Olen melkein viisikymppinen. Suhde anopin kanssa on ollut hankalahko, mutta nyt asiat aika kivasti, kun on opittu, miten kannattaa toimia. En ole vielä anoppi, vaikka ikäni puolesta voisin olla. Lapset lukioikäisiä, joten poika/tyttökavareita alkaa kulmilla pyöriä.
Aika näyttää, millainen anoppi minusta tulee. Mutta yksi asia on varma: taatusti en tuppaa lasteni huusholleihin siivoamaan. Hyvä kun saan tämän omani pysymään jotenkin kuosissa. En voi ymmärtää, miten joillakin anopeilla riittää aikaa ja puhtia siivota tai säilöä tai pestä mattoja ym ym aikuisten lastensa talouksiin.
Jos lastenlapsia siunaantuu, niin ilolla hoitaisin heitä joskus. Mutta kaikesta muusta kotityöstä olen saanut niin tarpeekseni, että en taatusti tunge tekemään, vaikka lapset asuisivat kuinka sotkuisesti.
Poikkeus edelliseen. Jos lapsen perheessä olisi sairautta tai muu erityinen hankala tilanne, niin toki silloin auttaisin jos pystyisin.
Aika näyttää, millainen anoppi minusta tulee. Mutta yksi asia on varma: taatusti en tuppaa lasteni huusholleihin siivoamaan. Hyvä kun saan tämän omani pysymään jotenkin kuosissa. En voi ymmärtää, miten joillakin anopeilla riittää aikaa ja puhtia siivota tai säilöä tai pestä mattoja ym ym aikuisten lastensa talouksiin.
Jos lastenlapsia siunaantuu, niin ilolla hoitaisin heitä joskus. Mutta kaikesta muusta kotityöstä olen saanut niin tarpeekseni, että en taatusti tunge tekemään, vaikka lapset asuisivat kuinka sotkuisesti.
Poikkeus edelliseen. Jos lapsen perheessä olisi sairautta tai muu erityinen hankala tilanne, niin toki silloin auttaisin jos pystyisin.
Vastaukset 21
Vanhimmat
ajatellut toimia ja toiminkin, en tuppaa itseäni nuorten elämään. Omissakin hommissa on todellakin pungertamista, liekö sitten ikäkin jo vähän painaa, kun ei jaksa niin paljon.
Nuoret saavat elää rauhassa omaa elämäänsä, kuten minäkin aikanaan. Tosin tältä palstalta saa sen käsityksen, ettei mikään ole hyvä, aina löytyy joku asia mikä hiertää, kun kysymyksessä on pojan vanhemmat, etenkin äiti.
Sitä minäkin mietin. Jos yhden karikon osaa välttää, niin vastassa voi olla joku muu juttu, mitä ennakolta ei osaa aavistaakaan. Tai sitten mulle sattuu miniä, joka nimenomaan edellyttää tai toivoo, että anoppi siivoaa ja häärää. Ja meikä on niin laiska, että varmana en siivoa.
Anoppi-miniä suhteessa (niinkuin muissakin ihmissuhteissa) on kyllä niin miljoona mahdollisuutta mennä pieleen, että ihme kun edes joillakin onnistuu olemaan edes kelvolliset välit. Odotukset, toiveet, tavat, temperamentti ym. kaikki vaikuttaa.
Oikeasti uskon, että valtaosalla on hyvät ja toimivat välit. Pienellä porukalla välit ovat ongelmalliset eri syistä johtuen. Onneksi on tämäkin palsta, missä purkautua ja hakea muiden kokemuksia ja vertaistukea. Tässä tarinoinnissa on vaan se yleistyksen vaara. Kaikki anopit ja kaikki miniät on niin sellaisia. Sitten loukkaannutaan ihan porukalla ja heitetään vastayleistyksiä. Ja soppa on valmis.
Ikkunanpesusta vielä. Oli hukassa se kuminen lasta ja ajattelin jo, että tähänkö mun siivousinspis lopahti. Sitten muistin miten lapsuudessa pestiin ikkunat. Ensin rätillä ja sitten kuivattiin sanomalehtitollolla. Tein näin ja kyllä tuli kirkasta. Voin suositella.
aina poikien äidit !
Tiedoksi tuleville ja oleville poikalasten äideille tämäkin totuus.
Kun tätä palstaa lukee, varmasti ymmärtää, ettei ole yhtä yleispätevää tapaa olla hyvä anoppi. Itselläni on juuri kuvailemasi kotitöihin tuppaava anoppi. Tekee hommia muutaman päivän vierailuilla vaikka kieltäisin ihan suoraan.
