Vaimon äkkilähdöstä tänään 7 viikkoa. Yhteiselämää takana 18 vuotta. Lapsia kaksi, jotka jäivät onneksi minun kanssa asumaan se helpottaa oloa jonkin verran. Lenkkeilykin saa ajatukset hetkellisesti pois erosta. Samoin arjen pyörittäminen lasten kanssa alkaa sujua, mutta vaimon lähtö teki hirveän aukon kotiin. Sanotaan, että aika parantaa ja ehkä se niin onkin, mutta se matelee niin tuskallisen hitaasti. Lukisin mielelläni teidän selviytymiskeinoista mennä elämässä eteenpäin.
Miten selvitä shokki erosta
Sydän rikki
256211
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
mahdollisimman tasaisena, siis omiesi ja lasten. Pitäkää kiinni totutuista tavoista. Pitäkää yllä yhteyksiä sukulaisiin, ystäviin. Ei kai siinä muuta. Aika parantaa haavat.Hitaasti mutta varmasti.
ystävät ja sukulaiset on tärkeitä!
Ja kuten aiempikin kirjoitti,ne rutiinit kannattaa pitää samana se tuo turvallisen olon että ei sentään kaikki ole muuttunut.
Itse olen pitänyt pientä savitaulua aina näkyvillä seinällä joka oli myös entisessä kodissa.
Pienistä asioista tulee se tasapaino,vaikka ei sitä heti eron jälkeen meinaa uskoa!
Voimia ja erosta selviää,taas kerran:ajan kanssa!
Ota kipu vastaan ja tunne se. Vähitellen kipu ei enää olekaan niin pelottava mörkö, kun sen on kerran kohdannut. Näin minä sen näkisin. Voimia, et ole yksin.
sama tuska kun sulla, mutta jäin aivan yksin,lapsemme jo aikuinen ja asuu muualla.
Vaimo otti ja halusi eron yhtäkkiä, kuin salama kirkkaalta taivaalta 37v yhteiselon jälkeen, kirkui välillä sohvalla kippurassa maaten että ahdistaa...älä tule lähelle, ei vastannut kysymyksiini, ei lähtenyt enää minun kanssa mihinkään, ja väitti että joka kerta tuli aina jotain riitaa, joskus tietty, mutta harvoin..pimitti yhteiseltä tililtä rahaa,valehteli, kummallakaan ei kolmatta osapuolta eroon, en hakannut, en estänyt menemästä ystävättäriensä kanssa, en käynyt vieraissa,en juonut ylettömästi viinaa, vaikka vaimo väittää sen nyt syyksi eroomme, ja kaikki mitä tässä 37v aikana on sattunut.
Haukkui, pilkkasi, ivasi minua, eikä millään lähtenyt perheneuvontaan vaikka kuinka pyysin, sanoi ettei tunne tarvetta, eropaperit jätettyämme jäi asumaan kanssani koska ostamansa asunto vapautui vasta 2.5 kk kuluttua...muuttui jälleen kiltiksi vaimoksi, kävi kanssani saunassa, nukkui yöt vieressäni, joskus muutaman kerran jopa kädellänsä tyydytti minut...miten täytyisi ajatella...rakastan kuitenkin häntä kovin ja oloni on todella paha...
naisena ja nyt asumiserossa 9kk. sanoisin sinulle,kun itse lähdin 27v yhteiselosta pois. elämän varrella tulee paljon asioita, näin vanhana mieleen mikä painaa kovasti ja satuttaa,loukkaa mieltä eikä sen yli pääse millään,se vaan inhottaa ei voi olla toisen lähelläkään saati sit tyydyttää miehen tarpeita ,se on merkki tympiintymisestä ,kun kädellä tyydyttää sut, et rakkaus on sydämestä kuollut. silloin on vaan hyväksyttävä tosiasia ja antaa vaimon mennä.tiedän miehenikin olevan surullinen lähdöstäni ,enkä osaa lohduttaa häntä,kuin sanomalla,että mene ihmisten pariin,tansseihin jonnekin..pahaolo on molemminpuolinen,mut paha olo olis jos jatkettaisiin elämää millä ei ole sisältöä,jotain puuttuu..
se johtuu sisällön puuttuminen, mitä pitäisi olla enemmän, vähemmän, ei kai kukaan voi ennustaa kakskytviisvuotta sitten miten elämä menee...
