Neuvoja aloittelevalle

Olen päättänyt alkaa huolehtimaan hyvinvoinnistani monen vuoden löhöilyn jälkeen. Painoa on lasten jälkeen kertynyt noin 10 kg ja liityin painonvartijoihin. Olen nyt noin parin kuukauden ajan kävellyt päivittäin, joskus kilometrejä kertyy ihan mukavasti. Intoa olisi aloittaa joku harrastus ja olenkin ajatellut kokeilla spinningiä tai aloittaa kuntosalilla. Voisitteko kertoa kumpi vaihtoehto olisi järkevämpi kiinteytymisen ja painonpudotuksen kannalta. Mielelläni kuulisin myös muita vaihtoehtoja ja muutenkin kokemuksia spinningistä, se on minulle aikasta lailla vieras laji.
101367
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

spinningiä, koska se polttaa tehokkaasti rasvaa ja samalla kunto kohenee muutenkin. mene aluksi helpolle aloittelijan tunnille, jossa neuvotaan pyörän säädöt, ajoasento ja tekniikka, ym. tietysti voit ohessa harrastaa myös kuntosaliharjoittelua. tee pienillä painoilla pitkiä sarjoja. varaa aika kuntosalisi ohjaajalta, hän neuvoo laitteet ja suunnittelee henkilökohtaisen harjoitusohjelmasi.
järkevintä sinun olisi harrastaa sekä aerobista liikuntaa (esim. kävely, uinti, spinning, ym.)2-3 kertaa viikossa ja lisäksi kuntosali tai muu lihaskuntotreeni 2-3 kertaa/viikko. muista aloittaa maltillisesti jos et ole pitkään aikaan liikkunut. etsi itsellesi mieluiset lajit äläkä unohda venyttelyä, niin vältyt turhilta vammoilta, kivuilta ja lihaskireyksiltä.

Äänestä
  • Kun sulla näyttää noita ideoita tulevan niin ajattelin että olisko sulla jotain venyttelyliikkeitä korvan takana?

    Tarkemmin siis jalkojen venuttelua. Toki itsekin tiedän joitakin liikkeitä, mutta olisi kiva saada vähän vaihtelua niin sitä jaksaisi taas hiukan paremmin venytelläkin... =)

    Kiitoksia etukäteen jo.

    Äänestä

  • Juba kirjoitti:

    Kun sulla näyttää noita ideoita tulevan niin ajattelin että olisko sulla jotain venyttelyliikkeitä korvan takana?

    Tarkemmin siis jalkojen venuttelua. Toki itsekin tiedän joitakin liikkeitä, mutta olisi kiva saada vähän vaihtelua niin sitä jaksaisi taas hiukan paremmin venytelläkin... =)

    Kiitoksia etukäteen jo.

    itse suosin noita perinteisiä venytysliikkeitä eli aitajuoksu-asennossa tehtäviä. ne varmaan tiedätkin. etsipä käsiisi vk-kustannuksen kirja "lihashuolto" siinä on aika paljon hyviä venyttelyohjeita.

    Äänestä

  • ..aikani ei tahdo riittää lasten ja opiskelun ohella käymään noin monta kertaa viikossa. Kysynkin siis että onko esim kerran viikossa kuntosalilla/spinnigissä käynnistä mitään hyötyä, jos kuitenkin lenkkeilen päivittäin? Olen miettinyt sitäkin että jos hankkisin jonkin kuntolaitteen kotiin, en vain tiedä mikä olisi monipuolisin. Kuntopyörä?

    Äänestä

  • juuliska kirjoitti:

    ..aikani ei tahdo riittää lasten ja opiskelun ohella käymään noin monta kertaa viikossa. Kysynkin siis että onko esim kerran viikossa kuntosalilla/spinnigissä käynnistä mitään hyötyä, jos kuitenkin lenkkeilen päivittäin? Olen miettinyt sitäkin että jos hankkisin jonkin kuntolaitteen kotiin, en vain tiedä mikä olisi monipuolisin. Kuntopyörä?

    Mahtaako olla esim. spinningvideoita? Kuntopyörä telkkarin eteen ja siitä se lähtisi? Tietääkö kukaan?

