Täällä janotellaan vaan jotain parin kuukauden takaisia exiä, muutama kuukausi tai vuosi... Pyh, sanon minä. Minä itken 17 vuoden takaisen jutun takia, pistäkääpäs paremmaksi!
Eli kuinka vanha voi vanha suola olla? Himpun verran taustatietoa kans, kiitos, nämä tarinat on niin ikuisen ihania...
Ja saa nuoremmatkin osallistua!
Oma tarinani: itse jätin tyhmyyttäni ensimmäisen todellisen rakkauteni ja nyt vasta tajuan kaiken minkä olisin voinut tehdä toisin. Mutta enpä enää häntä saa, toinen nainen hänet otti/sai ja piti itsellään. Ja minä olen ihan rikki ja yksinäinen...
Eli kuinka vanha voi vanha suola olla? Himpun verran taustatietoa kans, kiitos, nämä tarinat on niin ikuisen ihania...
Ja saa nuoremmatkin osallistua!
Oma tarinani: itse jätin tyhmyyttäni ensimmäisen todellisen rakkauteni ja nyt vasta tajuan kaiken minkä olisin voinut tehdä toisin. Mutta enpä enää häntä saa, toinen nainen hänet otti/sai ja piti itsellään. Ja minä olen ihan rikki ja yksinäinen...
Vastaukset 26
Vanhimmat
Oli 5-vuotiaana, kun ihastuin naapurin poikaan. Ja sitten 7-v. ja 8-v. Joku on ottanut yhteyttäkin.Mutta en itke yhdenkään perään. Nyt olen melkein 50v.
Että pari tusinaa ihastusta, ja jokunen vanha rakkauskin oli joskus kauan kauan sitten.
Minun vanha suolani on vuoden 89- 90 vaihteesta. Ajalta jolloin ei ollut kännyköitä ja nettiä s-posteineen.... Minä olin se "hannari".
Oikeestaan muuta en halua julkisesti kertoakaan.
Vanhin vanha suola on se legendaarinen naapurin poika, joka oli ensin paras leikkikaveri n. 6-vuotiaasta lähtien, ensi suudelma, ensi rakkaus, ainoa mies, jonka kanssa olen kokenut todellista sielunyhteyttä...
Pahinta on, että hän kuoli 7 vuotta sitten 25-vuotiaana, ja tulee aina säilymään mielessä sellaisena kuin hänet vikan kerran näin... Yleensähän sentään vanhasta suolasta voi päästä eroon, kun näkee toisen muuttuneen ihan eri ihmiseksi henkisesti tai fyysisesti, tai perustaneen onnellisen perheen tms.
Mun eka suudelma oli joskus 9-10v ikäsenä pari vuotta nuoremman tytön kanssa ja tietenkin me oltiin muutenkin ystävyksiä siihen aikaan. Mutta en mä sitä varmasti siihen aikaan silleen ajattele kuin sitten taas niitä jotka oli sillon stagella ku oli jo aikuinen.
eikä oikeesti pidä koskaan unohtaakaan ketää itselle tärkeää ihmistä. Se vaan ei sit menee niin, että ku tapaa sellaisen ihmisen joka oikeesti olis tärkeä, että sen asian saa sanottua tai olis voinut vastata hänen aloiteeseensa suotuisasti. Hän oli tosissaan kanssani ja toivon hänelle todella hyvää elämää ettei kukaan kohtelisi häntä huonosti. Tänää on hänen synttäritkin.
Kesäisen keskiviikkoillan ihastus vuodelta 1978.
Minun vanha suola on 6 vuotta vanhaa. :(
12 vuoden takaa, ah niin ihana kriminaali mies, no haalistunu se tunne on mutta tuolla taustalla kuitenkin, melkeinpä päivittäin.
kaikkea hyvää vaan sulle, elämäni rakkaus, sinne jonnekin! =)
Yläasteelta ihastus. Maailma muuttuu, mutta kaipuulla nuoruuteen on aina hänen kasvonsa...
ovat tapailleet tään kevään. Mies on hänen koulu aikainen rakkautensa, äitini on nyt 64 vuotias ja näistä koulumatkoista on yli 50 vuotta aikaa. Tunne on kummallakin säilynyt.
