Toivottavasti sitten tulee asiallisia vastauksia, en jaksaisi tässä tilanteessa mitään provoja tms.
Eli olen ollut avokkini kanssa yhdessä n. 1,5 vuotta, yhdessä olemme asuneet vasta vähän aikaa. Ensimmäinen vuosi suhteestamme oli kaikinpuolin ihana, ei isoja riitoja, asiat saatiin sovittua rauhallisesti puhumalla.
Ensimmäisen kerran pari kuukautta sitten riitatilanteessa mieheni jotenkin "pimahti", tuntui kuin ei olisi pystynyt kontrolloimaan itseään, haukkui minua todella rumin nimityksin ja muutenkin alisti henkisesti, ravasi edestakaisin ja minä todella pelkäsin. Ehkä eniten tässä vaiheessa pelästyin sitä MUUTOSTA! en ollut osannut kuvitella miten niin ihanaksi ihmiseksi kokemastani henkilöstä yhtäkkiä kuoriutui täysin uusi arvaamaton puoli :( missään aikaisemmassa suhteessani en ole kokenut mitään tämän tapaista.
Tämän jälkeen kuvio on toistunut tasaisin väliajoin. Mukaan on tullut lyömisellä/väkivallalla uhkailu, uhkaavasti lähestyminen, pahemmat haukkumiset, jo kiinni tarttuminen ja esim. varpaille astuminen. Mitään varsinaista lyömistä ei vielä ole tapahtunut ja fyysisiä ruhjeita tms. en ole saanut, henkisiä kyllä senkin edestä!
Nämä kurjat asiat tapahtuvat aina ristiriitatilanteissa, kun meille tulee esim. pieni kina jostain mitättömästä asiasta niin se paisuu sekunneissa katastrofiksi! Voin myöntää etten minäkään maailman helpoin ihminen ole, mutta en ole miestäni haukkunut enkä mitään siihen viittaavaa tehnyt. Näissä tilanteissa pyrin selvittämään asian puhumalla, mutta kun mieheni hermostuu, sitä ei pysty enää rauhoituttamaan, eli huutaa vain eikä anna minulle sananvuoroa. Ja sitten tapahtuu noita ikäviä juttuja. Hänen rauhoittumiseensa ei vaikuta mikään mitä minä voisin sanoa tai tehdä.
Eli tällainen tarina. Kiva jos joku jaksoi lukea. Mä olen jo miettinyt lähtemistä moneen otteeseen, mutta sitten on palanneet mieleen ne ihanat ajat ja se miten avopuolisoni käyttäytyy normaalissa elämässä, ottaa minut huomioon ja on muutenkin maailman ihanin. En ole ketään rakastanut näin paljon aikaisemmin, ja minulla on kokemusta pitkistä suhteista. Myöskin tilanteeni syksystä on avoin, eli en tiedä missä kaupungissa tulen silloin opiskelemaan, joten en edes tiedä mihin voisin muuttaa tässä pariksi kesäkuukaudeksi =(
Tilanne on vain siinä mielessä tosi kamala, että se on syönyt itsetuntoani hirvittävän määrän ja tunnen jo itseni usein toimintakyvyttömäksi ja arvottomaksi. Edes parhaille ystävilleni en ole kertonut, koska minua hävettää suunnattomasti. Tunnen olevani ihan kamalassa solmussa enkä tiedä miten tästä eteenpäin tulisi toimia.. voiko tällaisessa suhteessa olla tulevaisuutta???
Kuulen mielelläni ajatuksia ja ehkä omia kokemuksia samankaltaisista suhteista.
Hyvää kesää kaikille kaikesta huolimatta!!! :)
Eli olen ollut avokkini kanssa yhdessä n. 1,5 vuotta, yhdessä olemme asuneet vasta vähän aikaa. Ensimmäinen vuosi suhteestamme oli kaikinpuolin ihana, ei isoja riitoja, asiat saatiin sovittua rauhallisesti puhumalla.
