ollutkin. Kaikki tietenkin muuttui, joulut,juhannukset, ruoanlaitot, pyykinpesut, kaikki, mutta pitkään tuntui vain hyvältä kun kotona kuitenkin vallitsi rauha. Sain tietysti enemmän vapautta kuin ikäiselleni olisi kuulunut, ja itsenäistyinkin varsin nuorena. Meillä ainakin vanhempien ero oli parasta mitä tapahtui sen jälkeen kun he itsekin tajusivat,etteivät pysty elämään sovussa perheenä.
Vaikka vanhemmat tappelisivat ja oirehtisivat "piilossa" lapsilta, eivät he pysty kuitenkaan salaamaan täydellisesti sitä epäsopua ja kyräilyä, huonoa henkea, joka perheessä vallitsee silloin kun vanhemmat ovat eron partaalla, ja sellainen vaikuttaa lapseen vielä tuhoisammin mitä selkeä ero. Aivan kuten sinä kärsimys kerroit.
Sama kokemus. Olen nyt 28-vuotias ja vanhempieni erosta on lähes 20 vuotta. Vaikka juhlapyhät ja muut vapaat onkin joutunut matkustamaan kahden kodin välillä, olin jo lapsena helpottunut vanhempieni erosta. Huono ilmapiiri kotona ei todellakaan jää huomaamatta ja lapsi kärsii tästä paljon enemmän kuin riitelyn loppumisesta kotona. Eron jälkeen molemmat vanhempani ovat menneet uusiin naimisiin ja elävät onnellisina uusien puolisoiden kanssa edelleen. Minusta on hienoa, että vaikka aluksi valitettavasti olinkin vanhempieni eron keskellä se riidan välikappale, asiat kääntyivät nopeasti parhaimpaan suuntaan kaikkien kannalta.
Summa summarum: Vanhempien ei kannata uhrata omaa onneaan lapsensa vuoksi, sillä lapsi on onnellinen vanhempiensa ollessa onnellisia. Älkää kuitenkaan käyttäkö lasta eron välikappaleena - lapsen etu muistaen siis :).
Sulle kävi hyvin, noin olisi tietty ihanne, että kaikilla olisi jatkossa ok.
Vanhemmat kunnioittaa toisiaan ja uudet kumppanit sopii joukkoon ja lapsetkin huomiodaan.
Mulla on itsellä vaan myös aika katkeria ja huonoja muistoja ja kiistat jatkuu vanhepien välillä edelleen ja meitä lapsia revitään (nyt jo ollaan aikuisia) edeleen suuntaan jos toiseen riitojen mukaan.
Olen itse ratkaissut sen olemalla mahdollisimman vähän tekemisissä vanhempieni kanssa, pakolliset kuviot, ei muuta.
On suuri mysteeri miksi vanhemmat eivät ymmärrä pitää lapsia omien riitojensa ulkopuolella. Erotkoon tai olkoon eroamatta, kunhan lapsilla on kotona (yhdessä tai kahdessa) hyvä ja turvallinen olo. Lapsille ei pidä haukkua toista lapsen vanhemmista, eikä myöskään tehdä lapsista kiistakapuloita joilla kiristetään jotain. Rahaa useimmiten eron jälkeen.
Ihmettelen myöskin niitä lapsia jotka vaativat vanhempia pysymään yhdessä vaikka vanhemmat haluavat erota päivänselvistä syistä. Itsekkäitä lapsia, en ole tavannut yhtäkään, vain tämän alkuperäisen kirjoituksen olen lukenut ja muutamia myötäileviä kommentteja. Itsekästä - niin itsekästä.
Munkin lapsi kiukuttelee että olisi pitänyt pysyä kotona!
Miten olisin voinut kun en tuntenut enää mitään pitkiin aikoihin?
Miksi lapset ei millään tajua että huonossa suhteessa ei voi elää?
Inhottavalta tuntuu myös se että aina pitäisi saada jotain, niinkuin sitä rahaa olisi yh:lla mielin määrin.
Mukava huomata että en ole ainoa =)
Lapsi voi pelätä muutosta, jos aikuinen ei luo muuttuvaan tilanteeseen turvaa. Lapselle yht'äkkiset muutokset tuntuvat ahdistavilta, ja jos niitä on kokenut ilman vanhempien selitystä ja lohdutusta voi tuloksena olla pelko. Ne voivat saada aikaan suuren pahanolontunteen vanhempien erotessa. Eihän lapsella hyvänen aika luultavasti ole selkeää käsitystä, mitä ero tarkoittaa ja miten se vaikuttaa heti ja pitkällä tähtäimellä. Vanhemman on jaksettava patistaa lapsi puhumaan peloistaan.
Vanhempani erosivat 12 vuotta sitten, kun olin 8. Se oli hyvä päätös, mutta he eivät syyllisyydessään uskaltaneet kysyä minulta ja veljeltäni miltä meistä tuntui. Opimme liian hyvin olemaan asiasta hiljaa ja kestämään epävarmuuden.
Vittu että vituttaa minua myös (anteeksi ruma kieli), olen itse avioeron lapsena kokenut nainen, ja se oli yhtä HELVETTIÄ, jouduin elämään TÄYSIN juntin isäpuoleni kanssa, joka inhosi minua, haukkui läskiksi yms. (rasvaprossani on 18% ja oli silloinkin)... Kiva fiilis mennä "kotiin" käymään nykyäänkin, kun vain mulkoillaan vihaisesti kulmien takaa yms.. Joten please, ajatelkaa myös lapsianne! Ei heitä vittuakaan kiinnosta uusi puolisonne lapsineen kun heiltä on juuri viety KOTI!! Ymmärättekö???? Sillä kotia ei heillä KOSKAAN tule olemaan sen jälkeen, ennenkuin perustavat joskus oman!