Olen itse ajatellut kuunnella ihan ajatuksen kanssa, miten nuoripari odottaa anopin roolilta. Tietysti haluaisin ainakin poikani haluavan pitää minuun yhteyttä. Jos taas miniä haluaa nähdä minua mahdollisimman vähän, niin siihen on sitten tyydyttävä. Jos taas nuoripari haluaa, että hoidan heidän taloutensa, sanon nätisti, että kiitos ei. Minullakin on omassa huushollissa ihan tarpeeksi, enkä kamalasti tykkää kotitöistä. En tosin tykkää, että kukaan alkaa niitä luvattakaan tekemään, vaan hoitelen hommat omalla tyylilläni. Minusta jokaisella on oikeus olla oma itsensä, vaikka kyseessä sitten olisi anoppi ja miniä.
Puhuminen ja kuuntelu lienee se avainsana miniän ja anopin suhteessa. Nyt lienee jonkinlainen murros menossa. Ensimmäiset todella itsenäiseen elämään tottuneet miniät ovat kierroksessa ja anopit on perinteiseen naiseen rooliin tottuneita. Voinee sanoa, että nykyiset anopit ovat väliinputoajan osassa. He alistuivat vuosikymmeniä anoppinsa ikeen alle, mutta heidän vuoroaan olla suvun matriarkka ei tule lainkaan. Seuraavalla sukupolvella saattaa olla jo toisin tai sitten anopit ja miniät elävät samantyyppisessä suhteessa kuin hyvän päivän tutut.
kommentti, mutta mitään matriarkan roolia en ainakaan minä odottele. Saattaa tuossa silti perääkin olla, vaikkakaan ei minun kohdallani. Minulla on ja on ollut ihan hyvä anoppi, kaveripohjalla elellään. Eli ei todellakaan ole tarvetta päästä "pätemään" miniän kustannuksella.
Lapsena jouduin tädittelemään kaikkia vanhempia naisia. Heitä ei saanut sinutella, piti puhutella komannessa persoonassa: "Onko täti hyvä ja ..." piti vastata kun kysytään ja muuten olla hiljaa.
Omalla kohdallani ilmoitin ensim. sukulaislapsen syntyessä, että minulla on nimi, jota käytetään. Minä en halua olla edes kummiTÄTI, minä en halua että ikä erottaa kaksi ihmistä toisistaan, jos heillä muuten synkkaisi.
Minusta oli ihan hassua, kun joku sanoi, että minusta on tullut anoppi! Nauroin. Miniät ja vävyt puhuttelevat minua etunimellä. Olemme ihan kunnollisesti ystäviä, kuten lastenikin kanssa. Hekään eivät äidittele. Siitä luovuttiin, kun he muuttivat omiin oloihinsa.
En minä edes muista, että tässä nyt ollaan miniä/anoppi-suhteessa. En usko, että se heitäkään haittaa.
Minulla on sekä tyttöjä että poikia, nuorisoa vielä kaikki. Voin kuvitella, että jos tytöilläni joskus on perheet ja minä ylitän rajoja ja päsmäröin liikaa, niin he sanoisivat heti ja napakasti. Sieltä tulisi välittömästi, että mutsi hei, tuo ei käy.
Mutta jos syyllistyn samanlaiseen hölmöilyyn poikieni perheissä. Miniä on vieras - uskaltaisiko hän sanoa. Mielestäni pitäisi, mutta jos hän vaan pahoittaa mielensä ja jää hautomaan. Pojan pitäisi tietenkin sanoa minulle, mutta en ole ollenkaan varma, että tajuaisivatko ja sanoisivatko he. Tässäpä onkin mietinnän paikka.
Miten saan poikani nyt nuorukaisina ymmärtämään, että vaimon kanssa on pidettävä yhtä tarvittaessa vaikka omia vanhempia vastaan.
niin se käy, se poikien "koulutus". :)
Hyvä ja yksinkertainen neuvo. Silti en ole täysin vakuuttunut sen toimivuudesta. Pojat ovat nyt 14 ja 17 v. Jos nyt sanon heille niin ( esim olkaa aina puolisoidenne rinnalla ja tukena, tilanteessa kuin tilanteessa). Ymmärtävätkö, sisäistävätkö, muistavatko ??? Jos taas toitotan ja jankutan tätä jatkuvasti, niin melko teennäiseltä tuntuu sekin.
