Itse olen muutaman kerran käynyt nettideiteillä. Viimeisin kokemus oli opettava sillä huomasin ilokseni, että yksinolo, vaikka koko loppuelämän ajan, ei sittenkään ole se kaikkein pahin vaihtoehto. Vielä pahempaa olisi viettää sellaisen kanssa, joka ei sytytä ollenkaan. Itsestäänselvyyshän tällainen mieti tulisi olla mutta on paljon sellaisia ihmisiä, jotka on ihan kenen kanssa hyvänsä mielummin kuin yksin.
Ongelmahan noissa nettideiteissä on siinä, että ihmiset ovat aivan eri vakavuusasteella liikkeellä mutta suurin osa jotka nettideittailee niin kuitenkin toivoo löytävänsä kumppanin.
Ennen tapaamista on usein eripituinen viestittelyvaihe. Itselläni on usean naisen kanssa juttu luistanut viestieitse mutta sitten kun ollaan tavattu niin korttitalo on lähes aina luhistunut. Ei pitäisi sanoa, että ulkonäkö ei merkitse mitään sillä kyllä se kuitenkin merkitsee. Esim ylipainoinen ihminen viestittää olemuksellaan että hän ei pidä itsestänsä huolta ja se ei muutenkaan ole silmälle kaunista katseltavaa. No, kenties olen kypsymätön ja pinnallinen mutta minkäs teet.
Tärkeätä olisi saman tien, puolin jos toisin, ei kiinosta sanoa asia suoraan eikä viettää aikaa kuin korkeintaan 10min, tai kauanko sen kahvikupin ryystämiseen meneekään. Muuten voi ylläpitää turhia illuusioita. Minun ongelmani onkin se, että minussa puuttuu jämäkkyys sanoa suoraan. Pitäisi olla vähän töykeämpi, tai ei edes töykeä tarvitse olla mutta asia pitää tehdä selväksi että ei kiinnosta.
Itselläni oli yksi tällainen nettideitti. Viikon ajan viestittelimme toisillemme ja kerroimme toisistamme ummet ja lammet. Sitten tapasimme ja minulle oli saman tien selvää, että ei käy tuon näköinen ihminen. Minä en kuitenkaan saanut sanotuksi asiaa ja siten ollen jatkoimme viestittelyä mutta ymmärrettävästi minun taholtani paljon vaisummin. Hän kyllä piti minusta kuulemma todella paljon.
Sitten alkoi ilmetä kaikenlaista mustasukkaisuuskohtausta, hän kuvitteli yhden tapaamisen jälkeen että me seurustelemme, ja alkoi tivata minulta kaikenlaista selitystä missä olen ollut jne. Enpä katsonut olevani hänelle tilivelvollinen.
Eräs tapaus varsinkin sai minut miettimään, että minkälainen ihminen mahtaa olla kyseessä. Nimittäin, löysimme toisemme kun olin laittanut ilmoituksen city-deittiin. Siinä palvelussa on kuulemma sellainen ominaisuus, että ilmoituksen jättäjä voi poistaa oman ilmoituksen. Enhän minä tuota tiennyt mutta se ei ole pointti vaan se, että tämä nainen alkoi sättimään minua, että minä tapailen muitakin naisia koska ilmoitukseni oli edelleen jäljellä. Jo tässä vaiheessa minun olisi pitänyt viheltää peli poikki ja toivottaa hyvää jatkoa mutta enhän minä niin tehnyt.
Lopulta muutama päivä myöhemmin ryhdistäydyin ja kerroin hänelle, että mielestäni tästä ei tule mitään mutta jos hän haluaa niin voimme pitää edelleen yhteyttä. Virhe! Olisi pitänyt saman tien pistää välit kokonaan poikki. Hänelle sopi yhteydenpitäminenkin mutta pian oli sama sävel kellossa ja meidän olisi pitänyt tavata taas ja mennä yhdessä ties minne ja missä minä olin eilen kun en vastannut puhelimeen. Koska olin aiemmin selvällä suomen kielellä hänelle kertonut, että hän ei kiinnosta minua niin minulla ei ollut asian suhteen huonoa omaatuntoa.