No paras varmaan pysyä jatkossa erossa kiinteistä suhteista, olemalla oman elämänsä herra, ei laske toista ihmistä elämäänsä, ei joudu kestämään enää samaa eron mukanaan tuomaa helvettiä...
ehkä sitä nainen on odottanut lapsesta asti sitä sadun prinssiä, mutta karvaasti kävi lasten ja niiden kotoa lähtemisen jälkeen, jäljelle jäi vain se ukko, joka oli joskus tekemässä niitä lapsia, siihenkään ei enää ole kiinnostusta ollut kummallakaan vuosiin..
Peilikin on pahasta, ainakin kokovartalo sellainen...
Kaikki yhteinen, jakoon vaan, vois tehdä eroamisen samalla tavalla helpoksi kuin osassa islamilaisia valtioita, mies sanoo vain kolmesti:
minä eroan, minä eroan, minä eron ja se on siinä..lähde kälppimään...
Vai rakkaus sun mielstä kuollut kun kädellä vainn tyydytti, kuule hei, vaimolla alapää niin kipeä koko ajan ettei puhettakaan että sinne menisi millään vehkeellä, siksi tyydytti käsin useamman vuoden jo.
Minä sanoisin että teidän naisten ahdistusten takana on enemmänkin vaihdevuosien tuomat mielialamuutokset...te ootte kuin uudessa puberteetissa, ettekä sitä itse ymmärrä ja siksi ette myöskään lähde apua hakemaan.
niin meillä toki on vaihdevuodet ja se joka ei hae niihin apua on typerä.. ei ero ja parisuhde ongelmat voi johtua vain naisen hormooneista, mut jonkillaisesta typeryydestä kylläkin olen samaa mieltä ja se typeryys on kasvanut miehen kaa vuosia paskassa elämisestä. mietippä mikä vaimosi alapäätä oikein vaivaa ,on tainna käydä vieraissa. te miehet ette ymm. mikä on esim. kondulooma se panee vaimos vetään käteen.
väärin...ei ole kondylooma....tiedätkös itse, että muitakin vikoja saattaa alapäähän tulla, kuin vain sukupuoliyhteydessä, tiesithän..??
Muuten samaa mieltä, vaimoni on typerä....
kun käytiin avioliittoneuvojan juttusilla, ja vaimoni kävi jopa psykologilla, ei oikeammin meillä mitään ongelmaa ollut, liittomme jatkuu onnellisena nykyään, kas kun sinä et ymmärtänyt hakea ammattilaisilta apua ahdistuksiisi...tyhmä kana olet....
että vaimosi on ollut todella kypsä kun on jättänyt lapsetkin sinulle.
Vaimosi tekee varmaan jonkunlaista kasvua itsensä kanssa.
Tärkeintä on varmaan, ettet syytä vaimoasi lasten kuullen. Etteivät he taas syytä itseään erosta.
Itse kävin tämän kasvun avioliitossa, mieheni kesti kauhean minäni. Mutta nyt kun kasvukipu on ohi, arvostan itseäni tosi paljon ja sitä myötä myös läheisiäni.
Lapset pitävät sinua arjessa.
Voimia.
Ainakin itselläni oloa on helpottanut asunnon, joka jäi minulle, remontointi. On jotakin järkevää tekemistä, näkee työnsä tulokset ja samalla kun asuinympäristö uudistuu niin uudistuu itsekkin.
Lasten kanssa voi suunnitella ja toteuttaa yhdessä, aloita lasten huoneista, saat kaikille hyvän mielen.
kyllä selviää, mutta koville se ottaa. Täällä minäkin tuntojani purin, ja sain lukea myös muiden kohtaloista. Jotenkin helpotti tietää ettei ole yksi ja ainoa, joka näiden asioiden kanssa painiskelee.