Sisäistettyjä hyviä asenteita pitäisi saada lapsiin ujutettua, mutta kun ei se ole niin helppoa.
todellakaan nuorten juttuihin. nyt oli linjoilla saman hehkinen ja samassa tilanteessa. jess. oon itte kärsiny mutta oma vika kun olin mamero. se siitä. annetaan nuorten ihmisten tehä omat mokat ja oppia siitä. ja me viisaat:eletään omaa uutta elämää , uutta vapautta. Meillä ainakin menee tosi hyvin kun ainut vauva muutti pois ja ei tulis mieleenkään puuttua avoliittoon. Tukena kun tarvitaan ja nautitaan omasta elämästä. Kyllä ne nuoret pärjää.
Itse asiassa hauska lukea noita teidän viestejä. Minun anoppini kutsui minut taanoin "kylään" ja siitä se "työrupeama" taas alkoi.
Viimeksi käydessäni hänen luonaan. Hän pyysi minua pesemään ikkunat ja ikkunan puitteet ja vaihtamaan kesäverhot. Koko huusholliin. Siinä sitä riitti urakkaa koko sunnuntai päiväksi, tunsin itseni hyvin levänneeksi sen sunnuntain jälkeen.
Joo sama homma anopinkin suuntaan: en ala pestä enkä siivota. Taidan olla laiska ja itsekäs p....
Ajattelen näin, että aika ja elämä on kovin rajallinen. Millään ei ehdi tehdä sitäkään mitä todella haluaisi tai pitäisi. Jos sitten vielä tekee sellaista, mitä ei halua, niin aika ei riitä ollenkaan. Eikä voimat, ei minulla ainakaan.
Totta, aika on rajallinen ja eihän minunkaan ikkunoita pese kukaan muu, kun minä itse.
Vaikka vanhaa ihmistä olisi tietenkin autettava, kun hän kerran apua tarvitsee. Joskus olen yrittänyt hänelle vihjaista, että jospa hänen tyttärensä hoitaisi osan näistä "velvollisuuksista". Mutta ei tunnu homma toimivan.
Ja jos minä kieltäydyn kyläily "kutsusta", niin heti hänelle tulee "rintakipuja" ja viikko kausien mökötys. Kiltti ihminen hän on, mutta pakkaa unohtamaan, että minulla on jo yhdet ikkunat pestävänä ja perhe hoidettavana töiden lisäksi.
tulee niin helkk.... pahalle päälle!
En ymmärrä yhtään, miten joku kehtaa siivouttaa anopillaan omaa asuntoaan. Tai edes omalla äidillään.
Muistan, kun tapasin mieheni (siitä on aikaa, mutta ei nyt niiiin hirveästi). Menimme niitä ensimmäisiä kertoja yhdessä kauppaan, kun laitoin ostoskoriin jonkun yleispesuaineen. Poikaystäväni katsoi pesuainepulloa ja kysyi, että miksi sinä tuon ostat. Minä tietysti selittämään, että siivoamiseen tätä ainetta tarvitaan. Poikaystävä oli yhtä kysymysmerkkiä ja sanoi, että laita takaisin, äiti ostaa tuollaiset. En kyllä laittanut sitä pesuainetta takaisin, vaan sanoin, että me ostamme kuule pesuaineet ja muutkin ihan itse ja jos ei ole rahaa, niin ollaan ilman.
Yritin sitten kuitenkin kestää sen, että anoppi todella kävi meillä siivoamassa. En minä häntä olisi halunnut päästää edes keittiöön hääräämään saati siivoamaan, mutta mieheni pyysi, että äitinsä saisi huseerata, kun viihtyy sitten kylässä ollessaan paremmin, jos on jotain tekemistä. Ei siitäkään sitten aikanaan mitään hyvää seurannut, vaan anoppi haukkuu minua suuna päänä laiskaksi äidiksi, joka ei edes ruokaa lapsilleen anna, vaan hänen täytyy se laittaa.
Ei taida keskustelut tässä auttaa.
Ei se siivoaminen niin suuritöistä ole, että pitäisi vanhuksia siinä apuna käyttää. Useimmilla on tosiaan se omakin huusholli siivottavana ja vielä lisäksi päivätyö. Ja jos eläkkeellä onkin, niin eikös se ole tarkoitettu lepäämiseen eikä aikuisten lasten passaamiseen?
Lastenhoidostakin ollaan montaa mieltä. Meillä ei viedä lapsia koskaan isovanhemmille hoitoon. Hoitoasiat hoidetaan niin, että maksetaan lapsenvahdille. Mummolaan mennään sitten vain iloksi tai kylään, ja vain silloin, kun mummosta siltä tuntuu.