Lopulta minä pistin hänen e-mailin estolistalle enkä vastannut hänen tekstareihinsa. Tarinan opetus on se, että täytyy olla alusta asti rehellinen. Ainoa virheeni oli että en heti ensitapaamisella sanonut, että ei tavata enää eikä pidetä mitään yhteyttä.
Tämä nainen kertoi aiemmin, että kaikki hänen aiemmat miessuhteensa ovat kariutuneet. En ihmettele yhtään. Pistää miettimään, että minkälainen mies ylipäätään hänen kanssaan voisi pitkään suhteeseen ryhtyä. sanomattakin selvää, että sellaisen pitäisi olla jokin tahdoton nyhverö, joka suostuisi oleman tossun alla.
Ongelmahan noissa nettideiteissä on siinä, että ihmiset ovat aivan eri vakavuusasteella liikkeellä mutta suurin osa jotka nettideittailee niin kuitenkin toivoo löytävänsä kumppanin.
Ennen tapaamista on usein eripituinen viestittelyvaihe. Itselläni on usean naisen kanssa juttu luistanut viestieitse mutta sitten kun ollaan tavattu niin korttitalo on lähes aina luhistunut. Ei pitäisi sanoa, että ulkonäkö ei merkitse mitään sillä kyllä se kuitenkin merkitsee. Esim ylipainoinen ihminen viestittää olemuksellaan että hän ei pidä itsestänsä huolta ja se ei muutenkaan ole silmälle kaunista katseltavaa. No, kenties olen kypsymätön ja pinnallinen mutta minkäs teet.
Tärkeätä olisi saman tien, puolin jos toisin, ei kiinosta sanoa asia suoraan eikä viettää aikaa kuin korkeintaan 10min, tai kauanko sen kahvikupin ryystämiseen meneekään. Muuten voi ylläpitää turhia illuusioita. Minun ongelmani onkin se, että minussa puuttuu jämäkkyys sanoa suoraan. Pitäisi olla vähän töykeämpi, tai ei edes töykeä tarvitse olla mutta asia pitää tehdä selväksi että ei kiinnosta.
Itselläni oli yksi tällainen nettideitti. Viikon ajan viestittelimme toisillemme ja kerroimme toisistamme ummet ja lammet. Sitten tapasimme ja minulle oli saman tien selvää, että ei käy tuon näköinen ihminen. Minä en kuitenkaan saanut sanotuksi asiaa ja siten ollen jatkoimme viestittelyä mutta ymmärrettävästi minun taholtani paljon vaisummin. Hän kyllä piti minusta kuulemma todella paljon.
Sitten alkoi ilmetä kaikenlaista mustasukkaisuuskohtausta, hän kuvitteli yhden tapaamisen jälkeen että me seurustelemme, ja alkoi tivata minulta kaikenlaista selitystä missä olen ollut jne. Enpä katsonut olevani hänelle tilivelvollinen.
Eräs tapaus varsinkin sai minut miettimään, että minkälainen ihminen mahtaa olla kyseessä. Nimittäin, löysimme toisemme kun olin laittanut ilmoituksen city-deittiin. Siinä palvelussa on kuulemma sellainen ominaisuus, että ilmoituksen jättäjä voi poistaa oman ilmoituksen. Enhän minä tuota tiennyt mutta se ei ole pointti vaan se, että tämä nainen alkoi sättimään minua, että minä tapailen muitakin naisia koska ilmoitukseni oli edelleen jäljellä. Jo tässä vaiheessa minun olisi pitänyt viheltää peli poikki ja toivottaa hyvää jatkoa mutta enhän minä niin tehnyt.
Lopulta muutama päivä myöhemmin ryhdistäydyin ja kerroin hänelle, että mielestäni tästä ei tule mitään mutta jos hän haluaa niin voimme pitää edelleen yhteyttä. Virhe! Olisi pitänyt saman tien pistää välit kokonaan poikki. Hänelle sopi yhteydenpitäminenkin mutta pian oli sama sävel kellossa ja meidän olisi pitänyt tavata taas ja mennä yhdessä ties minne ja missä minä olin eilen kun en vastannut puhelimeen. Koska olin aiemmin selvällä suomen kielellä hänelle kertonut, että hän ei kiinnosta minua niin minulla ei ollut asian suhteen huonoa omaatuntoa.