Kirjoitit ytimekkään tunteen purkauksen palstalle, jossa vatvotaan avioerojuttuja.
En ole järjestänyt lasteni elämää vaikeammaksi kuin se onkaan.
Yh-äidin elämä on ollut melko vaativaa, mutta en olisi vaihtanut sitä mistään hinnasta uusioperheeseen.
Lohdotan sinua seuraavin sanoin. Myös aikuiset ovat kasvavia ja kehittyviä lapsia. He eivät aina tiedä ja ymmärrä mitä tekevät.
Monesti alaikäiset lapset saavat hoitaa aikuisen roolia.
Mietin parhaillaan aikuisen lapseni puolesta nuoremman tyttären yo-lahjaa.
Tämän palstan lahjavinkeistä sen löysinkin ja lähetin tekstiviestin kirjastossa opiskelijalle.
Koeta sinäkin keskittyä opiskeluun ja muuhun tärkeään.
Anna aikuisten suhmuroida asioitaan parhaan taitonsa mukaan.
Opiskelussa tunne-elämä pitää olla tasaista. Liiat raivon tunteet häiritsevät opiskelua.
Minäkin alan olla jo erittäin toipunut avioerostamme. Olen innostamassa lapsiani ja työkavereita opiskeluun. Näillä näkymin minäkin alan opiskella jotain.
Miestä en halua häiritsemään lukurauhaa. Ei minulla olisi aikaa häärätä uusioperheen kanssa.
Ota huumori avuksi. Olet jo aikuinen ihminen ja erittäin tervepäisen tuntuinen.
IS:n mukaan Tanja Saarela on sairauslomalla. Uusioperheen pyöritys vasta alkaa. Siinä meillä hyvä esimerkki siitä, mitä kaikkea ihminen tekee onnensa eteen. Eipä käy katteeks.
provo, jonkun jätetyn ex-vaimon purkaus!
Taisi kolahtaa pahastikin omaan nilkaan, koska et mitään järkevää asiaa pystynyt kommentoimaan. Onko niin, että yrität omat itsekkäät tekosi selittää sillä, että "lapsillekin ero oli parempi ratkaisu" vaikka erosit vain oman itsekkyytesi tähden. Olen itse aikuinen erovanhempien lapsi. En ole enää vanhemmilleni katkera, mutten kyllä heihin pidä yhteyttäkään. He tekivät aikoinaan eropäätöksensä lapsistaan piittaamatta. Miksi minun pitäisi nyt miettiä heidän hyvinvointiaan. Elän onnellista elämää mieheni ja lasteni kanssa eri paikkakunnalla. Naimisissa olevat appivanhempani ovat käytännössä lasteni ainoat isovanhemmat ja hyvät ovatkin. Heiltä lapset saavat elämäänsä mallin oikeasta arvomaailmasta. Jos lähtisimme käymään minun vanhempieni luona, kyse olisi varsinaisesta farssista, koska molemmilla on omia ja yhteisiä lapsia nykyisten puolisoiden kanssa ja taitaa olla jo lapsenlapsiakin vaikka minkälaisilla kombinaatioilla.
Allekirjoittaneelle tuli täysin sama mieleen!! Haiskahtaa pahasti..
Vanhemmillani on sellainen viha-rakkaussuhde, että pääasiassa vihataan. Mökötys- ja riitelykausina pitivät minua asiamiehenään ja lohduttajana, mallia "anna äidille hali kun äidillä on paha mieli. Ja mene sanomaan isällesi, että..." Ehdotin vanhemmilleni pattitilanteen ratkaisuksi avioeroa ensimmäisen kerran yhdeksänvuotiaana, johon äiti totesi että teidän lasten takia emme ikinä eroa.
Siihen meni sekin toivonkipinä. Eivätkä ole eronneet, vaan raastavat edelleen toisiaan, nyt jo kolmattakymmenettä vuotta. Ja me lapset kärsitään edelleen tämän ikuisen sodankäynnin jaloissa. Kiva tietää, että vanhempien elämä on helvetin kurjaa just siksi että me ollaan olemassa...
Ajatuksia herättävä kirjoitus..Itelleni kävi niin lapsena, että kun vanhemmat erosivat niin sain todella kurjan isäpuolen. Halveksi minua joka käänteessä enkä saanut olla kotonani niinkuin muut vaan olin sitten huoneessani (ovi oli aina kiinni) tai sitten ulkona kavereitten kanssa. Kaverit ei saanu tulla meillä käymään. Kun joskus rohkenin mennä katselemaan telkkaria toisten perheenjäsenten kanssa, luonnollisin paikka istua oli lattialla kun muut istuivat sohvalla. Isäpuolen oma tytär sai olla kotonamme niinkuin halusi ja häntä isäpuoleni kohteli hyvin, lämmöllä. Olisi äiti saanut valita miehensä silloin paremmin. Tai olisi pitänyt minua niin tärkeänä, ettei olisi sallinut niin tapahtuvan. Itse eroaisin kyllä heti jos lastani kohdeltaisiin väärin, siitä asiasta en joustaisi tippaakaan.
Tuo on ikävää kuultavaa, mutta ei siitä voi eroa syyttää, vaan sitä ettei äitisi pystynyt tai halunnut jostakin syystä sinua auttaa.
Toivottavasti kuitenkin nautit kesän tulosta!
