Tiedän, että tämä aihe on ollut täällä ennenkin..
Mutta haluaisin lukea ihan oikeita onnistumistarinoita pettämisen jälkeen, olet sitten kummassa roolissa vaan, kirjoita minulle tarinasi.
Mitä opit, oletko oppinu mitään?
Onko olemassa oikeasti sellaisia suhteita joissa vasta uskottomuus on pysäyttänyt parin katsomaan peiliin ja miettimään suhdettaan, ja joka olisi sen jälkeen jatkunut jopa vahvempana ja parempana, eikä pettämistä ole enään tapahtunut uudestaan?
Kertokaa onnellisia loppuja. Täällä on niin usein tosi ahdistavia kertomuksia, joten annetaan toivoa myös niille lukijoille jotka käyvät tällaisia asioita juurikin läpi... =)
Asiallisesti, kiitos :) ja mukavaa kesää
Mutta haluaisin lukea ihan oikeita onnistumistarinoita pettämisen jälkeen, olet sitten kummassa roolissa vaan, kirjoita minulle tarinasi.
Mitä opit, oletko oppinu mitään?
Onko olemassa oikeasti sellaisia suhteita joissa vasta uskottomuus on pysäyttänyt parin katsomaan peiliin ja miettimään suhdettaan, ja joka olisi sen jälkeen jatkunut jopa vahvempana ja parempana, eikä pettämistä ole enään tapahtunut uudestaan?
Kertokaa onnellisia loppuja. Täällä on niin usein tosi ahdistavia kertomuksia, joten annetaan toivoa myös niille lukijoille jotka käyvät tällaisia asioita juurikin läpi... =)
Asiallisesti, kiitos :) ja mukavaa kesää
Vastaukset 16
Vanhimmat
Monet luulevat onnistuneensa (hetken luulin kuuluvani heihin), kunnes muutaman vuoden kuluttua kaikki alkaa petetyn päässä pyörimään. Katuu katkerasti ettei eronnut ajoissa, vaan on heittänyt hukkaan aikaa olla oikeasti onnellinen. Vaikka pystyy "antamaan anteeksi", luottamus ei palaa ikinä täysin takaisin. Asiat ei poistu mielestä vaikka kuinka haluaisi. Nyt en ole katkera pelkästään pettämisestä, vaan myös hukkaan heitetyistä vuosista pettäjä mieheni kanssa. Tuntuu kuin elämäni olisi ollut valhetta.
et päässyt teon yli. Eikö sitä käsitelty? Eikö miehesti katunut? Minua kiinnostaisi tietää.
että mitä se katuminen mitään auttaa? Tiedän vielä monta tapausta missä mies tietenkin sanoo katuvansa...mutta jatkaa toista suhdetta edelleen. Kannattaako aina miettiä että onko se katumuskaan aitoa.
Kyllä käsiteltiin. Kävimme terapeutilla yhdessä ja erikseen. Luulin päässeeni teon yli. Mieheni esitti katuvansa/oli katuvainen. Mutta asia palautui mieleeni aina uudestaan. Välillä oli pitkiä jaksoja jolloin tuntui, että kaikki oli hyvin. Mutta ei se ollut hyvin, luottamusta mieheeni en saanut täysin takaisin. Tein itseni vain rikotummaksi ihmiseksi omilla epäluuloillani. Nyt jälkeen päin, jo erottuani sain tietää, että petoskumppanit olivat epäsäännöllisen säännöllisesti käyneet muistelemassa suhdettaan. Ehkä se on sitä kuuluisaa naisenvaistoa. Kaduttaa etten eronnut aiemmin, koska tiesin etten täysin luottanut mieheeni ja tiesin etten tulisi ikinä häneen täysin luottamaan.
Mieheni jäi kiinni pettämisestä vuosi sitten. Pettäminen oli pitkäkestoista, jossa oli tunteet mukana, eli sanoi minulle rakastavansa tätä kakkosta että minua!
Olisi halunnut jatkaa kanssani vielä, mutta minä en pystynyt elämään asian kanssa!
Nyt olen onnellinen että jätin mieheni enkä uhrannut lisää elämääni. Totta on että asian voi antaa anteeksi, mutta unohtaa sitä ei voi koskaan!