Ensimmäisen kerran pari kuukautta sitten riitatilanteessa mieheni jotenkin "pimahti", tuntui kuin ei olisi pystynyt kontrolloimaan itseään, haukkui minua todella rumin nimityksin ja muutenkin alisti henkisesti, ravasi edestakaisin ja minä todella pelkäsin. Ehkä eniten tässä vaiheessa pelästyin sitä MUUTOSTA! en ollut osannut kuvitella miten niin ihanaksi ihmiseksi kokemastani henkilöstä yhtäkkiä kuoriutui täysin uusi arvaamaton puoli :( missään aikaisemmassa suhteessani en ole kokenut mitään tämän tapaista.
Tämän jälkeen kuvio on toistunut tasaisin väliajoin. Mukaan on tullut lyömisellä/väkivallalla uhkailu, uhkaavasti lähestyminen, pahemmat haukkumiset, jo kiinni tarttuminen ja esim. varpaille astuminen. Mitään varsinaista lyömistä ei vielä ole tapahtunut ja fyysisiä ruhjeita tms. en ole saanut, henkisiä kyllä senkin edestä!
Nämä kurjat asiat tapahtuvat aina ristiriitatilanteissa, kun meille tulee esim. pieni kina jostain mitättömästä asiasta niin se paisuu sekunneissa katastrofiksi! Voin myöntää etten minäkään maailman helpoin ihminen ole, mutta en ole miestäni haukkunut enkä mitään siihen viittaavaa tehnyt. Näissä tilanteissa pyrin selvittämään asian puhumalla, mutta kun mieheni hermostuu, sitä ei pysty enää rauhoituttamaan, eli huutaa vain eikä anna minulle sananvuoroa. Ja sitten tapahtuu noita ikäviä juttuja. Hänen rauhoittumiseensa ei vaikuta mikään mitä minä voisin sanoa tai tehdä.
Eli tällainen tarina. Kiva jos joku jaksoi lukea. Mä olen jo miettinyt lähtemistä moneen otteeseen, mutta sitten on palanneet mieleen ne ihanat ajat ja se miten avopuolisoni käyttäytyy normaalissa elämässä, ottaa minut huomioon ja on muutenkin maailman ihanin. En ole ketään rakastanut näin paljon aikaisemmin, ja minulla on kokemusta pitkistä suhteista. Myöskin tilanteeni syksystä on avoin, eli en tiedä missä kaupungissa tulen silloin opiskelemaan, joten en edes tiedä mihin voisin muuttaa tässä pariksi kesäkuukaudeksi =(
Tilanne on vain siinä mielessä tosi kamala, että se on syönyt itsetuntoani hirvittävän määrän ja tunnen jo itseni usein toimintakyvyttömäksi ja arvottomaksi. Edes parhaille ystävilleni en ole kertonut, koska minua hävettää suunnattomasti. Tunnen olevani ihan kamalassa solmussa enkä tiedä miten tästä eteenpäin tulisi toimia.. voiko tällaisessa suhteessa olla tulevaisuutta???
Kuulen mielelläni ajatuksia ja ehkä omia kokemuksia samankaltaisista suhteista.
Hyvää kesää kaikille kaikesta huolimatta!!! :)
Vastaukset 17
Vanhimmat
Sinun täytyy ottaa itseäsi niskasta kiinni ja lähteä. Miehesi voi olla toisinaan ihana, mutta tiedätkö että voit saada kumppanin joka on sekä ihana ja joka ei lyö eikä alista sinua henkisesti. Miehesi on sairas ja sinä olet tehnyt virhearvioinnin ryhtymällä suhteeseen hänen kanssaan ja rakastumalla häneen. Pystytkö myöntämään että erehdyit?
On melko todennäköistä, että miehesi on joutunut pitämään noita aggressioita ja muita kielteisiä tunteitaan sisällään jo pitkään. Ehkä jo kauan ennen kuin olette tavanneet? Ehkä jo pienestä pitäen? Nyt sinä vain joudut toimimaan hänen tunteidensa purkukanavana. Miehesi kaltaisten henkilöiden taustalta löytyy monesti tunneköyhä tai jopa väkivaltainen lapsuudenkoti. Sellaisessa kodissahan nimenomaan lapsi on se, joka joutuu tukahduttamaan kielteiset tunteensa. -Aggressiot tulevat esiin sitten aikuisena parisuhteessa tai näkyvät esimerkiksi masennuksena. Syy ei tämän teorian mukaan ole sen enempää sinussa kuin miehessäsikään. Suojele silti viimekädessä itseäsi!
tuo...mieheni lapsuus on ollut sekasortoinen rikkinäisine perheineen ja vanhemman kuolemankin on joutunut nuorena kokemaan. Myös huumeet olivat kuvioissa muutaman vuoden, joista hän nyt on kyllä ollut erossa jo todella kauan, mutta kuuluvat menneisyyteen kuitenkin.