Nii ei se eron syytä ollutkaan :) ..ja toki nautin kesän tulosta :) ..ite jo sen verran vanha ettei nuo lapsuuden muistot niin enää voi synkistää, että kesäkin pilalle menisi. Omia lapsiakin jo siunaantunut. Hyvää kesää myös sulle :)
olisit soittanut öastensuojeluun paikkakunnan sosiaalitoimsitoon niin asia olisi muuttunut aika äikkiä ja niin edelleen.
se on täynnä kirjoituksia isä- ja äitipuolilta, jotka (kas kummaa) eivät millään pysty hyväksymään lapsipuoliaan. Voisivat heilläkin silmät avautua, kun ymmärtäisivät, miten voivat lapsen ainuktkertaisen lapsuuden pilata. Samalla suinpäin uusioperheen perustajat ehkä alkaisiva pohtia ratkaisujaan hieman perusteellisemmin.
Olen itsekin avioerolapsi ja ymmärrän sua oikein hyvin.
Pelkään, että menen tämän "avioero-traumani" kanssa hautaan, eikä siinä kyllä mikään vitun "terapeutti" auta pätkääkään!
Koska haluaisin yksinkertaisesti, että se perhe nr. 1, eli alkuperäinen perhe olisi kasassa ja sillä siisti. Mutta sehän ei ole eikä tule olemaan.
Jeesus kun inhottaa tollainen omahyväisyys ja itsekkyys. Onko kertaakaan päässäs käyny ajatus että ihmiset harvemmin huvikseen eroo? Sä et voi tietää mitä sen eron taustalla on. Mä olin hiton tyytyväinen kun mun porukat eros. Jos sitä huuto/tappelu/hakkaamis/paskaa olis kestänyt vielä vähän kauemmin niin mä olisin varmaan listinyt ne itse. Itse erosin 12v avioliiton jälkeen kun miehellä oli ollut n. vuoden uusi tyttöystävä ja se alkoi ehdotteleen että mä pysyn lasten kanssa yläkerrassa ja se tuo eukkonsa yökylään. Ja lisänä väkivaltaa yms. Katsoin parhaimmaksi erota. Nyt näköjään pitäis vetää itsensä jojoon kun on eronnu ja aiheuttanu lapselle pahan mielen. Olis vaan pitäny olla siellä pahoinpideltävänä niin kauan kun olis henki lähteny. Oiskohan siitäki muksut saanu traumoja? Jos ne olis vaikka nähny ku iskä tappaa äidin hiilihangolla? Ainoa mistä olen sun kanssa samaa mieltä on tää iskä- ja äitipuoli juttu. Ei tosiaan tarvi jokaista baari tuttavuutta kärrätä kotiin ja esitellä muksuille samantien uutena iskänä tai äippänä. Ja sitten parin kuukauden päästä vaihdetaan uuteen ja taas sama juttu. Mä sanon mun isän isäpuolta papaksi ja isä sanoo isäksi koska pappa on ollu siitä saakka kuvioissa ku isä täytti 5. Jopa isän sotilaspassissa on merkitty lähiomaiseksi pappa eikä mummu. Se että olis isä- tai äitipuoli vaatii paljon enemmän kuin pelkän seurustelun lapsen vanhemman kanssa, sitä ei nykypäivänä oikein kukaan tajua.
miettineeksi, miksi alkuperäinen kirjoitti tekstinsä? Jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseensä, ei sinulla ole oikeutta jeesustella sitä, miten joku vanhempiensa eron ja sitä seuranneen tilanteen kokee. Kaikkien elämä ei ole samaa paskaa, kuin sinulla on ollut, silti he eroavat kuka mistäkin syystä.
Oman perhe-elämäsi vuoksi oletat nyt, että kaikilla on taustalla samoja kuvioita, vai? Ei eroon ole aina noin yksiselitteistä syytä kuin sinun kohdallasi. Silti tuhannet parit eroavat ja vaikuttavat eron jälkeen omien lastensa käsitykseen avioliitosta ja yhteiselämästä yleensäkin.
Alkuperäisellä kirjoittajalla on ihan sama oikeus ilmaista oma käsityksensä vanhempiensa erosta, kuin sinulla omien porukoittesi erosta.
Alkuperäinen on selvästi kärsinyt oman perheensä hajoamisesta ja siitä seuranneesta kotien välillä juoksemisesta. Olen hänen kanssaan sikäli samaa mieltä, että kannattaisi vanhempien kokeilla, miltä tuntuu ravata kahden kodin välillä vaikkapa viikon - parin jaksoissa. Voisivat vanhemmat edes MIETTIÄ, miltä se tuntuu, ja miten se lapsia repii. Mutta koskas lapsia olisi ensin ajateltu...
Kuules lapsi ymmärrän katkeruutesi ja kiukkusi. Mutta aina ei voi asioille mitään. Vai pitäisikö hyväksyä että aviomiehellä on nainen nro2 vaimon lisäksi??
Toivotaan että itselläsi aikanaan on onnellinen liitto missä mies ei jätä sinua uuden naisen vuoksi. Niin mukavaa se olisi minustakin ollut tarjota lapselleni onnellinen ehjä perhe mutta toisin kävi :(
Voit kyllä itsekin mennä naimisiin ja hankkia lapsia myöhemmällä iällä. Ei ole sinun vikasi jos vanhemmat ovat ääliöitä. Omaa elämääni taas olisi helpottanut jos olisin aikaisemmin päässyt eroon riitelevistä vanhemmista. Jouduin ties kuinka kauan elämään tossun alla enkä päässyt riitelyä pakoon ja olen katkera siitä että jouduin kuuntelemaan riitoja.
Sulla on tainnut käydä hiton huono tsägä, että kuulut niihin tosi harvoihin, joiden uusiojengi on pysynyt kasassa? Ja vielä kummankin puolella!
Ei toki sekään oo kivaa, kun toinen kierrättää, ja toinen leikkii yksinäistä marttyyriä.
Riidat ei ainaskaan oo vähentyneet. Kaikki vaan tuntuu nykyään koskevan mua, enkä mä pääse mihinkään pakoon vielä vuosiin.
