Löysin mieheni entisten tyttöystävien valokuvia ja kirjeitä.
Itselläni ei ollut ketään ennen häntä.
Tuntuu kamalan epäoikeudenmukaiselta, että hänelläpä on ollut muitakin kuin vain minut!
Nyt asiasta on tullut minulle kamala pakkomielle.
Aina, kun olen yksin kotona, katselen hänen entistensä kuvia ja luen kirjeet yhä uudelleen, vertaan kaikkea itseeni.
Matkin jopa heitä, kampaustyyliään yms. ollakseni mieheni silmissä mahdollisimman viehättävä!
Tiedän, tämä on jo sairaaloista!
Tiedän myös että tulen vielä hulluksi, jos joka päivä luen niitä kirjeitä joissa toiset naiset vuodattavat rakkauttaan mieheeni.
Kamalinta on ajatella heitä koskemassa toisiaan, minuun kun ei ole kukaan muu koskenut kuin hän.
Mieheni jopa on jotenkin "likainen" minulle nyt, kun tiedän että hänellä on ollut muitakin.
Itse hän ei koskaan puhunut menneestä elämästään, siksipä minusta tuntuukin ettei hän ole edes päässyt kunnolla yli entisistään. Joskus jopa tuntuu, että en pääse tästä yli, ellen "tasaa tilejä" ja ole itsekin useamman miehen kanssa.
Nyt hän voi verrata minua muihin, mutta minä en ketään häneen.
Vaikka hän hokeekin minun olevan tähän astisista paras ja ihanin, mustasukkaisuuteni vain kasvaa päivä päivältä.
Tänäänhän iltalehdessäkin luki, että suurin osa (kolme neljästä!!!) rakastelee/on rakastellut exänsä kanssa. Että ei ne entiset vaan aina entisiä ole!
Itselläni ei ollut ketään ennen häntä.
Tuntuu kamalan epäoikeudenmukaiselta, että hänelläpä on ollut muitakin kuin vain minut!
Nyt asiasta on tullut minulle kamala pakkomielle.
Aina, kun olen yksin kotona, katselen hänen entistensä kuvia ja luen kirjeet yhä uudelleen, vertaan kaikkea itseeni.
Matkin jopa heitä, kampaustyyliään yms. ollakseni mieheni silmissä mahdollisimman viehättävä!
Tiedän, tämä on jo sairaaloista!
Tiedän myös että tulen vielä hulluksi, jos joka päivä luen niitä kirjeitä joissa toiset naiset vuodattavat rakkauttaan mieheeni.
Kamalinta on ajatella heitä koskemassa toisiaan, minuun kun ei ole kukaan muu koskenut kuin hän.
Mieheni jopa on jotenkin "likainen" minulle nyt, kun tiedän että hänellä on ollut muitakin.
Itse hän ei koskaan puhunut menneestä elämästään, siksipä minusta tuntuukin ettei hän ole edes päässyt kunnolla yli entisistään. Joskus jopa tuntuu, että en pääse tästä yli, ellen "tasaa tilejä" ja ole itsekin useamman miehen kanssa.
Nyt hän voi verrata minua muihin, mutta minä en ketään häneen.
Vaikka hän hokeekin minun olevan tähän astisista paras ja ihanin, mustasukkaisuuteni vain kasvaa päivä päivältä.
Tänäänhän iltalehdessäkin luki, että suurin osa (kolme neljästä!!!) rakastelee/on rakastellut exänsä kanssa. Että ei ne entiset vaan aina entisiä ole!
Vastaukset 26
Vanhimmat
Minulla on huono itsetunto, muttei sentään noin huono. Kuule tyttö kulta, yritä tehdä asialle jotain, sillä muuten todellakin pimahdat.
Oma poikaystäväni on seurustellut ennen minua muutamien tyttöjen kanssa. Olemme puhuneet asiasta ja vaikka minustakin tuntuu pahalta ajatella häntä ja hänen entisiään, hyväksyn asian. Se on mennyttä. Olen nähnyt hänen entistensä kuvat, tiedän suurinpiirtein millaisia he olivat. Poikaystäväni on puhunut asiasta minulle omasta tahdostaan. Hän kertoo usein kuinka paljon ihanampi minä olen kuin hänen entisensä, ja minä uskon sen. Sillä hänhän on nyt minun. Hän on pitänyt entisistään, mutta jokin on ollut vialla kun suhde on loppunut. Minä olen nyt se nainen jota hän rakastaa.
Kehottaisin sinua puhumaan asiasta miehesi kanssa. Se saattaisi auttaa. Hän voi toki verrata sinua entisiinsä, mutta luultavasti hän vain ajattelee kuinka paljon parempi ja ihanampi sinä olet, kuin mitä he ovat olleet. Luota itseesi, sinä olet varmasti viehättävä nainen ja miehesi pitää sinusta kovin. Se että hänellä on ollut muitakin, ei suinkaan tee hänestä "likaista". Hän on täysin normaali mies, joka luultavasti on jo unohtanut täysin entisensä. Se ettei hän puhu aiemmista tyttöystävistään, ei suinkaan tarkoita, että hän yhä haikailisi heidän peräänsä.
Puhukaa. Kerro tuntemuksistasi, kuuntele mitä hänellä on sanottavanaan. Ja tuohon vaivaan on tarjolla myös ammattiapua. Voisit vaikka mennä juttelemaan asiasta jollekin terapeutille. Siinä ei ole mitään hävettävää ja se varmasti auttaisi. Tuo mustasukkaisuutesi tuhoaa suhteenne ajanmittaan, ellet pääse siitä yli. Entisille ei kannata olla mustasukkainen. Muista, että sinut hän on valinnut ja sinun omasi hän on.
"Sinun omasi hän on" -niin minäkin luulin omasta poikaystävästäni. Mutta hänpä yllättäen jätti minut. En halua, että kukaan muu saa häntä. Hänet on tarkoitettu minulle. Jos hän joskus löytää toisen, takaan etten tee heidän elämästään helppoa. En siis aio tahallani rikkoa heidän välejään, mutta hyvää itsetuntoa vaatii kyllä siltä mahdolliselta uudelta... Poikaystäväni nimittäin haluaa meidän pysyvän ystävinä ja aion pitää huolen, että hän pitää lupauksensa. Vaikka hän uuden rakkauden joskus löytäisikin, niin parhaan ystävän paikka on kyllä varattu. Tämä mahd. uusi tyytyköön siihen. Rakkaudet loppuvat usein ennen pitkää mutta ystävyys on ikuista! Eli olen siis sittenkin parhaimmissa asemissa!
Voititte juuri Viikon kusipää -tittelin. Palkinto tulee postissa.
Olette myös ehdolla Säälittävin ex, joka ei osaa päästää irti -kilpailussa. Voittomahdollisuutenne ovat hyvät. Mahdollisesta voitosta ilmoitamme erikseen.
Poikaystäväsi sanoi toivovansa, että pysytte ystävinä vain sinua lohduttaaksesi. Kun hän löytää uuden rakkauden, sinun ystävyytesi ei kiinnosta häntä pätkän vertaa, kuten tulet huomaamaan. Siirry elämässäsi eteenpäin niin voit löytää ihmisen, joka haluaa sinut oikeasti elämäänsä. Tosin tuolla luonteella sekin voi olla vaikeaa, eli menehän ensin itseesi.
olla sen palkinnon ehdokkaana. Kirjoituksessani oli joka sana totta. Lupaukset on pidettävä ja minulla on poikaystäväni kanssa niin paljon kaikkea yhteistä mitä kukaan muu ei meidän kanssa voi jakaa!
Et tiedä mitään meidän suhteesta, joten jätän kommenttisi omaan arvoonsa. Me pysymme ystävinä, tuli uusia suhteita tai ei. Luepa kirjoitukseni uudelleen ja erityisesti loppuosa siitä! Harmi jos sinulle on käynyt huonosti, mutta minulle ei tällä kertaa käy niin. Kokemusta on siitäkin, että ystävyys rakkauden jälkeen ei ole onnistunut, mutta nyt tulee käymään toisin. Ja tiedän, että poikaystävänikin haluaa samaa ehdottomasti, hän on sen osoittanut erittäin selkeästi ja monella tavalla. Uskon jopa siihen, että ehkä vielä jonain päivänä olemme taas muutakin kuin ystäviä!
Poikaystäväsi? Herää jo. Jos olette eronneet, yritätte olla ystäviä, ettekä ole enää yhdessä, hän ei ole sinun poikaystäväsi. GET OVER IT.
Ystäviä voi toki olla, mutta ei TUOLLA asenteella. ("Tulevat tyttöystävät väistykööt")
Minun käy sinua sääliksi. Kirjoitit itse, että exäsi lupasi olla ystäväsi ja sinä "aiot pitää huolta, että hän pitää lupauksensa". Jos hän ei pidä lupaustaan omasta halustaan, aiotko pakottaa hänet? Yleensä lupaus ystävyydestä annetaan juuri sen vuoksi, että ei haluta päästää kokonaan irti. SInun toimintasi on juuri tyypillistä menneisyydessä roikkuvalle ihmiselle.
Katsotaanpa, mitä muuta olet kirjoittanut: "Lupaukset on pidettävä." Minun exäni oli myös sellainen, että piti kynsin hampain kiinni jokaisesta pienestä lupauksesta, jonka joskus annoin. Hänelle ei, kuten ei ilmeisesti sinullekaan, mene perille se, että tilanteet joskus muuttuvat. Kaikkia lupaksia ei välttämättä pysty pitämään. Jos taas huolehdit siitä, että olet hänessä kiinni roikkuva ex, varmistat sen, että ystävyytenne ei ole mahdollista.
Jatkoa seuraa: "minulla on poikaystäväni kanssa niin paljon kaikkea yhteistä mitä kukaan muu ei meidän kanssa voi jakaa!"
Mielenkiintoinen sanavalinta sinulla: "...poikaystäväni kanssa..." Et kirjoittanut: "ex-poikaystäväni kanssa". Luulet ja toivot ilmeisesti omiin sanoihisi ihan oikeasti. Kun exäsi löytää uuden rakkaan, tämä on hänelle kaikkein tärkein. Jos näyttää, että olet uhka suhteelle tai takerrut liian tiukkaan, saat mennä. Näin se menee. Luulet olevasi jotenkin ainutlaatuinen exällesi, mutta hän löytää kyllä uudet yhteiset asiat uuden naisystävänsä kanssa. Niin siinä aina käy.
Minusta tuo, että suutuit noin, todistaa, että olen oikeassa. Itse lupasin innokkaasti yhdelle exälleni, että ollaan ystäviä, kun oli huono omatunto. No se ystävyys jäi yhteen leffassa käyntiin. Löysin uuden miehen, eikä exä kiinnosta yhtään. Eli tällainen kokemus minulla on. Itse asiassa tuo lupaus ystävyydestä on paljon pahempaa kuin täydellinen välirikko: se todistaa, ettei romanttisia tunteita ole enää yhtään jäljellä.
En ole säälittävämpää tekstiä lukenut pitkään aikaan. No, kukin tavallaan. Tuo viimeinen virke vain osoittaa, miten epätoivoinen lahkeessa roikkuja olet. Poikaystäväsi (siis ENTINEN HUOM!!) teki oikean päätöksen, kun lähti läiskimään. Henkiriepuhan tuossa olisi vielä mennyt, jos olisi joutunut moisen akan kanssa elämään pitempään. Huh - kylmät väreet menevät selkää pitkin.
ps. jos omaat yhtään ymmärrystä tajuat, että jos POIKAYSTÄVÄSI olisi halunnut muutakin kuin ystävyyttä, ette olisi koskaan eronneet - koita nyt koota itsesi ja jatkaa elämää eteenpäin, rassu
Ymmärrän tunteesi oikein hyvin, mutta mietipä, miksi ihmeessä sinä olisit huonompi kuin miehesi entiset tyttöystävät? Eiköhän asia ole niin, että hän on aikansa katsellut, ja päätynyt sinuun, koska olet paras? Vaikutat nuorelta tytöltä, ja miehesikin on varmaan suht. nuori. Nuorilla miehillä on suuri paine löytää tyttöystävä, joten he saattavat aloittaa seurustelusuhteita naisten kanssa, joista he eivät oikeasti juurikaan välitä. Ajattele, miten kauan kestää, kunnes oma tyyli esim. pukeutumisessa tai kampauksessa/meikkaamisessa löytyy. Sama pätee ihmissuhteisiin. Aluksi voi tulla kokeiltua kaikenlaista, kunnes päätyy siihen, mikä on paras ja sopii itselle parhaiten.
Nuoret tytöt taas lukevat Sinä minää yms. teinilehtiä, ja kuvittelevat usein puolet suuresta rakastamisestaan, joten niitä kirjeitä lukemalla saat todennäköisesti väärän kuvan suhteesta. Nuorena rakastaa usein sitä rakastamisen tunnetta, ei ehkä niinkään tunteiden kohdetta. Joten jätä ne kirjeet omaan arvoonsa.
Älä ala matkimaan ketään muuta. Ole juuri oma itsesi rohkeasti, koska juuri siihen ainutlaatuiseen sinuun miehesi on rakastunut. Koita keksiä itsellesi vaikka joku uusi kiva harrastus, joka vie ajatukset muualle ja toisaalta rikastuttaa elämääsi. Esimerkiksi joku tanssiurheilulaji voisi nostaa itsetuntoasi, kun huomaat salin peilistä, kuinka kauniilta ja viehkeältä itse asiassa näytätkin. Tai ihan mikä vaan harrastus, joka tuntuu kiinnostavalta.
Jos miehelläsi ei olisi ollut ketään ennen sinua, hänellä saattaisi olla intressejä katsella vielä ympärilleen ja miettiä, olisiko olemassa sinua parempaa. Itse kolmikymppisenä olen huomannut niin tapahtuneen monelle kauan suhteessa olleelle ihmiselle. Mieheltäsi tuo vaihe on ohi. Ole onnellinen siitä. Huomattavasti ikävämpäähän olisi olla se eka, joka vaihdetaan parempaan, eikö vain?
Keskustelepa miehesi kanssa asiasta. Kerro suoraan, miltä sinusta tuntuu. Uskonpa, että häneltä löytyy keinot sinun rauhoittamiseksesi. Ja jätä ne kirjeet ja kuvat jonnekin laatikkoon, äläkä enää niitä pläräile. Ne ovat menneisyyttä. Sinulla ja miehelläsi on edessä upea tulevaisuus, joka peittoaa eksät mennen tullen. Alapa vaikka suunnitella ensi kesän kivaa lomamatkaa tai muuta yhteistä tekemistä. Ajattele, miten säälittävä on ex, jolla on jäljellä vain muistot, mutta sinulla edessä ihana tulevaisuus!
Edellinen kehotti jättämään kirjeet rauhaan sinne laatikon nurkkaan. Miehen silmin minusta ei ole viisasta tehdä niin.
Kerro miehelle että olet löytänyt ne kirjeet. Kysy miksi hän säilyttää niitä. Sinun ei olisi saanut lukea toisen kirjeitä, ne kun kuuluu kirjesalaisuuden piiriin. Toisaalta ruokit omaa mustasukkaisuuttasi niin. Olisi ollut viisampaa kertoa löydöstä lukematta niitä, nyt joudut tunnustamaan lukeneesi. Ellet olisi lukenut, sinulla olisi oikeus hermostua. Mutta nyt on miehelläkin oikeus hermostua ja alkaa syttämään itse asian jäädessä taka-alalle.
Vanhojen suhteiden kirjeet on viisasta hävittää. Ne ei olemassa olevaa suhdetta paranna.
Juu, itse heitin ihan oma-aloitteisesti exien antamat kirjeet muut lahjoitukset, kuten kirjat yms yms menemään kun tapasin nykyisen tyttöystäväni. Mitä helvettiä niillä enää olisin tehnyt? Ihaillut tai haikaillut salaa kun tyttöystäväni on poissa? Pitänyt muistona? Jos tälläiset 'muistot' toista satuttaa, kuten ne usein tekevät, niin silloin ei ole vaihtoehtoa, menemään vaan ja mieluummin hyvissä ajoin, ettei toisen niitä tarvitse "löytää" omista kätköistä. Jos se pois heittäminen tuottaa vaikeuksia tai epämääräistä marmatusta, niin silloin on asenteessa nykyiseen kumppaniin jotain pahasti pielessä.
"Juu, itse heitin ihan oma-aloitteisesti exien antamat kirjeet muut lahjoitukset, kuten kirjat yms yms menemään kun tapasin nykyisen tyttöystäväni. Mitä helvettiä niillä enää olisin tehnyt?"
Höh, mitä järkeä on heittää pois käypää tavaraa? Sen ymmärrän, jos heität pois kirjeet, mutten kirjoja ja muita esineitä. Mitäkö niillä voisi tehdä? Jos kirja on hyvä, sitä voi vaikka lukea. Jos video on hyvä, sitä voi katsoa. Mulla on paljon tavaroita, joita hankimme yhdessä exän kanssa tai joita hän antoi minulle lahjaksi. En tietenkään heitä niitä menemään, jos niille on käyttöä. Nykyinen tajuaa, että ne ovat vain esineitä.
Minä pidän päiväkirjaa. Kirjoitan sinne ihmisistä, joita tapaan. Vanhat rakastettuni elävät päiväkirjani sivuilla, niin kuin minun mielessäni, niin kauan kuin elän. EN missään nimessä pyyhkisi menneisyyttäni pois. Se ei kuulu nykyiselle miehelleni, hän ei koskaan koskisi kirjeisiin tai päiväkirjaan tai edes muistiinpanoihini. Enkä antaisi anteeksi, jos hän koskisi. Pääni sisällä on oma yksityinen alueeni, nämä merkit siitä ovat todellisessa elämässä, kirjoitukset. Kaikki kirjeet ovat yhdessä laatikossa vanhojen päiväkirjojeni kanssa. Mieheni ei tarvitse niistä tietää tai välittää, niiden asiat ovat menneisyyttä, mutta tapahtuneita asioita. En aio polttaa niitä, enkä vaadi miestänikään polttamaan kuvia exästään, joskushan he rakastivat, ja vaikka se on ohi, se ei ole olematonta. Ehkä voimme joskus kiikkustuolissa yhdessä muistella menneisyyttä, ilman katkeruutta tai mustasukkaisuutta. Antakaa menneisyyden olla! Ei se koske meitä.
Miksikö heittää pois? Sanoin sen juuri viestissäni: siksi kun toista sattuu törmätä ko. kaltaisiin muistoihin! Yrittäkää itsekkäät ihmiset astua joskus toisen kenkiin, tämä oma "uhraus" ei toisen hyvän mielen rinnalla tunnu silloin missään.
Mutta nykypäivän nuori aikuinen mieluummin ajattelee vain omaa hyvinvointiaan, omaa etuaan ja omia tavoitteitaan jne., tinkiminen niistä ei kuulu trendeihin tänä päivänä.
"Nehän on vaan tavaroita" on huono selitys puolisolle, jonka mielenterveys, syystä tai toisesta, järkkyy näiden niin kovin rakkaiden tavaroiden takia.
Hei, herätys nyt. Ei menneisyys poistu sillä, että siitä ei puhuta. Jos puolison mielenterveys järkkyy sen vuoksi, että toisella on ollut aikaisempia suhteita, lienee syytä hakeutua lääkärin vastaanotolle. Meillä kaikilla on menneisyys. Se on muovannut meidät sellaiseksi kuin me olemme. Ilman sitä aikaisempaa suhdettaan, rakkaasi ei nyt olisi kanssasi.
En ole tarkoittanut, että pitäisi säilyttää välttämättä ns. rakkauden symboleja, eli sormuksia tai kuvia herkistä hetkistä. En kuitenkaan ymmärrä, miksi pitäisi heittää pois tavallisia tavaroita ja esineitä, joihin ex on mahdollisesti joskus koskenut. Jos nykyinen niistä ottaa kierroksia, tulisi vähän miettiä, mitä tarkoittaa omimishalu ja sairaalloinen mustasukkaisuus.
Ei minulla sinänsä ole mitään sitä vastaan, että miehelläni on menneisyys toisten naisten kanssa. Sitäpaitsi nämä kirjeet ja kuvat olivat lähes 10v. vanhoja!!! Hän oli ollut vuosikaudet yksin ennen kuin tapasi minut!
Ne olivat hänelle pelkkiä teinimuistoja.
Mutta kun löysin ne, saivat hänen -niin salatut- exänsä kasvot.
Yhtäkkiä se muutti koko asian.
Ja kuten joku täällä kertoi, että poikaystävä omasta halusta kertoi kaiken ex-muijistaan ja miten paljon "huonompia" he olivat.
Juuri sitä toivoin ja odotin aina omalta kullaltanikin, mutta hän ei heistä puhunut, joten minusta tuntui että hän ei ollut päässyt yli jostakusta entisistään (tätä tukee myös pitkä yksin olon aika).
Kerroin poikaystävälleni löydöstäni.
Minun oli pakko, sillä en pystynyt näyttelemään tyytyväistä, kun sisällä kuohui valtameren raivo!
Toki hän oli pettynyt että pengoin hänen tavaroitaan, mutta ymmärsi kyllä.
Samoin hän myönsi että hänellä meni vuosia päästä yli yhdestä näistä tytöistä.
Ja siinä vaiheessa olin haljeta kahtia mustasukkaisuudesta. Pahin pelkoni oli totta, mutta olin iloinen että hän vihdoin kertoi sen minulle..
Mutta nyt, muutaman päivän jälkeen olo alkaa helpottua.
Hän kertoi minulle, että meinasi heittää ne menemään yhteen muuttomme yhteydessä, mutta ei raaskinut (ja meikä puree jo ennestään jyrsittyjä kynsiä).
Hän myös kysyi, haluanko että hän heittää ne menemään nyt.
En halua.
Se on hänen menneisyyttänsä, eikä katoa mihinkään vaikka kaikki todisteet poltettaisi. Minun pitää se vain hyväksyä.
Ehkä on parempi että hän saa joskus katsoa menetetyn rakkaansa kuvaa, jolloin on helpompi muistaa että se tosiaankin ON MENNEISYYTTÄ! Kuvan tyttökin on vasta lapsi, hänelläkin on jo omat kuviot.
Mutta siitä en tingi, että hän oli minua kohtaan epäreilu, kun ei koskaan puhunut entisistään, joten todella mielenterveyteni järkkyi kun löysin kirjeet ja kuvat.
Jouduin hakemaan lääkäriltä rauhoittavia, kun sydän rummutti niin että pelkäsin sen tulevan kurkusta ulos!
Kertokaa hyvät ihmiset uusille kumppaneillenne menneistä rakkaistanne.
Silloin toisen on helpompi uskoa, että he todella OVAT MENNEITÄ sinulle.
Jos asiasta ei mitään puhu, toiselle tulee vain tunne että hän ei ole päässyt yli jostakusta.
Ja kun sitten huomaa toisen vielä säilytelleen jonkun kuvaa, ei voi vastata seurauksista!
Ja ainainen kehoitus kääntyä ammattiauttajan apuun on vähän naivi, eikä silloin ymmärretä toisen tilanteesta mitään eli empatia puuttuu. Itse kärsin samasta tilanteesta joskus ja ainoa keino siihen oli löytää itselle kumppani, joka kunnioittaa myös mun tunteita, arvoja ja ajatuksia ja käyttäytyy sen mukaan. Ei näitä tilanteita tarvitse tulla eteen, jos kunnioitus ja rakkaus on kunnossa molempiin suuntiin.
Eli ennenkuin myrsky yltyy vesilasissa sietämättömäksi, tulisi toisen tajuta hävittää vastaavat kuvat, muistot yms. esineet hyvissä ajoin, se on pieni teko loppujen lopuksi, mutta antaa toiselle rauhallisen olon, palauttaa luottamuksen ja pitää poissa tyhmät/turhat mustasukkaisuuden ajatukset.
Voimia Inka, toivottavasti löydät ratkaisun tilanteeseesi nopeasti!
Hei Jami ja Inka,
olen tosi onnellinen, että muutkin tuntevat samoin kuin minä. Muutin joku aika sitten poikaystäväni asuntoon, ja siivotessani paikkoja muuton yhteydessä löysin kuvia, kirjeitä yms., jotka olisin kuvitellut hänen heittäneen pois. Itse tein niin omille muistoilleni, koska ajattelin, etteivä ne tähän suhteeseen nyt tosiaankaan kuulu. Ja ajattelin jotenkin, miltä itsestäni tuntuisi löytää vastaavia esineitä. Olen pitkään miettinyt, etten saisi näin tuntea. Minun pitäisi luottaa itseeni jne., mutta vaikeaa se on. Jos olen asiasta vähän edes vihjaillut, poikaystäväni raivoaa, etten luota häneen, etteivät kuvat yms. merkitse mitään. Ihmettelen, että jos ne eivät mitään merkitse, miksi niitä sitten ollenkaan säilyttää. Itseäni ne satuttavat kovasti. En näe niitä sillä lailla itseni kilpailijana, mutta tunnen, etten ole jotenkin riittävä hänelle.
Itse en voisi edes kuvitella seurustelevani miehen kanssa, jonka itsetunto on niin huono, että se järkkyisi vanhojen poikaystävieni valokuvista tai muista lahjoituksista.
Usein toitotetaan, ettei toista voi omistaa. Se pitää paikkansa, mutta tässä pyritään omistamaan toinen nyt ja myös hänen MENNEISYYTENSÄ. Yhdessä kohtaa joku halusi omistaa myös entisen poikakaverin tulevaisuuden! Tuollaista sitten kutsutaan rakkaudeksi! Oikeasti se on riippuvuutta, itsekkyyttä, omistushalua ym. ym. narsistista.
Juuri näin. Eli jos toisesta välittää, eikä vanhat kuvat tms. mitään merkitse, en käsitä miten voi olla niin vaikeaa heittää niitä pois? Ja nimenomaan, jos ne kerran ovat "vain kuvia"? Tottakai itse voin kuvitella, miltä tuntuu löytää mun ja exän yhteisiä kuvia jostain laatikoiden kätköistä, joten en näe yhtään hyvää syytä aiheuttaa aivan turhaa mielipahaa tälläisillä ns. muistoilla nykyiselle kumppanilleni. Muistot pysyy toki, eikä niitä voi korvien välistä kukaan pois pyyhkiä, mutta niitä ei tarvitse verestää kuvilla, henk.koht. esineillä tms.
Mä en tajua tätä koko juttua...eli kuvat, jotka ei mitään merkitse, pitää säilyttää vaikka siitä koituisi tappelua tai pahempaa. Mitä siinä on taustalla? Että jos vaikka palaisikin yhteen, niin kuvat olisivat edelleen tallella? Miten romanttinen voi nykyinen suhde olla, jos exien kuvat tuovat edelleen jotain mielihyvää salaa niitä katsellessa? Vai miksi ne siellä laatikon pohjalla ovat? Odottavat perhealbumiin pääsyä, jotta lapsetkin voivat ihailla, kenen kanssa se isi oikein ennen äitiä heilasteli?
Menneet on menneitä ja aika kultaa muistot. Ilman valokuviakin. Menneisyydestä on hyvä ammentaa oppia nykyhetkeen, mutta katse pitää olla tulevassa, niissä yhteisissä asioissa sen nykyisen kumppanin kanssa.
...annan osoitteeni, jos joku haluaa haukkua mut lyttyyn, tai vaihtaa ajatuksia muuten vaan; [email protected]
Moi Inka,
Tiedän miltä raastava mustasukkaisuus tuntuu.
Tiedän myös ettei tunteesta pääse helposti eroon. Ainakaan minua ei auttanut vaikka kuinka perustelin itselleni ettei mustasukkaisuuteen ole mitään syytä.
Minua auttoi vain se, että kerroin asian puolisolleni. Yllättävintä oli, että minun oli helppo uskoa mitä hän sanoi. Mikä parasta koko "kipu" ja pakonomainen tarve vakoilla puolisoani hävisi kokonaan pitkäksi aikaa. Kyllä edelleen joudun joskus kamppailemaan itseni kanssa, mutta nyt kuitenkin pärjään ihan hyvin.
Epäilen, ettei mustasukkaisuuden kierteestä pääse omin ajatuksin ollenkaan eroon. Minusta sinun kannattaa kertoa miehellesi omat tunteesi! Voi olla, ettei hän ole ollenkaan osannut ajatella kirjeiden vaikutusta eikä sitä miten pahalta ne sinusta tuntuvat. Sitten kun hän tietää, hän voi auttaa sinua.
Jos mustasukkaisuutesi sen jälkeen pysyy hallinnassa, se ei mitenkään vähennä vetovoimaasi miehesi silmissä. Päinvastoin monet miehet tuntevat itsensä imarrelluiksi, jos heistä ollaan hiukan mustasukkaisia :)
Samanlaisia juttuja on minunkin parisuhteeseeni mahtunut ... itselleni sillä kai eniten tuskaa ja pahaa mieltä tuotin. Mies piti ex:n valokuvaa vielä lompakossaan, vaikka me jo asuimme yhdessä. Kuvat ja rakkauskirjeet hän halusi välttämättä säilyttää. Vaikka kerroin kuinka pahalta minusta tuntui. Suhde oli päättynyt n. vuosi ennenkuin minä mieheen törmäsin. No meidänkin tiemme sitten erosivat (7v avioliiton jälkeen) ja tuntui todella pahalta, kun hän pois muuttaessaan heitti kuvat meistä (kaikki .. myös hääkuvan) ja minusta pois, mutta ex:n kuvat ja kirjeet säilytti edelleen.... No kai tuo edeltäjäni sitten vain oli merkinnyt hänelle niinpaljon enemmän... vaikka tuossa suhteessa mies oli se joka lähti ..
Tuo on jo sairasta mustasukkaisuutta tosiaan, mutta kyllä on ilkeää ajatella,että sun pitäisi tasata tilit.
Nosta se itsetuntosi ja älä enää koskaan ajattele että mun pitää pettää että ollaan tasoissa ei tuo ole rakkautta jos edes ajattelee tuollaista sori vaan...