Herneitä on niin paljon nenässä, ettei sinne enempää mahdu!
En nyt tiedä, mistä aloittaisin mankumisen, mutta olen ollut pari viikkoa lomalla (normaalisti koulu työt) ja ensi viikolla alkaa kesätyöt. Mies on töissä päivisin, minä nollaan päätäni, olen todella puhki ja väsynyt, burn-out-taustaa löytyy enkä oikeastaan jaksa keskittyä mihinkään. Kunhan vain olen ja yritän hoitaa pienempiä asioita pois alta.
Kyllä mussakin on vikaa, en niin välitä siivoamista tai muustakaan, mutta kyllä mä ne teen. Keskitän vähäisen tarmoni kirjoittamiseen (kirjoitan romaaneja, huomaa, vai mitä?), koska tahdon tekeleeni valmiiksi ja kirjoittaminen vaatii mielettömästi energiaa, vaikka ei sitäkään nyt heti uskoisi. Eli en oikeasti jaksa puunata koko kämppää aamusta iltaan ja aina uudestaan ja uudestaan ja uudestaan.
Kun siivoan keittiön, siivoan sen niin, että kiiltää ja kaikki pinnat kaappien perimmäistä soppea myöten loistavat. Sitten tulee mies ja "tekee ruokaa" ja keittiö näyttää siltä kuin siellä olisi räjähtänyt. Millään pikkujynssäyksellä ei pääse vaan on siivottava taas lattiasta kattoon.
Eilen mies keksi tehdä ruokaa keskellä yötä. Oli päivällä todennut, ettei hän mun tekemääni ruokaa muuten syö, koska se on hirveää. Niin, siitä tuli hirveää, kun mies kesken kaiken änkesi keittiöön ja halusi välttämättä hoitaa homman loppuun kaatamalla pari maustepurkkia sekaan. Raivosin siitä, että ei ollut voinut tiskata jälkiään. Oli kuulemma "huuhdellut" eli kastellut kaikki astiat ja levitellyt ympäri keittiötä, likaisina ja märkinä.
Kysyin tästä, kun tuli kotiin. Olin siihen mennessä jo siivonnut koko sotkun pois. Miehen vastaus oli: "Siihen meni 5 min, mitä vaikeeta siinä nyt oli?" Turhauttaa. Ollaan sovittu, että omat tiskit hoidetaan pois alta joko lavuaariin tai suoraan pesukoneeseen. Vastaus on aina "joo, joo" ja kuitenkin ne jää minne sattuu, koska minä tiskaan ne viidessä minuutissa. Kun siitä ei ole kysymys, vaan siitä, että en jaksa enkä halua kerätä roskia aikuisen miehen jäljiltä, kun silläkin menisi 5 min siihen tiskaamiseen.
Ylläri, tämä ei ole ainoa asia, josta menee hermot. Minä hoidan kaikki pyykit, mies EI SAA koskea pesukoneeseen. Tämä siksi, että se paasasi mulle viikkotolkulla kirjo- ja valkopyykeistä sun muista, etten vain pilaisi hänen vaatteitaan. Ja mies itse värjäsi mun kaikki valkoiset vaatteeni punaisiksi, koska ei "huomannut" kahta kirkkaanpunaista paitaa, jotka tunki sinne sekaan.
Noh, meillä on pyykkikori, jonne voi ne likaiset vaatteet laittaa. Ei ole mitenkään harvinaista, että yksi elukoista hyppelehtii innoissaan mun luo miehen hikinen sukka suussaan. Niitä sukkia löytyy kaikkialta: sohvan alta, keittiöstä, tietokoneen luota, sängyn alta, ihan mistä vain. Tänään löysin likaiset alkkarit telkkarin päältä, pisteet siitäkin.
En jaksaisi aina huomauttaa samoista asioista. Kokeilin sitten toista tyyliä. Miehellä on tapana "unohtaa" tavaroita kaikkialle heti, kun ne tipahtaa käsistä. Patalappu oli työpöydällä melkein kaksi viikkoa. En sanonut mitään, odotin, että huomaisi ja veisi sen takaisin. Sitten luovutin ja vein itse, huomautin asiasta, jolloin mies totesi, että jos oisin sanonut, oisi hän sen vienyt. Ja mikä parasta: miksi minä en vienyt sitä samalla, kun kävin keittiössä. Enhän minä sitä patalappua edes ollut pöydälle vienyt!
Tavarat yleensäkin. Minä en ikinä kadota mitään, oikeasti, stressaan niin paljon kadottamisesta, että kaikki pysyy varmasti tallella. Ja ylläri taas, mies kadottaa kaiken. Sillä on jotenkin kummallinen käsitys siitä, että vaikka se jättäisi puhelimen ihan minne tahansa, sen pitäisi ilmestyä keittiöön. Ja sitten alkaa se tavallinen: se on kadonnut, mä en ole koskenut siihen, mihin SÄ olet laittanut sen.
Totean, etten ole koskenutkaan, yleensä en edes tiedä, mikä on kadonnut, kun kyse on jostain pulteista tai muttereista. Mies etsii hetken ja tulee uudestaan kysymään, mihin MINÄ olen laittanut sen ja olenko VARMA etten ole koskenut siihen (se vielä etsii todella ovelista paikoista, kuten mun sukkalaatikosta, jonne varmasti laitan kaikki mutterit piiloon siltä). Tätä jatkuu siihen asti, että hermostun ja äyskin siitä, miksi mua aina syyllistetään. Miehen vastaus on AINA: "En mä sua syyllistä, oon muuten vaan vihanen tästä asiasta. Mutta ootko nyt ihan varma, ettet oo koskenut siihen?"