Lopulta minä pistin hänen e-mailin estolistalle enkä vastannut hänen tekstareihinsa. Tarinan opetus on se, että täytyy olla alusta asti rehellinen. Ainoa virheeni oli että en heti ensitapaamisella sanonut, että ei tavata enää eikä pidetä mitään yhteyttä.
Tämä nainen kertoi aiemmin, että kaikki hänen aiemmat miessuhteensa ovat kariutuneet. En ihmettele yhtään. Pistää miettimään, että minkälainen mies ylipäätään hänen kanssaan voisi pitkään suhteeseen ryhtyä. sanomattakin selvää, että sellaisen pitäisi olla jokin tahdoton nyhverö, joka suostuisi oleman tossun alla.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Jotenkin alkoi naurattamaan kun luin kirjoittamasi jutun. Kuulosti niin tutulta ja tuli muistoja mieleen.
Minäkin olen kokeillut nettideittailua sen verran, että tiedän, ettei se ole minua varten. Tulin samaan tulokseen kuin sinä; yksin eläminen ei olekaan se kaikkein pahin vaihtoehto!
On myös sellaisia ihmisiä, jotka tarvitsevat ”jonkun” vierelleen, jotta tuntisivat olevansa jotain. Tokihan olisi hienoa jos löytyisi mies, jonka kanssa voisi viettää vaikka koko loppuelämänsä. En kuitenkaan alkaisi suhteeseen vain siksi, että olisi ”joku”, olen mieluummin yksin.
Minulle kävi niin, että viestittelin erään miehen kanssa jonkin aikaa ja hän vaikutti ihan mielenkiintoiselta. Mies kertoi mm. harrastavansa liikuntaa (useita lajeja luetellen), olevansa itsestään huoltapitävä ja keskustelutaitoinen. Kun sitten tapasimme, hän olikin todellisuudessa todella ylipainoinen eikä huolehtinut edes perushygieniastaan. Ja hänen keskustelutaidoissaan ei ollut kyllä mitään hurrattavaa! Hän osasi keskustella ainoastaan päivän säästä ja omasta työstään, muu ei tuntunut häntä suuremmin edes kiinnostavan. Ajattelin olevani pinnallinen kun minua häiritsi niin kovin hänen ylipainonsa ja muut ulkoiset seikat (mm. huonosti pestyt hampaat ja haisevat vaatteet). Tapasimme muutaman kerran, koska halusin antaa ”suhteellemme” mahdollisuuden. Lopulta kuitenkin tulin siihen tulokseen, että olisi parempi lopettaa tapailu, koska kiinnostusta minun puoleltani ei yksinkertaisesti ollut. Olen nyt sitten pinnallinen piip tai en, mutta tulin siihen tulokseen, että ylipainoista miestä en halua ja kyllä se ulkoinen olemus vain merkitsee aika paljon!
Väärin tein siinä kun en heti kertonut hänelle, ettei meidän välille koskaan voisi mitään kehittyä. Heti ensisilmäyksellä tiesin sen itse, mutta ei ollut selkärankaa sanoa sitä hänelle. Toisaalta sitten kun sen viimein sain kakistettua suustani, hän ei meinannut millään uskoa sitä todeksi. Hän halusi yrittää (?!) vielä ja pyysi mahdollisuutta näyttää millainen hän todellisuudessa on…….
Myös minä tein sen virheen, että jätin mahdollisuuden yhteydenpitoon. Tein kyllä sen selväksi, ettei meillä koskaan tulisi olemaan mitään parisuhdetta. Aluksi tuli jos minkälaista katkeraa tilitysviestiä ja jälleen ehdotusta uudesta alusta. Sitten lopetin viesteihin ja puheluihin vastaamisen ja vähitellen myrsky laantui.
