Olemme olleet yhdessä kymmenisen vuotta ja lapsiakin on. Alun alkaen omaisuustilanne oli vääristynyt: Minulla oma isohko asunto, hänellä vain irtaimistoa. Olen reiluuttani lisännyt hänen omistusosuuttaan asunnoista kun olemme vuosien saatossa asuntoa vaihtaneet.
Avioliitosta puhuminen johtaa kuitenkin hirveään sanasotaan, koska minun mielestäni ennen yhteenmuuttamistani hankkimani omaisuus tai siis sen suuruinen osa nykyisestä omaisuudestamme on koskematonta, minun ja vain minun.
Puolisoni vaahtoaa vain siitä kuinka hänen on saatava jotain korvausta siitä että hän on uhrannut parhaat vuotensa, vartalonsa jne. perheelle, kun olisi sen sijaan voinut olla tekemässä uraa ja rahaa. Höh...hän niitä lapsia halusi enkä minä vaikken tuota tippaakaan kadukaan.
Toinen argumentti on, että jos eroaisimme ja lapset jäisivät hänelle, hän haluaisi että lapsillakin olisi mahdollisimman hyvät oltavat. No minä koen tuon epäluottamuslauseena: Enkö minä muka haluaisi lapsilleni parasta.
Ymmärrän että hän kokee ansaitsevansa lisää, mutta onko sitten reilua ajatella, että sen on minulta pois. Enkö minä' ole uhrannut mitään vaikken lapsiani olekaan synnyttänyt?
Nykyisestä omaisuudestamme, josta pienehkö osa on vielä velkana, on ehkä noin 40 % tätä minun alunperin omistamaani.
Eli jos kaikki menee sitten joskus huonolla säkällä puoliksi, niin hänen omaisuutensa on yhdessä olomme aikana kasvanut 0->50% ja minun 40%->50%. Mikä on reilua?
Olen tässä odotellut avioliittolain uudistusta kuin kuuta nousevaa, mutta ei ole näkynyt ja taas tuo naimisiinmeno on nostettu esille. Enkä haluaisi taas ottaa tuota avioehtopeikkoa esille, koska huutoa siitä vaan tulee....
- Huokaus -
Avioliitosta puhuminen johtaa kuitenkin hirveään sanasotaan, koska minun mielestäni ennen yhteenmuuttamistani hankkimani omaisuus tai siis sen suuruinen osa nykyisestä omaisuudestamme on koskematonta, minun ja vain minun.
Puolisoni vaahtoaa vain siitä kuinka hänen on saatava jotain korvausta siitä että hän on uhrannut parhaat vuotensa, vartalonsa jne. perheelle, kun olisi sen sijaan voinut olla tekemässä uraa ja rahaa. Höh...hän niitä lapsia halusi enkä minä vaikken tuota tippaakaan kadukaan.
Toinen argumentti on, että jos eroaisimme ja lapset jäisivät hänelle, hän haluaisi että lapsillakin olisi mahdollisimman hyvät oltavat. No minä koen tuon epäluottamuslauseena: Enkö minä muka haluaisi lapsilleni parasta.
Ymmärrän että hän kokee ansaitsevansa lisää, mutta onko sitten reilua ajatella, että sen on minulta pois. Enkö minä' ole uhrannut mitään vaikken lapsiani olekaan synnyttänyt?
Nykyisestä omaisuudestamme, josta pienehkö osa on vielä velkana, on ehkä noin 40 % tätä minun alunperin omistamaani.
Eli jos kaikki menee sitten joskus huonolla säkällä puoliksi, niin hänen omaisuutensa on yhdessä olomme aikana kasvanut 0->50% ja minun 40%->50%. Mikä on reilua?
Olen tässä odotellut avioliittolain uudistusta kuin kuuta nousevaa, mutta ei ole näkynyt ja taas tuo naimisiinmeno on nostettu esille. Enkä haluaisi taas ottaa tuota avioehtopeikkoa esille, koska huutoa siitä vaan tulee....
- Huokaus -
Vastaukset 10
Vanhimmat
..sinuna en missään nimessä alistuisi moiseen uhkailuun ja huutoon. tuosta saa sellaisen kuvan että naisesi on vain rahojen perässä, eikä kanssasi kuin siinä toivossa että saisi omaisuuttaan kartutetua!