Sitten se tavara löytyy jostain kuten miehen taskusta, tulee pientä hihitystä ja kiherrystä: "kappas vain! niinpä tietysti!" ja mies pakenee mahdollisimman nopeasti.
Juuh, minäkin olen ärsyttävä. Suutun helposti ja nopeasti ja silloin tavarat lentää. En ole mikään kodinhengetär, mutta oikeasti yritän parhaani. Ymmärrän, että mies on töissä ja sillä on henkisesti stressaava duuni, mutta yhtä isolla vaivalla se voi ne sukkansa heittää sinne koriin, käyttää 5 min astianpesuun ja viedä tavarat takaisin paikoilleen.
En vaan tajua. Mies ei järin pidä mun elukoista, ovat pieniä ja erittäin sosiaalisia. Yksi elukoista tapaa raapia iltaisin häkkinsä seinää. Se on sellaista raaps raaps -ääntä, joka loppuu, kun äänet loppuvat. Mies toteaa tähän, että saadaan vielä häätö, kun hirveää meteliä pitävät, mutta samaan lauseeseen miehen mielestä on ok pitää pesukonetta päällä koko yö, vaikka se kielletään taloyhtiön säännöissä. Että saisi ne lempparihousut, kun menee poikien kanssa pelaamaan, kun ei voinut aikaisemmin pesuun tuoda :P
Kyse ei ole siitä, ettei me keskusteltaisi. Minä huudan yleensä pää punaisena, poljen jalkaa, itken, lyön ja muuta mukavaa. Mies sitten naureskelee vieressä ja kysyy, että oonko mä vihanen tai jotain. Ja kun "puhutaan" asiasta, mies yleensä kääntä sen niin, että lopulta se olikin mun vikani ja mä voin yhtä hyvin hoitaa sen (kuten ne tiskit), kun ei siihen mene niin kauaa. Juuh, ellen olisi tulta ja tulikiveä, tuo saattaisi upota vielä. Aina mies lupaa parantaa tapansa ja ikinä ne ei parane.
Pieniä on ongelmat, mutta käy kyllä ärsyttämään. Tuntuu kuin olisin teinipojan äiti. Muilta osin suhde on kunnossa ja mies on harvinaisen kypsä ikäisekseen (parikymppinen) ja älykäs (vaikka tästä teksistä ei ihan heti sellainen kuva välity ;). Huomiota tulee joskus vähän liikaakin ja sellaista, ongelmana on tosiaan vain nämä pienet asiat ja se, että mies ei osaa ottaa vastaan yhtään kritiikkiä itsestään. Ei myöskään osaa antaa positiivista palautetta muille, ainakaan suoraan. Munkin kirjoitelmista sanoo päin naamaa rumasti, ei siinä mitään, mulle kritiikki tällä saralla kelpaa, ja kehuu sitten kavereilleen. Harrastuksissa täytyy myös olla paremmat kamat kuin kavereilla, mutta minä en kuulemma kaipaa enää ainoitakaan kenkiä :P
Lötkömmäksi en tästä rupea, en todellakaan jaksa jäkättää joka asiasta aina, enkä varsinkaan toisella itseäni miehelle viikkotolkulla. Mitä sitten pitäisi tehdä? En myöskään jaksa etsiä niitä sukkia joka paikasta, elukat syö ne.
En nyt tiedä, mistä aloittaisin mankumisen, mutta olen ollut pari viikkoa lomalla (normaalisti koulu työt) ja ensi viikolla alkaa kesätyöt. Mies on töissä päivisin, minä nollaan päätäni, olen todella puhki ja väsynyt, burn-out-taustaa löytyy enkä oikeastaan jaksa keskittyä mihinkään. Kunhan vain olen ja yritän hoitaa pienempiä asioita pois alta.
Kyllä mussakin on vikaa, en niin välitä siivoamista tai muustakaan, mutta kyllä mä ne teen. Keskitän vähäisen tarmoni kirjoittamiseen (kirjoitan romaaneja, huomaa, vai mitä?), koska tahdon tekeleeni valmiiksi ja kirjoittaminen vaatii mielettömästi energiaa, vaikka ei sitäkään nyt heti uskoisi. Eli en oikeasti jaksa puunata koko kämppää aamusta iltaan ja aina uudestaan ja uudestaan ja uudestaan.
Kun siivoan keittiön, siivoan sen niin, että kiiltää ja kaikki pinnat kaappien perimmäistä soppea myöten loistavat. Sitten tulee mies ja "tekee ruokaa" ja keittiö näyttää siltä kuin siellä olisi räjähtänyt. Millään pikkujynssäyksellä ei pääse vaan on siivottava taas lattiasta kattoon.
Eilen mies keksi tehdä ruokaa keskellä yötä. Oli päivällä todennut, ettei hän mun tekemääni ruokaa muuten syö, koska se on hirveää. Niin, siitä tuli hirveää, kun mies kesken kaiken änkesi keittiöön ja halusi välttämättä hoitaa homman loppuun kaatamalla pari maustepurkkia sekaan. Raivosin siitä, että ei ollut voinut tiskata jälkiään. Oli kuulemma "huuhdellut" eli kastellut kaikki astiat ja levitellyt ympäri keittiötä, likaisina ja märkinä.
