ylikoulutettu

kassatarjoilija

vihaan työtäni ja työpaikkaani. Syitä? Kas tässä:

meillä on liian vähän henkilökuntaa työvuoroissa. jos tulee sali täyteen, ollaan ihan kusessa koska ei ehditä palvella asiakkaita ja keittiö ei ehdi valmistaa annoksia kohtuuajassa. toiminta on kaukana hallitusta ja tyylikkäästä siinä vaiheessa, kun ruokia joutuu odottamaan tunnin ja tarjoilijat sananmukaisesti juoksevat ehtiäkseen tehdä kaiken mikä pitää tehdä.

olen itse ylikoulutettu työhöni. jos törmään johonkin entiseen koulukaveriin tms niin hävettää kertoa missä oon töissä. lähtisin viivana jos vaan keksisin että mihin. Oman alan töihin pitäisi olla oman alan työkokemusta, joten taidanpa olla jonkinlaisessa noidankehässä.

työt vie aikaa ja energiaa gradulta, jota yritän tehdä loppuun. kun on juossut (ihan konkreettisesti) hiki päässä kahdeksan tuntia ja yrittänyt muistaa koko ajan 10-15 pöytäseurueen tilanteet, (mihin lasku, mihin lisää juotavaa, missä on kohta syöty lautaset tyhjiksi, ketkä halusivatkaan miettiä muutaman minuutin ottavatko jäkiruokaa, ja miksei tuo tollo ekstra hoida omaa aluettaan, jaaha, pitääpä sitten varmaan mennä palvelemaan nekin asiakkaat jne jne) koko ajan tilanteen tasalla pysyen niin ei sitä aivoenergiaa riitä mihinkään tieteellisiin pohdintoihin enää illalla.

Kun halusin priorisoida opintojen loppuun saattamisen, ja pistin entistä tarkemmat rajat sille minkä verran voin tehdä töitä, aloin kieltäytyä lyhyellä varoitusajalla tulevista ylimääräisistä vuoroista ym, niin kaikki sunnuntaivuorot katosivat kummallisesti. Niitä ei ole näkynyt yhtään ainakaan kahden viime listan aikana, mikä on hyvin outoa siihen nähden että ennen kyllä sain sunnuntaivuoroistakin oman osuuteni.

henkilökunnan vaihtuvuus on osin em. syistä johtuen kohtuuttoman suurta, ja se vaikuttaa töiden sujumiseen. keittiöön on henkilöstövuokrausfirmasta lähetetty jopa sellaisia tumpeloita, jotka eivät ole eläissään pitäneet kauhaa kädessä - laita nyt sitten sellainen tekemään a la cartea.

Niin. tätäkö varten olen opiskellut viisi vuotta yliopistossa?

6

719

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Valmistunut duunari

      Eikä se välttämättä tuohon lopu.
      Toivottavasti opiskelet alaa, josta on hyötyä, ja työvoimapula. Maisterin paperit eivät takaa automaattisesti minkäänlaisia töitä nykyään.

      Meitä ylikoulutettuja maistereita on suorittavan tason töissä pilvin pimein. Sitä se on. Parempi sekin, kuin olla työttömänä. Saa edes palkan.

      Tunnen useamman kymmentä ihmistä, joilla on akateeminen tutkinto, mutta ovat töissä esimerkiksi kaupan kassalla, neuvonnassa, puhelinpalvelussa, vaihteessa, contact centerissä, myyjinä....ei kaikille tule enää riittämään "konttoritöitä".
      Niin, ja siis nämä ihmiset ovat pääkaupunkiseudulla. Täällä ei ole sen parempi työllisyystilanne kuin muuallakaan.

      Toki, jos on valmis tekemään osa-aikaista työtä tai pikkupätkiä, voi saada vaativampaakin työtä, mutta elääkö sillä?

      • merkonomi

        Eipä ihme, ettei meikäläinen pääse edes haastatteluun, kun :"Meitä ylikoulutettuja maistereita on suorittavan tason töissä pilvin pimein. Sitä se on. Parempi sekin, kuin olla työttömänä. "
        Hain tässä taannoin yhtä toimistosihteerin paikkaa, mikä tuntui minustakin (vain yo-merk. ja parinkymmenen vuoden työkokemus kielitaito) vähän alakanttiin osaamisen kannalta, mutta en päässyt haastatteluunkaan, kun sinne oli valikoitu mm diplomikielenkääntäjä ja fil.maist. Miten i h m e e s s ä dipl.kielenkääntäjä hakee paikkaan, missä työtehtäviä ovat mm puhelinvaihde ja postin avaaminen???????
        Ottaaks työnantajat maistereita merkanttien hommiin ihan oikeesti ja ja tyytyykö maisteri merkantin palkkaan?

      • Maisteri vaihteessa
        merkonomi kirjoitti:

        Jos haluaa vakinaisen työn ja säännöllisen palkan, ei akateemisilla aloilla enää ole sellaisia töitä. Vain pätkää, osa-aikaa ja projetkeja!