Kun olin aloittelemassa suhdetta miehen kanssa mietin paljon tätä hänen menneisyyttään jne. mutta koska oli sen kaiken jo aikoja sitten jättänyt taakseen, päätin yrittää kun tunteet vei mukanaan, ja suhdehan eteni sitten näinkin pitkälle.
Mutta tottahan se on että tuollaisesta lapsuudesta/nuoruudesta jää jälkensä, ja voi hyvin olla että nää jutut juontaa sieltä. Miehellä on myös takana myrskyisä avioliitto muutaman vuoden takaa ja ehkä hän sitten siirtää niitä tuntojaan sieltä minuun jollain tasolla???
Jooh, kun näitä juttuja rupeen miettimään niin todella ihmettelen miksi olen tämän ihmisen kanssa.
Väkivalta alkaa tuolla tavalla pikkuhiljaa ja juuri henkisellä alistamisella. Kun toinen on alistettu ihan hiljaiseksi (munankuorilla kävely), alkaa raivokohtausten yhteydessä töniminen, läpsiminen... puhutaan ns. väkivallan kierteestä.
Se on voinut alkaa jo aiemmin niin, ettei uhri ole tajunnut, esim. liian rajut leikit, jotka eivät pääty, vaikka uhri pyytää. Julmuus lemmikkieläimille, uhrille tärkeiden tavaroiden särkeminen, töissä käynnin, opiskelun jne estäminen, eristäminen kavereista, sukulaisista jne
Välillä on rauhallisempia, rakastavia jaksoja, jolloin uhri haluaisi unohtaa pahat jaksot. Se oli vain unta, kuvittelin kaiken -tyyliin. Väkivallan tekijä yrittää parhaansa hyvitelläkseen kaikin tavoin.
Koska kyseessä on kierre, seuraava "ottelu" on kuitenkin vain nurkan takana. Tällä kierteellä on taipumus pahentua. Suosittelisin, että pitäisit päiväkirjaa ajatuksistasi, niin pysyt kärryillä ja huomaat, missä mennään. Milloin väkivaltaisuus ja henkinen väkivalta alkoivat? Kuinka usein on raivareita ollut? jne
Suomessa tapetaan perheväkivallan seurauksena n. 30 naista vuosittain. Kukaan heistä ei varmaankaan saanut heti ensi treffeillä turpaansa. Nämä väkivaltaiset eivät muuten saisi itselleen uhreja, jos eivät osaisi esittää jonkin aikaa normaalia ja yleensä jopa rakastettavaa "ihannemiestä". Minullakin oli sellainen "ihannemies", lämmin ja hellä... kunnes totuus paljastui... juuri niin kuin sinulla: hän muuttui. Luulin ensin, että hän on seonnut.
En osaa sanoa muuta, kuin että elät vaarallisen ihmisen kanssa. Alistaminen ja pelko eivät kuulu rakkauteen. Olet jo pohtinut asiaa, koska kirjoitat tänne. Vaikka selviäisitkin vain mustelmilla ja muutamalla lääkärikäynnillä, niin itsetuntosi ja oma mielenterveytesi ovat vaarassa. Sinä ansaitset ihmisen, joka kunnioittaa sinua ja haluaa sinulle hyvää! Usko pois, kyllä tästä maailmasta, 6 miljardin ihmisen joukosta, löytyy sellaisia ihmisiä, jotka uskaltavat rehellisesti rakastaa sinua!
Minä olin samassa tilanteessa. Oli kova paikka myöntää valinneensa vääränlaisen, väkivaltaisen ihmisen. Totuuden myöntämiseen meni aikansa! Selvisin erittäin pienin vaurioin, koska tajusin lähteä! Lähdin turvakodin kautta, sain uuden kodin nopeasti. Yksikin päivä lisää siinä pelossa ja kauhussa olisi ollut liikaa.
