Niin kai siinä sitten pitikin käydä, mieheni pääti tänään pari tuntia sitten että tauko ei hänelle riitä, hän haluaa nyt erota. Pahalta tuntuu, myönnetään.. Nyt sitten olen koonnut hänen tavaransa ja suurimman osan hänen vaatteistaan kasaan ja pakannut kaiken hänelle valmiiksi, ero hoituu sitten kertakirpaisulla.
Kyllä, rakastan miestäni edelleen ja hän minua. Kai hänellä on jokin ikäkriisi kun ei pysty olemaan perheensä kanssa. Häntä ahdistaa tämä koti, raha ja meidän suhteemme.. Viime viikon alussa kaiki oli vielä todella hyvin, suunnittelimme naimisiin menoa ja vaikka mitä. Hän kuulema yhtenä päivänä vaan tajusi ettei voi elää kanssani, olen häntä vanhempi.
Suhteemme alussa mainitsin asiasta ikäero ja kuinka se vaikuttaa suhteeseemme, hän kuittasi sen sanomalla että ikä on pelkkiä numeroita. No nyt ikä ei olekaan enää pelkkiä numeroita.
Paljon on asioita setvittävänä vielä ja paljon on keskusteluja käytävä mutta olen päättänyt selvitä tästä. Aluksi tuntui siltä (viikko sitten) että elämäni loppuu nyt tähän paikkaan ja etten kestä tät tuskaa joka sisälläni on, mutta nyt olen saanut jostain voimaa selvitä tästä koitoksesta.
Niin paljon onnellisia hetkiä ja rakkaita muistoja joita voin käsitellä sitten myöhemmin ajan kanssa mutta nyt on tärkeintä saada asiat järjestykseen.
Tuntuu niin oudolta, vielä tänään päivällä mieheni sanoi rakastavansa minua, ja nyt on sitten päätös erosta totista totta.
Vielä kun jaksaisi vähän aikaa, ja saisi jostain lisää voimia niin kaikki olisi hyvin. Eihän tämä toki ensimmäinen eroni ole, onhan noita ollut ennenkin ja kaikki ne erot olen kestänyt hyvin, tätä miestä kuitenkin rakastan enemmän kuin ketään koskaan. Raakastan häntä nyt ja tulen rakastamaan vielä kauan, mutta kyllä tämän kestän jotenkin.
Kyllä, rakastan miestäni edelleen ja hän minua. Kai hänellä on jokin ikäkriisi kun ei pysty olemaan perheensä kanssa. Häntä ahdistaa tämä koti, raha ja meidän suhteemme.. Viime viikon alussa kaiki oli vielä todella hyvin, suunnittelimme naimisiin menoa ja vaikka mitä. Hän kuulema yhtenä päivänä vaan tajusi ettei voi elää kanssani, olen häntä vanhempi.
Suhteemme alussa mainitsin asiasta ikäero ja kuinka se vaikuttaa suhteeseemme, hän kuittasi sen sanomalla että ikä on pelkkiä numeroita. No nyt ikä ei olekaan enää pelkkiä numeroita.
Paljon on asioita setvittävänä vielä ja paljon on keskusteluja käytävä mutta olen päättänyt selvitä tästä. Aluksi tuntui siltä (viikko sitten) että elämäni loppuu nyt tähän paikkaan ja etten kestä tät tuskaa joka sisälläni on, mutta nyt olen saanut jostain voimaa selvitä tästä koitoksesta.
Niin paljon onnellisia hetkiä ja rakkaita muistoja joita voin käsitellä sitten myöhemmin ajan kanssa mutta nyt on tärkeintä saada asiat järjestykseen.
Tuntuu niin oudolta, vielä tänään päivällä mieheni sanoi rakastavansa minua, ja nyt on sitten päätös erosta totista totta.
