Onko epäonnistuneessa keitossa vika raaka-aineissa vai säilytysvirheessä? No, tässäpä pohdintaa.
Kun ryhtyy keittämään keittoa, jolla on aikonut elää ja selvitä lopun ikänsä, on hyvä miettiä reseptiä useampaan otteeseen. Mitään valmista reseptiähän ei ole saatavilla. Kannattaa myös heti alkuun varmistua siitä että apukokki on keittämässä samaa soppaa.
Ajatellaan, että tavoitteena on tehdä keltainen keitto, jossa sopivasti sattumia ja mausteita. Koostumuksen on oltava sopivan juokseva, mutta sattumissa saa olla pureskeltavaa. Noin, nyt on tavoite selvä.
Alussa onkin sitten jännittävää yhdessä kerätä raaka-aineita ja yhdistellä niitä. Kivaa! Sopiva kattilakin löytyi, mikä onnenpotku! Keitto alkaa porista liedellä pikku hiljaa, ja vuorotellen käydään sitä hämmentämässä.
Kuluu hetki, ja sitten toinen. Kokki ihmettelee välillä, miksi keitto vielä on ruskea. Apukokki sanoo, että se muuttuu kun lisätään tuota yhtä maustetta. Välillä maistetaan, ja maku on ihan ok, joskus jopa todella hyvä.
Kuluu taas hetki. Kokki alkaa muuttua kärsimättömäksi värin suhteen. Miksi siitä ei tule keltaista? Olemmehan tehneet kaiken juuri siten kuin kuuluisi tehdä! Apukokki ajattelee, että ruskea on melkein kuin keltainen, vähän tummempi vain. Mitä siitä nyt hermostumaan.
Kokki tuskailee öisin omissa ajatuksissaan, enhän minä tuollaista keittoa voi lopun ikääni syödä! En halunnut ruskeaa keittoa, vaan keltaista. Kokki miettii, voisiko ruskeaan keittoon tyytyä, kun kerran apukokkikin voi. Yhdessähän tätä keittoa suunniteltiin, miksi apukokkia ei häiritse tuo värivivahde-ero?
Pitkin hampain kokki syö keittoa päivästä toiseen, joskus ruokailun jälkeen on ok olo, joskus suorastaan kuvottava. Riippuu kai omasta nälästä päättelee kokki, ja jatkaa yrittämistä. Ehkä keitto ei ole vielä valmis, hän ajattelee. Lisätään vähän nestettä ja kokeillaan tuota uutta maustetta. Apukokilla alkaa kädet hikoilla, hermostuttaa, kun tuo keitto nyt ei suostu muuttumaan keltaiseksi, vaikka hänkin on yrittänyt jo kaikkensa. Apukokki on huomannut pitävänsä ruskeasta keitosta, mutta olisi valmis kokeilemaan myös keltaista, jos kokki vain tulisi onnellisemmaksi.
Kokki neuvottelee kolleegoidensa kanssa. Nyt niitä neuvoja alkaa sadella! Ole rohkea, aloita alusta! Älä tyydy ruskeaan keittoon, kun voit saada keltaista. Vika on todennäköisesti apukokissa, ehdottaa joku. Toinen ehdottaa, että vika oli jo alunperin raaka-aineissa. Kolmas on sitä mieltä, että apukokki on tahallaan pitänyt keiton jollain tavalla ruskeana. Kokki on hämillään, näinkö tosiaan apukokki voisi olla syynä tähän? Ei sentään, luotan apukokkiini. Vika oli varmasti raaka-aineissa, emme osanneet valita oikein. Ja vaikka teimme kaiken juuri niin kuin piti, epäonnistuimme, tästähän voi päätellä että keitosta ei koskaan tulisi hyvää.
Kokkia kannustetaan toisaalla olemaan rohkea ja aloittamaan alusta. Toisaalla sanotaan, että keitto ei välttämättä ole vielä valmis, ettehän ole vielä yrittäneet tarpeeksi kauan.
Kokki alkaa olla sitä mieltä, että nyt on tapahduttava käännös. Jokin päätös on tehtävä. Hylkäänkö parini ja aloitan alusta, toisen apukokin kanssa, vai jatkanko yrittämistä ja syön tuota ihan ookoolta maistuvaa keittoa josta kuitenkin puuttuu se jokin, jolla jaksaisi hautaan saakka. Pelottaa, jos en nyt aloita alusta saattaa keitto mennä vain huonommaksi päivä päivältä, ja sitten olen jo liian vanha aloittamaan alusta.
Apukokki on onnellisen tietämätön siitä millainen myllerrys kokin päässä on meneillään. Heillähän on kuitenkin keitto liedellä, ja sillä eletään. Hän näkee kattilassa tulevan keltaisen keiton, juuri sen jota he kokin kanssa lähtivät kauan sitten tavoittelemaan. Tällä hetkellä se vain sattuu olemaan ruskea.
Kokki tekee päätöksen. Se on lohduton. Hän on alkanut uskoa, että saa sen keltaisen keiton jonkun toisen apukokin kanssa aikaiseksi, mutta ei tämän. Kolleegat ovat kannustaneet olemaan rohkea, raaka-aineita saa kyllä aina lisää! Miksi ottaa riskiä, voihan tosiaan olla, että joutuu syömään sitä ruskeaa soppaa lopun ikänsä ellei nyt aloita alusta.
Kokki ilmoittaa apukokille päätöksestään. Apukokki joutuu monta kertaa kysymään, eikö kokki todellakaan usko että heidän keitosta voisi tulla vielä keltainen. Ei, sanoo kokki, en usko enää siihen. Kokille päätös on vaikea, mutta vielä vaikeampaa on apukokilla, koska lopettaessaan yhteistyön joutuu kokki kaatamaan ruskean keiton viemäriin. Apukokki jää ilman ruokaa, apukokin on myös aloitettava alusta, tahtomattaan. Hän itkee öisin, koska oli niin vakuuttunut siitä, että keitosta olisi tullut täydellinen, sehän oli jo hyvä. Nyt hänellä ei ole mitään, mitä nyt pari porkkanaa jotka jäivät kaappiin.
Noin.
Jatko-osaa emme vielä kuule tälle tarinalle, sillä nyt voimme vain arvailla miten kokin ja apukokin seuraavat keitot lähtevät porisemaan. Oliko kokki rohkea tehdessään tämän päätöksen? Oliko vika raaka-aineissa, vai olisiko keittoa vain pitänyt hämmentää useammin? Osaako kokki tehdä seuraavan keittonsa niin, ettei sama virhe toistu, kun hän ei varsinaista syytä ensimmäisen keiton epäonnistumiselle tiedä itsekään? Oliko apukokki rohkea kun uskalsi luottaa siihen että keitosta tulee hyvä? Kuka on tämän tarinan sankari? Ei kukaan. Tämähän oli harvinaisen tylsä tarina, näitä tapahtuu koko ajan. Kaikki kuitenkin toivovat apukokille pelkkää hyvää, ja menestystä seuraavan keiton keittämiseen. Kokkia jotkut ihmettelevät, toiset ymmärtävät.
Saako kokki keltaisen keittonsa? Onko siitä tullut hänelle pakkomielle? Pystyykö kukaan apukokki enää olemaan kokille tasavertainen pari, kun kokki niin määrätietoisesti lähtee hakemaan sitä yhtä ainoaa tulosta. Tuleeko seuraavasta apukokista pelkkä juoksupoika?
Apukokki on toisaalta rauhallisemmin mielin jo suunnittelemassa seuraavaa keittoansa. Nyt hän tietää, että pitää myös ruskeasta keitosta. Näin hän uskaltaa uskoa siihen, että voisi oppia pitämään jopa vihreästäkin keitosta!
Onnea matkaan molemmille! Rohkea rokan syö!
Kun ryhtyy keittämään keittoa, jolla on aikonut elää ja selvitä lopun ikänsä, on hyvä miettiä reseptiä useampaan otteeseen. Mitään valmista reseptiähän ei ole saatavilla. Kannattaa myös heti alkuun varmistua siitä että apukokki on keittämässä samaa soppaa.
Ajatellaan, että tavoitteena on tehdä keltainen keitto, jossa sopivasti sattumia ja mausteita. Koostumuksen on oltava sopivan juokseva, mutta sattumissa saa olla pureskeltavaa. Noin, nyt on tavoite selvä.
Alussa onkin sitten jännittävää yhdessä kerätä raaka-aineita ja yhdistellä niitä. Kivaa! Sopiva kattilakin löytyi, mikä onnenpotku! Keitto alkaa porista liedellä pikku hiljaa, ja vuorotellen käydään sitä hämmentämässä.
Kuluu hetki, ja sitten toinen. Kokki ihmettelee välillä, miksi keitto vielä on ruskea. Apukokki sanoo, että se muuttuu kun lisätään tuota yhtä maustetta. Välillä maistetaan, ja maku on ihan ok, joskus jopa todella hyvä.
