... sittenkin nopeasti. kun vuosi sitten keväällä ero tuli ja mä luulin että kuolen siihen paikkaan. ja sitten kun tuska oli pahimmillaan niin sitä jopa toivoi, että kuolis niin ei tarttis kärsiä. Kukaan ei ollut sun vertainen. Itkin, kärsin, vihasin, rakastin. Toivoin vain että menis äkkiä vuosi niin olis tuska helpottanut. Ja niinhän se meni. Ja mä pääsin yli. Enää en tunne mitään sua kohtaan. En vihaa, en rakkautta. En kerrassaan mitään. Vaikka näen sut joskus niin ei enää mitn. Ennen sydän hakkas ja kädet tärisi jne. Olo on levollinen. Ja nyt on uuden rakkauden aika kun vanhat pölyt on lakastu pois. ja tämä rakkaus on todellista. niinhän mä luulin että meidänkin olis ollut. Se vain oli liian satumaista ollakseen totta. mut tää on. Ehkä mun pitikin kärsiä susta tajutakseni minkä aarteen olen nyt löytänyt. Elämä on taas ihanaa. Enemmän kuin mitään toivon että niin se jatkuukin. Ja sinulle toivon vain kaikkea hyvää. Se oli se jakso elämää.
Se vuosi meni...
tyttö
41223
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
jaksaa rutistaa vielä seuraavat kymmenen kuukautta :)!
Thanks!
Kiitos. Ehkä pärjään sittenkin...
7 kuukautta minulla takana erosta, ja elämä todella hymyilee jälleen. Ensimmäiset neljä kuukautta menivät itkien, surren, ja epätoivon saattelemana. Mitään ei voinut tehdä ja mistään ei tullut mitään.
Nyt 7 kuukauden jälkeen on kaikki jo paljon paremmin. En itke, nauran taas. En ikävöi häntä ja huomaan jo katselevani muita miehiä ;)
Vuosi on varmaan kuitenkin se tarkka arvio, miten kauan kestää päästä yli toisesta, joillakin se vie vähän vähemmän vain ja joillakin kauemmin.
En olisi viime syksynä uskonut, että tämä päivä koittaisi, mutta se koitti! :)
Samalta kuulostaa, kuin minunkin tarinaní. Noin vuosi on erosta ja molemmilla on ollut uudet jo jonkin aikaa ja onni niinsanotusti kukoistaa.
Minulla vaan edelleen sisimmässäni on tunteita exää kohtaan, voi olla tietysti että niitä tulee olemaan aina. Muistan aina vain ne hyvät asiat joita suhteessamme oli, koska huonoja ei kai halua muistella. Mutta pakko vain jatkaa elämää eteenpäin näillä eväillä.
Ehkä se onnen tunne muuttuu vielä joskus samankaltaiseksi, kuin koin sen exän kanssa.
Tai sitten tämä umpikuja on loputon labyrintti ken sen tietää paremmin muu kuin aika?