Olen nauttinut elämästäni tällä hetkellä enemmän kuin vuosiin, saan olla itse oma herrani ja päättää asioistani ihan itse!
Uskon että joskus vielä vastaani kävelee mies joka on luottamuksen arvoinen!
Kyllä voi onnistua paluu yhteen pettämisen jälkeen, jos vain molemmilla on halu siihen ja asiat käydään kunnolla läpi. Mielummin menee juttelemaan jonkun ammatti-ihmisen luo molemmat erikseen ja sitten yhdessä, he kyllä huomaavat onko paluuta yhteen vai onko parempi lähteä eri teille.
Meille on käynyt hyvin pettämisestä huolimatta, nuorena alettiin seurustelemaan (17v) ensimmäinen lapsi 19v ja kymmenen vuoden kuluttua meillä oli jo 4 lasta.
Pari vuotta eteenpäin ja mies petti minua 10v vanhemman naisen kanssa. Asui naisen luona 2kk sitten huomasi mitä oli tullu tehtyä, alettiin selvittää asioita ammatti-ihmisen luona. Niin meni puoli vuotta ja saatiin kaikki asiat puhuttua, kaikkein hankalimmatkin myös tämä pettämis asia.
Ilman tuota puolen vuoden "terapiaa" emme olisi tässä, nyt hoidamme suhdettamme riidat hoidamme heti eikä jätetä niitä muhimaan eli ei mitään mykkäkoulua enää. Kahdenkeskistä aikaa päivittäin ja silloin tällöin viikonloppumatkoja aivan kahdestaan. Ei se meidän rakkaus ollut mihinkään kadonnut se oli vain jäänyt hoitamatta ja kaiken arjen keskelle.
Olemme molemmat onnellisia siitä että uskalsimme ottaa riskin ja aloittaa uudelleen, emme ole katuneet sitä päivääkään. Kaikesta tästä on kulunut noin 15v ja 2v päästä vietämme 30v hääpäivää.
Rohkeita ihmisiä, tiesitte mikä tärkeintä. vaikea se on unohtaa, itse nyt terapiassa miehen kanssa, joka viikko eri meininki, kun viha tulee päälle tekis mieli antaa olla ja luovuttaa, joku viikko sitten ei muista edes mitä on tapahtunut. kai vain aika auttaa...
Katja. Teidän molempien on täytynyt tosissaan ja aidosti paneutua suhteen uudelleenrakentamiseen.
Meillä on käyty paritapaamisissa noin vuosi ja tuntuu, että mennään tosi hitaasti eteenpäin. Mies tuntuu vain haluavan mahdollisimman nopeasti irti koko asiasta ja vaikeiden asioiden tai muuten syvällisempien asioiden käsittely vaikuttaa vastenmieliseltä.
Vakuttaa kyllä haluaan ,mutta tuntuu, ettei kestä kohdata sitä todellisuutta,jonka on saanut aikaan. Kaiken pitäisi olla helppoa , mukavaa ,mutta tuntuu,että hän on sen viimein tajunnut ettei elämä niin mene. On pakko ponnistella ,jos haluaa asiat selvittää.
Naimisissa jo 17-v saman naisen kanssa. Siis kovin pitkään... pitkässä liitossa sitä tulee eteen kaikenlaista. Tuli meillekin, n. vuosi sitten hän alkoi suhteeseen eronneen miehen kanssa jonka tapasi, kuinkas ollakaan, kuntosalilla... Harrasti muutaman kuun tämän kanssa seurustelua, vakavaa sellaista, myös seksiä.
Ei silloin jäänyt kiinni vaan vähän myöhemmin sain asian selville, viime syksynä taisi olla lokakuussa. Kovillehan se otti sen tiedon saaminen, itse kun olen ollut sen verran "vanhanaikainen" että olen ollut kaikki nämä vuodet uskollinen hänelle. Toki tilaisuuksia olisi ollut vaikka minkälaiseen ryhtyä, mutta kun ei ole niitä taipumuksia eikä sen puoleen ole ollut tarvettakaan koska kotoa olen saanut riittävästi kaikkea.