Kuluu taas hetki. Kokki alkaa muuttua kärsimättömäksi värin suhteen. Miksi siitä ei tule keltaista? Olemmehan tehneet kaiken juuri siten kuin kuuluisi tehdä! Apukokki ajattelee, että ruskea on melkein kuin keltainen, vähän tummempi vain. Mitä siitä nyt hermostumaan.
Kokki tuskailee öisin omissa ajatuksissaan, enhän minä tuollaista keittoa voi lopun ikääni syödä! En halunnut ruskeaa keittoa, vaan keltaista. Kokki miettii, voisiko ruskeaan keittoon tyytyä, kun kerran apukokkikin voi. Yhdessähän tätä keittoa suunniteltiin, miksi apukokkia ei häiritse tuo värivivahde-ero?
Pitkin hampain kokki syö keittoa päivästä toiseen, joskus ruokailun jälkeen on ok olo, joskus suorastaan kuvottava. Riippuu kai omasta nälästä päättelee kokki, ja jatkaa yrittämistä. Ehkä keitto ei ole vielä valmis, hän ajattelee. Lisätään vähän nestettä ja kokeillaan tuota uutta maustetta. Apukokilla alkaa kädet hikoilla, hermostuttaa, kun tuo keitto nyt ei suostu muuttumaan keltaiseksi, vaikka hänkin on yrittänyt jo kaikkensa. Apukokki on huomannut pitävänsä ruskeasta keitosta, mutta olisi valmis kokeilemaan myös keltaista, jos kokki vain tulisi onnellisemmaksi.
Kokki neuvottelee kolleegoidensa kanssa. Nyt niitä neuvoja alkaa sadella! Ole rohkea, aloita alusta! Älä tyydy ruskeaan keittoon, kun voit saada keltaista. Vika on todennäköisesti apukokissa, ehdottaa joku. Toinen ehdottaa, että vika oli jo alunperin raaka-aineissa. Kolmas on sitä mieltä, että apukokki on tahallaan pitänyt keiton jollain tavalla ruskeana. Kokki on hämillään, näinkö tosiaan apukokki voisi olla syynä tähän? Ei sentään, luotan apukokkiini. Vika oli varmasti raaka-aineissa, emme osanneet valita oikein. Ja vaikka teimme kaiken juuri niin kuin piti, epäonnistuimme, tästähän voi päätellä että keitosta ei koskaan tulisi hyvää.
Kokkia kannustetaan toisaalla olemaan rohkea ja aloittamaan alusta. Toisaalla sanotaan, että keitto ei välttämättä ole vielä valmis, ettehän ole vielä yrittäneet tarpeeksi kauan.
Kokki alkaa olla sitä mieltä, että nyt on tapahduttava käännös. Jokin päätös on tehtävä. Hylkäänkö parini ja aloitan alusta, toisen apukokin kanssa, vai jatkanko yrittämistä ja syön tuota ihan ookoolta maistuvaa keittoa josta kuitenkin puuttuu se jokin, jolla jaksaisi hautaan saakka. Pelottaa, jos en nyt aloita alusta saattaa keitto mennä vain huonommaksi päivä päivältä, ja sitten olen jo liian vanha aloittamaan alusta.
Apukokki on onnellisen tietämätön siitä millainen myllerrys kokin päässä on meneillään. Heillähän on kuitenkin keitto liedellä, ja sillä eletään. Hän näkee kattilassa tulevan keltaisen keiton, juuri sen jota he kokin kanssa lähtivät kauan sitten tavoittelemaan. Tällä hetkellä se vain sattuu olemaan ruskea.
Kokki tekee päätöksen. Se on lohduton. Hän on alkanut uskoa, että saa sen keltaisen keiton jonkun toisen apukokin kanssa aikaiseksi, mutta ei tämän. Kolleegat ovat kannustaneet olemaan rohkea, raaka-aineita saa kyllä aina lisää! Miksi ottaa riskiä, voihan tosiaan olla, että joutuu syömään sitä ruskeaa soppaa lopun ikänsä ellei nyt aloita alusta.
