Mun unelmani hajosivat noin kolme viikkoa sitten kuuden vuoden jälkeen.Olimme jo suunnittelemassa yhteisen kodin ostoa kun lapsetkin ovat jo aikuisia mutta miesystäväni sanoi haluavansa lopettaa meidän "jutun".Se tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta.Hän ehdotti että menisimme kuitenkin yhdessä vielä kylpylään koska olimme sen jo varanneet aikaisemmin.Ensin kieltäydyin mut sit ajattelin että jos kyitenkin se muuttaisi jotain...ei muuttanut.Oltiin perjantaina ja lauantaina tanssimassa ja nautimme viimeisistä yhteisistä hetkistä.Huoneeseen päästyämme puhuimme,puhuimme ja itkimme.Että olo oli kauhea,yhtäaikaa surulline,vihainen,pettynyt ja kaikkea siltä väliltä.En tiedä selviänkö tästä koskaan,en ole enää ihan nuori mutta en vanhuskaan.Mistä saan yhtä ihanan kainalon mihin vois painaa päänsä kun maailma murjoo...mä en tiedä kuinka jaksaa,voiko joku auttaa?Itku tulee vähän väliä ja ahdistaa...
unelmat murskana
haneva
1881
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Minulle kävi samoin kolme kuukautta sitten. Yhteisiä vuosia oli jo monta ja ero tuli minulle täydellisenä yllätyksenä ja järkytyksenä. Kuvittelin, että olemme yhdessä nyt ja aina, mutta toisin kävi... En ymmärrä miksi.
Ensimmäiset viikot olivat aivan hirveitä, eikä siihen kipuiluun auta juuri muu kuin aika. Ruoka ei maistunut, nukkuminen oli hirveää ja olo oli koko ajan itkuinen. Asiasta puhuminen auttoi vähän ja kirjoitin myös päiväkirjaa, johon purin kaikki tunteeni.
Nyt ylläri erosta on siis kolme kuukautta ja olo on jo siedettävämpi. Tietysti olen vieläkin pettynyt ja tunnen välillä suurta yksinäisyyttä, mutta suurin epätoivo on jo pikku hiljaa väistymässä. On vain uskottava, että aika parantaa loputkin haavat, vaikka ei tämä helppoa ole. Voimia!