Ja miksi niin paljon puhetta erosta ja avioliitosta samaan syssyyn?
Hän haluaa kanssasi naimisiin, minkä pitäisi olla näyttö siitä että on valmis elämään toisen kanssa lopun ikäänsä ja uskoo liiton kestävän, mutta samaan aikaan puhuu erosta ja omaisuuden jakamisesta?!
Jos hän oikeasti kanssasi haluaisi olla lopun ikäänsä, miksi hän surisi rahoja, kun erohan ei tule kysymykseen?
Ja jos teidän liittonne ja rakkautenne on hänelle tärkeää, miksi silti aina puheeksi nousee raha, raha ja raha...?
Missä rakkaus, kunnioitus(myös toisen omaisuuden) ja "sydämeni särkyisi jos eroaisimme!"
Itse olen naimisissa ja minulla ei puolisoni kanssa ollut pienintäkään kinaa siitä otetaanko avioehto vai ei ja minkälainen. Minulla on vähemmän omaisuutta, mutta eihän avioliiton tarkoitus olekaan omaisuuden kartuttaminen vaan elämän jakaminen ja rakkaus kahden ihmisen välillä!
Minusta moinen käytös kertoo kyllä aika selkeästi naisesi arvojärjestyksen ja ajatukset..
Näyttäisi pahasti siltä että naisesi haluaa naida rahaa, ei sinua...
"Puolisoni vaahtoaa vain siitä kuinka hänen on saatava jotain korvausta siitä että hän on uhrannut parhaat vuotensa, vartalonsa jne. perheelle, kun olisi sen sijaan voinut olla tekemässä uraa ja rahaa."
Eikö tuosta jo huomaa ettei ole puhtaat jauhot pussissa? Joku mättää ja pahasti. Älä alistu tuollaiseen uhitteluun. Kun kerran olette avoliitossa on sinun alunperin omistamasi asiat sinun, ei naisen. Älä anna naisesi olla tyranni. Äläkä mene naimisiin(!)ilman avioehtoa kun kerran tuollainen puolisosi on.
Hmm, kuullostaa hiukan siltä, että teillä puhutaan jo avioerosta ennen avioliittoa!
Ei kovin hyvä juttu. :/
Onko tilanne jatkunut pitkään noin? Onko vaimokkeesi jostain syystä katkera (suhdeongelmia, luottamuspula jne.)? Onko hänellä aikaa/mahdollisuutta/rahaa omiin harrastuksiin ja menoihin? Haluaisiko hän mahdollisesti itse työelämään kiinni?
Ja oletko sinä huomioinut häntä tarpeeksi? Kehutko ja osallistutko kotitöihin myös? (Joskus meillä naisilla on joskus omalaatuinen tapamme kertoa ongelmista vasta turhamaisesti kiukutellen: "Kun et silloinkaan sanonut mitään, kun minulla oli ihan uudet kengät jalassa jne." Tiedät varmaan mitä tarkoitan! :D)
Noita kysymyksiä ajattelin lähinnä sen takia, että jos hän purkaakin omaa kiukkuaan tuolla tavalla. On siis jostain syystä tyytymätön omaan tilanteeseensa, mutta ei osaa halua purkaa sitä millään muulla lailla!
Jos olet ihan varma, että kyse on pelkästään rahasta, niin sitten tilanne on aika kurja. Ja siinä tapauksessa myös vaimokkeesi tuntuu aika pinnalliselta ihmiseltä, ei millään pahalla!
Kannattaisi yrittää selvittää asiaa ihan parisuhdeterapeutin ja lakimiehen voimin. Siis hankkikaa puolueetonta keskusteluapua mahdollisiin parisuhdeongelmiin ja sitten lakimieheltä ajantasalla olevaa tietoa avioehdosta, perinnöstä, omaisuuden jakamisesta jne. Ehkä se vähän rauhoittaa tilannetta, kun saa jonkun kolmannen osapuolen kertomaan faktoja.