Kokki ilmoittaa apukokille päätöksestään. Apukokki joutuu monta kertaa kysymään, eikö kokki todellakaan usko että heidän keitosta voisi tulla vielä keltainen. Ei, sanoo kokki, en usko enää siihen. Kokille päätös on vaikea, mutta vielä vaikeampaa on apukokilla, koska lopettaessaan yhteistyön joutuu kokki kaatamaan ruskean keiton viemäriin. Apukokki jää ilman ruokaa, apukokin on myös aloitettava alusta, tahtomattaan. Hän itkee öisin, koska oli niin vakuuttunut siitä, että keitosta olisi tullut täydellinen, sehän oli jo hyvä. Nyt hänellä ei ole mitään, mitä nyt pari porkkanaa jotka jäivät kaappiin.
Noin.
Jatko-osaa emme vielä kuule tälle tarinalle, sillä nyt voimme vain arvailla miten kokin ja apukokin seuraavat keitot lähtevät porisemaan. Oliko kokki rohkea tehdessään tämän päätöksen? Oliko vika raaka-aineissa, vai olisiko keittoa vain pitänyt hämmentää useammin? Osaako kokki tehdä seuraavan keittonsa niin, ettei sama virhe toistu, kun hän ei varsinaista syytä ensimmäisen keiton epäonnistumiselle tiedä itsekään? Oliko apukokki rohkea kun uskalsi luottaa siihen että keitosta tulee hyvä? Kuka on tämän tarinan sankari? Ei kukaan. Tämähän oli harvinaisen tylsä tarina, näitä tapahtuu koko ajan. Kaikki kuitenkin toivovat apukokille pelkkää hyvää, ja menestystä seuraavan keiton keittämiseen. Kokkia jotkut ihmettelevät, toiset ymmärtävät.
Saako kokki keltaisen keittonsa? Onko siitä tullut hänelle pakkomielle? Pystyykö kukaan apukokki enää olemaan kokille tasavertainen pari, kun kokki niin määrätietoisesti lähtee hakemaan sitä yhtä ainoaa tulosta. Tuleeko seuraavasta apukokista pelkkä juoksupoika?
Apukokki on toisaalta rauhallisemmin mielin jo suunnittelemassa seuraavaa keittoansa. Nyt hän tietää, että pitää myös ruskeasta keitosta. Näin hän uskaltaa uskoa siihen, että voisi oppia pitämään jopa vihreästäkin keitosta!
Onnea matkaan molemmille! Rohkea rokan syö!
Vastaukset 8
Vanhimmat
Jos kokki haluaa keltaista keittoa, ei hän ole tyytyväinen, ennenkuin saa sitä. Kelpaako apukokille lopulta minkä värinen keitto tahansa?
Jos keittoa keitetään liian kauan, se muuttuu harmaaksi eikä maistu kummallekaan.
Entäs jos keltainen keitto on sula mahdottomuus - toteutumaton unelma. Kiertääkö kokki keittiöstä toiseen haaveensa perässä....
Sinänsä oli hauska tapa kuvata asioita. Ei kyllä taida seuraava keitos olla entistä kummempi, kun syy jäi epäselväksi.
Unelmistaan ihminen elää, niiden takia jaksaa aina odottaa uutta huomista. Jos kokki joutuu luopumaan halustaan keittää keltaista keittoa, hän joutuu luopumaan paljon itsestäänkin ja sitä myötä muuttumaan joksikin muuksi. Niinkin käy monelle.
Mistähän tämän tarinan apukokki unelmoi?
...kirjoitettu. Antoi paljon ajattelemisen aihetta.
nykysin edes pyrkii pysyvään lopputulokseen. Aina pittää saaha uutta ja uutta ja uutta väriä keittoon ja ottaa sivusta ja kokeilla vielä uusia ennenkokemattomia lisämausteita ja laitteita joilla keittoa vatkaa. Mikkää ei riitä, mikkää lopputulos ei tyyvytä.Vielä kun laitetaan mausteita ja lisäaineita keittoon toisen tietämättä ja salaa, kuvitellaan että apukokki ei huomaa mittää, keitto on kohta valmis solokkuun kaajettavaksi.
on kuvailtu kahta persoonaa, perfektionistia ja optimistia. Perfektionisti unohti nauttia elämästä tavoitellessaan sitä jotain ja optimisti unohti jaksaa yrittää tavoitella sitä jotain, koska kaikki oli vain kivaa.
Tarkoittanet kuitenkin opportunistia, joka tyytyi siihen mitä sai selittämällä sen sopivaksi.
Minusta nämä keittäjät eivät unohtaneet elää, hehän sitä soppaa keittivät. Tavoite oli kummallakin erilainen.
joo kitos ....ohops tilanne vai??????