Tosi rakkaus mitä en koskaan unohda on vuodelta -81. Me molemmat lapsena rakastuttiin niin päätäpahkaa toisiimme heti ensisilmäyksellä. (Siis se ei katso ikää). Me lupauduimme menemään naimisiin. Semmoiseen sydämmenpysähdykseen en ole enään törmännyt.
Hänen isänsä asui Saudi-Arabiassa ja hän ja hänen pikkusiskonsa ja suomalainen äitinsä täällä Suomessa. Heidän piti muuttaa sinne isänsä luokse asumaan sinä kesänä pois Suomesta. Me itkimme kuin erottomattomat. Hänen äitinsä joutui repimään poikansa pois tiukasta otteistamme. Minulla iski voimakas tunne ja olin aivan varma että hänelle tapahtuu jotain aivan kamalaa. Hoin hänelle kokoajan että me emme näe enään koskaan ja hän hoki, että kyllä...kirjoitellaan...mennään naimisiin kun hän pääsee ikänsä puolesta lähtemään kotoansa.
Varmaan niin ehkä olisi käynytkin (mistäs sitä tietää?), mutta he muutaman päivän oltuaan siellä, niin hänen äitinsä ajoi siellä jossain autolla rotkoon. Vuoristomaisella tiellä mutkan takana olikin aasi edessä keskellä tietä ja heidän autonsa syöksyi suoraan rotkoon. Vain pikkusisko jäi henkiin. Se kesä meni itkiessä. Kyllä tekee pahaa vieläkin koko asia.
Liityn "kerhoon": 20 vuotta. Luulen, että ne tunteet säilyy (osalla meistä)muistoissa samoin kuin asiatkin. Rakastumisen tunnetta on aika vaikea unohtaa. Järjetöntä, paradoksi. Itse hylkäsin sellaisen miehen, jonka tarkoitusperät eivät olleet minun suhteeni kunnialliset, koska olisin heittänyt mielestäni elämäni hukkaan ja kolmikymppisellä ei ollut paljon enää varaa leikkiä sellaisilla asioilla, jos mieli saada itselleen joskus tulevaisuudessa "oikean elämän"... Tunteistani tietää vain aviomieheni, joka jostain syystä ymmärtää minua eikä koe asiaa uhkana. Elävänä en yhä edelleenkään olisi sitä miestä valmis kohtaamaan. Pelit rakkauden ovat vaarallisia...joskus. Joillekin meistä.
kun meillä meni poikki. Syynä väärinkäsitys, että toinen petti. Toinenpa nappasi heti uuden, ennenkuin ehdittiin tilannetta edes selvittämään, vaikka molemmat oltaisiin varmaan haluttu jatkaa...kihloissakin oltiin. Kaipaan häntä edelleen ja olisin valmis nykyisestäkin suhteesta lähtemään, jos hänet saisin. Hän on ainoa mies, jota koskaan olen rakastanut. Nykyään pidämme yhteyttä, mutta yli 20:een vuoteen ei edes tiedetty missä toinen on ja nyt, molemmilla on tunteita edelleen, mutta naimisissa kumpikin tahoillaan. On se niin väärin...
Vanhasuola, joka janottaa on 20 vuotta. Vietimme ihanan vuoden "epäsäännöllisesti" yhdessä, sitten kumpikin löysi uuden, erosimme ja pysyimme ystävinä vielä senkin jälkeen. Välillä meni 15 vuotta ettei edes nähty kuin vilaukselta ja luulin, että kyseinen ihminen on jo uhohtanut minut täysin. Eräänä päivänä kuitenkin hän tuli juttelemaan kanssani. Kertoi, ettei ole koskaan minua unohtanut, miettinyt usein miksei siitä tullut mitään. Palanen sydämmestä on kuulemma edelleen minulla. Juttelimme ja tunnustin, että tilanne on myös minun puoleltani sama. Hän sanoi, että haluaisi joskus vielä koittaa voisiko meistä tulla mitään. Kumpikin on nyt naimisissa eikä perheitä haluta hämmentää. Mutta molemmat tiedämme, että osa meistä kuuluu aina toiselle tapahtui mitä tahansa ja ystävinä pysymme edelleen. Ehkä kaikkea ei ole tarkoitettu tapahtuvaksi tai tulevaisuus näyttää. Hän on kuitenkin aina ollut ja aina tulee olemaan se ihminen, jota rakkaudella muistan ja ajattelen....ja kiva tietää, että asia on niin myös hänelle!
