Miten kauan kesti

Useampi vuosihan siihen menee.

Erosta 1,5 vuotta. Enää en ole kuukausiin haikaillut perään, mutta ikävä vaivaa vieläkin. Uuteen suhteeseen en ole kyennyt koska en pysty antamaan toiselle sitä mitä suhteessa kuuluu antaa.

Minullä päättyi aikoinaan kymmenisen vuotta kestänyt suhde. Olin itse jättäjä. Ehkä ero oli minulle helpompi siksi, että minä tiesin paremmin eron syyt. Vaikka kuinka yritin niitä exälle selittää, ei hän niitä ymmärtänyt. Hänen kannaltaan me siis erosimme vain siksi, etten minä halunnut jatkaa. Toisaalta ero oli minulle vaikea, koska kyseenalaistin omaa päätöstäni todella paljon. Oli yhtä helvettiä elää erotuskissa ja miettiä, oliko ratkaisu sittenkin väärä.

Eron jälkeen olin myös hyvin epävarma tulevaisuudestani. Löytäisinkö enää koskaan naista, joka rakastaisi minua? Lähenin jo kolmeakymppiä, ja pelkäsin, että elän loppuikäni yksin. Minusta kiinnostui tuolloin eräs urheilullisen seksikäs ja itsevarma nainen (juuri sellainen naistyyppi, josta olen kiinnostunut). Hänen kanssaan minulla oli laastarisuhde, joka teki todella hyvää itsetunnolleni. Periaatteessa siitä suhteesta olisi voinut tulla enemmänkin, mutta luonteemme vain eivät sopineet yhteen. Se sai minut kuitenkin ymmärtämään, että olen haluttava mies enkä mikään elämässä epäonnistunut luuseri.

Kaikkinensa toipumiseen minulle meni noin 6 kuukautta exän poismuutosta laskettuna. Se onkin ihan normaali aika, näin olen lukenut. Pakkaa sekoitti tuo mainitsemani laastarisuhde. En sitten tiedä, olisiko minulle ollut parempi ilman sitä. Joka tapauksessa siitä seurasi hyviäkin asioita, joten en sitä sinällään kadu.

Uusi pysyvä suhde, joka johti avioliittoon nykyisen vaimoni kanssa, alkoi n. 11 kuukautta siitä, kun tein eropäätöksen exästäni. Eropäätöksen jälkeen meni jonkin aikaa, ennen kuin saimme avioerohakemuksen käräjille, emmekä hakeneet lopullista eroa heti 6 kk:n jälkeen. Käytännössä eri konkretisoitui exän poismuuttamisen aikana, josta meni reilut puoli vuotta uuden suhteen alkamiseen.

Lapsia meillä ei exän kanssa ollut. Itse asiassa lapsien hankkiminen oli yksi syy eroon. Minä halusin mutta exä ei.

3 vuotta kestäneen seurustelun jälkeen mennyt nyt jo yli vuosi toipumiseen. En kai ole toipunut täysin vieläkään, mutta koko ajan hyvin hitaasti parempaan päin menen.

Vakavaan suhteeseen en ole vielä alkanut kenenkään kanssa, mutta sen uskon enemmän johtuvat siitä, ettei niin "täydellistä" naista ole vielä vastaan tullut, että haluaisin heittäytyä suhteeseen täysillä.

Vaikeinta ei ole ollut palauttaa uskoa itseeni, vaan elämään, naisiin ja Maailmaan ihan ylipäätään.

Minä olin jätetty osapuoli.

näemmä...erosin 1,5 vuotta sitten vajaan 4 cuoden suhteesta. Kyse ei ollut todellakaan tunteiden hiipumisesta, vaan miehen alkoholinkäytöstä ja vastuuttomuudesta. Oli pakko lähteä, sillä ymmärsin, ettei hän tule muuttumaan. Ja toista ihmistä toinen ei voi muuttaa.