Sen koommin en nettideittejä ole kokeillut enkä kokeile. Se on ihan totta, että pitää olla heti alusta saakka rehellinen, myös itselleen. Vaikka kuinka tuntuisi vaikealta sanoa, ettei ole kiinnostunut, se pitäisi silti tehdä heti kun sen itse tietää. Ja pitää myös tietää tarkalleen, mitä etsii. Ei kaikille ylipaino ole mikään ongelma, minulle se on. Joku toinen taas ei halua rinnalleen urheiluhullua, huonopalkkaista, liian laihaa, kaljua, tupakoitsijaa, yksinhuoltajaa, koiraihmistä tai vaikkapa jostakin tietystä harrastuksesta kiinnostunutta ihmistä. Kyllähän näitä kriteereitä maailmaan mahtuu ja kaikilla on lupa etsiä haluamaansa puoliskoa…. Tai olla etsimättä.
Asiaa... Ja jollei osaa/välitä pitää itsestään huolta, miten sen voisi tehdä toiselle ihmiselle??? Rimaa ei ns. todellakaan kannata laskea. Jos ei hyvää löydy, ei huonoakaan kannata huolia. Ei pahalla mutta näin se vain on meninki näillä markkinoilla.Mutta kyllä se hyvä suhde saattaa löytyä mistä hyvänsä, ei kannata sulkea mitään vaihtoehtoa pois. Mutta eri asia on kuinka todennäköistä on että nettideitistä löytyy joku sellainen joka vaikuttaa kuin metrin halolla löisi takaraivoon.
*Mutta eri asia on kuinka todennäköistä on että nettideitistä löytyy joku sellainen joka vaikuttaa kuin metrin halolla löisi takaraivoon. *
Helppohan sieltä varmasti on löytää se unelmiensa prinssi/prinsessa jos pysyttelee vain sillä viestittelyn tasolla suhteessa. Ihastumisen vaara on tässä vaiheessa suuri, etenkin jos on luonut kuvan toisesta vain hänen kertomansa ja kuvailujensa pohjalta. Ja mitä pitempään jatkaa "virtuaaliseukkaamista" unelmiensa kumppanin kanssa, sitä suurempi on takuulla pettymys siinä vaiheessa kun paljastuu se todellinen ihminen sieltä ruudun ja viestien takaa.
En väitä, etteikö liikkeellä olisi rehellisiä ja aitojakin ihmisiä jotka kertovat itsestään totuuden mukaisesti. Ja monille toki voi nettideittailu sopia oikeinkin hyvin ja useat ovat löytäneet kumppanin netistä.
Minä uskon siihen, että löydän sen oman Mr Oikeani jostakin muualta kuin netistä. Rimaakaan en ole valmis tässä vaiheessa laskemaan, koska tiedän etsimäni kaltaisia miehiä olevan olemassa. ;)
Haluan vielä sanoa sen, ettei minulla ole mitään ylipainoisia ihmisiä vastaan. Itsepähän kilonsa kantavat. Ylipaino kertoo mielestäni tietynlaisista elämäntavoista, jotka poikkeavat liikaa omistani. Siksi elämä ylipainoisen kumppanin kanssa olisi mahdotonta.
Mielenkiintoinen kokemus sinulla. Ainoastaan yksi asia hieman ihmetytti. Sanoit, että hän vaikutti viesteissä mielenkiintoiselta mutta osoittautuikin huonoksi keskustelijaksi. Eikö sitä viesteissä sitten huomannut?
Ei oikeastaan. Viesteissä oli kyllä tekstiä vaikka kuinka. Sitten kun livenä olisi pitänyt jostakin jutella, ei siitä tullut mitään. Hän ei kyllä viesteissäkään mitään syvällisiä kertoillut, mutta ajattelin, että hän sitten niitä kertoilee mieluummin kasvotusten. Hih, mitä kuvittelinkaan! :)
Muuten vaikutti mielenkiintoiselta, mutta eipä kyllä kertonut itsestään kovin totuudenmukaisesti. Ja valheeseen perustui siis sekin mielenkiinto.