Janottaa vielä. Reilu vuosi sitten "lämmiteltiin" suhdetta ja kaikki muistui mieleen. Mutta... Molemmilla on nykyinen elämä ja kumpikaan ei ole valmis siitä luopumaan. Tunteita vielä löytyy, ihme sinänsä. Sydämessä on aina paikka hänelle.
Tarinasi on kaunis, omani vähän samanlainen... En minäkään halua perhettä hajottaa, en ole sellainen nainen.
Minäkin tunnen, että pala sydämestä kuuluu aina sille parhaalle. Toivottavasti saan pitää pienen palan hänen sydämestään, nyt osaan sitä arvostaa.
Mun vanha suola ei ole kuin reilun vuoden vanhaa, mutta takana on yli kymmenen vuoden yhteiselo tuon vanhan suolan kanssa. Hän on elämäni rakkaus, vaikka elääkin elämäänsä uuden naisensa kanssa.
Minä sen sijaan yritän saada itseni johonkin kuosiin, että pystyisin jatkamaan omaa elämääni. Kaikki jäi vain niin kovin kesken, kun toisella oli kamala kiire eteenpäin..
Oma suolani on samanikäinen. Minut taas jätettiin. Oletko 31 v?
Sorry, olen vanhempi. Toivottavasti löydät etsimäsi, eikä janota enää...
Minun, meidän, vanha suola on 28-vuoden takainen ensirakkaus, joka on saanut nostetta tänä vuonna... tuntuupa hyvältä tai vielä paremmalta pitkän, pitkän ajan jälkeen. Oikeat tunteet eivät häviä vuosienkaan myötä.
Silloin iski ensirakkaus minuunkin... huokaus!
Tosin, toinen osapuoli ei silloin asiasta tiennyt. Nyt tietää. Tapasimme talvella, tutustuimme. Meistä tuli työkavereita ja kas, nyt ihastukseni tunnusti tunteensa minulle ja olen tässä itsekin käynnyt tunteet kuumina.
Mutta minun on unohdettava hänet, olenhan varattu. Onneksi emme ole tehneet mitään pahempaa, emme edes suudelleet.
pannut kerran.
olitko RaKAs tänään pankissa käymässä? edellisestä "tapaamisesta" olisikin ollut jo melkein 13 vuotta!
btw; my deepest sympathies
ekaksi!
Tarinani on pieni, suuri tarina. Asuimme suhteellisen suuressa kaup. ok.-talossa,(asumme vieläkin) hän 21v. yläkerrassa ja minä 18v. alhaalla, varsin usein varpaani viilettivät ylhäälle ja me olimme todella "rakastuneita" pidin päiväkirjaa, joka on vieläkin tallella, yksi kaunis aamu ja näin hänen kulkevan vierellään vanhan naisen ja hän oli viettänyt yön SEN kanssa, hyyyyi (no ikä n. 25v.)siihen loppui se taru. Mikä parasta meillä oli 28v. emme tavanneet,lähetin radiossa 50v. onnittelut ja sain yhden puhelun. Kului noin 6v. ja hmm.. jätän kertomatta miten mutta kuitenkin sain Häneltä puh. soiton voi vitsi miten se satutti, kaikki entinen 35v. jälkeen palasi mieleen, olemme tavanneet ja soitelleet, käyneet kahvilla ja en ikinä haluaisi luopua tästä ihmisestä. MUTTA kun en ole ihan vapaa, siis ihmisten silmissä, oikeasti olen vapaa ollut jo monta vuotta, kulissi-liitto kukkii ja vanha suola janottaa ja mahdottomasti, suukko Hänelle, on ikävä.
on noin 4 vuotta vanha. mies päätti suhteen kuin seinään, olin aivan rikki ja tavallaan vieläkin. Yli puoli vuotta eron jälkeen otti ensi kertaa yhteyttä, jonkin aikaa pidettiin yhteyttä ja kerran tavattiinkin. silloin suuteli mua, siihen se kuitenki jäi kun mulla uus suhde enkä halunnut pettää. monesti olen katunut, etten jäänyt katsomaan voitaisiinko aloittaa alusta. nyt en koskaan tiedä.... ja ikävä elää vieläkin.