Jotenkin tässä on talvi rimpuiltu tämän asian kanssa, eroaminen oli (ja voi olla vieläkin) kovin lähellä. Jotenkin tuntuu että jonkun tästä asiasta on vastuu kannettava, hänestä kun ei näytä siihen olevan, ei alunperinkään tunnustanut tekojaan vaikka tieto jo asiasta minulla oli. Viime aikoina on ehkä jonkinlaista lähentymistä ja elämän normalisoitumista tapahtunut, eikä se eroaminenkaan ole enää koko ajan mielessä. Rakkautta vielä on jäljellä, molemmin puolin, ja sen vuoksi ero tuntuu vähän huonolta ratkaisulta?
Haluaisin että meillä olisi onnellinen loppu tässä tarinassamme, mutta vielä on ennenaikaista sitä sanoa. Voi olla ettei kuitenkaan tästä pääse yli ja asia vaivaa vaan. Näin näyttää monelle käyneen, vaikka aluksi kaikki näyttäisi menneen hyvin kriisin jälkeen. Sen näkee sitten.
Minäkin olen oman tarinani joskus täällä kertonut. Muistan kun pettäminen oli tapahtunut ja yritin hakea jostain uskoa sihen, että meillä olisi vielä mahdollisuus. Vähän niitä tarinoita kyllä oli...
Meidän suhteessa pettäminen tapahtui aika alkumetreillä, riidan jälkeen, ja minä olin petetty. Minulle tärkeintä asiassa oli, että poikaystäväni kertoi tapahtuneesta itse. Oli tärkeää, että jos joku olisi tullut minulle siitä juoruamaan, niin olisin voinut sanoa "minä tiedän sen".
Me puhuttiin paljon asiasta, tai ensimmäisen viikon minä itkin ja huusin. Heti alusta lähtien minulla oli tunne, että pettäminen oli vähäpätöinen asia sen rinnalla, mitä tulevaisuus tarjoaisi meille yhdessä. Ja ainoa asia, mikä minun mielestäni olisi estänyt meidän yhdessä olon oli se, jos en pystyisi antamaan anteeksi. Koska siinä ei olisi mitään järkeä jos joka riidan yhteydessä palattaisiin pettämiseen, tai jos se olisi mielessä joka ikinen ilta kun emme olisi yhdessä.
En tiedä miten onnistuimme, mutta se tapahtuma ei näin kolmen vuoden jälkeen ole mielessä enää yhtään. Se on ollutta ja mennyttä ja voin sanoa, että se oli todellakin vähäpätöinen asia. Olisin ollut hullu, jos olisi antanut sen lopettaa suhteemme.
On tuhansia ihmisiä, jotka sanovat, että jos pettää kerran, niin pettää toisenkin. Mutta minä en sitä ajattele. Jos se päivä tulee vastaan, niin murehdin sitä sitten, mutta en todellakaan anna sen pilata elämääni. Olen onnellinen, nautin elämästäni ja rakastan miestäni - tarvitseeko sitä enempää pyytääkään=)
Jos jompikumpi pettää pitkässä liitossa on kummassakin syynsä, yhteinen aika lapsien myötä unohtunu jne..pidetään toista itsestäänselvyytenä ja haetaan jännitystä muualta yms... Tapasin mieheni ollessani nuori vain 19v, olimme tiivis pari aina yhdessä ja meni useita vuosia todella hyvin. Aloitin uuden työn jossa oli hankalat työvuorot, olin aina väsynyt ja pahantuulinen, mieheni yritti järjestää yhteistä aikaa, risteilyjä yms minua ei kiinnostanut, olin haluton kaikkeen ja osoitin mieleni miehelleni joka oli syytön. Paljastui että mieheni kävi vieraissa, hänellä oli useita naisia joita oli baareista löytänyt. Kriisi oli meillä kotona kova, itkettiin,huudettiin molemmat. Se että selvittiin ja ollaan jo 6vuotta onnellisesti eletty kriisin jälkeen, edellytti molempien menemistä peilin eteen myös minun. Molempien tahtoa paikata pitkä liittomme. Olemme taas tiivispari niinkuin suhteemme alkuvuosina, teemme ja suunnittelemme paljon kaikkea yhdessä. Meidän liittomme luisui tajuamattani huonoille raiteille, nyt en enään anna niin tapahtua. Pitäkää parisuhteestanne huolta, sitä pitää hoitaa , mikään liitto ei toimi ilman huoltoa mutta vastoinkäymiset usein vahvistaa liittoa ...näin meillä
pyysin alkuvuodesta apua tällä palstalla, olin juuri saanut tietää mieheni pettäneen minua. ja sinä autoit minua vastauksellasi, jakamalla omia kokemuksiasi. (ainakin luulen sinun olevan sama päkä:))
noh, annoin miehelleni anteeksi.