Kysyin tästä, kun tuli kotiin. Olin siihen mennessä jo siivonnut koko sotkun pois. Miehen vastaus oli: "Siihen meni 5 min, mitä vaikeeta siinä nyt oli?" Turhauttaa. Ollaan sovittu, että omat tiskit hoidetaan pois alta joko lavuaariin tai suoraan pesukoneeseen. Vastaus on aina "joo, joo" ja kuitenkin ne jää minne sattuu, koska minä tiskaan ne viidessä minuutissa. Kun siitä ei ole kysymys, vaan siitä, että en jaksa enkä halua kerätä roskia aikuisen miehen jäljiltä, kun silläkin menisi 5 min siihen tiskaamiseen.
Ylläri, tämä ei ole ainoa asia, josta menee hermot. Minä hoidan kaikki pyykit, mies EI SAA koskea pesukoneeseen. Tämä siksi, että se paasasi mulle viikkotolkulla kirjo- ja valkopyykeistä sun muista, etten vain pilaisi hänen vaatteitaan. Ja mies itse värjäsi mun kaikki valkoiset vaatteeni punaisiksi, koska ei "huomannut" kahta kirkkaanpunaista paitaa, jotka tunki sinne sekaan.
Noh, meillä on pyykkikori, jonne voi ne likaiset vaatteet laittaa. Ei ole mitenkään harvinaista, että yksi elukoista hyppelehtii innoissaan mun luo miehen hikinen sukka suussaan. Niitä sukkia löytyy kaikkialta: sohvan alta, keittiöstä, tietokoneen luota, sängyn alta, ihan mistä vain. Tänään löysin likaiset alkkarit telkkarin päältä, pisteet siitäkin.
En jaksaisi aina huomauttaa samoista asioista. Kokeilin sitten toista tyyliä. Miehellä on tapana "unohtaa" tavaroita kaikkialle heti, kun ne tipahtaa käsistä. Patalappu oli työpöydällä melkein kaksi viikkoa. En sanonut mitään, odotin, että huomaisi ja veisi sen takaisin. Sitten luovutin ja vein itse, huomautin asiasta, jolloin mies totesi, että jos oisin sanonut, oisi hän sen vienyt. Ja mikä parasta: miksi minä en vienyt sitä samalla, kun kävin keittiössä. Enhän minä sitä patalappua edes ollut pöydälle vienyt!
Tavarat yleensäkin. Minä en ikinä kadota mitään, oikeasti, stressaan niin paljon kadottamisesta, että kaikki pysyy varmasti tallella. Ja ylläri taas, mies kadottaa kaiken. Sillä on jotenkin kummallinen käsitys siitä, että vaikka se jättäisi puhelimen ihan minne tahansa, sen pitäisi ilmestyä keittiöön. Ja sitten alkaa se tavallinen: se on kadonnut, mä en ole koskenut siihen, mihin SÄ olet laittanut sen.
Totean, etten ole koskenutkaan, yleensä en edes tiedä, mikä on kadonnut, kun kyse on jostain pulteista tai muttereista. Mies etsii hetken ja tulee uudestaan kysymään, mihin MINÄ olen laittanut sen ja olenko VARMA etten ole koskenut siihen (se vielä etsii todella ovelista paikoista, kuten mun sukkalaatikosta, jonne varmasti laitan kaikki mutterit piiloon siltä). Tätä jatkuu siihen asti, että hermostun ja äyskin siitä, miksi mua aina syyllistetään. Miehen vastaus on AINA: "En mä sua syyllistä, oon muuten vaan vihanen tästä asiasta. Mutta ootko nyt ihan varma, ettet oo koskenut siihen?"
Sitten se tavara löytyy jostain kuten miehen taskusta, tulee pientä hihitystä ja kiherrystä: "kappas vain! niinpä tietysti!" ja mies pakenee mahdollisimman nopeasti.
Juuh, minäkin olen ärsyttävä. Suutun helposti ja nopeasti ja silloin tavarat lentää. En ole mikään kodinhengetär, mutta oikeasti yritän parhaani. Ymmärrän, että mies on töissä ja sillä on henkisesti stressaava duuni, mutta yhtä isolla vaivalla se voi ne sukkansa heittää sinne koriin, käyttää 5 min astianpesuun ja viedä tavarat takaisin paikoilleen.
En vaan tajua. Mies ei järin pidä mun elukoista, ovat pieniä ja erittäin sosiaalisia. Yksi elukoista tapaa raapia iltaisin häkkinsä seinää. Se on sellaista raaps raaps -ääntä, joka loppuu, kun äänet loppuvat. Mies toteaa tähän, että saadaan vielä häätö, kun hirveää meteliä pitävät, mutta samaan lauseeseen miehen mielestä on ok pitää pesukonetta päällä koko yö, vaikka se kielletään taloyhtiön säännöissä. Että saisi ne lempparihousut, kun menee poikien kanssa pelaamaan, kun ei voinut aikaisemmin pesuun tuoda :P
Kyse ei ole siitä, ettei me keskusteltaisi. Minä huudan yleensä pää punaisena, poljen jalkaa, itken, lyön ja muuta mukavaa. Mies sitten naureskelee vieressä ja kysyy, että oonko mä vihanen tai jotain. Ja kun "puhutaan" asiasta, mies yleensä kääntä sen niin, että lopulta se olikin mun vikani ja mä voin yhtä hyvin hoitaa sen (kuten ne tiskit), kun ei siihen mene niin kauaa. Juuh, ellen olisi tulta ja tulikiveä, tuo saattaisi upota vielä. Aina mies lupaa parantaa tapansa ja ikinä ne ei parane.