P****le, että mun on ikävä sitä omaa kämppää, josta mut raahattiin näihin rotankoloihin riitakapulaksi! Mä en jaksa sitä enää!
Mä näen aivan punasta kun luin sun tekstin!
Just kun mun mukula!
Sekin valittaa elävänsä kuin kirpputorilta ostettua elämää.
Olkaa onnellisia että on elämä eikä mitään hiton kulissia!
Koita nyt käsittää että jos vanhemmat ei voi enää sietää toisiaan, pitää muuttaa erilleen!
Ei saa jäädä roikkumaan menneeseen.
Turhaan poltat käämejäsi. Toiset tuijottaa liikaa telkkaria ja kuvittelee että elämä on sellaista kuin elouvissa tai "tosielämä"sarjoissa. Harhaisia ihmisiä. Eivät näe itse elämää televisiolta ja fiktiolta.
Hohhoijaa. Kukaan ei pakota lasta ravaamaan kahden kodin väliä. Ei ainakaan yli 12-vuotiasta.
Kuulostat äidiltäni. Itsekäs paska joka vain v-tuili isälle niin kauan kuin muistan. Haukkui isää mulle vaikka tiesi miten tärkeä isä minulle oli ja on. Kun he sitten onneksi erosivat ja minusta tuli kahden kodin väliä kulkeva nuori, äiti paasasi kaikille ystävilleen, naapureilleen, sukulaisillemme muka minun puolestani kuinka minä kärsin heidän erostaan. Mitään en kärsinyt, olin tyytyväinen.
Lopulta en enää jaksanut kuunnella äitiä, ja vaikka äiti minulle olikin niin en yksinkertaisesti sietänyt hänen marttyyrimaista asennettaan. Taatusti ei ainakaan rakastanut isää! Vaikka toista väitti. Kerran jäin isälle ja kieltäydyin menemästä takaisin äidille. Siitä tuli hieman hankaluuksia koska äiti uhkasi viedä asian oikeuteen. Väitti että isä oli "kaapannut" minut, tai aivopessyt äitiä vastaan. Isän ei tarvinnut sitä tehdä, eikä isä koskaan äidistä sanonut mitään pahaa. Ei kyllä hyvääkään. Päätös oli yksin minun.
Tein lopulta äidille selväksi että jos joudun hänen luokseen kertaakaan, karkaan kokonaan ja tulen aina vihaamaan äitiä. Olin 14-vuotias ja erittäin varma päätöksestäni. Äiti uskoi ja antoi asian olla. En tiedä tekikö ne isän kanssa uutta sopimusta. Olen aika varma ettei isä koskaan saanut äidiltä mitään elatusapua kuitenkaan. Äidin ja mun välit alkoivat parantua vasta kun muutin isän luota kaverini kanssa kimppakämppään.
Sain vasta myöhemmin tietää tarkemmin näistä yhteishuoltojutuista ja siitä tiedän että 12-vuotta täyttäneen mielipiteellä on merkitystä. Jos olet alle 12 tyydy nykyiseen elämääsi kunnes täytät 12.
vanhemmillesi! Voit kieltäytyä "ramppaamasta" kahden paikan välillä. Voit kertoa, kuinka haluaisit asian järjestää.
Itse olen tällainen "iskän uusi vaimo" eikä minusta ole mukavaa, että mieheni entinen perhe terrorisoi elämäämme ja lapset käyvät meillä valittamassa siitä, miten ovat kärsineet erosta. Aika itsekästä on sekin, että ajattelee asiaa vain omalta kantiltaan. Avioeroon on aina joku syy!.
Pitääkö minua rankaista siitä,että rakastuin mieheeni?
Hänen sukulaisensa ( sisarukset ja oma äitinsä ) ovat sanoneet, että mieheni on kanssani selvästi onnellinen. Mikseivät lapset voi olla onnellisia siitä,että vanhemmat ovat onnellisia.
Kaikki avioliitot eivät vain kestä loppuelämää. Tämä on hyväksyttävä!
Jotkut lapset kasvatetaan itsekeskeisiksi p-skoiksi. Mies on siinä 50% syyllinen, vaimo 50%. Nykyinen kurittomuuden kasvatusmetodi johtaa juuri tuohon lasten aiheuttamaan terrorisointiin. He kuvittelevat, että heillä on valtaa päättää asioista, joista heillä todellakaan ei ole valtaa päättää. Ja kun heidän tahtoaan ei kuunnella, he kiukuttelevat. Lapsi kun ei tiedä paikkaansa, lapsi alkaa ottaa valtaa. Turha väittää että eiväthän vanhemmatkaan saisi päättää lasten elämästä eroamalla. Väärin! Juuri vanhempien vastuulla on järjestää lapsille tasapainoinen perhe-elämä, MYÖS RIIDATON! Jokainen riitaperheessä kasvanut lapsi tietää ettei se ole sen arvoista. Ja: vanhemmilla nimenomaan on oikeus päättää siitä eroavatko vai eivät. Jotkut epätoivoiset katkerat exx vaimot yleensä alkavat väittää lasten kärsineen erosta. Lapsi kärsii erosta jos vanhemmat eivät tue lasta siinä OIKEIN. Väärää tukea on haukkua toista vanhempaa ja kenties tämän uutta kumppania. Lapselle pitää antaa oikeus ja mahdollisuus muodostaa omat mielipiteensä uusista ihmisistä. Lasta pitäisi tukea myönteisiin arvioihin, löytämään ihmisistä hyvät puolet. Se ei ole synonyymi sille, että lasta kannustetaan tukemaan avioeroa. Vain idiootti ymmärtää asian siten.