Sen verran on tosiaan tätä siivottavaa ja askaretta näiden elämän ruuhkavuosien aikana, että johan tähän alle nujertuisi, jos tietäisi, ettei tämä koskaan lopu.
Hyvää alkavaa viikkoa kaikille. Jos ei jaksa tänään siivota, niin kyllä sen ehtii huomennakin. Ei ne pölypallerot karkaa.
joskus käydessäni poikani luona siivoan vähän, tarkoittaa järjestelen keräilen astioita, lehtiä pulloja yms. mutta en joka kerta . kysyn kuitenkin onko siitä haittaa ,kummaltakin. joskus tekisi mieli tehdä oikein suursiivous , pestä ikkunat lattiat ja kylpyhuone kunnolla, miniäni sanoo kyllä ettei mun tarvitse.
teen työkseni siivoustyötä ja itsellä on 115 neliötä kotona niin ei ihan aina jaksakaan ruveta vielä muualla siivoomaan mutta minusta on kiva auttaa vähän nuorta paria koska kumpikin käy töissä ja miniäni vielä opiskelee sen päälle, tuskin hänellä on kauheasti aikaa ja intoa kotitöille. poikani ei ole koskaan ollut mikään siivousintoilija.
Ihmisiä on monenlaisia. Sinun miehesi vaikuttaa kyllä olleen aikamoinen mammanpoika, mutta toivottavasti hän on vähän itsenäistynyt. Sinänsä minä en näe mitään pahaa siinä, että kylään tulevat vanhemmat tekevät hommia, jos se molemmille osapuolille käy. Isäni jäi eläkkeelle pari vuotta sitten, ja hän tekee harrastuksenaan ihan fyysistä työtä. Polttopuuta hän tekee vuosittain pari sataa kuutiota. Pieni osa tulee omaan käyttöön, mutta suurin osa menee myyntiin. Äitini puolestaan käy kaikenlaisilla kursseilla aikansa kuluksi.
Myös appivanhempani ovat työteliäitä. He jäivät maataloudesta eläkkeelle pari vuotta sitten, eikä fyysistä työtä ikänsä tehnyt osaa olla tekemättä mitään.
Kun yllämainitut tulevat kylään, eivät he osaa olla tekemättä mitään. Meillä on puulämmitys, ja teemme lämmityspuut koneella. Siitä huolimatta isäni pidemmän vierailun aikana tapaa kysyä moottorisahaa ja kirvestä lainaksi, että saa tehdä polttopuita aikansa kuluksi. Kerran vanhempani tulivat kylään arkiviikolla, kun olimme päivät töissä. (Olivat tulleet paikkakunnalle johonkin tapahtumaan ja pyysivät meiltä majoitusta.) Äitini kysyi, saako pestä ikkunat aikansa kuluksi sillä aikaa, kun me olimme töissä. Vaimoni näytti, mistä löytyy pesuaineet ja -tarvikkeet. Illalla oli mukava tulla töistä kotiin, kun ikkunat olivat puhtaat. Meillä on itsellä kaikenlaista muutakin puuhaa, joten ikkunanpesu usein unohtuu.
Jokunen vuosi sitten meillä oli talossa menossa iso remontti. Kasvihuoneemme hajosi. Appivanhemmat tulivat pariksi päiväksi kylään, ja sinä aikana appiukko teki uuden kasvihuoneen. Anoppi kitki ison kukkapenkkimme, joka oli remontin takia jäänyt huonolle hoidolle.
Vastavuoroisesti me autamme omia vanhempiamme silloin, kun tulee sen tarve. Minusta tuosta ei tarvitse tehdä niin isoa numeroa, kuten jotkut tekevät. Jos anoppi tarjoaa apua, sitä heti pidetään suunnilleen nurkanvaltausyrityksenä. Kieltämättä jotkut anopit voivat olla määräileviä, mutta eikö kannattaisi ainakin aluksi suhtautua asiaan vähintäänkin neutraaliksi?
Jos äiti on tottunut siihen, että aikuisen pojan pyykit pitää käydä pesemässä ja huusholli siivoamassa, saattaa hän siivoilla vanhasta tottumuksesta, kun tulee käymään. Joillain ihmisillä tavat jäävät päälle, eikä siitä heti ensimmäisellä kerralla tarvitse pulttia vetää.
"Ei siitäkään sitten aikanaan mitään hyvää seurannut, vaan anoppi haukkuu minua suuna päänä laiskaksi äidiksi, joka ei edes ruokaa lapsilleen anna, vaan hänen täytyy se laittaa."