Vielä kun jaksaisi vähän aikaa, ja saisi jostain lisää voimia niin kaikki olisi hyvin. Eihän tämä toki ensimmäinen eroni ole, onhan noita ollut ennenkin ja kaikki ne erot olen kestänyt hyvin, tätä miestä kuitenkin rakastan enemmän kuin ketään koskaan. Raakastan häntä nyt ja tulen rakastamaan vielä kauan, mutta kyllä tämän kestän jotenkin.
Vastaukset 10
Vanhimmat
eikai se rakasta jos haluu lähteä....
Eipä kai, tai mistäs sitä tietää, samapa tuo.
On vaan jatkettava eteenpäin ja rakennettava oma olema kuntoon.
..paljonkin ikäeroa?
Itse olen vuoden seukannut itseäni 7 vuotta nuoremman miehen kanssa (itse olen 40v). Ikäero ei ole missään vaiheessa ollut rasitteena.
Itseäni tämä ikäero vaivaa joskus. Ajattelen, ettei hänellä ole lapsia ja minä en enää niitä tee..lisäksi ajattelen että rupsahdan kohta ja hän hakee nuorempaa tms.
melkein kymmenen vuotta oli ikäeroa. Mutta kai se nyt on sivuseikka, ei se tästä murehtimalla parane vaikka kovasti sattuukin. Tietysti olen loukkaantunut, yhteistä velkaa on aika paljon ja nyt tuntuu että kaikki jää minun maksettavakseni. Jotenkin nyt vaikuttaa sitltä että mieheni tavallaan pakoilee vastuutaan velvollisuuksiaan kohtaan.
Mutta sydämessäni tiedän aina että se pieni osa elämää jonka yhdessä vietimme oli jotain niin kaunista ja ihanaa. Niitä hetkiä voin aina lämmöllä muistella :)
Kuulostaa siltä että kuvioissa on kolmas pyörä... Miehet aniharvoin lähtevät siksi, että ovat analysoineet suhdetta pitkään ja hartaasti ja tulleet lopulta eropäätökseen. Mies toimii huomattavasti simppelimmin, ja yleensä näille "pohtimisten" tuloksille kimmokkeena on uusi ihastus. Ahdistustenkin syy on usein se, että joutuu tekemään päätöksen kumman valita - hylätäkö tuttu ja turvallinen vai ottaako uusi ja ihmeellinen.
Minun avomieheni valitsi uuden ja ihmeellisen:( Minä nyt sitten paikkailen särkynyttä sydäntäni, murskaantuneita unelmia. Yhteinen talo myynnissä, elämä jatkuu nyt yksin. Aikaa nyt kulunut tasan 3kk, luulin etten hengissä selviä, mutta ajalla on oikeasti ihmeellinen vaikutus. Itku ja suru iskee jo harvemmin, mutta mieli on vielä apea, mutta nyt tiedän että mä selviän.
Kuulostaa siltä,että miehelläsi oli uusi suhde jo meneillään.Vaikea tosin tässä mitään sanoa,kun en tunne teidän tapausta tarkemmin. minulla oli sama tilanne vuosia sitten. Häitä suunniteltiin,lapsia ym..Alkoi tulla kaikkea menoa ym mistä ei kerrottu.olivat tapaamiensa naisten kanssa "kavereita"..joopa joo..
Tsemppiä sulle ex-avovaimo!
Itselleni sattui puoli vuotta sitten samoin. Oltiin viisi vuotta yhdessä. Mies oli kuusi vuotta nuorempi, mutta se ei nyt todellakaan näissä jättämiskuvioissa ole se oleellinen asia. Uskon että hänelläkin oli silloin toinen, vaikkei kertonut (kukaan ei kait halua satuttaa enempää kertomalla totuuden). Nyt sitten on viestiä alkanut pukkaamaan tekstiviesteinä ja sähköpostilla. Suhde on kai ohi tai arki astunut kuvaan? En tiedä oikein miten suhtautuisin? Tottakai tunteita on yhä mukana, mutta olin jo hyvää vauhtia pääsemässä selville vesille.
Samaa teki ex-aviomies. Oltiin naimisissa 15 vuotta. Löysi toisen, meni kihloihin ja muuttivat yhteen. Kolmen vuoden kuluttua erosivat ja sitten olisikin halunnut olla taas minun kanssani. Minulta oli tunteet jo aikapäivää kuolleet, joten jätin omaan arvoonsa. Sellaisia hyvänpäiväntuttuja ollaan kuitenkin, ei enempää. Eli mikä oli juttuni pointti? No se, että tää elämä on tällaista soutamista ja huopaamista. Välillä on onnea ja rakastetaan ja sitten ei taas mikään tunnu miltään ja kuvitellaan että partneria vaihtamalla se aina paranee...ehkä joksikin aikaa, mutta arki koittaa kaikissa suhteissa!
Ajattele niin, että vaikka nyt koskee sinuun, huomenna voi koskea mieheesi ja silloin jo sinulla on hyvä olla, etkä haluakaan häntä enää takaisin!
moi vaan!
itse menin kihloihin kolme ja puoli vuotta sitten ,viime kesänä sormukset laitettiin pois ison erimielisyyden jälkeen. Toukokuun alussa mieheni pyysi sormuksen sormeensa ja nyt heitti sen pois??Hän ei tosiaankaan taida tietää mitä haluaa. Itse olin nämä neljä viikkoa todella onnellinen, enkö osaa näyttää tunteitani?Juuri kun tuntui että nyt elämämme saa yhteisen onnellisemman suunnan kaikki hajoaa...
Tieedän tunteen, itselläkin kävi ihan västikään niin että mies jätti. Olen vanhempi osapuoli tässä suhteessa. muutama päivä sitten kun sanoimme viimeiset hyvästit ja hän keräsi tavaransa tuntui että maailma putoaa niskaan ja itkulla ei ole loppua.
Mutta suuri apu on ollut siinä että puhuu ystävien kanssa asiasta aina vaan, elää tunnin kerrallaan, ajattattelee että ennemmin tai myöhemmin olsi kuitenkin käynyt niin ja että hän ei ollut elämäni mies.
Meilläkin oli ihania tulevaisuuden suunnitelmia, lapset, yhteinen koti ja kaikki.
Miten kummassa rakkaus ei kanna niin paljon että tästäkin olisi selvitti.
Meidän eron syy oli hänen puhumattomuus, että sulkeutui kuoreensa eikä antanut auttaa. Mielestäni suhteessa jaetaan ilot ja surut ja toista ei heitetä ulos kun on huono aika. Ei voi pelkästään olla läsnä hyvinä aikoina.
Itse uskon puhumisen voimaan, hän ei. Tuntuu todella murskaavan pahalta. Tätä tuskan määrää ei pysty nyt ymmärtää mutta sen tiesin että rakastin häntä ja tiedän myös että selviän vaikka päivän kerrallaan.
Huonon itsetunnon omaavat miehet kai eivät uskalla näyttää huonoja hetkiään etteivät menettäisi kasvojaan. Olimme selvinneet niin monista kriiseistä aiemmin etten voinut uskoa että tähän se kaatui sitten lopulta.
Tietysti meillä vaikutti sekin että oli välimatkaa ja hänen perhesuhteet jotka olivat vastaan tätä suhdetta. uskoimme silloin vielä että jaksamme yhdessä, mutta hän väsyi varmasti kaikesta siitä. Sydän on rikki mutta paranee.
Ymmärrän hyvin miltä tuntuu eron tuska, kun ei saa nukutuksi ja ajatukset valtaa pään ja etsii syitä. Näinä hetkinä ystävät on kultaakin arvokkaammat ja kyllä se itku sitten hellittää kun on sen aika. Pääasia että sen käsittelee itsensä kanssa ilman katkeruutta vaikka toiseen ei saisikaan yhteyttä.
Hän päätti olla vastaamatta yhteydenottoihini kun halusin vain tietää rehellisen vastaujsen oli se sitten mikä tahansa.
Joudun varmaan hyväksyy sen tosiasian ettei sitä vastausta tule.
Voimia teille kanssasisarille, suru helpottaa kyllä ajallaan.