Meidän lapset olivat kiukuttelevia känkkäröitä kunnes lyötiin luu kurkkuun. Kun mieheni kanssa molemmat elimme omaa erotuskaa emme tarpeeksi huomioineet lapsia. Pian käsissä olikin jo kauhea sotatilanne. Luonnollisesti kiukuspäissään minä haukuin miehen ja sen uuden naisen. En tiedä haukkuiko mies minut. Lapset ainakin tekivät selvää meistä kaikista, etenkin naisesta. Yksi karkasi kotoa. Sitten miehen uusi nainen soitti ja esittäytyi ettei aiokaan tulla toimeen kanssani, mutta lapset ovat sekaisin ja "te kaksi ette näytä huomaavan mitään". Suutuin tietysti naiselle mutta asioita pohdittuani ymmärsin mitä tarkoitti. Saimme mieheni kanssa siedettyä toisiamme sen verran että pidimme yhteisen puhuttelun lapsille. Teimme pelin säännöt selväksi kaikille yhdelä kerralla. Ilmoitimme suoraan mitä siedämme ja mitä emme, missä lapset asuvat ja milloin. Oli yhtenevät kotiintuloajat, viikkorahavelvoitteet jne. Reilun pelin henkeen kuuluu myös auttaa lapsia koulun ja harrastusten kanssa. Minunkin piti pitkin hampain hyväksyä että miehen nainen vie joskus poikia harjoituksiin ja takaisin, työvuoroista ja yhteishuoltosopimuksesta johtuen.
Pari kuukautta tätä noudatettiin pitkin hampain ja kiukutellen, mutta jokainen uhma kostettiin pienemmällä viikkorahalla ja kotiarestilla. Vähitellen lapset antoivat periksi. Edelleenkän en ole tekemisissä mieheni uuden naisen kanssa, tuskin koskaan tulen häntä sietämään, miehenkin kanssa on vähän tiukkaa, sen verran "otti päähän" hänen tempauksensa. Mutta pakko myöntää että ilman naisen puuttumista asiaan en tiedä olisiko saatu lapsia kuriin ainakaan ajoissa.
Vanhempien sietäisi niellä ylpeytensä ja yhteistyöllä selvittää eroasiat lapsille. Eiväthän siinä lapset eroa vanhemmistaan, vaan vanhemmat toisistaan.
Siis oletko ihan aikuisten oikeesti sitä mieltä, että miehesi on hankkinut todennäköisesti ihan tietoisesti lapsia, mutta sen jälkeen hän voi pestä kätensä lasten kasvatuksesta, koska sattui löytymään muuta kivempaa tekemistä eli uusi nainen? Olen itse eronnut, mutta teimme mieheni kanssa sopimuksen, että kumpikin asuu yksin niin kauan kuin lapset ovat alaikäisiä. Hyvin on toiminut. Asumme lähekkäin, lapset ovat vuoroviikoin kummallakin. Yritimme jopa asua vuoroviikoin lasten kodissa (entinen yhteinen), ettei lasten tarvitse ravata, mutta se ei valitettavasti onnistunut.
Eiköhän se kuitenkin ole niin, että lasten pitäisi tulla niin ydinperheiden kuin eroperheiden tärkeysjärjestyksessä ykkösenä. Mikä pakko on rynnätä vanhasta avioliitosta uuteen lapsista piittaamatta. Itse seurustelen eronneen miehen kanssa ja molemmista on paljon parempi asua erillämme niin kauan kuin lapset on arkielämässä täyspäiväisesti. Miksi aikuiset eivät voisi järjestellä elämäänsä ja nähdä vaivaa lasten sijaan.
Sinä ja sinun miehesi olette mielestäni erittäin itsekkäitä, eivät lapset.
Et ehkä lukenut kirjoitustani tarkkaan, tai et ymmärtänyt sitä. Ehkä en osannut kirjoittaa selkeästi. Vaan ei sillä väliä.
Ensimmäiseen kysymykseesi on vaikea vastata, koska se ei tunnu liittyvän asiaan millään lailla. Mitään tuollaista en ole maininnut. Jos olen, voisitko kopioida sen lauseen?
Kerrohan, millä lailla olen itsekäs? Tai ex mieheni? Ihan pikkuisen selvennyksiä. Vai oliko sinun kirjoituksesi se provo?
mieheni ex! Just tuollaista asennetta minäkin kaipaisin. Itse olen ottanut yhteyttä mieheni exään ja sain vastaukseksi kommentin " älä sinä puutu elämäämme, me hoidamme lapsemme... jos he eivät tule kanssasi toimeen, on se sinun ongelmasi...!
Itse olen sitä mieltä, että vaikka ex ja uusi eivät ystäviä olisikaan, pitäisi lapsille nimenoman laatia yhteiset säännöt. Helpompi se on lastenkin vierailla isän luona kun ei tarvitse vihata sitä uutta vaimoa.
... lapset ovat lapsia. Jos pidät itseäsi aikuisena sinun tulee ymmärtää, että lasten tehtävä ei ole ymmärtää aikuisia, vaan aikuisten tehtävä on ymmärtää lapsia.
On luonnollista, että lapsi kokee surua entisestä kadotetusta ehjästä perheestään. Näin silloinkin, vaikka perhe-elämä ei olisi ollut kovin ruusuista. Lapset kantavat surua useinmiten läpi elämänsä, huolimatta yrityksistämme tehdä ero heille helpoksi.
On ihanaa, että olet löytänyt miehesi ja hän sinut, ja että uusi sukukin näkee onnenne. Aikuisena kuitenkin ymmärtänet, että valinnoillamme on aina seuraukset.