Pieniä on ongelmat, mutta käy kyllä ärsyttämään. Tuntuu kuin olisin teinipojan äiti. Muilta osin suhde on kunnossa ja mies on harvinaisen kypsä ikäisekseen (parikymppinen) ja älykäs (vaikka tästä teksistä ei ihan heti sellainen kuva välity ;). Huomiota tulee joskus vähän liikaakin ja sellaista, ongelmana on tosiaan vain nämä pienet asiat ja se, että mies ei osaa ottaa vastaan yhtään kritiikkiä itsestään. Ei myöskään osaa antaa positiivista palautetta muille, ainakaan suoraan. Munkin kirjoitelmista sanoo päin naamaa rumasti, ei siinä mitään, mulle kritiikki tällä saralla kelpaa, ja kehuu sitten kavereilleen. Harrastuksissa täytyy myös olla paremmat kamat kuin kavereilla, mutta minä en kuulemma kaipaa enää ainoitakaan kenkiä :P
Lötkömmäksi en tästä rupea, en todellakaan jaksa jäkättää joka asiasta aina, enkä varsinkaan toisella itseäni miehelle viikkotolkulla. Mitä sitten pitäisi tehdä? En myöskään jaksa etsiä niitä sukkia joka paikasta, elukat syö ne.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Joko sinä relaat kodinhengettärestä miehen tasolle (esim. tiskaat omat astiasi ja peset omat pyykkisi, muttet koske miehen vastaaviin), tai sitten muutatte erillenne. Tolla meiningillä siivous rupeaa hallitsemaan teidän parisuhdetta, ja siitä ei mitään rakentavaa seuraa, katkeroitumista vaan.
Tarkoitat ilmeisesti viestisi pituutta?
Tällaisella hektisellä keskustelupalstalla viestin lyhyys ja ytimekkyys ovat keskustelun elinehdot. Harva jaksaa lukea loppuun noin pitkää avausta, joten keskustelua syntyy aika vähän.
Anteeksi. Ei olisi pitänyt olla näin ivallinen ja jyrkkä. Oikeastaan viestisi on ihan asiallinen. Miehesi taitaa käyttäytyä aika sikamaisesti sinua kohtaan. On surkeaa, jos tuollaisista rkisistakin asioista syntyy tuollainen riita.
Omassa suhteessani arkiset riidat kielivät siitä, että pinnan alla mikään ei ollut kunnossa. Ero tuli. Ne pinnan alla kytevät jutut olisi pitänyt selvittää. Meillä ne hiillostivat yhteiseloa pitkään ja lopulta räjähti.
Suosittelen siis tutkailemaan aivan muita asioita kuin siivousintoa ja ruuanlaittoa. Toivottavasti saatte asiat kuntoon!
(Joudun muuten nyt pahoitellen huomaamaan, että omakin viestini on lähes yhtä pitkä kuin sinun avauksesi. En taida olla oikea henkilö kritisoimaan.. )
Meillä vähän samantapainen tilanne...
Minä oon kyllä tällä hetkellä kotona vaan, etten töissä käy tai opiskele. Mies on opiskeluiltaan kesätöissä. Luulempa siis että meillä mies ajattelee että eihän mulla oo muutakaan tekemistä kun kotihommat tai jtn. Ja kyllähän minä ne mielellään teenkin välillä...mutta toisinaan se turhauttaa, kun mies huomaa pestyt(tai pesemättömät) pyykit vasta siinä vaiheessa kun avaa kaappinsa oven ja valittaa kun ei oo puhtaita kalsareita :)
Ja voi hiittoo sitä kiroilun määrää kun joskus laitan imuroimaan tai pesemään lattioita... mut sen kun hän tekee, niin ajattelee että nyt oon sitte tyytyväinen seuraavat puolivuotta. joopa joo :)
Kokeilin minäkin sitä etten siivoa tai vie tavaroita paikoilleen, mutta siinä ne sitten tököttivät niin kauan kun kyllästyin ja vein paikalleen.
Sepäs nyt tästä asiasta tällä kertaa ja jos jollain on kikkoja joilla sais miehen aktivoitumaan kotona niin otetaan mielihyvin vastaan...
siis olet vain kotona, ja kuitenkin miehesi pitää töiden/opiskelun lisäksi tehdä kotihommia. Onko se niin vaikeaa päästää irti kaukosäätimestä ja nostaa paksu peffa sohvalta ja tehdä itse nuo hommat. Siis kohtuutta elämään.
Meillä on vähän sama juttu. En jaksaisi aina mäkättää siivouksesta / pyykinpesusta / tiskaamisesta / tavaroiden paikalleen viemisestä / sängyn petaamisesta / vessan pesusta / ruuan laitosta / kaupassa käymisestä, mutta joskus vaan läikkyy yli ja taas on pakko jäkättää noista asioista. Sitten mies sanoo, että juu juu ja lupaa parantaa tapansa. Sitten hän tiskaa kerran (mistä siistäkin pitää huomata erikseen kiittää) ja sen jälkeen kaikki taas unohtuu. Mieheni varmaankin ajattelee, että jos kerran vessa juuri 9 kk sitten pestiin, niin ei kai sitä nyt jatkuvasti tarvitse jynssätä. Joskus en vaan ymmärrä.