Omia selviytymiskeinojani olivat puhuminen ja asian läpikäyminen lukemattomia kertoja, ystävien tuki auttoi todella paljon.
Kohtasin silmästä silmään tosiasiat ja kävin ne kaikki läpi, mitään en tyrkännyt syrjään. Niin tuskallista ja repivää, monta unetonta yötä.
Arkea pyöritin minkä taisin, lapsille turvaa elämän jatkumisesta. Kerroin ja näytin avoimesti pahan oloni, sanoin selviäväni aikanaan, ja että äiti ei heidän elämästään katoa. Jossain vaiheessa heillä pelkoa myös äidin "menettämisestä".
Minäkin kävelin lukemattomia kilometrejä, tunteja, mietiskelin, puhdistin ja tyhjensin päätäni. Liikuntaa harrastan edelleenkin todella paljon, oivaa terapiaa.
Exää en lapsille mollaa, yritän saada lähtemään isän luo, mutta siellä oleva "äkkilähdön syy", uusi nainen, on lapsillekin aika kova pala purtavaksi. Ehkä aikanaan asia korjaantuu, mihinkään en pakota.
Aikahan se pikkuhiljaa parantaa, ja elämä jatkuu.
Muutaman kuukauden "kotonaolon" jälkeen teki mieli tuulettumaan. Ja hyväähän se irroittelu silloin tällöin tekee.
Yli puoli vuotta nyt kulunut erosta. Ja elämä maistuu ihan hyvältä jälleen. Toki vaikeita päiviäkin tulee, mutta harvakseltaan, onneksi.
Tsemppiä ja voimia prosessin läpikäymiseen. Älä jää asioiden kanssa yksin, tarvitset kuuntelijaa, ystävän tukea ja ymmärrystä.
Tuntui helpottavalta lukea viestisi, mulla samankaltainen tilanne. Tosin eroilmoituksesta aikaa kuukausi, eilen mies pakkasi tavaransa ja lähti uuden rakkauden luo. Jäin hämmentyneenä avioliiton raunioille, tunteet aaltoilevat, mutta onneksi arki, lapset ja ystävät kannattelevat eteenpäin, sain uskoa, että aika auttaa näkemään asiat selkeämmin, ja myös ne hyvät puolet omassa elämässä. Hyvä myös huomata, että itsestä löytyy niin paljon erilaisia tunteita. Uskomatonta, että tällaista tapahtuu niin paljon, ja vielä itselle!
on lapset ja se on paljon. Oma poikani on asunut luonani viikot ja viikonloput äitinsä luona ja juuri nuo viikonloput ovat olleet vaikeimpia.
Omasta erosta on reilu puoli vuotta (19 yhteistä vuotta) ja en voi sanoa, etteikö yhtään olisi helpottanut mutta vaikeaa on vieläkin.
Koira on ollut suureksi avuksi omassa selviytymisessäni, se kun vaatii hoitoa ja lenkitystä ja jää vähemmän aikaa suremiselle. Lisäksi se edesauttaa pääsyä juttusille muiden ihmisten kanssa.
Niitä entisiä tärkeimpiä yhdessäolohetkiä eli viikonloppuiltoja olen alkanut täyttää mm. elokuvien katselulla ja myös täällä netissä pyörimisellä.
Puutarhanhoidostakin olen yrittänyt innostua, jos siitäkin saisi uutta sisältöä ja täytettä tyhjiin hetkiin.
eron jälkeisessä ajassa onkin että ei voi heti aloittaa vakavasti kenenkään kanssa.
Siksi on tärkeitä kaikki ihmiset ja koira erittäin tärkeä uskollinen ja luotettava ystävä!