Mutta villi veikkaukseni on, että kenkä saattaa puristaa ihan muualta...
koska se katsotaan niin, että hän on tehnyt töitä yhteisen hyvän ja teidän perheen takia (olemalla kotona mahdollistamalla sinun ansiotyönteon) joka on verrannollinen siihen että käyt itse palkkatöissä kodin ulkopuolella. Tämä siis tilanteessa jossa avioliitto on ollut PITKÄ. Tämä on lähinnä niitä tilanteita varten laadittu säännös kun ennenvanhaan oli tapana että naiset on kotona hoitamassa kotia ja lapsia mahdollistaen näin miehen töissäkäynnin, ja sitten kun avio-onnea on 30-v takana mies vaihtaa nuorempaan ja tässä tilanteessahan puoliso tulisi tavallaan huijatuksi jos ei saisi sitä (lähtökohtaisesti puolta) osuuttaan osituksessa, koska hänellä ei ole vuosien aikana ollut omia tuloja.
Mutta tuo nyt ei liittynyt varsinaisesti aiheeseen. Suosittelisin että pysyisitte edelleen avoliitossa, mikäli kumppanisi on tuollainen. Miksi olet antanut hänelle jo osan omaisuudestasi? Anteeksi nyt vain, mutta vähän liian kiinnostunut hän varallisuudestasi taitaa olla.
naimisiin itteeni rikkaamman kanssa ilman avioehtoa. En todellakaan haluis, et joku pysyis yhessä kanssani vaan sen takii, ettei voi erota menettämättä rahojaan. Että kerroppa sellasia terveisiä rahanahneelle avokilles.
t. karjalan eukko
kaikilla edellä kirjoittaneilla on todella hyviä pointteja sinulle..
meillä tilanne on aika lailla sama vaikka emme yhtä kauaa olekkaan olleet yhdessä..mutta lapsi on tulossa..mieheni käy töissä, saaden parempaa palkkaa kuin minä..minä olen valmis olemaan kotona lapsen synnyttyä, jopa haluaisin olla koko ajan kuin on mahdollista...tuntuu siis hölmöltä että vaimokkeesi vetoaa siihen että hän tuhosi kroppansa jnejne..olisikohan lapsia hankittu liian aikaisin?tai vahingossa?
totta on että kyllä minuakin v*tuttaa kun miehelläni on omaisuutta minulla ei..mutta tämä omaisuus on hankittu ennen kuin meidän suhteemme muuttui vakavemmaksi..en siis edes koe olevani oikeutettu tähän omaisuuteen..tästä eteenpäin hankkimamme omaisuus tulee olemaan yhteistä ja se tulee näkymään myös kaikissa papereissa...mitään isoa emme hanki ilman että molempien nimet on paperissa..tiedä soitten kuinka fiksua se on mutta kuitenkin...
ja näille joillekkin ketkä kysyivät miksi puhua avioehdosta ennen avioliittoa...minusta se on vain viisasta keskustella asioista ja siitä miten kaikki menee JOS erotaan..niin olemme mekin puhuneet vaikka emme eroa mietikkään..mutta ilman avioehtoa en naimisiin menisi..vaikka eihän minulla omaisuutta olekkaan..ehkä vaimokkeesi kuvittelee että jäisi puille paljaille jos eroaisitte..kannattaisi jutella asiasta hänen kanssaan vakavasti, ilman tappelemista..sanot hänelle että naimisiin ette mene ilman avioehtoa PISTE..tsemppiä
avioehdosta tietenkin täytyy etukäteen puhua ja sopia. Jos itse elelisin rikkaan/varakkaan miehen kanssa ja avioliittoa mietittäisiin nii ehdottomasti allekirjottaisin avioehdon. Ei sillä rahalla ja mammonalla pitäisi olla tekemistä kahden ihmisen vakaassa ja vakavassa suhteessa.
Et kerro selvästi, mutta oletan että asuntosi on ollut kokonaan velaton muuttaessanne siihen yhteen? Mikähän on alkuperäisen omistussuhteesi määrä suhteessa nykyiseen omaisuuteenne? Mainitset noin 40% mikä kuulostaa aika isolta ottaen huomioon esim asuntojen arvon nousun..
Silti asetelmanen on jotenkin ihan vinksahtanut. Toinen haluaa naimisiin ja mahdollisen eron tulelssa korvausta pilalle menneestä elämästään ja toinen ehkä haluaa naimisiin, mutta pitää samalla omaisuutensa itsellään. Avioon menonne ehdot liittyvät kaikki avioliiton hajoamiseen!
Avioehto on mahdolista tehdä niin että suljette sen ulkopuolelle liittoon tuomasi omaisuuden arvon tekohetkellä tai yhteen menonne aikaan. Jos esim ekasta asunnostasi sait myydessä vaikka 60 000 niin sen arvo on avioehdolla rajattu sinulle omaisuudestanne päältä pois. Helppoa?
Rahasta puhuttaessa ei koskaan ole täysin oikeudenmukaista tapaa jakaa kaikkea kuten elämää ja aikaa ja oletuksia ja haaveita..
Mielestäni olisi reilua että sen aika akun yhteistä taivalta olette tehneet on kaikki ollut yhteistä mysö se omaisuus varsinkin jos toinen on ollut kotona ja huolehtinut taloudesta jne.
Omat valinnat voi harmitata jälkeenpäin, mutta tehty mikä tehty. Puolisollasi on mielestäni ihan reiluuden nimissä oikeus omaisuuteen joka on yhdessä hankittu huolimatta omistusosuukista jne.
Lapsien hyvät oltavat eivät ole omaisuudesta kiinni vaan ihan muusta. Elatusmaksuilla tasataan lasten kuluja ja pidetään heidän elintasoaan yllä. Aina summa ei vastaa tarpeita ja odotuksia, mutta sekin on elämää.. Siihen on sitten tyytyminen kun ero tulee ja kyllä kymmenenkin vuoden elarit on huomattava summa vaikka asunnosta saisi mitä.
Oikeastaan koko jutun säälittävin osuus on sen loppupuolella jossa kymmenen prossan siirto vaimollesi on riistoa! Kumpi harmittaa enemmän oman osuuden pieneneminenvai vaimon osuuden kasvu? Kannattaa ehkä selvitellä suhdetta todella enenn avioon astumista jos asiat ovat tuolla lailla jo nyt..
Itse naimattomana naisena voin todeta, että meillä kaikki on yhteistä. Tulot menevät molempien käyttöön ja etenkin perheen käyttöön. Omaisuutta on hankittu vähitellen ja perintöjäkin on jo tullut ja nekin on yhdessä käytetty. Osa tulevista perinnöistä on jo lapsille ohjattu suoraan. Avioliitto meillä ei muuttaisi tilannetta mitenkään koska jo nyt omistamme kaiken puoliksi... Se kumpi on kaiken kaikkiaan tuonut talouteen enemmän rahaa ei ole edes merkityksellistä sillä yhdessä tätä juttua viedään eteenpäin päivä kerrallaan!
Kyllä tuo 40% on aika lähellä totuutta.
Olet ilmeisesti ymmärtänyt nuo prosentit vähän väärin. Kysyin onko oikein että yhdessäolomme aikana puolison omaisuus kasvaa nollasta noin puoleen koko omaisuudestamme kun samana aikana oma osuuteni kasvaa vain kymmenesosan koko omaisuudesta. Riistoapa hyvinkin.
Meillä ei arkipäivässä riidellä rahasta. Kaikki käyttöraha on yhteistä vaikka tilit ovatkin erikseen. Tämä vinoutunut lähtökohta vaan aiheuttaa skismaa.
Jos vaimosi on ollut kotiäitinä ja lastenteko on kohtuuttomasti estänyt hänen paluunsa työelämään/koulutuksensa tasoisen työpaikan löytämisen/tienaamisen hän ansaitsee puolet omaisuudestasi. Hän on uhrannut SINUN ja HÄNEN perheelle "parhaat vuotensa" kuten hän on sanonut. Onko reilua että pidät häntä siivoojattarena kunnes huonoimmassa tapauksessa jätät hänet yksin ilman omaisuutta paskaan jamaan. Ottaisit vastuusi miehenä. Jos pidät kotivaimoa tai jos vaimollasi on huono palkka ja ei säästöjä niin kannat myös vastuusi ja annat hänelle omastasi yhtä paljon. Palkan hänkin on työstään ansainnut! Onko tuollainen mistään kotoisin että ajattelet vain itseäsi ja omaisuuttasi.
Sinulla on sentään urasi, mutta kun lapset lentävät pesästä vaimollasi ei ole sitäkään!