ja aloitimme "alusta".
mies piti minua kuin kukkaa kämmenellä, oli ihana, hellä,piti lupauksensa, ei juonut yms.
itse pettämisestä hän ei puhu vieläkään, sanoo että häpeää, ja ettei voisi ikinä enää tehdä niin.
mutta minä en luota vieläkään. kerran yritin luottaa, ja hän petti lupauksensa, periaatteessa asia oli aika mitätön mutta minulle se olisi merkinnyt paljon. koska se se oli ensimmäinen kerta pettämisen jälkeen kun tiedostin luottavani mieheeni, mutta petyin. ei hän minua uudestaan pettänyt eikä mitään mutta.. no, sanotaanko että hänen piti mennä kavereiden kanssa muutamalle joka jatkui puoli neljään.
olin jo valmis luovuttamaan, kaikki haamut heräsi ja tuli taas kummittelemaan. toisaalta tosi pieni asia, mutta minulle iso. mies sanoi että jos olisi tiennyt kuinka tärkeää se olisi minulle ollut, ei hän olisi lähtenyt ollenkaan pois kotoa. että minä olen tärkein, eikä hän tarkoittanut pahalla.
no, takaisin pettämiseen. EN OLE UNOHTANUT, voin sanoa suoraan. hassua, mutta yksi päivä, noin viikko sitten HEITIN VITSIÄ TAPAHTUNEESTA ja vielä nauroin sille!
mutta mielestäni en voi sanoa päässeeni yli siitä. se satuttaa edelleen.
kyllä, suhteemme on parempi kuin ennen sitä. välillä tuntuu jopa siltä, että olemme jotenkin "enemmän pari" olemmehan sentään vielä yhdessä -onnellisestikin vielä- vaikka niinkin kauhea asia kuin pettäminen on tapahtunut. olen vainoharhainen, mustasukkainen yms. mutta välillä on ihanaa huomata että siihen ei todellakaan ole syytä.
suunnittelemme tulevaisuutta, nauramme yhdessä, nautimme rakastelusta ja halailusta, pystymme puhumaan enemmän asiosta kuin ennen, olemme lähentyneet.
pettämisestä tulee puoli vuotta, enkä tiedä olenko oppinut mitään. ehkä kunnioitan suhdettani ja miestäni, sitä mitä minulla on, enemmän kuin ennen. nyt tiedän koska tämä suhde on onnellinen kun olen kokenut niin helvetissä, kuin taivaassakin olemisen.
olen oppinut tuntemaan mieheni paremmin. kuuntelen häntä, hän kuuntelee minua. tiedämme mistä toinen tykkää ja mistä ei. välillä tuntuu, etten tuntenut häntä ollenkaan ennen.
mutta sitten on taas se, että mieheni pelkää, että kostan hänelle pettämisen, mitä minulla ei ole aikomustakaan tehdä. (oravanpyörä:minä pelkään, että hän toistaa tekonsa, hän pelkää, että kostan hänen tekonsa..)
uskon kyllä että se loppujenlopuksi pysäytti molemmat miettimään, mitä haluaa. ainakin toivon niin!:)
tottakai meillä on vielä pitkä matka edessämme, mutta meillä tosiaan ON se matka edessämme, ja haluamme kulkea sen yhdessä. jotkut sanovat että ajattelen naiivisti nämä asiat, mutta itse sanoisin olevani toiveikas tulevaisuuden suhteen. ihminen ei aina tajua virheitään, ennenkuin on ne tehnyt.. mutta asiat voi korjata, jopa sen rikkinäisen sydämen pystyy parsia kokoon, jos uskaltaa yrittää. ja vaikka se neula pari kertaa lipsahtaa sormeen, voi aina laittaa laastarin. viimeistään aika parantaa haavat, oli ne kuinka kipeitä ahansa. ja tietenkin mitä enemmän puhuu tai kirjoittaa tai yli päätänsä käsittelee omia tunteitaan ja näitä kipeitä asioita (niin yksin kuin kumppanin tai ystävien kanssa)niin sen helpompaa ne on hyväksyåä ja päästä niistä yli. rakkausrikasta kesää kaikille!:)
minunkin entinen:ei enää koskaan ja kuinkas kävikään,petti vaikka kuinka paljon.