Esim. täältä löydät lisätietoa:
http://www.turvakoti.net/
Myös sosiaalitoimi voi auttaa sinua. Apua saa!
www.naistenlinja.com on väkivallan uhreille,
puhelinnumero on 0800 02400, päivystää suomeksi maanantaista perjantaihin klo 16-20. Tuolta sivulta löytyy myös pdf:nä kirjanen "Päänavaus selviytymiseen", josta ainakin minulle oli kaiken hahmottamisessa suuri apu.
Jos et uskalla lähteä kodistasi, voivat myös poliisit tulla hakemaan sinut turvakotiin.
Kerro ihmeessä ystävillesi, sukulaisillesi. Siitä on se hyöty, että saat uutta näkökulmaa tilanteeseesi, etkä ole enää yksin. Älä jää yksin tämän asian kanssa! Se on väkivallan tekijän tarkoituskin: eristää sinut muista ihmisistä, alistaa.
Yllättävän monella on samanlaisia kokemuksia tai ainakin tuntevat jonkun, jolla on. Näistä asioista ei vain puhuta...
Älä sääli miestäsi, ei hänkään sääli sinua.
Muista ne riidat, kun pelkäsit häntä. Haluatko sellaista vielä parin vuoden päästä? Haluaisitko kasvattaa lapsia sellaisen ihmisen kanssa? Haluaisitko antaa lapsille sellaisen mallin parisuhteesta?
Aina, kun mies lässyttää ja mielistelee ja yrittää voittaa sinut takaisin: muista se raivostunut, vihaava katse, sanat ja teot! Muista, miten pelkäsit, eikä hän suostunut kuuntelemaan eikä lopettamaan! Jos lähdet, älä mene takaisin! Niin moni nainen on saanut katkerasti katua ja maksaa hengellään.
joo, olen itse kokenut myös väkivaltaa suhteessa. Alku oli niin hellää ja esimerkillistä. Vain muutaman kuukauden kuluttua alkoi vähättely ja itselleni tärkeiden tavaroiden rikkominen. Seuraavaksi ystäväni olivatkin sairaita, hulluja tai sekopäitä. Tämä kovin sairas mies heitettiin kotoani ulos ystävieni avustuksella.
Myöhemmin sain tietää, että hänet on hakannut lapsena (2-4 vuotiaana) isäpuoli. Hän ei muista itse tätä tai ei halua tietää enempää itsestään. Suhde oli todella ikävä kokemus, sairaat miehet usein purkavat mielensä sairautta naiseen. Vain terapia muuttaa tällaista ihmistä, eivät lupaukset. Lopeta siis suhde.
kiitos viestistäsi!!!
Se on kyllä jännä miten oma mieli toimii...nuo kamalat tilanteet jotenkin kätkee mielensä perukoille ja ne todella tuntuu jonkinlaiselta unelta! ihan kuin niitä ei olisi tapahtunutkaan, mutta kaikki se mitä on tapahtunut palautuu mieleen kuin salamaniskusta kun tulee taas uusi tilanne :/
Ja ristiriitojahan parisuhteessa tulee eteen... enkä mä osaa kuvitella että yhtäkkiä ne osattaisiin ratkaista jotenkin eri tavalla sitten. Että hyvin todennäköisesti sitä samaa paskaa tulee taas seuraavalla kerralla niskaan.
Mä olen vaan miettinyt hirveästi sitä ,että mies sanoo ettei ole ennen tuntenut tällaista raivoa noissa riitatilanteissa aiemmissa parisuhteissaan. Että on kuulemma ennenkin huutanut ja lujaa mutta ei muuta. Minkä takia sitten mun kanssa asiat vaan pahenee??? tuntuu aika kurjalta.
Lapsuuttaan on turha syyttää. Minulla oli väkivaltainen lapsuus.
Miehelläni ei.
Ensin sain kuulla ja kokea huonommuuteni ja rumuuteni kaikki tekoni olivat huonoja ja vääriä. Olin ruma ja tyhmä.
Sitten tuupittiin ja irvisteltiin. Viimein luuvitonen päähän, pääsin karkuun.
Anteeksi pyyntöjä ja väite niin ei ole voinut olla. (kännissä teko hetkellä) Olen ymmärtänyt asian väärin ja mitään iskua ei ole ollut.