Viiko sitten vaimoni ilmoitti kylmästi minulle ja kahdelle alaikäiselle lapsellemme 20 avioliittovuoden jälkeen varoituksetta, että hänelle arjen suorittaminen riittää, eikä hän missään tapauksessa halua edes harkita yhdessä yrittämistä tai sopimista, vaan hän haluaa eron ja oman vapauden heti! Ja minut ulos talosta. Mitään muuta syytä hän ei kyennyt kertomaan, eikä halua kanssani keskustella. Koskaan en vaimoani lyönyt, pettänyt, tms, ja yhä rakastan häntä. Ystävien ja kavereiden mielestä olemme aina oleet ns. ihannepari, eivätkä tahdo uskoa eroamme todeksi! Vielä viiko sitten suunniteltiin tulevaa taloremonttia, yms. ja kaikki oli normaalisti hyvin. Todella toivon, että tästä jotenkin selvitään!
Alan ihmisenä hänen ainoa lohdutuksensa sana meille oli, että jokaisesta kriisistä ihminen oppii ja kehittyy. Minun kai pitäisi olla siis kiitollisia hänelle siitä, että hän tämän kehittymisen mahdollisuuden soi repimällä perheemme, ja järkyttämällä lapsemme, jotka ovat edelleen shokissa, ja kyselevät minulta jatkuvasti, että Miksi???!! Kunpa tietäisin!
Ei, en ole katkera vaan HELVETIN KATKERA!
aikaisemmin kirjoittanut tälle palstalle samanlaisesta kokemuksestani, naisilta en vastauksia saanut siihen, missä on perimmäinen syy siihen, että "he" vain lähtevät niin sanotusti...
Maksumieheksi laitetaan sinut ja kärsimään kaiken lisäksi vielä vuosia, jos on yhteishuoltajuus sitä vedättämistä ja ns. uhkailua sillä, että vedän lapset mukaan tähän jos et tee niin tai näin.
Itse tein vuoden jälkeen rankan päätöksen ja hain oikeudelta muutosta huoltajuuteen ja näin kävikin, ei tarvitse enää tanssia ainakaan sen naisen pillien mukaan...
Lasten kanssa asiat ovat kunnossa, osa heistä asuu kanssani.
Ehkä sille käytökselle löytyisi jonkin asteinen selitys jonkun tutkijan mukaan, kenties ihminen tekee sen kaiken jonkunasteisessa psykoosissa, narsismiakin siihen liittynee, tai mitä lie en tiedä, enkä haluakkaan enää tietää.
Elän nyt uutta ja omaa eläämääni.
vaikka et halua kuullakaan, niin silti.. eiköhän tällä palstalla ole tullut eteesi monta lukua missä naiset kertoo mikä mättää liitossa.jos ite et ymm. mikä meni pieleen ,kysy sitä vaimoltasi ,niin et pilaa loppu elämääsi olemalla varovainen uudes suhtees.
kaikille hyvistä selviytymis vinkeistä. Se aamu tuntuu varmaan ihanalta, kun herää ja on jokin muu asia mielessä kuin tämä ERO. Kuinkahan kauvan tälläiseen olotilaan pääseminen kestää?
Meiltä lähti mies kävelemään. Paljon asioita oli koettu puolin ja toisin, en voi sanoa, ettei minussakin olisi ollut vikaa, mutta viime vuodet meillä meni hyvin ja rauhaisasti. Niin hänenkin mielestään, mutta vuosi sitten hän rakastui toiseen. Virallinen erokin tuli jo kuukausia sitten, joten hän piti enemmän kuin kiirettä. Viime syksy meni ihmetellessä kerta toisensa jälkeen, miten tässä näin kävi...luulin jo, että olen jo alkanut orientoitua yksin elämiseen, mutta ei. Taas kipu ja yksinäisyys (vaikka sukua, ystäviä ja tuttavia onkin) on käsinkosketeltavaa. Iltaisin itku tulee aina, kun painaa pään tyynyyn. Tallella ikä eletty. Kaikissa muistoissa mies on kuitenkin läsnä, me olimme yhdessä teini-ikäisestä, joten en tosiaan tiedä, milloin tämä kaipaus hellittää...muuttuu siedettäväksi. Siunausta ja voimia meille kaikille. Kunpa ihmiselo ei olisi näin vaikeaa.