Iän mukana vaan paheni ja erohan meille tuli kun paljastu pitkäaikanen suhde,jota en meinannu todeksi uskoa kun luulin että hän ei enää tee sitä mulle.
Mutta olinkin vaan kynnysmatto ja vieläkin ihmettelen miten täysjärkinen raitis ihminen niin toimii.
Ei mulle valehtele enää koskaan.
JUURI TÄMÄN halusin kuulla, kiitos kannustavista sanoistasi. Ehkä kipu ajan kanssa helpottaa vaikka välillä tulee ihan toivoton olo.
meillä arki menee samoten kuten teilläkin tällä hetkellä, tuntuu että menee paremmin kuin koskaan aiemmin, mutta minun on vaikea unohtaa, päästää irti niistä asioista joita olen mieheltäni kuullut. näen edelleen mielessäni ahdistavia mielikuvia, ja ne asiat pörräävät päässäni.
ja meilläkin on ollut näitä "pieniä pettymyksiä" muutaman kerran. ei ole soittanut joskus kun piti etc... tässä tilanteessa ne vain tuntuu niin käsittämättömän suurilta vielä. kyllä nekin ajan kanssa sitten helpottaa kun luottamus palaa ja usko toiseen ihan 100 prosenttisesti. ainakin uskon näin!
siksi halusin tietää onko kenellekään käynyt hyvin,sillä vaikka elo ja olo menee hyvin, ollaan läheisiä, on paljon HYVÄÄ seksiä jne, niin jokin minut saa välillä vieläkin itkemään ja ahdistumaan kuin raivopäinen.
meillä pettämisestä on aikaa viitisen kuukautta.. välillä tulee ihan epätoivo siitä että kuinka kauan tässä oikein menee, mutta kaipa sitä pitää vaan olla kärsivällinen ja antaa ajan kulua.
me ei tapella niistä asioista enää, ja keskustelutkin on asiallisia, ei enää ns. "syyttäjä-syytetty-asetelmaa", vaan rehellisesti puhutaan tunteista. välillä vain mieheni tuskastuu ja hermostuu kun on turhautunut, tietysti se pidemmän päälle ottaa voimille katsella tekemänsä pahan seurauksia. mutta ne on vain kestettävä, yhdessä, jos meinataan jatkaa!
jos haluat vaihtaa kokemuksia enemmän ko aiheesta, voit meilata mulle [email protected]
hyvää kesää, ja kakkea hyvää teille!
sain pari viikoa sitten kuulla mieheni pettäneen minua pikkujouluissa yhden ja ainoan kerran. asiasta keskusteltiin aika syvällisesti ja syytin myös itseäni. olin pitänyt miestäni itsestään selvyytenä enkä juurikaan huomioinut hänen tarpeitaan ja läheisyyden kaipuutaan.
minulla ihan kuin naksahti päässä että asiat pitää korjata nyt ja heti kuntoon. aloin kiinnostua seksistä yhä enemmän ja opettelen läheisyyttä omaan mieheeni uudestaan.
seksi on paljon!!!! parempaa kun uskallan itse tehdä aloitteen ja pyytää mitä haluan hänen tekevän.
totta kai asia pettämisestä pyörii päässäni melkein koko ajan mutta olen päättänyt päästä asian yli ja keskittyä parisuhteeseen.
Sillähän sitä voi itteään syyttää että kun ei ole antanut tarpeeksi p....a. Kyllä se toinen on syyllinen se pettäjä et sinä. Olen itse samat syytökset käynyt läpi ja päättänyt etten enää syytä itseäni. Kun tekee vierasta mieli niin tekee vaika saisi kotoakin.