Ilmoitin ettei sitten enää juomista, kun minä niin väärin humalan ymmärrän.
Ilman viinaa meni kaksi vuotta ja jälleen kiinni käynti ilman syytä. Todella olimme nukkumassa, minä ja lapset, kun X-mies kiskoi ylös sängystä ja huitaisi, kaljaillan jatkeena kotiin tullessaan.
Siskoni soitin poliisin pyynnöstäni, kun sattui juuri soittamaan, että sain pyydettyä niin tekemään, poistin miehen kotoa, takasin en ottanut. Ilmoitin vaihtavani lukot seuraavana päivänä.
Turhaa valittaa, jos jäät suhteeseen jossa saat turpiisi, mistään syystä.
Nainen jota hakataan kotonaan kerrasta toiseen, pitäisi sterilisoida, ettei saa lapsia.
Hakattu nainen ei ole äitiyden arvoinen.
"Nainen jota hakataan kotonaan kerrasta toiseen, pitäisi sterilisoida, ettei saa lapsia.
Hakattu nainen ei ole äitiyden arvoinen."
Ymmärsinköhän oikein, että mielestäsi on lyödyn vika, jos häntä lyödään? Varmaan sitten on myös raiskatun vika, että hänet on raiskattu? Ja juutalaisten oma vika, että joutuivat holokaustin kohteeksi?
Oletpa rakastava lähimmäinen, ei voi muuta sanoa.
"Turhaa valittaa, jos jäät suhteeseen jossa saat turpiisi, mistään syystä."
Lue koko viesti.
"Turhaa valittaa, jos jäät suhteeseen jossa saat turpiisi, mistään syystä. "
Olisipa asiat noin yksinkertaisia, mutta eivät ne todellakaan ole. Väkivaltaiseen suhteeseen kuuluu nimittäin henkisen yliotteen ottaminen toisesta osapuolesta, se sujuu näiltä väkivaltaisilta ja usein psykopaattisen persoonallisuuden omaavilta ihmisiltä luonnostaan. Heillä on siihen "lahja". Siksi näistä suhteista ei todellakaan lähdetä tuosta vain. Helppoahan se olisi jos mies esimerkiksi vain vetelisi nyrkillä. Harmi vain että se ei jää siihen, vaan naiseen otetaan kyllä se henkinen yliote jolla tätä estetään lähtemästä. Totta kai vastuu on lopulta naisella itsellään, hänen se täytyy lähteä eikä kenenkään muun. Ongelma on vain siinä että taitava henkisen vallan käyttäjä ja manipuloija osaa hyvin tehokkaasti tehdä siitä lähtemisestä äärettömän vaikeaa.
"Hakattu nainen ei ole äitiyden arvoinen."
Näin tyhmää paskaa kirjoittava ihminen ei ole vastaamisen arvoinen.
Katselin koko lapsuuteni, kun isä hakkasi äitiä.
Viidestä avioliitto vuodesta, elin henkisen väkivallan alla kolme vuotta. Sitten sain turpiini, ilmoitin seuraava on viimeinen kerta sen koittaessa sitten heitin X-miehen ulos. Tiedän mistä puhun.
200 lasta vuosittain vammautuu perheväkivallassa.
Lapsi ei tee valintaa, nainen tekee sen. "RAKKAUDEN" nimissä, 30-40 naista kuolee siihen vuosittain.
Tollanen mörkö kun miehestäsi pääsee liikkeelle aika ajoin, on vaarallista.
Onko hän sit himojensa orja vai miten, niin neuvoisin, muuta osoitetta. Jos nykyinen kämppänne on vuokralla irtisano se ja muuta omaan asuntoon selvittämään sydäntäsi. Kun kämpän irtisanomisaika kuluu umpeen on miehenkin lähdettävä, minne sit lähteekään.
Jos mies on se oikea asianne järkkääntyy myöhemmin ja jos taas ei ole pääset pelästymästä enempiä kauhistuksia. Pelkotiloissa ei ole terve elää. Fyysinen tilasi heikkenee kuin varkain tällaisen uhan alla.
Ei sääliä pahuudelle, lähde. Jos mies juttelee sulle anna sen vaan puhua, älä väitä vastaan tai loukkaannu, hän ei ole arvollinen sanomaan Totuuksia, kun hänen kaapistaan pääsee tollanen mörkö ulos.