Odotat miehesi lapsilta kypsempää käytöstä kuin mihin itse tai miehesi aikuisena pystytte. Minun mielestäni teidän rakkaustarinanne ei ole yhtään sen tärkeämpi kuin miehesi lasten onni tai tasapainoisuus. Miksi miehesi on hankkinut lapsia, jos hän ei pysty ottamaan heitä päätöksenteossaan huomioon? Jos sinä ja miehesi lapset ette tule toimeen keskenänne, lasten etu pitäisi painaa isän päätöksenteossa enemmän kuin sinun etusi. Mutta aika useinhan se on niin, että eroisillä lapset unohtuu uuden naisen astuttua kuvioihin. Monet miehet esimerkiksi muuttavat niin pieneen asuntoon uuden naisen kanssa, että lasten on käytännössä mahdotonta olla siellä. Jos minä olisin miehesi, olisin asunut yksin niin kauan, että sinä ja lapset olisitte tottuneet toisiinne. Erotilanteessa on erittäin tärkeää lapsille huomata, että vanhemmat edelleen on käytännössäkin vanhempia.
Sullahan se varsinaista provoo on. =D Mut ei nää muutkaan jutut täällä täypäisiä ole. Ei kukaan valita jossaan yleisellä keskustelupalstalla aikuisten oikeesti omii murheita. Jatka samaa mallii, nää kääkät ottaa kierroksii!
minkä ikäisiä "lapset" ovat. Mieheni lapsista nuorin on 17 ( hänen kiukutteluaan siedämme pitkin hampain, koska hän on niin "nuori"). Kaksi vanhempaa ovat jo täysi-ikäisiä!
Tottakai on eri asia jos lapset ovat alle kouluikäisiä.
Ja eräs kirjoittaja kommentoi sitä, että olisi pitänyt jättää lapset tekemättä... niin mieheni on joskus sanonutkin, että kun oli nuori ja hölmö, niin lapsia tuli liian monta,liian nopeasti.
Kaikki tuntemani avioeroisät huolehtivat lapsistaan mallikkaasti, se ei saa kuitenkaan olla este uudelle elämälle.
Valitettavasti lapset "joutuvat" tottumaan isän tai äidin uuteen puolisoon, joutuvat käymään "kylässä" oman isänsä luona, mutta lapset ovat sopeutuvaisia. Heitä pitäisi tukea tässä elämänmuutoksessa. Elämä tuo heille varmasti vielä raskaampia kokemuksia kuin se, että isä asuu muualla!
- mutta kun kyse ei ole lasten kohdalla lainkaan siitä, että isä asuu muualla, vaan aivan muusta. Ja siitä muusta on kysymys myös siinä, kun täysi-ikäisetkin haluavat "kiukutella". Niinkö se oli?
On se kumma, että nykyisinkin vielä "lapsia tulee liian paljon liian nopeasti". Jos lasten isä on tätä mieltä omista lapsistaan, kuinka mahtavatkaan lapset itse jaksaa ottaa vastaan ne "kovemmat kokemukset", jotka mainitsit heitä odottavan.
Olen itse kolmen lapsen äiti ja mieheni otti avioeron minusta ja sitä myöten myös lapsistamme.
Ex-miehelläni on uusi nainen ja tällä naisella kolme lasta. Minä olen pysytellyt sinkkuna lapsillemme juuri kuvailemiesi kärsimysten välttämiseksi ainakin näin alkushokissa.Haluan antaa turvaa ainakin toisen vanhemman puolelta, isä ei heille turvaa tällä hetkellä pysty tai halua antaa.
Yritin puhua juuri noista sinunkin kuvailemiesi lapsen tuntemuksista vanhempien erossa miehelle/isälle, mutta niin se vain on, ettei omat lapsetkaan ja heidän tunteensa merkkaa tippaakaan kun uusi suhde ja "onnen autuus" odottaa.
Uusi nainenkin puhui sävyyn, ettei lapset avioerossa kärsi ja ettei isä heidän elämästä mihinkään katoa!! Vanhimmat lapset eivät ole kertaakaan puolentoista vuoden aikana yöpyneet isänsä luona. Kun keskustelin lasten kanssa erostamme, vanhimmat lapset sanoivat, "etteivät ainakaan siihen ala,että kalenterista katotaan milloin on isän ja milloin on äidin viikonloppu. Meillä on vain yksi koti".
Uskon, että kärsit ja olen surullinen siitä, kuinka ajattelemattomia ja itsekkäitä omat vanhemmat voivat olla. Toisena vaihtoehtona tällä reissaamiselle on lyhyet tapaamiset ja ennen pitkään etääntyminen, sitäköhän niin sinun vanhempasi kuin minun ex-miehenikin todella haluaa? Lapset ovat kalleinta ja rakkainta mitä ikinä voi olla, mikään uusi suhde ei saisi mennä omien lasten onnellisuuden edelle. Itse en henkilökohtaisesti ainakaan voisi olla onnellinen uudessa suhteessa, jos se olisi rikkonut omilta lapsilta jotain korvaamatonta.
Toivon sulle paljon jaksamista ja toivottavasti kuitenkin uskaltaudut joskus naimisiin ja perustamaan perheen. Aivan varmasti vaalit viisaammin avioliittoa ja perheen/lasten onnea kuin mitä vanhempasi ovat kyenneet tekemään.
Hei ! Älä ole katkera on se vain eläma ainut meilläkin vanhemmilla jos isäsi ja äitisi ovat onnellisia tahoillaan eikö sinunkin ole parempi.
He jaksavat pitää parempaa huolta yhteisistä lapsistaan ja rakastaa heitä. Lapsen paikkaa äidin sydämessä ei korvaa mikään. Rakkautta sinulle.