Olen kyllä hyväksynyt eron. Tiedän, että se oli ainoa ja paras ratkaisu, jos yhtään kunnioitan itseäni. Mutta tuskin koskaan unohdan..rakastin paljon, hän oli hyväsydäminen ihminen (silloin kun ei juonut). Enpä ole toista samankaltaisella luonteella varustettua miestä tavannut, ennen enkä jälkeen. Vaikka kopiota en tietenkään halua.

Jaa-a, onkohan tämä nykyinen sitten laastarisuhde...en usko, mutta en minä samalla tapaa rakasta kuin olen aiemmin rakastanut. Toisaalta rakkauksia on monenlaisia. Tämä ihminenkin on hyvin erilainen. Olenhan minä miettinyt usein, jos vanha suhde on tullut mieleen, että olenko nyt täysillä tässä suhteessa. Mutta ollaan miehen kanssa alusta asti keskusteltu avoimesti asioista. Uskon, että aika näyttää mihin suuntaan tässä lähdetään. Entisen suhteen jälkeen olen kuitenkin hyvin varovainen. Ajattelin silloin, että tämän miehen kanssa avioidun jne. Eikä niin käynytkään. Ei elämää voi koskaan ennustaa eteenpäin. Yritänkin nyt elää päivä kerrallaan ottamatta mitään paineita siitä, tulenko nyt olemaan tämän miehen kanssa lopun elämääni.

Kaksi kertaa kolmen-neljän vuoden seurustelusta "toipuneena" ja jätettynä rohkenan sanoa, että vuodessa alkaa pikkuisen nähdä metsää puilta ja ehkä kaksi vuotta, että jotenkin äly kulkee.Useampi vuosi kaikkineen, että vastakkaiseen sukupuoleen (naiset)uskaltaa rakentaa jotain intiimiin suhteeseen viittaavaa..

jatkuu vieläkin vaikka olen nyk. avioliitossa toisen kanssa.10 vuotta meni ennenkuin uskalsin uuteen suhteeseen, tähän nykyiseen, joskus vaan tulee mieleen mitä jos.......( oli a-ongelma, paha sellainen. selvänä mitä ihanin ihminen ,ei riitaa, mutta sitten....) kuitenkin tiedän ettei hän muutu koskaan, aina pahemmaksi menee, kuolee ongelmaansa.
siitä liitosta 1 lapsi

erosta on 2,5 vuotta kohta.. kun erosin.. liisin yöelämässä ja pidin hauskaa vajaan vuoden.. minut jätettiin ja toisaalta ero tuli yhteisymmärryksessä.. olimme seurustelleet n. 4 vuotta. asunnot ja autot meni jakoon jne.

no se vajaa vuosi oli sellasta aikaa, joka jokaisen tulisi elää eron jälkeen.. sinä aikana löytää uudelleen itsensä ja mielitekonsa mitä sitä haluaa.. eikä elä kenenkään toisen kautta tms..

tapasin nykyisen poikaystäväni vuodenlopulla, kun olin aluvuodesta eronut.. hän tuli juuri oikeaan aikaan kohdalleni..olin vähän kyllästynyt siihen sinkkuelämään..


tuossa alkutalvesta osui silmääni vanhoja meilejä..keskusteluja mitä olin eron aikana käynnyt ex:n kanssa... jostakin kumman syystä pintaan nousi katkeraa vihaa... olin hiukka ihmeissäni asiasta.. ja juttelin asiasta yhden tyttöystäväni kanssa.. se kyllä helpotti kummasti...tämä siis tapahtui n. 2 vuoden paikkeilla.. siitä kune ro oli ollut.