Tuo on tietysti asiatonta anopin puolelta. Ongelma minusta kuitenkin on myös mies, joka ei pistä äitiään kuriin. Hänen tehtävänsä se on. Mies on tietysti vain mielissään, kun ei itse tarvitse tehdä mitään, mutta pitäisi hänen sinunkin tunteesi ottaa huomioon. Toisaalta, miksi menit naimisiin uusavuttoman kanssa? Mies on tottunut siihen, että äiti tekee, joten hän antaa äidin tehdä.
Tärkeintä on kuitenkin se, että järjestely sopii kaikille osapuolille. Ei anoppi saa ilman lupaa siivota, ja jos tarjoutuu siivoamaan, ei valita miniän laiskuutta.
Sinänsä minusta on ihan okei, jos joku (anoppi tai miniä) siivoaa toisen huushollissa (anopin tai miniän tai kenenkä vaan), JOS se sopii kaikille osapuolille. Siis ihan oikeasti sopii, niin ettei kuitenkin tule jälkipuheita ja väärinkäsityksiä ym suttua.
Suuri ihmetyksen aiheeni on se, kuinka kukaan jaksaa ja viitsii siivota toiselle. Hätätilanteet on eri juttu, en tarkoita nyt niitä.
Itsekin olen maatalon emäntä ja työtä on riittänyt. Jos/kun pääsen joskus eläkkeelle, niin luulisin keksiväni muutakin puuhaa ja elämänsisältöä, kuin siivota toisten nurkkia. Luulen, että oikein mainiosti pystyisin olemaan tekemättä mitään.
Vai voiko sitä niin erehtyä itsestään? Nyt tuntuu, että en tule tunkemaan nokkaani toisten asioihin ja sotkuihin. Mutta kun aika koittaa ja lapsilla on omat perheet ja huushollit, niin meikä häärää siellä puuhakkaana, kun aina on pajon tottunut tekemään ja rientämään. Hmm..
Selvennystä vielä. Kun meille tulee vieraita muutamaksi tunniksi, niin tarjoan kahvit tai ruoan, enkä odota, että vieraat osallistuu tekemiseen. Mutta jos tulee vieraita useammaksi päiväksi, niin en minä heitä passaa. Yksi tekee yhtä ja toinen toista. Kiireisenä kesäaikana en voi kuvitellakaan pitäväni laiskottelevia vieraita täysihoidossa. Sama toisinpäin. Kun menen kylään pidemmäksi aikaa kuin vain kahville, niin tarjoudun kyllä osallistumaan puuhailuun.
Meillä oli aikoinaan pieni rantasauna ilman mitään mukavuuksia. Ja siellä kun ei ollut tietty sähköjä, niin maakellari korvasi kylmän säilytystilan. Eli, viikonlopun ruuat piti harkita tarkkaan säilyvyyden ja mökillä olijoiden määrän mukaan. Että ruoka saatiin riittämään koko viikonlopuksi.
Sauna lämmetessä, oli mukava nauttia luonnonhelmassa kahvit ja pulahtaa uimaan. Tämän idyllin kuitenkin rikkoi useana viikonloppuna "yllätysvieraat". Joilla ei ollut itsellä kesämökkiä tuolloin.
He olivat päättäneet tulla katsomaan, olisimmeko mökillä saunomassa. Ja mukanaan he toivat yleensä Marie-keksi-/ ja kahvipaketin ja muutaman oluen niin, että isäntä ei ollut enää ajokunnossa samana iltana ja emännällä ei tietenkään ollut ajokorttia. Noh..h.. sopu sijaa antaa, mutta kahden hengen ruuat ei muutu neljälle tarjottaviksi hyvällä tahdollakaan.
serkkuni ( 5 pojan äiti jo silloin) kävi kylässä, kun esikoiseni oli vauvaiässä. Hän totesi, että kyllä vauvat ja lapset yleensä on ihania, mutta kyllä heistä on sitten aikanaan osattava myös luopua. Tuo aika on lähestymässä, toivottavasti osaan luopua "oikein" enkä jää kiinni poikieni elämään. Kaikilla on oma elämänsä ja niitä voidaan elää rinnakkain sujuvasti.
Ihailen tuo serkkuni taitoa luovia kaikkien viiden poikansa perheiden kanssa. Hän on ollut apuna on lapsen lapset ovat olleet pieniä, tai toinen vanhemmista työmatkoilla. Mutta ei sekaannu perheiden omiin asioihin.
aivan samallalailla asioista kuin minä!!!! Muista sitten kans sinäkin näissä ajatuksissa tulevaisuudessakin. t.itse pysynyt ja hyvät ja helpot välit lapsiinsa ja heidän perheisiinsä säilyttänyt :)