    Äänestä

  • juuliska kirjoitti:

    ..aikani ei tahdo riittää lasten ja opiskelun ohella käymään noin monta kertaa viikossa. Kysynkin siis että onko esim kerran viikossa kuntosalilla/spinnigissä käynnistä mitään hyötyä, jos kuitenkin lenkkeilen päivittäin? Olen miettinyt sitäkin että jos hankkisin jonkin kuntolaitteen kotiin, en vain tiedä mikä olisi monipuolisin. Kuntopyörä?

    Kuntopyörä on siitä ihan hyvä, että saa sykettä päälle, mutta usein siinä käsien työ jää vähemmälle. Itselleni tuli ensin mieleen stepperi, jossa on "sauvat" käsiä varten. Siinä koko vartalo pääsee paremmin mukaan ja raskautta säätäen voi esimerkiksi verrata sauvakävelyyn jyrkkää rinnettä ylöspäin. Yleisesti kuntosaleilta löytyy kuntopyörää, juoksumattoa(suht isokokoinen), steppereitä ja muita hilavitkuttimia, joten kannatta ehkä käydä vähän testailemassa ennen päätöksentekoa.

    Äänestä

  • juuliska kirjoitti:

    ..aikani ei tahdo riittää lasten ja opiskelun ohella käymään noin monta kertaa viikossa. Kysynkin siis että onko esim kerran viikossa kuntosalilla/spinnigissä käynnistä mitään hyötyä, jos kuitenkin lenkkeilen päivittäin? Olen miettinyt sitäkin että jos hankkisin jonkin kuntolaitteen kotiin, en vain tiedä mikä olisi monipuolisin. Kuntopyörä?

    Miten aika ei riitä kuntosalille tai spinningiin mutta kuitenkin on aikaa lenkkeillä joka päivä? Eikös niihin mene kuitenkin yhtä paljon aikaa?

    Äänestä

  • kysynpä vaan kirjoitti:

    Miten aika ei riitä kuntosalille tai spinningiin mutta kuitenkin on aikaa lenkkeillä joka päivä? Eikös niihin mene kuitenkin yhtä paljon aikaa?

    Vien lapset kävellen ja pulkkaa vetäen hoitopaikkaan jonne on noin 2 km matkaa, sen lisäksi kävelen koulumatkan, josta kertyy noin 4 km päivässä. Eli kilometrejä kertyy yhteensä n.8/pvä. Tehokasta, eikö totta?

    Äänestä

  • juuliska kirjoitti:

    Vien lapset kävellen ja pulkkaa vetäen hoitopaikkaan jonne on noin 2 km matkaa, sen lisäksi kävelen koulumatkan, josta kertyy noin 4 km päivässä. Eli kilometrejä kertyy yhteensä n.8/pvä. Tehokasta, eikö totta?

    Muista että on todella käveltävä lujaa jos haluaa siitä jotain näkyvää hyötyä (D-vitamiini siinä sivussa ilmaiseksi)

    Äänestä

Minä suosittelisin yhdistelmää Body Pump ja Spinning tai Spinning Pump tms. Body Pumpilla kehität ja kiinteytät lihakset ja Spinningillä kasvatat kuntoa aerobisesti. Kysy kuntosaleilta lisää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


juuliska kirjoitti:

Olen päättänyt alkaa huolehtimaan hyvinvoinnistani monen vuoden löhöilyn jälkeen. Painoa on lasten jälkeen kertynyt noin 10 kg ja liityin painonvartijoihin. Olen nyt noin parin kuukauden ajan kävellyt päivittäin, joskus kilometrejä kertyy ihan mukavasti. Intoa olisi aloittaa joku harrastus ja olenkin ajatellut kokeilla spinningiä tai aloittaa kuntosalilla. Voisitteko kertoa kumpi vaihtoehto olisi järkevämpi kiinteytymisen ja painonpudotuksen kannalta. Mielelläni kuulisin myös muita vaihtoehtoja ja muutenkin kokemuksia spinningistä, se on minulle aikasta lailla vieras laji.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu