Oon ihan lopussa, rikki poikki väsynyt.
Tästä on nyt reilu 7 vko kun 7 vuoden pituinen suhteeni päättyi toisen osapuolen toimesta. Sen jälkeen elämäni on ollut yhtä helvettiä ja sumussa eteenpäin menemistä. Sattuu ihan vitusti. Itken vaan koko ajan, tosin välillä saattaa olla päivä, että kaikki on hyvin ja sitten taas seuraavana aamuna en pääse sängystä ylös.
En osannut yhtään odottaa eroa. Ex-ukkoseni on muuttunut eromme jälkeen ihan erilaiseksi ihmiseksi. Kaikki yhteiset tuttummekin ihmettelevät sitä, ja ovat ihan kummissaan. Itsekkin olen sanonut, että en tunne enää kyseistä miestä vaikka luulinkin tuntevani.
Pari pv sitten kuulin, että jätkällä on ollut uusi muija jo kk ajan. Sillon romahdin totaalisesti. En kestä ajatuksia, että se on sen toisen kanssa ja hänen lapsien... Tiedän ettei sellaisa ajatuksia sais miettiä, vaan vittu ku niille ei maha mitään.
Koko ajan vaan tulee pyörimään kaikenlaisia juttuja päähän, joka on ihan sekasi ja tuntuu jo itestäki että kohta sekoan lopullisesti. Lähimmät ystäväni ovatkin jo huolissaan minusta, koska aina niin iloinen ja pirsakka minä oonki nyt niin totaalisen pohjalla ku olla ja voi. Tajuan sen itekki, mutta entäs sitte ku en tajua sitä enää itekkään...
Oon vaan niin ihan yksi, niin yksin ku joku vaan olla ja voi. Läheisyys on aina ollut minulle todella tärkeä juttu ja nyt kun olen joutunut nukkumaan yöni yksin, ei siitä ole tullut mitään. Parin tunnin yöunilla menty koko aika.
niin toivosin vaan, että olis kaikki kärsimys ja ahdistus ja sureminen ohi, mutta sattuu vaan perkeleesti ja tuntuu vaan et päivä päivältä tuntuu pahemmalta ja sattuu paljon enemmän. :(
Rakastan sitä kollia niin paljon ja ei ole helppoa hyväksyä sitä, että 7 vko sitten toinen sanoi vielä rakastavansa minua yli kaiken ja nyt leikkii jo isäpuolta... Onko kaikki ollukki vaan valetta ja petosta ja oliko se toinen jo kuvioissa pitemmän aikaa ja miettii vaan sitä että sanoko toinen rakastavansa vaan tavan vuoksi ja oli vaan minun kanssani tottumuksesta...
Tietäsinpä miten tästä pääsee ylös. Onneksi täälä on paljon kohtalotovereita joilla on yhtä vaikeaa ja varmasti vaikeampaa. Ja kun lukee tarinoita ni kyllä se pieni toivonkipinä jossain vilkkuu.. En vaan yksinkertasesti jaksa mitään surua. Haluaisin nukkua, syödä, olla oksentelematta kun tekee niin pahaa ja hymyillä, vaan ku ei onnistu.
Monta kertaa olen ajatellut soittaa ammattiapua, mutta en ees tiedä mihin soittasin.. läränny numeroita ees taas ja siihen se on jäänyt.
kyyhötän päivät vaan jossain nurkassa täristen ja itkien. Töissä jonkun kerran olen käynyt, mutta itkenyt vaan sielläkin koko ajan...
En jaksa!
Tästä on nyt reilu 7 vko kun 7 vuoden pituinen suhteeni päättyi toisen osapuolen toimesta. Sen jälkeen elämäni on ollut yhtä helvettiä ja sumussa eteenpäin menemistä. Sattuu ihan vitusti. Itken vaan koko ajan, tosin välillä saattaa olla päivä, että kaikki on hyvin ja sitten taas seuraavana aamuna en pääse sängystä ylös.
En osannut yhtään odottaa eroa. Ex-ukkoseni on muuttunut eromme jälkeen ihan erilaiseksi ihmiseksi. Kaikki yhteiset tuttummekin ihmettelevät sitä, ja ovat ihan kummissaan. Itsekkin olen sanonut, että en tunne enää kyseistä miestä vaikka luulinkin tuntevani.
Pari pv sitten kuulin, että jätkällä on ollut uusi muija jo kk ajan. Sillon romahdin totaalisesti. En kestä ajatuksia, että se on sen toisen kanssa ja hänen lapsien... Tiedän ettei sellaisa ajatuksia sais miettiä, vaan vittu ku niille ei maha mitään.
Koko ajan vaan tulee pyörimään kaikenlaisia juttuja päähän, joka on ihan sekasi ja tuntuu jo itestäki että kohta sekoan lopullisesti. Lähimmät ystäväni ovatkin jo huolissaan minusta, koska aina niin iloinen ja pirsakka minä oonki nyt niin totaalisen pohjalla ku olla ja voi. Tajuan sen itekki, mutta entäs sitte ku en tajua sitä enää itekkään...
Oon vaan niin ihan yksi, niin yksin ku joku vaan olla ja voi. Läheisyys on aina ollut minulle todella tärkeä juttu ja nyt kun olen joutunut nukkumaan yöni yksin, ei siitä ole tullut mitään. Parin tunnin yöunilla menty koko aika.
niin toivosin vaan, että olis kaikki kärsimys ja ahdistus ja sureminen ohi, mutta sattuu vaan perkeleesti ja tuntuu vaan et päivä päivältä tuntuu pahemmalta ja sattuu paljon enemmän. :(
Rakastan sitä kollia niin paljon ja ei ole helppoa hyväksyä sitä, että 7 vko sitten toinen sanoi vielä rakastavansa minua yli kaiken ja nyt leikkii jo isäpuolta... Onko kaikki ollukki vaan valetta ja petosta ja oliko se toinen jo kuvioissa pitemmän aikaa ja miettii vaan sitä että sanoko toinen rakastavansa vaan tavan vuoksi ja oli vaan minun kanssani tottumuksesta...
Tietäsinpä miten tästä pääsee ylös. Onneksi täälä on paljon kohtalotovereita joilla on yhtä vaikeaa ja varmasti vaikeampaa. Ja kun lukee tarinoita ni kyllä se pieni toivonkipinä jossain vilkkuu.. En vaan yksinkertasesti jaksa mitään surua. Haluaisin nukkua, syödä, olla oksentelematta kun tekee niin pahaa ja hymyillä, vaan ku ei onnistu.
Monta kertaa olen ajatellut soittaa ammattiapua, mutta en ees tiedä mihin soittasin.. läränny numeroita ees taas ja siihen se on jäänyt.
kyyhötän päivät vaan jossain nurkassa täristen ja itkien. Töissä jonkun kerran olen käynyt, mutta itkenyt vaan sielläkin koko ajan...
En jaksa!
Vastaukset 10
Vanhimmat
ja paljon!
Voimia sulle. Kyllä se vahvuus sieltä sun sisältäsi vielä löytyy, purat vaan pahan olon rauhassa.
Mun 4,5 vuoden avoliitto kaatui kaksi vuotta sitten. Muutin pois talostamme, ja tosiaan kuukausi sen jälkeen mies oli jo baarista bongannut uuden naisen ja olivat muuttaneet yhteen. Naisella oli alla kouluikäinen lapsikin ja siinä leikkivät uusioperhettä.
Kyllä kirveli, sen voin sanoa, mutta en näyttänyt mitään ulospäin miehelle.
Voin sanoa että melkein yötä päivää meni puoli vuotta tuota miettiessä.
Jälkikäteen on helppo nähdä että eihän tuossa suhteessaan miehellä ollut tulevaisuutta. Kunhan sai muuta mietittävää kuin eromme käsittely. Ei noin pian aloitetulla suhteella voi olla tulevaisuutta. Eikä ollutkaan. Alle puoli vuotta kesti heidän myrskyisä yhteiselonsa ja taas tavaroita raijjattiin muualle. Ei voi kuin nauraa .. kun enää ei edes itketä.
Joo, kuullostaa niin tutulta. Viimekesänä mulle kävi samoin, meillä vaan oli silloin jo lapsi, alle vuodenikäinen tyttö. Ex-mies tunnusti mulle pettäneensä, mä olin aina sanonu et se on kerrasta poikki. 7-vuotta pöntöstä alas... siinä oli isällä ihana 1-v lahja tyttärelleen. Oisin voinu vielä harkita antavani anteeksi mut sen et me neitinkanssa lähettiin ni ukko jo sopi tapaamisia tän uuden akan kanssa.
No me erottiin ja tää ex rupes heti kulkeen sen uuden muijan kanssa, mä olin niin hajalla silloin. Sattupa vielä niin et tällä muijalla on saman ikänen tytär kun meidän neiti. 2kk ne kerkes kulkee yhessä kun ne oli jo kihloissa. Nyt ne asuu yhessä ja leikkii perhettä, meidän erosta ei ole vielä kokonaista vuottakaan. Mä asun mun tyttärenkanssa omassa luukussa ja nyt alkaa olla pikkuhiljaa parempi olla, tulee vieläkin päiviä ja jaksoja kun on ihan hajalla... ei siihen auta ku aika, ei auta vaikka kuka sanoisi mitä. Sure, itke ja raivoa, huuda "tuska" pois, ja anna surulle aikaa. 7 vuotta on pitkä aika ei se hetkessä unohdu ja niin ei pidäkkään käydä. Se on melko varmaa et tän sun exän ja hänen uuden naisen suhde ei varmastikkaan tule3 loppuelämää kestämään ja siinä vaiheessa kun se ukko huomaa et on tehny virheen ni sä olet jo kilometrien päässä... tai sitten te palaatte yhteen, elämästä kun ei koskaan tiedä. VOIMIA JA JAKSAMISTA!!!!!!!!!!!!!!!!! TIEDÄN TODELLAKIN MILTÄ SUSTA TUNTUU!!!!
joo ei tartte pelätä, win-win -tilanne: joko toi uus suhde kestää koko niiden loppuelämän jolloin kaikella oli ehkä oikeutuksensa, tai sitten homma karahtaa ja eräällä jää luu käteen...no worries, aika on oikeuden puolella!
Mulla on takana samanlainen tilanne. Pitkä suhde, jonka päättymisen jälkeen miehellä uusi nainen parissa kuukaudessa ja muutto pikaisesti yhteen. Ja nainen puolessa vuodessa raskaaksi. Sama juttu, exä muuttui aika oudoksi tyypiksi, eikä vain omasta mielestäni. Nyt tapahtuneesta kulunut 1,5 v. Lähinnä tunnen exää kohtaan inhoa, en enää ikävöi. Katkaisin lopulta välit täysin, kun oli niin paha olla. Ehkä voisit Venla harkita samaa ja pyytää tuttuja jne olemaan kertomatta exäsi asioista. Minusta tuntui, että jokainen yksityiskohta sattui enemmän.
Hae ihmeessä apua! Puhu kavereille ja vaikka auttaviin puhelimeen. Itse pääsin parissa tunnissa yksityislääkäriin kun alkoi niin pahasti ahdistaa ja sieltä sain nukahtamislääkettä ja myöhemmin masennuslääkkeitä. Nyt elämä alkaa olla taas kunnossa, vaikka yksin olenkin edelleen. Pohjalta ei pääse kuin ylöspäin ja sinäkin selviät tästä.
Tosiaankin on vaikea ymmärtää kun joku pokkana hyppää vanhasta suhteesta uuteen. Nyt jälkikäteen voin olla tyytyväinen, kun olen eroa käsitellyt kunnolla enkä toivottavasti raahaa vanhaa painolastia uuteen suhteeseen sitten joskus tulevaisuudessa. Jos yhtään lohduttaa, niin en usko että siellä exäsi uudessa suhteessa on kauaa niin ihanaa. Tyyppihän kantaa kaiken vanhan mukanaan uuteen suhteeseen, sellaisessa ei usein käy hyvin. Yritä jaksaa keskittyä itsesi hoitoon, niin se on kaikki kotiinpäin tulevaisuuttasi ajatellen. Jaksamista!
Kyllä seitsemään vuoteen päiviä mahtuu. mies halusi vaan vaihtelua. Nyt on sullakin mahdollisuus hakea sitä vaihtelua. Elämä jatkuu
kyllä maailmassa miehiä riittää, vaan aikasta paskat teki mies sulle!
Nyt et saa lannistua vaan tämän täytyy vain vahvistaa sinua ja lujittaa itsetuntoasi, jos tämä miehesi ruikuttaa jonkun äkkirakastumisen perään ja on valmis jättämään kaiken yhteisen koetun muiston taakseen, niin sanon ettei onnistu se loppuu yhtä äkisti kuin se on alkanu, otat selvää kuka sen uus muija on ja voihan sekin muija seurustella, ja jätkäskin voisen tietää, mutta takas se pyrkii aivan varmana, älä vain hirveesti ruikuta ja itke sen perään se on säälittävää ja v..voi vittu mikä meitä miehiä oikein vaivaa, tuntuu sun puolesta pahalta lukea tota sun tekstiä, mä en voi muutakuin pyytää anteksi omastapuolestani, olen tehnyt samat mun muijalle ja siitä tuntu ihan samalta, mut se opetti mua, mä en vois enää ikinä tehdä mitään niin inhottavaa toistakohtaan ku jättää kylmästi.
sulle toivon paljon hyviä kesäpäiviä, koeta jaksella!m30.
En ossaa enempää saoa, kun en todelakaan tiiä miltä tollanen voikaan tuntua.
Jos on vaikea löytää numeroita mihin soittaa, niin aina voi soittaa lääkäriin ja sanoa sinne syyksi sen, ettei vaan enää jaksa. Sielä saa ajan ja vaikka päivystykseen voi mennä. Itse ainakin kun masennuin kävin kahdestikin päivystyksessä ja ihan hyvin ne lääkärit osasivat neuvoa eteenpäin. Et ole todelakaan ainoa ja on sinänsä niin kauhealta kuin se kuulostaakin, normaalia, että olet pohjalla.
Kaikkea hyvää ja mene ihmeessä sinne lääkäriin, sinulla on pitkä tie takaisin ylös ja siinä kaikki apu on tarpeen...mikään ei ole sinun vikasi ja ei ole mitään hävettävää, jos tuollaisen yllätyksen ja elämänmullistuksen jälkeen on säpäleinä. Kuka ei olisi.
Terve! Lue mun viestit mitkäon tehty nimimerkillä Oliver niin ymmärrän sua liiankin hyvin. En meinaa jaksa enää.
Heippa kaikille! Erosta on nyt kohta kolmisen kuukautta ja oon päässy asiasta ihan totaalisen yli. Oikeesti ei tunnu enään missään ja nyt on hyvä olla, koska osaan jo ajatella että se paska jätkä ei ollu mua varten ja jossain on se oikee ja just mua varten tehty kaikku mihin käpertyä vielä joskus.
Pari vko sitten sain viimeiset tavarani pois exältäni ja sanoin silloin hänelle hycästit, koska en halua olla sellaisen ihmisen kanssa tekemisisää joka on nykyään ihan erilainen ku se jonka kans kuvittelin seurustelevani.
Ja mikä parasta, koska meillä on paljon yhteisiä kavereita ja ku ne kertoo mulle ex ja hänen uuden "perheensä" menosta ei oikeestikkaan tunnu yhtään missään. OOn niin ilonen ja kesähellua metsästellään :)
Kaikille voimia ja jaksamisia ja OIKEESTI, aika parantaa haavat ja hyvin parantaakin :)