Meilläkin on noin, että jos mies tekee kotona jotain, esim. imuroi tai laittaa ruuan (imuroimista tapahtuu ehkä kerran kahdessa kuukaudessa, ruuanaittoa n. kerran viikossa), niin siitä pitää kiitellä kauan ja hartaasti. Eli samat hommat, joita minä teen joka päivä kenenkään sitä sen kummemmin noteeraamatta, ovat miehen tekemänä jotain äärimmäisen ihmeellistä ja ihanaa. Toisaalta, en kyllä jaksaisi tuota ihastelu/kiittämisrumbaa joka päivä, joten parempi onkin ettei mies kovin aktiivisesti kotitöihin osallistu...
Siivous ja kotityöthän useimmiten ovat niitä juttuja joista yhdessä asuvilla ihmisillä tulee eniten riitaa.
Ekassa vastauksessa viestiisi sanottiin että kokeile lopettaa miehesi sotkujen siivoaminen. Siis kaiken. Se saattaa tuntua vaikealta jos olet kovinkin siisti ihminen ja sotkuisuus häiritsee sinua, mutta ehkä miehesi huomaisi kuinka paljon lopulta korjailet hänen jälkiään.
Rauhallinen puhuminen voisi myös auttaa. Siis ei huutaminen, itkeminen ja jalan polkeminen. Sano, että se IHAN OIKEASTI häiritsee sinua eikä ole sulle enää pikkujuttu. Jos miehesi perustelee sitä että sinun pitäisi siivota hänen jälkensä sillä että se vie vain hetken aikaa, miksi ihmeessä et vastaa että saman verran se häneltäkin vie. Et ole hänen äitinsä eikä hän voi olettaa että joku muu siivoilee hänen aikaansaannoksensa koko loppuelämän. Olette kuitenkin aika nuoria vielä, eikä siis kummallakaan kai ole hirveästi kokemusta avoliitosta...?
Meillä minä olen se, jolle tavaroiden paikoista huomautellaan. Olen todella huolimaton enkä kai kovin siisti, kun en hirveästi yleensä välitä onko tiskit unohtunut altaaseen tai vaatteita hujan hajan asunnossa. En vain huomaa sitä aina, on muutakin tekemistä. Mutta ymmärrän kyllä, että se häiritsee miestäni, ja sinua, ja ymmärrän toisaalta myös miestäsi. Onhan se ärsyttävää että itselle suhteellisen merkityksettömistä asioista huomautellaan kaiken aikaa. Pitäisi silti ottaa toinen huomioon..
Meillä on tähän kehkeytynyt aika toimiva systeemi. Meillä on esimerkiksi vaatekaapit ihan kokonaan eri huoneissa, mieheni kaapissa kaikki on yleensä siististi viikattuna, ja minun kaappini sisältö useimmiten lattialla kaapin edessä. Minun ei tarvitse tuskailla viikkailemalla hänen paitojaan, eikä hänen tarvitse edes vilkaista kaappiani.
Toinen tapa jonka olemme ottaneet, on että toinen meistä (mieheni) hoitaa vaatteiden pesun, ja samalla vessan siivouksen. Minä taas hoidan tiskit (onneksi on siis tiskikone kuitenkin...) ja keittiön siivouksen. Kokeilkaa tekin tällaista systeemiä ja katsokaa miten sujuu.
Entinen kämppikseni oli todella sotkuinen ihminen minuunkin verrattuna, joten tiedän kyllä miten kamalaa on asua jonkun kanssa, joka ei todellakaan korjaa jälkiään. Se tavallaan avasi silmäni, en ennen juuri ajatellut millaista vaivaa ja ennen kaikkea ärsytystä sellainen muissa aiheuttaa. Miehesikin vain kai pitäisi tajuta se..
8 vuotta olemme talsineet yhdessä ja miehessäsi on kuvauksesi perusteella samoja piirteitä kuin minun miehessäni.
Jo 7 vuotta sitten aloin epäillä sairautta ja tietooni tuli ADHD. ADHD-liitosta sain testit jotka antoi viitteitä mahdollisesta adhd:stä. Mieheni teki kaikki testit ja ne näyttivät kirkkaasti positiivista tuloksiltaan.
Arki sujuu niin että minä hoidan kodin,mieheni ruoat ja talousasiat. Mieheni kanssa oli turha nalkuttaa siivouksesta koska ei kyennyt huolehtimaan juuri mistään, jatkuvia unohtamisia, jatkuvia esineiden kadottamisia ja kaikki asiat rempallaan. nykyään kodissa on omat systeemit joiden avulla hän pärjää. Erivärisiä laatikoita käytetään tavaroiden keräämiseen. Keittiön pöydällä on laatikko johon hän laittaa tietyt tavarat, sama olohuoneessa ja eteisessä, kun tulee vieraita, laatikot kerätään kaappiin. Ilman niitä laatikoita elämä oli hankalaa. Hän saattoi esimerkiksi kadottaa avaimet päivän aikana 10 kertaa. Se vaan ei ollut enää normaalia unohtelua, tai jos sukkia löytyi kymmeniä tusinoita pitkin asuntoa mitä ihmeellisimmistä paikoista ei sekään enää näyttänyt pelkältä laiskuudelta tai tavanomaiselta huolimattomuudelta, alkoi todella paljastua ettei tämä ihminen kykene huolehtimaan mistään rutiinimaisen työskentelytavan hoitamisesta kuten siivoamisesta...niinpä nykyinen järjestely sopii meille kaikkein parhaiten.