        Ja tämä koskee varsinkin esimerkiksi kääntäjiä (itsekin olen kääntäjä, työskentelen puhelinvaihteessa ja postihuoneessa), tulkkeja, erilaisia humanistisia aloja, viestintäalaa, ekonomeja...tämä maailma on jaettu kvartaaliprojekteihin! Minä teen mieluummin töitä 1500e/kk ja tosiaan saan sen palkan joka kuukausi -- kesälomineen ja lounareineen kuin että tekisin pari kuukautta 2500e/kk, hakisin töitä taas pari kuukautta ja eläisin aina epävarmuudessa. Siksi meitä löytyy postihuoneista, kun moni muukin ajattelee samoin!

      • väärän alan valinnut
        Maisteri vaihteessa kirjoitti:

        Olen itse asiakaspalvelussa, koska olen epäonnekseni kielten maisteri, eikä minulla ollut aikoinani mahdollisuuksia ottaa kaupallisia sivuaineita yms (maksoin asuntolainaa samalla kun opiskelin, eli tein koko opiskeluajan kokoaikaista työtä:-). Nyt olen sitten asiakaspalvelussa ja opiskelen toista tutkintoa. En päässyt lukemaan opettajaksi valmistuneiden kiintiössä, koska minulla ei ole opetuskokemusta (!!!) ... minun pitäisi hakea abikiintiössä ja suorittaa vain ne 35 opintoviikkoa eli käytännössä viedä jonkun nuoren opiskelupaikka. Se tuntuisi hölmöltä. Ottaa vastaan opiskelupaikka ilman minkäänlaista aiettakaan suorittaa koko tutkintoa.

        Joten vaihdoin kokonaan alaa, ja suoritan kokonaisen uuden tutkinnon taas töiden ohella, nyt tosin ilman lainaa. Olen jo 38, joten alkaa olla kiire!

      • Anonyymi

        kuule eiko se ole parempi tehba elaakseen jotain kurjaa sekin olisi jos ei olisi ollenkaan toita ajattele sitä minakin tein työni kunnrés vammaibuin enka voi talle nyt yhtaan mitaan se on vaan elettava ja parjattava nain ei ole vaihtoehtija ei kyúule tallainekaan kivaa kun en paase kavelemaan vaikka kuinka harjoittelee niin aina vaan tuntuu että jalat on vaan solmussa

      • Anonyymi
        väärän alan valinnut kirjoitti:

        Olen itse asiakaspalvelussa, koska olen epäonnekseni kielten maisteri, eikä minulla ollut aikoinani mahdollisuuksia ottaa kaupallisia sivuaineita yms (maksoin asuntolainaa samalla kun opiskelin, eli tein koko opiskeluajan kokoaikaista työtä:-). Nyt olen sitten asiakaspalvelussa ja opiskelen toista tutkintoa. En päässyt lukemaan opettajaksi valmistuneiden kiintiössä, koska minulla ei ole opetuskokemusta (!!!) ... minun pitäisi hakea abikiintiössä ja suorittaa vain ne 35 opintoviikkoa eli käytännössä viedä jonkun nuoren opiskelupaikka. Se tuntuisi hölmöltä. Ottaa vastaan opiskelupaikka ilman minkäänlaista aiettakaan suorittaa koko tutkintoa.

        Joten vaihdoin kokonaan alaa, ja suoritan kokonaisen uuden tutkinnon taas töiden ohella, nyt tosin ilman lainaa. Olen jo 38, joten alkaa olla kiire!

        hei hei vaan

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikaela Nylander: Jos pakkoruotsi poistetaan, niin ruotsin kielen asema romahtaa

      (Nylander on vanha RKP:nen) Mutta niin heikossa vedossa muumiruotsi siis on Suomessa, että vain tekohengityksellä se pys
      Maailman menoa
      65
      2572
    2. Nainen aion pilata elämäsi täysin, opetus sulle, että pelasit väärän ihmisen sydämellä.

      Empatiani sua kohtaan katosi siinä kohtaan, kun teit tietoisen valinnan leikkiä mun sydämellä. Luulet olevas joku älykäs
      Ikävä
      241
      1585
    3. Kaivattusi nimi vol.3

      Kaipaajankin nimi olisi kiva. 🥰
      Ikävä
      94
      1380
    4. 6 vkoa kulunut ilman sua

      …ihme että olen vielä hengissä. 😔 Kyynelillä pessyt lattioita. Rakastan ja odotan sua ikuisesti❤️Projekti jäi kesken jo
      Ikävä
      8
      901
    5. Viestisi kaipaamallesi ihmiselle

      Mitä ajattelet tilanteestanne tänään?
      Ikävä
      65
      882
    6. Jotenkin se harmittaa

      Etten voinut antaa itselleni mahdollisuutta tutustua. Tulit vain liian lähelle ja syvälle kemia oli alusta alkaen liian
      Ikävä
      46
      700
    7. Olen yrittänyt tavoittaa sinut kolmesti

      Elämän aikana. Kahdesti hakenut numeroa ja lähettänyt jollekkin nimisellesi viestin. Kerran aivan summassa keksimääni os
      Ikävä
      2
      652
    8. Haluan kysyä vain yhden asian

      Miksi et koskaan halunnut kohdata minua kasvotusten silloin, kun molemmilla oli tunteita? Kaiken muun olen jo hyväksymäs
      Ikävä
      39
      579
    9. Mies aion pilata elämäsi

      Ole hyvä vaan, olet ansainnut sen.
      Ikävä
      73
      562
    10. Kauneus on katsojan silmissä

      Mitä kaunista sun silmät näkevät?
      Ikävä
      22
      512
    Aihe