mä olen sitä mieltä että paraneminen alkaa siitä kun olet hyväksynyt eron ja alat elämään omaa elämääsi.. aikaa se voi viedä.. mullakin on erosta tuo 2,5 vuotta mennyt.. ja kyllä se välillä mieleen tulee.. ex:n kanssa nykyisin ollaan suht ok väleissä, mutta ero olo niin viiltävä, että kyllä siitä jäljet jäi kummallekkin...eikä sitä sanota, että aika parantaa haavat ja aika kultaa muistot... kyllä se niin on.. alkanut sumeasti nuo muistot kultaantua.. tuntuu siltä, että olen erosta parantunut ja uusi rakkaus voittaa vanhan kyllä.. elän paljon itsenäisempää elämää, kuin entisen kanssa jne.. aikaa se vie, työlästä se on mutta palkitsevaa...kai se on ihan suhteellisat kauanko se eron paraneminen vie aikaa..

kaikesta huolimatta pitää vaan uskaltaa tehdä ratkaisuja ja riskejä ja rakastua uudelleen..

Oma eroni on vasta oikeastaan käymistilassa. Erilleen muutettiin reilu kuukausi sitten ja tunnepuoli on yllättäen ihan ok, enemmänkin huolettavat käytännön/raha-asiat, jotka ovat vielä ihan levällään.
Ero oli yhteinen päätös, vuosien kypsyttelyn tulos, mitään kolmansia pyöriä ei kuvioissa ollut. Puolisko löysi sen laastarin pikaisesti, aloitti uuden suhteen seuraavalla viikolla kun ero tuli. Itse jäin lasten kanssa isseksein ja toistaiseksi hyvä näin.
Taitaakin olla niin, että kun päätös on kypsynyt pitkään eikä kumpakaan osapuolta jätetä eikä petetä niin toipuminen voi olla tosi nopeaa. Semmoisessa tilanteessa kun meillä ero oli kyllä helpotus niin lapsille kuin meille vanhemmillekin. Se kyllä pitää sanoa, että en voisi tällä erää kuvitellakaan uutta rakkautta kohdalle, nyt tekee mieli vaan olla oma itsensä ja kuulostella mitä oikeasti haluaa.

muista kuitenkin etta se tuska muuttuu ajan myota, voi muuttua hyvin piankin. Elaman ilo alkaa nousta pintaan ja elama jatkuu ja paiva hymyilee vaikka se ex viela mielessa pyoriikin. Vahitellen kaikki exaan liittyva ei enaa satutakaan niin paljon ja vaikka han mielessa kaykin monta kertaa paivassa ja mietit miksi eron piti tapahtua, alat ymmartaa asiaa ja elamaan sen kanssa. Se ei siis ole tuskaa 10 vuotta, ala kasita vaarin :) Itse erosin ennen joulua 4.5 vuotta kestaneesta avoliitosta, olin jatetty. Ensimmaiset 2kk meni itkemiseen, mutta sen jalkeen elama alkoi voittaa ja vaikka edelleen asiaa mietinkin koko ajan, yritan saada hanta mielestani ja mietin josko palata yhteen, olen kuitenkin jatkanut elamaa. Valilla menee loistavasti, valilla iskee hetkittaisia masennuksia. Sanon siis etten ole paassyt yli 6kk jalkeen, mutten tarkoita ettako samalla lailla surkuttelisin kuin heti eron jalkeen.

Laastarisuhteenkin olen kokenut, omalla kohdallani se oli ja on vain hyvaksi koska jo alussa tehtiin selvaksi ettei liikoja tunteita peliin. Auttoi tajuamaan etta on viela ihmisia joista voin kiinnostua, eika exani ollut se ainoa.

Voimia siis, jokainen paiva on parempi :) Jos mina selvisin, selviat sinakin! Niin, ja uskon kylla etta jattajalle se on helpompaa, ainakin heilla on syyt paassa selvilla siita, miksi ero tuli. Eika ole sita hylatyksi tulemisen tunnetta, tunnetta siita etta mika minussa on vikana. Vaikkei mikaan olekaan vikana, exani ei vain ollut tarpeeksi hyva minulle :)))

Haleja!!