Moni nainen lähtee juuri noin. Ilman järkevältä näyttävää syytä.
Minä itse selvisin, kunhan hyväksyin pelkän lähtemisen. Oli siihen syy, tai ei, hän läksi, sillä hyvä.
Vuoden päästä tuntui jo hyvältä. Ei enää nalkutusta ja komentelua. Omakehukaan ei ollut mukavaa kuunneltavaa. Syitä siis oli, mutta en tajunnut niitä niin vakaviksi.
Enää en huolisi takaisin en sitten millään.
Kyllä sinää siitä selviät, kunhan et retkahda viinaan tai itsesääliin. Kumpikin on tuhoisaa.
Minä sain päivät kulumaan, kun aloin tekemään ja harrastamaan asioita, joihin ei ennen ollut aikaa, koska jotenkin vain ex:n palveleminen vei kaiken vapaa-ajan.
Lenkkeily on hyvä harrastus. Ehkä keksit jonkin muunkin liikunta- tai urheilumuodon?
Muutenkin kannattaa panostaa terveellisiin elämäntapoihin. Se piristää mieltä ja itsetuntoa.
Voimia sinulle!
Kyllä se on shokki kun toinene lätee ja aivan yllätäen, Meillä meni lapsetkin jakoon ja se oli kova paikka. Isompi jäi minulle ja penempi lähti äitin kanssa, Olaan kärsitty molemat, onneksi voi lähteä lenkille ja on sentään jotain kun jäi toinen lpsi minulle. kärsii siinä myös lapset. olo helpotuu kunnon hikilenkillä ja päälle saunaan. Ja meillä sujuu arki jo kivasti aikaa kulunut kaksitoista viikoa. Kyllä se siint
X- ni rakastui viimevuonna ryyppyreissulla taimaalaiseen naisen ja eroa vaati.
Koti myyntiin ja asuntoa etsimään, onneksi sain paris päiväs kodon päälleni.
Alkuun tuntui vaikealta sisareni kertoi että menee kolme tai viisivuotta, kun selviää elämään.
Ajattelin, että täälläkö mä oottelen ne vuodet ja vanhenen?
Mutta mittariksi otin vain yhden päivän ja kiitin jokaisena iltana selvitystä päivästä.
Meillä aikuiset lapset mun onneni, aloin käydä tansseissa lavoilla ystävieni kanssa. Näkihän musta että olen surullinen, mutta teki hyvää olla ihmisten parissa.
Lukeminen oli myös yksi lohtu ja hyvä musiikki.
Positiivista oli että laihduin prosessin aikanaa reippaasti, kaunistihan se.
X-ni rakkaus lensi pois kolmen viikon jälkeen. Pyyteli takaisinkin, ryyppäsi ja hupuloi rahansa.
Myönnän että olin vihainen ja vi...nen kuulin kyllä että se tunne on muillakin tämän kokeneilla, kaikki tunteethan ovat sallittuja.
Mutta asioillahan on tapana järjestyä, tänään olen iloinen ja paljon ystäviä rakkauttakin ilmassa.
Saan ostaa mitä tahdon ja tarvitsen, taloudellisestikin menee paremmin kuin liitossa.
Tunutihan se kamalalta viikon sairaslomalla, sitten oli onneksi kesälomaa, ja sisareni ja ystäväni auttoivat vaikeimman ajan.
Voi kuule kaveri,oot kokenut saman kuin minä vuonna 2003! Se kävi kun olis vedetty halolla päähän;en ole vieläkään kokonaan toipunut!Mulla on onneksi ihanat lapset tukena ja taidan pikkuhiljaa alkaa tottua tilanteeseen.Mullakin vaimo lähti sillä aikaa kun olin töissä ja lapset koulussa.Tsemppiä sulle!