Kirjoitat tosi itsekkäästi ja huomaa, että olet liian nuori ymmärtääksesi vielä elämää. Vanhemmillasi on oikeus erota. Miksi vanhempasi pitäsi kärsiä huonossa liitossaan, jotta SINULLA olisi hyvä olla? Me kaikki elämme täällä vain kerran ja ihmisen tärkein voimavara ja perusasia on toimiva parisuhde. Jos sinäkin vähän katsoisit ympärillesi avoimemmin ja nöyremmin niin huomaisit, että vanhempasi ovat varmaan tyytyväisempiä nyt kuin huonossa liitossaan myös mahdollisesti katkera toinen osapuoli, joka varmaan sinuakin on manipuloinut. On täysin sinusta itsestäsi kiinni miten haluat elämäsi jatkossa rakentaa, mutta tuo on ainakin väärä suunta.
pitäisi olla aikuisia? Miksi ihmeessä tyytyä toimimattomaan parisuhteeseen, kun itse voi vaikuttaa siihen, miten parisuhde etenee. Apua voi hakea esim. parisuhdeterapiasta, jos omat keinot ja voimat eivät riitä ja omat parisuhdetaidot ovat niin lapsenkengissään. Totta kai lapsilla on oikeus olla vihaisia ja myös näyttää tunteensa. Eroavat vanhemmat jaksavat varmaan viettää vähän aikaa itsekseen, selvittää päänsä ja antaa lapsille aikaa tottua tilanteeseen ennen kuin tuovat uusia ihmisiä mukaan kuvioihin. Aikuisten etu näyttää menevän lapsen edun edelle.
"Kirjoitat tosi itsekkäästi ja huomaa, että olet liian nuori ymmärtääksesi vielä elämää"
NO tuose vasta lapsellista puhetta onkin!
Aivan kuin LAPSELLA ei olisi oikeutta olla tuskastunut tuohon viikkopelleilyyn ja reissaamiseen kahden kodin välillä tai siihen, että kotona onkin yhtäkkiä katras itselle uppo-outoja ihmisiä!
Käytännössä lapsi joko reissaa kahden kodin väliä tai valitsee jommankumman ja suunnilleen unohtaa toisen. Niin tai näin, aina scheisse nakki lapselle.
Jotenkin naurattaa nää suomi24-aikuistuneet aikuiset. Lapsella ei ole oikeuksi mihinkään tunteisiin, pitää vaan täysilä elää vanhempien uutta elämää hymyssäsuin...
todella pidettäisiin avioeroissa etusijalla, tällaisia kirjoituksia olisi varmaan vähemmän. Avioero on sen mittaluokan juttu, että usein olisi hyvä hakea ulkopuolista apua ja antaa tilanteelle tarpeeksi aikaa ja kaikille osapuolille aikaa sopeutua tilanteeseen. Vanhempien pitäisi ensi sijassa muistaa olevansa vanhempia ja antaa lapsille aikaa tottua tilanteeseen. Lasten pitäisi saada viettä rauhallista aikaa kummankin vanhemman kanssa ilman ulkopuolisia. Uudet suhteet sopivat kuvioihin, kun tilanne on rauhoittunut ja lapset voivat mahdollisimman hyvin. Pahin tapa erota on hautoa avioeroa vain omassa mielessään, muuttaa pois mahdollisimman nopeasti ilman asioiden selvittelyä ja mahdollisesti vielä suoraan toiseen suhteeseen ja esitellä uudet ihmiset lapsille heti. Avioeron voi hoitaa hyvin tai huonosti. Lasten kannalta huonosti hoidettu avioero on tosi ikävä asia ja vaikuttaa pitkälle lasten tulevaisuuteen.
Mietippä joskus asia niin päin että olisitko ollut onnellisempi kylmässä kodissa, missä vanhemmat ei osoita toisilleen läheisyyttä. Nälvimistä ja jatkuvaa riitelyä. Siinä ei varmaan ole lapsille yhtään turvallisempi kasvualusta. Olet helvetin katkera, mitä sä täällä itket mitä olet kokenut. Kerro ja läpi käy se vanhempiesi kanssa. He ovat varmaan olleet epävarmoja tilanteesta ja toimineet niinkuin ovat parhaaksi luulleet. Älä vietä loppuelämääsi katkerana, ei se ole sen arvoista.
Lapsista tulee varmasti onnellisempia ja tasapainoisempia, jos vanhemmat ovat eronneet kuin että vanhemmat olisivat hammasta purren pysyneet yhdessä toisiaan nälvien ja karttaen. Lapset kyllä vaistoavat tälläiset ja siinäkö heille sitten malli omaan elämään?
vanhemmat pysyisivät yhdessä hammasta purren ja toisiaan karttaen? Järjen käyttö ja ulkopuolisen avun hakeminen on varmaan aikuisille ihmisille mahdollista. Parisuhdetta on mahdollista parantaa esim. parisuhdeterapian avulla, jos omat eväät eivät riitä.
Varmasti kaikki on kokeiltu ennen kuin erotaan myös terapiat, mutta aina niistä ei apua saada. Tuskin monikaan eroaa hetken mielijohteesta.
ihan vakavalla naamalla, että suurin osa eroavista on käynyt pitkäkestoisessa terapiassa, olleet valmiita muuttamaan itseään ja tapojaan, rehellisesti kuvanneet omia tuntemuksiaan ja ajatuksiaan toiselle ja sitoututuneet parantamaan parisuhdetta. Missä fairytalessa oikein elät?
Suurin osa avioeroista on keskeneräisten ihmisten surkeaa räpellystä, joka tulee tosi hyvin tälläkin palstalla. Jos kaikki keinot on koitettu, erot olisivat varmaan helppoja ja sopuisia myös lasten kannalta. Luuletko, että esim. ap:n vanhempien avioero oli hyvin hoidettu? Ei varmaan ole tarvetta kirjoitella tänne, jos kokee tulleensa kuulluksi.
iha sama mitä te lässytätte, mutta YDINPERHE on kaikilla mittareilla paras paikka lapsille.
jos haluaa lapsilleen parasta, tarjoaa kunnollisen ydinperheen. Jos toiseksi paraskin riittää, niin sitten.
mieltä, kyllä vanhempien täytyisi ottaa vastuu lapsistaan jos ovat ne alulle saattaneet. Nyt vain ajatellaan omaa napaa ja erotaan heti kun tulee hiukan vaikeuksia. Lapset kärsii koko loppuelämänsä, ja täällä vaan eronneet kehuu itseään, että kuinka hyvin menee... Heidän lapsensa ovat onnellisia, mitä nyt vähän kouluvaikeuksia ja masennusta.
Vanhimmat lapset muuttavat pois kotoa jo 15-16-vuotiaina, kun eivät kestä uutta perhettä.
Avioliitto-ongelmat hoidetaan ottamalla uusi kumppani ja vanha vaihtoon, "kun kerran vain eletään"....
Muutaman vuoden kuluttua täällä taas itketään ja kysellään uusioperheeseen neuvoja.
Ei vastuunkantoa ole se, että elää perhehelvetissä lastensa kanssa vaan se, että pelastaa lapset perhehelvetiltä. Itselläni avioliittoa kesti liki 30 v ja ero oli monen vuoden harkinnan tulos. Halusin vihdoin antaa lapsille mallin välittävästä ja toista kunnioittavasta perheestä, jossa kaikkien tarpeet huomioidaan. Talous on toki paljon tiukempi, mutta elämä on kaikkien kannalta onnellisempaa. (jopa exän väittäisin ).
Ilmapiiri kotona on muuttunut radikaalisti perempaan ja ero ajoitettiin lasten koulujen yms kannalta mahdollisimman "oikeaan" kohtaan. Joskus ero on vaan paras ratkaisu kaikkien, jopa lasten kannalta.
Olenkohan ainoa, jonka vanhemmat ovat eronneet ja elämäni ei siltikään ole mennyt päin helvettiä? Vanhempani riitelivät yhdessä ollessaan milloin mistäkin, riitoihin ei liittynyt väkivaltaa eikä alkoholia yms. Erosivat kun olin 6- vuotias. Jäin asumaan äidille. Eron jälkeen vanhempani tulivat loistavasti toimeen keskenään, vietimme äitini kanssa usein aikaa isäni luona, yhdessä oltiin siis koko poppoo. Minulle oli kuitenkin täysin selvää, etteivät vanhempani palaa enää yhteen vaikka yhdessä pyörittiinkin. Lapsuuteni oli kaikin puolin onnellinen, nyt on ikää 23 vuotta ja elämässäni on kaikki mallillaan. Kiitos vanhemmilleni erosta, ettei tarvinnut asua riitaisessa kodissa.
Myöskin avioerolapsi jonka elämä ei mennyt päin helvettiä enkä oo saanut traumoja lapsuudesta. Olen nykyään 22-vuotias nainen, vanhemmat eros ku olin 11-vuotias. Jäi asumaan 2 isoveljeni kanssa isä luokse (jota ei kotona työn takia juuri näkynyt), kun äiti muutti opiskelemaa 200km päähän. Tottakai ero tutui pahalta, mutta kuten äitinikin aikoinaan sanoi hän ei olisi koskaan jättänyt meitä jos ei olisi ollut 100% varma että pärjäämme kyllä. Olen myöskin myöhemmin kiittänyt äitiä siitä ettei hän ottanut meitä mukaansa, meistä kaikista kolmesta tuli itsenäisiä emmekä ole uusiavuttomia ja pärjäämme omillamme elämässä. Ajan kuluessa vanhempani alkoivat seurustella uusien kanssa, aluksi ajattelin että inhoan heitä, mutta kun he osoittautuivatkin mukaviksi, joten minulla ei ole mitään pahaa sanottavaa heistä.
"Myöskin avioerolapsi jonka elämä ei mennyt päin helvettiä enkä oo saanut traumoja lapsuudesta"
Mun vanhemmmat ovat alkoholisteja, muttei minulle mitään traumoja jäänyt.
Suoaittelen lämpimästi muillekin viinanjuontia kaikille työpaineiden alle kamppaileville vanhemmille! Rohkeasti kun tarttuu pulloon niin siinä ne murheet unohtuu! Katsokaa vaikka mua, en minäkään saanut mitään traumoja, mitä nyt meni aika pitkään ennenkuin ymmärsi, ettei ole ihan normaalia vetää joka viikonloppu kännejä!
Olet oikeassa siinä, että vanhemmat ovat vastuussa siitä, miltä sinusta tuntuu, jos / kun he järjestävät lapsensa elämän sellaiselle mallille kuin erotilanteessa tapahtuu.
Mutta ole sinä viisaampi. Älä kasvata katkeruutta äläkä vihaa. Niin raskasta kuin se joskus voikin olla, niin yritä ymmärtää ja mennä eteen päin valoisin ja luottavaisin mielin. Ai miksikö ? No siksi, että se on ainut tapa tulla itse onnelliseksi, tasapainoiseksi ja tyytyväiseksi ihmiseksi. Sellaiseksi, joka ei sitten aikanaan järjestä omia lapsiaan, tai muita ihmisiä, samanlaiseen tilanteeseen.
Olisit kuule vaan onnellinen että sulla on kaksi vanhempaa, isä ja äiti, jotka välittävät ja rakastavat sinua.
Koko elämäni isäni hyljeksimänä ja nuorisokodissa asuneena olisin ollut huippu onnellinen jos olisin ollut edes samassa tilanteessa kuin sinä nyt, sielä uusio perhe "helvetissä"? Hoh hoijaa.