Minä en siivoa kuin silloin kun itsestä tuntuu ja jaksan, koskaan siihen ei puututa milloin sen teen tai miten. Ruokia en juurikaan tee enkä maksumiehenä toimi ja tämä järjestely sopii kummallekin. Minä hallitsen kodin ja mieheni rahan tekemisen ja tämä vanhanaikainen tyyli ei ole aiheuttanut kriisiä kun kumpikin siitä hyötyy.
miehesi kanssa. Me olemme jo vähän "vanhempi" pariskunta ja itse diagnosoin mieheni adhd:ksi jo vuosia sitten. He eivät yksinkertaisesti pysty hoitamaan asioita järjestelmällisesti. Vaikka he lupaavat tehdä jotain, he unohtavat asian viidessä minuutissa!
Meillä elämä menee näin: mieheni tekee ruuan ( ja hyvää ruokaa tekeekin ), minä siivoan sen jälkeen keittiön. Minä pesen pyykin, mieheni ripustaa sen kuivumaan. Minä hoidan kodin " pikkutyöt" , mieheni huolehtii mm. molempien autot.
Keskustele todella miehesi kanssa, mutta älä huuda äläkä syyllistä. Kysy häneltä mitä kotitöitä hän haluaisi tehdä, mistä asioista huolehtia. Sopikaa asia ja sitten molempien on pidettävä lupauksensa.
Parisuhde hioutuu vasta vuosien myötä, mutta muista: toivottomia miehiä ei olekaan. Voittihan Suomi Euroviisutkin, kaikki on siis mahdollista!
Oma mieheni hoitaa omat velvollisuutensa. Emme ole koskaan riidelleet siivouksesta tms. Minä hoidan meillä pyykit ja mies imuroinnin. Lattiat pestään yhdessä ja tiskejä laittaa se, kumpi ehtii tai sitten yhdessä. Meillä on tiskikone, joten helppoa, kun suoraan syönnin jälkeen huuhtoo pahimmat sotkut ja laittaa tiskit koneeseen. Roskat viedään yhdess töihin lähtiessä samalla kun autolle kävellään aamulla. Mies puistelee matot, lakanat vedetään yhdessä ja minä yleensä silitän vaatteet. Mies osaa silittää paitansa, mutta mielellään ne hänelle silitän, sillä hän huolehtii autosta. Ruokaa teemme yhdessä, koska se on harrastuksemme muutenkin.
Itse en huolisi kumppanikseni pikkupoikaa, joka ei huolehdi asioistaan. Olemme aikuisia ja vastaamme omista teoistamme. Pidämme huolta toisistamme. Jos toinen on sairas tai kipeä, toinen hoitaa sitten toisenkin hommat ja vastavuoroin tämä toimii meillä. Nyt kun olin flunssassa, mies hoiti kaikki kotityöt. Viime viikolla, kun mies oli kuumeessa, minä hoidin kaikki hommat vastaavasti. Onneksi flunssat jo hellitti ja ollaan jo terveitä.
Mielestäni teillä on ongelmia, jotka ei johdu siivouksesta. Ilmoitit viestissäsi, että jopa lyöt. Millainen kumppani sinä olet? Vaadit toiselta, mutta olet itse valmis lyömään toista. Kuulostat kiukuttelevalta pikkupimulta, joten et ole sen kummempi kuin kumppanisikaan, jota pikkupojaksi haukut. Aikuinen nainen ei juonittele ja vingu kuin pikkupenikka, vaan sanoo asia puhumalla. Meillä ei huudeta vaan asiat puhutaan. Tästä syystä meillä ei riidelläkään sillä asiat puhutaan silloin, kun ne ovat ajankohtaisia, joten ne eivät pääse edes kasaantumaankaan. Tätä suosittelen kaikille pareille.
Itselleni ei tulisi mieleenkään alkaa polkea jalkaa, itkeä tai muuten kiukutella kuin pikku lapsi. Aikuisen pitää käyttäytyä aikuisen lailla. Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Luuletko, että miestä kiinnostaa tehdä mitään, jos sinä vain märiset ja kitiset kuin pikku lapsi?
Kuulostat aivan meidän kerrostalon naapurilta. Sieltä kuuluu usein tuollainen meteli. Lisäksi ilmoitit, että heittelet tavaroita. Eikös ne sillä tavalla juuri vaihda paikkaa eivätkä pysy omilla paikoillaan?
Aikuisen ihmisen käytöstapoihin ei kuulu viskoa tavaroita. Pikkulapset heittelevät leluja ja muuta suutuksissaan, mutta minusta on hyvin lapsellista, jos aikuiset alkavat toimia näin.
Kannattaa katsoa sitä peiliä. Kukaan ihminen ei tappele yksin. Riitaan tarvitaan aina kaksi osapuolta.
En huomannut tuota lyömis kohtaa... Astioiden heittelyn ja raivoamisen huomasin. Mies on toki ärsyttävä, mutta ei tuollainen käytöskään järin järkevää ole. Kirjoittajalla voi olla ehkä jotain muitakin ongelmia, kun miehen epäsiisteys?
Oli minunkin exä mies joka siivosi, pyykkäsi ja laittoi ruokaa. Asiat ratkaistiin puhumalla. ei minullekaan olisi tullut mieleen hänelle huutaa.
Mutta jos sinulla ei ole ollut miestä, joka ei tee mitään ellei erikseen käsketä..usein montaa kertaa ja joka kerta uudestaan ja uudestaan samasta asiasta. Miestä joka ei kuuntele puhetta, joka ei osaa keskustella rakentavasti, vaan elää ihmeellisissä kuvitelmissaan joissa hänen ei tarvitse kantaa vastuuta mistään, paitsi keno ja lottokupongeistaan.
Niin et voi tietää miten äärimmilleen hermot voivat venyä tuossa tilanteessa, kun sitä jatkuu pitkään, etenkin vuosia. Silloin alkaa kyllä huutamaan hiljaisinkin ja kärsivällisinkin ihminen. Lopulta sitä voi sortua heittelemään vihaamiaan tavaroita kohti niiden omistajaa taikka ulkoroskiksen pohjalle. Eikä lyöminenkään pienessä humalatilassa riidan taas kerran päästyä isoksi ole mikään ihme.
On rasittavaa kantaa elämässään vastuuta kaikesta ja kaikista. Ensin päivällä työssä, sitten illalla kotona kaikkien kotitöiden muodossa ja tietenkin vielä taloudellisesti kaikki lankeaa minulle. Sillä ei lienee ihme, että mies joka ei kykene kantamaan vastuutaan kotitöistä, ei sitä pysty tekemään rahojensakaan osalta..vaan jo puolessa välissä kuuta kaikki ruuat ostan minä.
Tästä turhautuneena ajoin miehen asumaan omaan vuokrayksiöön, syömään siellä vaikka verhonsa loppukuusta, mitäpä se minua kiinnostaa. En vaan jaksa elää paskan keskellä, maksaa kaikkea ja kuulla vielä valituksia siitä, että pidän viikon kesäloman kun voisin senkin ajan viettää töissä. Muutenkin tekemisissäni tuntuu olevan aina huomautettavaa.
Pääsisittekö jonkinlaiseen kompromissiin? Taidat olla jonkin sortin "siivousfriikki"? Pystyisitkö edes vähän hölläämään ja kestämään, jos asunto ei jatkuvasti loista puhtauttaan yms.? Ja jos mies pystyisi vähän muuttumaan siistimmäksi. Tai no sinähän jo yritit eli annoit patalapun olla... Mutta joku patalappu on vielä pikkujuttu! Voi tietysti käydä niin, että mies ei herää siivoamaan vaikka antaisit koko asunnon mennä ihan lääväksi.
Ja kannataisi olla huutamatta ja raivomatta, se ei ainakaan auta asiaa. (ja miehesi ei edes taida ottaa sinua tosissaan vaikka huutaisit) Yritä keskustella asiallisesti vaikka ottaisikin pannuun.
Ja jos mies ei pese pyykkiä siitä et voi valittaa koska olet sen kieltänyt. Useinhan mies ei viitsi tehdä jotakin, kun nainen naputtaa, että ei sitä noin tehdä eikä noin ja minä teen näin. Yritä siinä sitten... Miehelle tulee asenne, että "tee sitten itse!"
Tunnutte olevan hyvin erilaisia. Ja voi olla, että se ei tule koskaan toimimaan. Ja itseasiassa kirjoituksesi oli aika uskomaton. Ettei vaan ollut vain yksi romaaneistasi... Jos tuo on teidän oikeata arkea niin otan osaa!
Toivottavasti joku samanlaisessa tilanteessa ollut ja sen ratkaissut osaisi antaa neuvoja!
Kuulostaapa tutulta, jopa tuota patalappua työpöydällä myöten.(odotin myös yli viikon, että veisi sen paikoilleen)
Olen välillä miettiny onko maailmassa yhtään sellaista miestä joka osaisi tai viitsisi tehdä kotitöitä. välillä olin jo käsi oven kahvalla lähdössä, mutta sitten pidettiin "kriisipalaveri" ja mies lupasi parantaa tapansa. Ja paransikin ja pari kuukautta sujui tosi hyvin, mies osallistui kotitöihin pyytämättä jne. Nykyisin onkin jo alkanut lipsumaan.
Olemme keskustelleet ja olen koettanut ja koitan ymmärtää miehen syitä:
-En huomaa että täällä on niin sotkuista, se ei
haittaa minua.
-Meillä kotona naiset tekivät naistentyöt ja miehet miesten.
-Laita astiat koneeseen, EI TARKOITA, että minun pitäisi myös pyyhkiä tiskipöytä.
-En vain voi muistaa viedä sukkia pyykikoriin, tai laittaa tavaraa paikoilleen sen jälkeen kun olen käyttänyt sen.
-En voi pestä pyykkejä, koska en osaa katsoa vaatteiden pesuohjetta.
Esim. imuroinnissa olemme tehneet sellaisen kompromissin, että imuroimme asunnon puoleksi. Mieheni mielestä imurointi kahden viikon välein riittäisi ja minun mielestäni kaksi kertaa viikossa (meillä on kaksi koiraa), joten imuroimme kerran viikossa. (tosin mies eiyleensä hoida hommaansa valittamatta)
Kerrossataloasunnossa ei paljon miesten töitä ole (ei esim. halkojen hakkuuta tai lumitöitä), mutta mies ei kuitenkaan saa esim. mitään korjaustöitä tehtyä. Yleensä päädyn ottamaan ruuvimeisselin kauniiseen käteeni, jolloin mies tulee tietenkin selän taakse neuvomaan ja arvostelemaan, mutta ei suostu tekemään hommaa itse.
Kun pyydän häntä tekemään jotain, yritän selittää tarkasti kaikki asiat jotka pitää tehdä.
Hajamielisyydelle en voi mitään, joten kannan miehen vaatteet itse pyykikoriin.
Olen sanonut, että voin näyttää mitä vaatteita ei saa pestä tavallisessa pesussa, mutta ei hän kuulemma siltikään ymmärrä. Auttaa kuitenkin pyykinpesussa sen verran, että kantaa pyykikorin pesutupaan ja käy joskus hakemassa vaatteet kuivausrummusta.
Toista ei voi muuttaa joten yritän muuttua itse, saas nyt nähdä riittääkö se loputtomiin.
Joskus todella ihmettelen, että eivätkö äidit tajua pilaavansa poikalapsensa, vai onko se heidän sukupolvessaan selviö, että miesten ei tarvitse tehdä "naisellisia" kotitöitä. Kotonani oli itsestään selvää, että tytöt osallistuivat kaikkiin kotitöihin melko pienestä lähtien. Veljeni ei kuitenkaan ole tarvinnut tehdä yhtään mitään. Nyt 17 vuotiaana hän yhä odottaa, että äitini kuorii hänelle perunat lautaselle ja siivoaa hänen huoneensa yms.
Samoin näyttää mieheni äiti tekevän kaikki taloustyöt miehensä, ja vielä kotona asuvan toisen poikansa puolesta (ei sentään siivoa tämän huonetta,kuten omani). Mieheni sinkkukaverit ovat myös täysin tolkuttomia kodinhoidon suhteen, ja asuvat suorastaan sikoläteissä, ilman puhtaita kalsareita kun eivät viitsi siivota eikä pyykätä. (eräskin leikkeli kaikkien pitkien kalsareidensa lahkeet lyhyiksi kun lyhyet kalsarit loppuivat kesken. eikä tietenkään viitsinyt ostaa talvella uusia vaan paleli sitten lyhyiksi leikatuissa.)
Myös omien kavereideni miehet ovat siivouskyvyttömiä.
En itseasiassa ole koskaan tavannut miestä joka osaisi/kykenisi/viitsisi tehdä normaaleja taloustöitä.
(tai olenpas, tunnen YHDEN kuusikymppisen vanhanpojan jonka kotona on aina siistiä)
Onko sinussa itsessä mielestäsi mitään vikaa? Sinulleko on sallittua lyödä ja heitellä tavaroita. Mietipä sitä viesitäsi, jonka kirjoitit. Kuvailet itsesi siinä kauhupuolisoksi, vaikka luulet haukkuvasi vain miestäsi siinä.
Et ole itse sen parempi.
Jos minä olisin sinä, jättäisinm miehen. tai en antaisi vaihtoehtoja, eli "jollei tavat muutu, jätän". Tommoisia miehiä on paljon ja niihin ei tepsi mitkään muut keinot kuin yksin asuminen ainakin 2 vuotta, jolloin ne tajuaa, ettei koti siivoudu itsestään, jos ne edes silloinkaan tajuaa sitä...mut ymmärtävät ainakin kuinka paljon hommaa siinä oikeesti on.
Juu mut en jaksa välittää, itekkää en o mikää himosiivooja ja levittelen vaatteitani pitkin lattioita, jollon kissat pissaa niide päälle :D
Ainaha voit pestä vaan omat lautases ja vaattees, elä tee ukolles palvelusta. :) Meillä mun ukko pesee pyykkiäkin, kun pyydän, ja tiskaa omat astiansa (kättä sai vääntää mutta lopputulos on jees). Tosin hän juo likaisesta kahvikupista mutta tiskaa minun kuppini, jos pyydän, että tuo kahvia PUHTAASTA kupista. ;))
Nää on näitä ikuisuuskysymyksiä, munkin isä sai elellä lähes kolmekymppiseks asti siivoilematta, sen äiti kävi siivoomassa ja pyykkäämässä, sitten isäni tapas naisen, jonka kanssa muutti yhteen, ja sitte synnyin mä muutamaa vuotta myöhemmin. :)
Ei ne äijät ymmärrä vihjailuja, niillä on putkiaivot. Sano suoraan, monta kertaa, palkitse ukko jos se siivoo. :)
Tsemppiä!
Ja helteistä kesää! :)
1. Lopeta huutaminen ja lyöminen, samoin astioiden heittely.
2. Kerro rakkaallesi miten raskaaksi koet kotityöt.
3. Jos homma ei ala toimia, ja sukka löytyy lattialta, vie muina miehinä kaikki sukat samaan läjään, "luulin että haluat säilyttää ne siinä??". Kokoa kaikki astiat tiskipöydälle ja pannulaput työpöydälle.
4. Muista kumminkin pilke silmäkulmassa jos joudut vaiheeseen 3, ettei tilanne kärjisty!