Ja kyllä helpotti!!!
Rukoile Jeesusta, Hän auttaa varmasti
Jeesus ei tule yhdenkään lyönnin väliin, itse on kerättävä voimat ja lähteä pois.
Mulla on kokemusta tämän tyyppisestä miehestä ja mikään ei kyllä tule muuttumaan vaan pahenee kun aikaa kuluu.Miehellä on heikko itsetunto ja sen takia pitää yrittää alistaa toista, kun on itsensä kanssa ongelmia.Luvataan parempaa ja sit taas tulee niitä ongelmia aivan pienistä ja mitättömistä asioista. Se on todella henkisesti raskasta kun ei tiedä milloin toinen taas räjähtää. Jos haluat kirjoitella mulle niin laitan sähköpostiosoitteeni: [email protected]
Kuulostaa yllättävän tutulta. Mies on ihana ja kiltti ja suuttuessaan taas täysin kamala. Aivan kuin tässä miehessä olisi kaksi puolta; Mr Jekyl ja Hyde. Olin suhteessa samanlaisen miehen kanssa, rakastuin hulluna, hän oli todella ihana selvinpäin, mutta humalassa alkoi näkyä pikkuhiljaa toinen puoli. Aggressiivisuus alkoi näkyä yhä enemmän. Ensin huutamista, liikkumisen estelyä sitten tönimistä ja tuuppimista. Lopulta hiuksista kiskomista, seinille heittelyä ja niin edes päin. Aina otin asian myöhemmin puheeksi, yritimme miettiä syitä hänen käyttäytymiseensä. Hän pyyteli anteeksi, sanoi rakastavansa. Yritin jättää hänet monta kertaa. Se oli vaikeaa, aina otin takaisin ja uskoin muutokseen. Kun sitten olin jo muutamia kertoja ollut mustelmilla näiden tilanteiden jälkeen, päätin, että seuraavalla kerralla mies joutuu maksamaan. Seuraava kerta tuli tietenkin. Nyt en enää seurustele miehen kanssa. Neuvoisin sinua tekemään asian jollain lailla näkyväksi; puhumalla siitä jonkun kanssa. Etsi myös tietoa perheväkivallasta ja katsele omaa tilannettasi sen valossa. Kun luet ja mietit näitä asioita niin varmaan sinulle alkaa selkiintyä se mitä pitäisi tehdä. Mikä on oikein ja viisasta.
Kun luin viestisi,se olisi voinut olla täysin minun kirjoittama muutamia kuukausia sitten..Samanlailla sain kokea erilaista uhkailua väkivallalla,pientä tönimistä ja käden heilautuksia varoitukseksi..viime viikonloppuna kuitenkin sain tietää asioita hänestä joita hän on puuhannut selkäni takana,ja se oli minun syy kun urkin..tilanne kärjistyi siihen että hän löi minua päähän todella lujaa ja hyökkäsi päälleni..loput iskut sain väistettyä ja juoksin karkuun minkä jaloistani pääsin.Kotiin ei niiden uhkausten jälkeen ollut asiaa ja hän olisi jatkanut hakkaamista mikäli oisin ollut lähettyvillä..poliisit sitten hänet korjasivat..
:( kuulostaa kamalalta!!! miten olet jaksanut?
Mulla on tilanne nyt se että se päällekäyminen sitten tapahtui tuossa n. viikko sitten, eli oli hiuksista repimistä jne. lähdin pakoon pariksi päiväksi.
tällä hetkellä asutaan yhdessä ja katsotaan mitä tästä tulee, mutta luottamus on mennyt, me ei olla riidelty yhtään ton tapahtuman jälkeen, mutta tiedän että kun niin käy, niin ei taaskaan tiedä mitä tapahtuu, joten heti kun saan tiedon mitä syksyllä tapahtuu (toisinsanoen missä kaupungissa olen silloin), niin hommaan oman kämpän.
surulliseltahan tää tuntuu mutta en nää enää muuta vaihtoehtoa, mä en halua enää koskaan kokea sitä nöyryytyksen, pettymyksen, paniikin ja pelonsekaisuuden tunnetta mikä noista tilanteista tulee. paremi vaikka sitten olla yksin.